Kiestingin taistelut

Kiestingin rintama oli kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon III armeijakunnan vastuualuetta. Armeijakunta oli liitetty Saksan Norjan-armeijalle, AOK Norwegenille. Tammikuussa 1942 perustettiin Saksan Lapin-armeija, Armeeoberkommando Lappland, jonka komentajaksi Rovaniemen Kursunkijärvellä sijainneeseen esikuntaan tuli kenraalieversti Eduard Dietl.

Nikolaus von Falkenhorst ja Hjalmar Siilasvuo. Suomen armeijan kuva

Saksan Norjan-armeijan komentaja kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorst ja Siilasvuo hahmottelivat asemien parantamisen varjolla hyökkäyksen, jonka tarkoituksena oli katkaista Muurmannin rata. Hyökkäys alkoi marraskuun alussa. Jo lokakuun lopulla Yhdysvallat oli lähettänyt Suomelle hyökkäyksen lopettamista vaatineen nootin. Mannerheim pyysi Saksan Norjan-armeijalta hyökkäyksen pysäyttämistä viitaten Suomen armeijan uudelleenjärjestelyihin. Saksan sodanjohto, Oberkommando der Wehrmacht (OKW) oli jo aiemmin käskenyt Norjan-armeijan puolustukseen kaikilla rintamilla, ja saatuaan Mannerheimin viestin OKW vaati jyrkkäsanaisesti Norjan-armeijalta selvitystä sen aikomuksista. Hyökkäystä leimasivat kenraalien erimielisyydet operaatioista, ja von Falkenhorst määräsi hyökkäyksen pysäytettäväksi 17. marraskuuta. Ajatuksesta katkaista liittoutuneiden tärkeä huoltoväylä, Muurmannin rata, luovuttiin ja 3. armeijakunta ryhmittyi puolustusasemiin.

Pääartikkeli: Kiestingin motti

1. heinäkuuta 1941 valtakunnanrajalta alkanut everstiluutnantti Jussi Turtolan johtaman ryhmä J:n (JR 53) hyökkäys saavutti Sohjanajokilinjan 11:ntenä heinäkuuta. Saksalaisia joukkoja alistettiin 17. heinäkuuta alkaen ryhmä J:lle. Kiestinki vallattiin 8. elokuuta päättyneissä taisteluissa. Hyökkäystä jatkettaessa saksalaiset joukot pyrkivät Kiestingistä maanteitse kohti Louhea joka sijaitsee Murmanskin radan varrella. Vastarinta oli voimakasta eikä hyökkäys edennyt. Ryhmä J sen sijaan eteni hieman etelämpänä rautatielinjaa pitkin kohtaamatta vastusta ja pääsi saksalaisia huomattavasti pidemmälle Louhen tuntumaan. Venäläisen 88. divisioonan vastahyökkäykset johtivat siihen että tuhatlukuinen suomalais-saksalainen osasto motitettiin elokuun 20:nnen päivän tienoilla Kapustnajajoen maisemiin. Kiestingin motti, josta vetäydyttiin soita pitkin syyskuun alkupuolella, koitui myös komentaja Jussi Turtolan kohtaloksi.[4]

Kevään 1942 mittaan oli saatu viitteitä tulevasta Neuvostoliiton 26. armeijan hyökkäyksestä, josta suomalaisessa sotakirjallisuudessa käytetään nimeä "kelirikkotaistelut". Maaliskuun lopulla Jelettijärven kenttävartio joutui rajun hyökkäyksen kohteeksi. Varsinainen saarrostukseen pyrkinyt hyökkäys alkoi 24. huhtikuuta aamulla 15 km leveänä rintamana. Eteläosassa suomalaisen Divisioona J:n ja sen pohjoispuolella SS-divisioona Nordin alueella hyökkäykset torjuttiin. Saksalaisten vastuualueen pohjoispuolella oleva Ylä-Mustajärven ja Jelettijärven välinen kannas oli varmistettu vain kenttävartioilla. Venäläiset pioneeripataljoonat olivat kevään aikana rakentaneet pohjoiselle suunnalle huoltotien. Siihen tukeutuen Neuvostoliiton 23. kaartin divisioona hyökkäsi järvikannaksen kautta koukaten saksalaisten selustaan. Vastahyökkäyksen aloitti 11. prikaatin IV pataljoona etelästä ja Jalkaväkirykmentti 14 luoteesta tarkoituksena katkaista vihollisen huolto. Hyökkäyksen aikana kaikki IV pataljoonan upseerit haavoittuivat kranaatin osuessa käskynjaolla olleeseen ryhmään. Vastahyökkäys tyrehtyi ylivoiman edessä.[5]

