Kielitiede

Kielitiede eli lingvistiikka on kieltä tutkiva tiede. Kielitiede on luonnollisten kielten tutkimusta, jonka kohteena ovat puhuttu, kirjoitettu ja viitottu kieli.[1]

Tutkimuskohteet

Kielitieteessä tutkimuksen kohteena voi olla

  • ihmiskielen yleiset ominaisuudet. Tämä ala on yleistä kielitiedettä.
  • yksi kieli tai murre.
  • yhden henkilön kieli eli idiolekti, tai ryhmän kieli.

Yleisemmin kielitieteessä tutkitaan muun muassa kielten universaaleja yhtäläisyyksiä, kielen ja ajattelun yhteyksiä, kielissä tapahtuvia muutoksia ja niiden syitä. Kielten universaalit kuuluvat kielitieteen haaraan, jota kutsutaan yleiseksi kielitieteeksi. Kielitieteellinen tutkimus voi olla

  • synkronista, jolloin tutkitaan jollakin hetkellä vallitsevaa kielen tilaa. Yleensä tutkitaan käsitteellisen nykyhetken kieltä.
  • diakronista, jolloin tutkitaan kieltä ajan kuluessa muuttuvana ilmiönä. Diakronisessa tutkimuksessa ilmiöiden muutoksia kuvataan vanhojen tekstien ja sukukielten antaman aineiston avulla.

Kielitieteen tutkimuskohteena on muun muassa kielioppi, eli säännöt, jotka tekevät kielen mahdolliseksi ja ymmärrettäväksi. Kyse on siis eri asiasta kuin kielenhuoltajien käsitys yhteisöllisesti hyväksyttävästä kielestä. Kielioppi koostuu sanojen morfologiasta eli muoto-opista, syntaksista eli lauseopista ja ortografiasta eli oikeinkirjoituksesta. Puheääniä yleensä kielestä riippumatta tutkii fonetiikka, kun taas fonologia on keskittynyt yhden tietyn kielen foneemeihin eli äänteisiin ja niiden funktioihin.

Tutkimusaineisto

Kielitieteen tutkimusaineisto koostuu usein tutkijan itse kokoamasta materiaalista, mutta usein käytetään muita tarkoituksia varten koottuja aineistoja. Humanistisen tutkimuksen alalla on yhä tärkeämpää, että digitaalinen aineisto on avoimesti saatavilla. Tutkijoiden olisi siksi jaettava materiaalejaan toisille tutkijoille.[2]

Tausta

Kielitieteen juuret ovat filosofiassa. Antiikin filosofit pohtivat esineiden ja asioiden oikeita nimiä. Näistä pohdinnoista syntyivät sanaluokat, ja samalla syntyi uusi tieteenala, kielitiede, eli kielitieteen käsitykset kielen olemuksesta ovat filosofien luomia. Antiikin filosofi-kielitieteilijät loivat nykyiset sanaluokkakäsitteet, jotka osoittavat, mitkä luokat olivat tärkeitä kreikassa ja latinassa. Nämä sanaluokat eivät kuitenkaan ole yleismaailmallisia, esimerkiksi suomessa olisi tarpeen deverbaalinominien oma luokka (sana voi saada sekä verbin määritteet että substantiivin sijapäätteet), ja turkkilaiskielissä adverbi (verbin attribuutti) ja adjektiivi (substantiivin attribuutti) eivät useinkaan eroa muodollisesti toisistaan.

Kielitieteen osa-alueita

Kielitieteeseen liittyviä tieteenaloja

Kielitieteen suuntauksia

Humanistisia

Humanistisen kielentutkimuksen lähtökohtana on, että kieli on ihmisen luoma keksintö. Kielentutkimuksen semioottisessa perinteessä kielen katsotaan olevan merkkijärjestelmä, joka syntyy merkityksen ja muodon vuorovaikutuksesta.[3] Kielijärjestelmän eri osia ja tasoja pidetään laskennallisesti järjestäytyneinä ja yhteenliittyneinä.[4] Kielitieteen katsotaan liittyvän olennaisesti yhteiskuntatieteeseen ja kulttuurintutkimukseen, sillä kielet muovautuvat kieliyhteisön sisällä tapahtuvassa vuorovaikutuksessa sekä kosketuksessa toisiin kieliyhteisöihin.[5] Humanistista näkökulmaa edustavat esimerkiksi strukturalistisen eli rakenteellisen kielitieteen eri suuntaukset.[6]

