Kielikunta

Kielikunta on yhteistä alkuperää olevien kielten laajin mahdollinen ryhmä, johon kuuluvat kielet periytyvät samasta kantakielestä. Suppeammasta ryhmästä sukulaiskieliä yhden kielikunnan sisällä voidaan käyttää termiä kieliryhmä.

Kieliä, jotka eivät kuulu mihinkään kielikuntaan (esimerkiksi korea), kutsutaan isolaateiksi. Toisin sanoen isolaattikieli on kielikuntansa ainoa kieli.

Monet kielen epäsäännöllisyydet kertovat sen muuttuneen historiansa aikana. Esimerkiksi vesi-sanan taivutusmuodoista (kuten veteen ja vedet) on päätelty sen muinaisen perusmuodon olleen likimain vete. Tällaisen sisäisen rekonstruktion lisäksi kieliä verrataan myös muihin kieliin. Foneettisia muutoksia menneisyyteen seuraamalla sukukielille voidaan hahmotella yhteinen alkumuoto eli kantakieli, josta ne ovat alkaneet kehittyä omiin suuntiinsa. Kielikunta muodostuu laajimmasta joukosta kieliä, joiden voidaan osoittaa periytyneen yhteisestä kantakielestä. Kielten välillä saattaa olla kaukaisempiakin sukulaisuussuhteita – erään hypoteesin mukaan maailman kaikki kielet ovat peräisin samasta kantamuodosta – mutta sitä ei enää voida osoittaa. Kielten sukulaisuutta tutkii historiallis-vertaileva kielitiede.

Perinteisesti kielikuntaa onkin kuvattu kielten sukupuuna. Nykyisin tällainen selkeä haarautumismalli on kuitenkin usein korvattu pensasmallilla, jossa kielikunnan päähaarat ovat tasa-arvoisia.

Joskus kantakieli voidaan yhdistää historian tuntemaan kieleen. Esimerkiksi latinan murteet (vulgaarilatina) olivat lähtökohtana nykyisille romaanisille kielille. Romaaninen kantakieli on siis suurin piirtein sama kuin (klassinen) latina. Samoin muinaisskandinaavin murteet ovat norjan, ruotsin, tanskan ja islannin kantakieltä.

Kielitypologiassa maailman kielet ryhmitellään samankaltaisuuksien perusteella. Hyvinkin läheiset sukulaiskielet voivat sijoittua typologisesti tarkasteltuna eri ryhmiin. Esimerkiksi suomen kieli on paljon agglutinatiivisempi kuin viron kieli, joka on osin muuttunut fleksiokieleksi.

Tässä kielikuntien luettelossa kielikunnat on jaoteltu maantieteellisten alueiden mukaan ja siinä ei ole mainittu isolaattikieliä. Lisäksi Uudessa-Guineassa ja Etelä-Amerikassa on näiden lisäksi joukko pienempiä kielikuntia. Kaikkiaan kielikuntia on pitkälle kolmattasataa.

Kielikunnat maanosittain

Maailman kielikunnat (nimet englanniksi):

Eurooppa ilman Kaukasiaa

Kaukasia

Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka

Saharan eteläpuolinen Afrikka

Aasia ilman Lähi-itää ja Kaukasiaa

Jotkut kielitieteilijät pitävät mongolikieliä, tunguusikieliä ja turkkilaisia kieliä yhtenä altailaisten kielten kielikuntana.

Uusi-Guinea

  • Ala-Sepikin kielet
  • angalaiset kielet
  • aeafundilaiset kielet
  • asmatilaiset kielet
  • awyukielet
  • binanderekielet
  • brahmalaiset kielet
  • chimbulaiset kielet
  • dani-kwerba-kielet
  • Finisteren-Huonin kielet
  • isumrudilaiset kielet
  • itäiset Uuden-Guinean ylämaan kielet
  • Josephstaalin kielet
  • kajagarilaiset kielet
  • kaurekielet
  • keski- ja eteläuusiguinealaiset kielet
  • Keski-Sepikin kielet
  • koiarilaiset kielet
  • kombiokielet
  • kutubuakielet
  • Länsi-Bomberain kielet
  • mabusokielet
  • maimaikielet
  • mairasi-tanamerakielet
  • marindilaiset kielet
  • nimboralaiset kielet
  • pawailaiset kielet
  • pihomilaiset kielet
  • Pohjois-Halmaheran kielet
  • Rain kielet
  • ram-kielet
  • sentanikielet
  • Sepikin kukkuloiden kielet
  • tamakielet
  • teberalaiset kielet
  • Timorin-Alorin-Pantarin kielet
  • Trans-Flyn kielet
  • Uuden-Britannian kielet
  • waibukilaiset kielet
  • wanangilaiset kielet
  • Wisselinjärven kielet
  • Ylä-Sepikin kielet

Australia ja Oseania

Pohjois- ja Keski-Amerikka

Etelä-Amerikka

Muut

Lähteet

  • Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat. Helsinki: Gaudeamus, 1998 (3. painos 2005). ISBN 951-662-734-X.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.