Puna-armeijan hyökkääviin joukkoihin liittyivät 186. divisioona sekä kaksi erillistä prikaatia, jotka pyrkivät katkaisemaan Kiestingin länsipuolisen tieyhteyden ja motittamaan koko rintaman. Sekä suomalaisia että saksalaisia apuvoimia tuotiin alueelle toukokuun alkupäivinä. Taistelut kulminoituivat 5.–6. toukokuuta Kiestingin neljän tien risteyksen luoteispuolella. Vihollisvoimien kärjessä edenneet jalkaväkirykmentti 238 ja 8. hiihtoprikaati motitettiin ja pääosin tuhottiin.

Vastahyökkäystä varten oli saatu lisävoimia yhteensä 6 pataljoonaa, mm. Jalkaväkirykmenttien 12 ja 53 I pataljoonat, 11. prikaatin I pataljoona sekä Saksan vuoristojääkärirykmentti 139:n pataljoona Salzer. Perustettuja suomalaisia taisteluosastoja johtivat Albert Puroma ja Albert Ravila. Mukana olivat saksalaiset taisteluosastot Kräutler ja Boysen. SS-divisioona Nord tuki hyökkäystä omalla sivustallaan. Vihollisen vahvojen vetäytymisasemien murtamiseen osallistuivat tykistö, panssarit ja Junkers Ju 87 Stuka -syöksypommittajat, jotka tuhosivat mm. puna-armeijan huoltokuljetuksia. Perääntyviä neuvostojoukkoja yritettiin motittaa, mutta siinä ei täysin onnistuttu. Takaa-ajo pysähtyi lopulta 23. toukokuuta vahvaan puolustusasemaan samalle järvikannakselle, josta hyökkäys oli alkanutkin. Taisteluiden jälkeen III armeijakunta ilmoitti torjuneensa yhteensä 175 sellaista hyökkäystä, jossa vihollisella oli pataljoona tai sitä suurempi miesmäärä käytössään.

Taisteluissa kaatuneita puna-armeijan sotilaita laskettiin taistelupaikoilta yli 15 000. Suomalaisia sotilaita kaatui 170 ja saksalaisia 248. Toisten lähdetietojen mukaan III AK:n suomalaiset ja saksalaiset yksiköt, jotka osallistuneet Kiestingin taisteluun, olisivat kärsineen noin 2,500 miehen kokonaistappiot (Earl Ziemke: "The German Northern Theater of Operations", 1940-1945, sivu 228). III AK:n ja SS-Nord Divisioonan loppuraportit viittaavat kuitenkin lähes 4 000 miehen kokonaistappioihin. Neuvostoarkistoja tutkineen Viacheslav Nikitinin mukaan puna-armeijan 26.Armeija menetti koko huhtikuulta ja toukokuulta 1942: 7,077 kaatunutta tai evakuoinnissa menehtynyttä, 2 981 kadonnutta ja 11 801 haavoittunutta tai sairastunutta, yhteensä 21 859 miestä (Lähde: TsAMO f.214 o.1437). Osa 26.Armeijasta ei osallistunut Kiestingin taisteluihin. Suomalais-saksalainen arvio puna-armeijan kaatuneista (15,000) Kiestingin taisteluissa lienee siis liian suuri lukema. Nikitinin mukaan 23.Kaartindivisioona, 186.Divisioona ja 263.Divisioona olisivat kirjanneet 24.4-23.5.42 yhteensä 4 154 sotilaan kaatuneen. 67.Prikaati menetti koko huhti-toukokuussa 314 miestä kaatuneina ja kadonneina, 80.Prikaatin 662 miestä ja 8.Hiihtoprikaati 343 miestä. Kokonaistappioissa suhdeluku näyttäisi olleen noin 1:5.5, peruuttamattomissa tappioissa kuitenkin huomattavasti suurempi.

Suomen armeijan sotasaalliiksi jäi 1 503 kivääriä, 319 konepistoolia, 27 konekivääriä, 139 pikakivääriä, 45 kranaatinheitintä, 23 pst-kivääriä, 1 45 mm pst-tykki sekä 2 kpl 76 mm tykkiä. 19 kenttä- ja 14 it-tykissä oli niin suuria vaurioita että ne toimitettiin romutettavaksi. Vangeiksi jäi 607 sotilasta.