Näihin kuuluu funktionaalinen eli toimintokielitiede. Humanistisessa viitekehyksessä rakenteen ja toiminnon käsitteet rinnastetaan niiden merkitykseen yhteiskuntatieteissä. Toimintokielitiede pyrkii selittämään kielen rakenteita niiden toimintoon tai käyttötarkoitukseen vedoten. Toiminnollisen selityksen lähtökohtana on, että viestintä on kielen päällimmäinen käyttötarkoitus, ja siksi kielen rakenteet ovat esimerkiksi erityisesti suulliseen viestintään sopivia. Muut rakenteellisen kielitieteen lähtökohdat perustuvat näkökulmaan, jossa kielen rakenteet ovat suoraa seurausta kielijärjestelmän vaatimuksista.[6]

Rakenne- ja toimintokielitieteen ajatuksia edustavat Prahan kielitieteellinen piiri, Kööpenhaminen kielitieteellinen piiri, Société internationale de linguistique fonctionnelle, funktionaalinen diskurssikielitiede sekä systeeminen–funktionaalinen kielitiede. Suomessa humanistista tutkimusotetta edustaa Esa Itkonen.

Biologisia

Toiset viitekehykset perustuvat ajatukselle, että kieli on ihmislajiin kuuluva biologinen ilmiö. Generatiivinen kielitiede on otaksutun ihmiselle synnynnäisen kielirakenteen tutkimusta.[7][8] Rakennekieliteteestä eroten generatiivinen kielitiede hylkää ajatuksen, jonka mukaan merkitys tai sosiaalinen vuorovaikutus vaikuttaisi kieleen.[9] Sen sijaan kaikkien kielten katsotaan pohjautuvan samaan kiteytyneeseen rakenteeseen, jonka on aiheuttanut ainoastaan ihmislajille sattunut geneettinen mutaatio.[10]

Kognitiivinen kielitiede puolestaan hylkää ajatuksen sisäsyntyisestä kieliopista tutkien, miten aivot tuottavat kielirakennelmia mielikuvaskeemoista,[11] sekä miten ihmismielen rajoitteet ja vinoumat vaikuttavat kielen muotoihin.[12] Neurolingvistisen ohjelmoinnin tavoin kognitiivinen kielitiede lähestyy kieltä aistimoodien kautta.[13][14] Se tutkii esimerkiksi millaisia visuaalisia ja liikekielikuvia kielissä on.[15]

Kognitiiviseen ja evoluutiokielitieteeseen liittyy lukuisia memetiikkaan rinnastuvia viitekehyksiä kuten käyttöpohjainen kielitiede,[16] kieli monisäikeisenä adaptiivisena järjestelmänä,[17] konstruktiokielioppi[18] sekä emergenssikielitiede.[19] Nämä tutkivat, miten kielen yksiköt lisääntyvät, leviävät ja adaptoituvat yksilöön ja yhteisöön.[20][21][22] Suomessa kognitiivisen kielitieteen ja konstruktiokieliopin kannattajiin lukeutuvat mm. Ilona Herlin, Tiina Onikki-Rantajääskö, Minna Palander-Collín ja Jaakko Leino.

Generatiivinen kielitiede ja memetiikkaan pohjautuvat lähestymistavat voidaan erottaa toisistaan myös nimityksillä formalismi ja funktionalismi.[23] Asiayhteys on kuitenkin toinen kuin yleensä ihmistieteissä.[24]

