Kielin rauha

Kielin rauha solmittiin 14. tammikuuta 1814 Tanskan ja Ruotsin välillä. Rauhansopimuksessa Norja jäi Ruotsin etupiiriin ja Tanskalle luvattiin hyvitykseksi Ruotsin Pommeri.

Tausta

Elokuussa 1807 Britannia halusi varmistaa siihen asti kuusi vuotta puolueettomana olleen Tanskan laivaston omalle puolelleen ja hyökkäsi Tanskaan. Britit piirittivät Kööpenhaminan ja valtasivat lähes koko Tanskan laivaston itselleen. Sen seurauksena Tanska liittyi Napoleonin puolelle ja julisti sodan Ruotsille 1808. Sota raunioitti Tanskan talouden ja vuonna 1813 valtio meni konkurssiin.[1] Britannia eristi Norjan ja Tanskan laivastoylivoimallaan. Saarto merkitsi Tanskassa ja Norjassa talouskriisejä ja pulaa, Norjassa koettiin suoranainen nälänhätä.[2] Vuonna 1813 Napoleon koki tappiot Venäjällä ja Leipzigissa ja joulukuussa kruununprinssi Kaarle Juhana hyökkäsi mannermaalta käsin Tanskaan.[3] Diplomaattinen paine Kööpenhaminassa kasvoi ja Tanskan kuningas Fredrik VI antautui ylivoiman edessä 6. tammikuuta 1814.[4] Talvella 1813–1814 Skagerrakiin oli muodostunut myös valtava jäämassa joka eristi Norjan entistä pahemmin Tanskasta.[4]

Rauhansopimus

Kahdeksan päivää myöhemmin, 14. tammikuuta, solmittiin rauhansopimukset Tanskan ja Ruotsin, Tanskan ja Englannin sekä vähän myöhemmin myös Tanskan ja Preussin sekä Tanskan ja Venäjän välillä.[4]

Itse rauhansopimuksessa Tanska luovutti Norjan Ruotsin etupiiriin ja liittyi Napoleonin vastaiseen liittokuntaan.[4] Hyvitykseksi Tanskan piti saada Ruotsin Pommeri. Sopimus solmittiin 14. tammikuuta ja ratifioitiin 31. tammikuuta Tukholmassa ja 7. helmikuuta Kööpenhaminassa.[5] Sopimus merkitsi Norjan irtautumista Tanskasta 434 vuoden yhteiselon jälkeen. Sopimuksessa todettiin myös, että Norja liittyisi itsenäisenä valtiona unioniin Ruotsin kanssa. Sitä ennen maa oli ollut Tanskan osa.[4] Sopimus erotti Islannin, Färsaaret ja Grönlannin Norjasta.

Rauhansopimuksen jälkeiset tapahtumat

Ruotsin kuningas Kaarle XIII julisti 8. helmikuuta 1814 norjalaisille, että he muodostaisivat itsenäisen valtakunnan, jossa olisi vapaa mielipiteenmuodostus, kansallinen edustus sekä verotusoikeus. Historioitsijat pitävät julistuksen arkkitehtina kruununprinssi Kaarle Juhanaa. Fredrik VI nimitti Tanskan kruununprinssi Kristian Fredrikin Norjan valtionhoitajaksi ja tämä teki parhaansa edistääkseen norjalaisten vastarintaa estääkseen Ruotsin yliotteen ja saadakseen mahdollisesti Norjan tulevaisuudessa takaisin Tanskan yhteyteen. Fredrik VI käynnisti myös mittavat toimet kuljettaakseen viljaa nälänhädän kourissa olevaan Norjaan.[4]

Rauhansopimus ei koskaan toteutunut suunnitellusti. Preussi miehitti Pommerin, ja Norja julistautui ensin itsenäiseksi Kristian Fredrikin johdolla sekä määritteli itselleen oman perustuslain Eidsvollin kansalliskokouksessa. Lyhyen kesäsodan jälkeen Norjan oli kuitenkin taivuttava personaaliunioniin Ruotsin kanssa.

Katso myös

Lähteet
  1. Claus Christiansen: 1801-1807 www.milhist.dk. 2007. Arkistoitu 26.9.2008. Viitattu 28. tammikuuta 2008. (englanniksi)
  2. Eivind Sætre: Pohjoismainen yhteistyö 21. kesäkuuta 2007. Nordiska ministerrådet. Arkistoitu 15.5.2009. Viitattu 28. tammikuuta 2008.
  3. KOTIMAINEN HALLINTOLAITOS LAAJENEE EUROOPAN SELJETESSÄ 1809 kansakuntaa rakentamaan. Valtioneuvoston kanslia. Arkistoitu 27.4.2008. Viitattu 28. tammikuuta 2008.
  4. 1814 - et skjebneår Norge - det offisielle nettstedet i Island. Norjan Islannin-suurlähetystö. Viitattu 24. tammikuuta 2008. (norjaksi)
  5. Freds - Fördrag 1814. Tukholma: Kogl. Tryckeriet. Arkistoitu 17.2.2012. Viitattu 28. tammikuuta 2008. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.