Kielitieteeseen liittyviä henkilöitä

Lähteet
  1. lingvistiikka – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 9.12.2022.
  2. Teema: Humanistin Tietoarkisto. Sivu 4. PDF.
  3. Nöth, Winfried (1990). Handbook of Semiotics. Indiana University Press. ISBN 978-0-253-20959-7. (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Hjelmslev, Louis (1969). Prolegomena to a Theory of Language. University of Wisconsin Press. ISBN 0299024709.
  5. de Saussure, Ferdinand (1959). Course in general linguistics. Philosophy Library. ISBN 9780231157278. (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Daneš, František (1987). "On Prague school functionalism in linguistics", Functionalism in Linguistics. John Benjamins, 3–38. ISBN 9789027215246.
  7. Chomsky, Noam (2015). The Minimalist Program (2nd ed.). MIT Press. ISBN 978-0-262-52734-7.
  8. "Structures, not strings: linguistics as part of the cognitive sciences" (2015). Trends in Cognitive Sciences 19 (12): 729–743. doi:10.1016/j.tics.2015.09.008. PMID 26564247.
  9. Chomsky, Noam (1986). Knowledge of Language: Its Nature, Origin, and Use. Greenwood Publishing Group. ISBN 9780275917616.
  10. "Review: Why only us? Language and evolution by Robert C. Berwick and Noam Chomsky" (2016). Language 92 (4): 992–996. doi:10.1353/lan.2016.0085.
  11. Arbib, Michael A. (2015). "Language evolution – an emergentist perspective", Handbook of Language Emergence. Wiley, 81–109. ISBN 9781118346136.
  12. Tobin, Vera (2014). "Where do cognitive biases fit into cognitive linguistics?", in Borkent: Language and the Creative Mind. Chicago University Press, 347–363. ISBN 9789027286437.
  13. del Carmen Guarddon Anelo, María (2010). "Metaphors and neuro-linguistic programming". The International Journal of Interdisciplinary Social Sciences 5 (7): 151–162. doi:10.18848/1833-1882/CGP/v05i07/51812.
  14. Ibarretxe-Antuñano, Iraide (2002). "MIND-AS-BODY as a Cross-linguistic Conceptual Metaphor". Miscelánea 25 (1): 93–119.
  15. (2017) "Introduction", Empirical Approaches to Cognitive Linguistics: Aalyzing Real-Life Data. Cambridge University Press. ISBN 1-4438-7325-X. (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. "Language is a Complex Adaptive System: Position Paper" (2009). Language Learning 59 (1): 1–26. doi:10.1111/j.1467-9922.2009.00533.x.
  17. Frank, Roslyn M. (2008). "The Language–organism–species analogy: a complex adaptive systems approach to shifting perspectives on "language"", Sociocultural Situatedness, Vol. 2. De Gruyter, 215–262. ISBN 978-3-11-019911-6.
  18. Kirby, Simon (2013). "Transitions: the evolution of linguistic replicators", The Language Phenomenon. Springer, 121–138. DOI:10.1007/978-3-642-36086-2_6.
  19. MacWhinney, Brian (2015). "Introduction – language emergence", Handbook of Language Emergence. Wiley, 1–31. ISBN 9781118346136.
  20. "Evolutionary linguistics" (2008). Annual Review of Anthropology 37: 219–234. doi:10.1146/annurev.anthro.37.081407.085156.
  21. "Complex adaptive systems and the origins of adaptive structure: what experiments can tell us" (2009). Language Learning 59: 187–205. doi:10.1111/j.1467-9922.2009.00540.x.
  22. "Language Structures May Adapt to the Sociolinguistic Environment, but It Matters What and How You Count: A Typological Study of Verbal and Nominal Complexity" (2018). Frontiers in Psychology 9: 187–205. doi:10.3389/fpsyg.2018.01141. PMID 30154738.
  23. Nettle, Daniel (1999). "Functionalism and its difficulties in biology and linguistics", Functionalism and Formalism in linguistics, 1, Studies in Language Companion Series 41. John Benjamins, 445–468. DOI:10.1075/slcs.41.21net. ISBN 9781556199271.
  24. Croft, William (2015). "Functional approaches to grammar", International Encyclopedia of the Social and Behavioral Sciences, 2nd 9, Elsevier, 6323–6330. DOI:10.1016/B978-0-08-097086-8.53009-8. ISBN 9780080970875.

    Kirjallisuutta
    • Häkkinen, Kaisa: Kielitieteen perusteet. Tietolipas 133. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994 (7. painos 2007). ISBN 951-717-820-4.
    • Karlsson, Fred: Yleinen kielitiede. Uudistettu laitos. Helsinki: Gaudeamus, 1998 (3. painos 2008). ISBN 951-570-417-0.
    • Ojutkangas, Krista & Larjavaara, Meri & Miestamo, Matti & Ylikoski, Jussi: Johdatus kielitieteeseen. Helsinki: WSOY oppimateriaalit, 2009. ISBN 978-951-0-32577-3.
    • Philip Lieberman: Eeva puhui. Ihmisen kieli ja ihmisen evoluutio. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2000. ISBN 952-5202-31-3.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.