Kielihäiriöt ja monikielisyys

1900-luvun alkupuolella uskottiin kielikylpyjen ja monikielisyyden aiheuttavan kielihäiriöitä, jopa niin sanottua puolikielisyyttä, tai ainakin kasvattavan mahdollisten kielihäiriöiden riskiä ja heikentävän äidinkielen kehittymistä. Nykytutkimus kuitenkin osoittaa, että monikielisyys voi monipuolistaa ihmisen kielellistä ilmaisua ja jopa vaikuttaa myönteisesti lapsen älylliseen kehitykseen. Vaikka kaksikielisyys tai monikielisyys ei sinänsä altistakaan kielihäiriöille, ei ole kyse siitä, ettei monikielisilläkin ihmisillä olisi kielihäiriöitä.[2] Monikielisillä kielihäiriöitä esiintyy vähintään yhtä paljon kuin yksikielisillä.[1]

Joskus kielihäiriö voi olla seurausta jostain toisesta sairaudesta tai vammasta, esimerkiksi kuulohäiriöstä tai aivoverenvuodosta, kuten afasian tapauksessa. Aina mitään tiettyä syytä kielihäiriölle ei löydy, jolloin diagnoosiksi voidaan antaa dysfasia. Kielihäiriöt ovat myös jossain määrin perinnöllisiä.[4]

Altistavia tekijöitä erityisesti monikielisten lasten kielihäiriöille ovat esimerkiksi lapsen jääminen eristyksiin uuden maan kielestä (esimerkiksi eristyminen samanikäisten lasten seurasta) tai esimerkiksi pakolaisperheen raskas elämänvaihe, jossa vanhemmat eivät ole voineet tarjota lapselle riittäviä kielenkäyttömahdollisuuksia.[5]

Kielihäiriöitä hoidetaan puheterapialla, joka voi sisältää sekä yksilö- että ryhmäterapiaa. Terapiassa voidaan harjoitella suun lihasten käyttöä ja opetella vuorovaikutustilanteissa toimimista. Esimerkiksi dysfaatikkolasten kanssa voidaan harjoitella kommunikointia myös viittomin ja kuvien avulla.[6] Neuvolassa seurataan myös lapsen kielellistä kehitystä, mutta kaikki häiriöt eivät paljastu tässä seulassakaan.[7] Tällöin lapsen ohjaavat puheterapiaan yleensä vanhemmat itse. Kielihäiriöt havaitaan yleensä lapsen ollessa 3–5-vuotias.[8]

Monikielisen lapsen kielen kehityksen arviointi on neuvolassa vaikeata, sillä neuvoloiden keinot arvioida yksikielisen lapsen kieltä eivät ole päteviä kaksi- tai monikielisten lasten kohdalla. Yksikieliset lapset ohjautuvatkin tarvittaessa puheterapiaan paitsi paljon aikaisemmin kuin monikieliset lapset, myös useimmiten neuvolan ohjeesta. Monikieliset lapset puolestaan päätyvät puheterapiaan yleensä jonkin muun tahon kuin neuvolan lähetteestä.[9] Mikäli lapsen omat vanhemmat ovat itse monikielisiä, pystyvät he helpommin huomaamaan lapsensa poikkeavan kielenkehityksen, mutta esimerkiksi kouluttamattomien yksikielisten vanhempien on huomattavasti hankalampi arvioida lapsensa kielen tilaa.[1]

Suomessa on jo jonkin verran kaksikielisiä puheterapeutteja, mutta heidän vahvuusalueensa ovat suomen lisäksi pääasiassa ruotsi, venäjä tai viro. Terapiaa ei ole vielä muilla kielillä tarjolla, vaikka muitakin suuria kieliryhmiä Suomessa on.[7] Monikielisen ihmisen kielihäiriön hoito on haastavaa jo sen vuoksi, että kulttuuriset käsitykset vammaisuudesta ja terapian tarpeellisuudesta vaihtelevat.[10] Terapian toteuttamista vaikeuttaa myös se, että terapeutti ei välttämättä itse puhu asiakkaan äidinkieltä tai mitään asiakkaan puhumaa kieltä. Asiakkaan kielen tason arviointi voi olla tällaisessa tilanteessa liki mahdotonta. Joissain tapauksissa vanhemmat tai tulkki voivat auttaa kielen arvioinnissa, mutta tällöinkin heidän tietojensa tulisi olla todella kattavat, jotta lapsen kielen käännös olisi täsmällinen. Kielen tason arviointi vastaa parhaiten todellisuutta vain, mikäli puheterapeuttia avustavalla henkilöllä, kuten äidinkielen opettajalla, vanhemmalla tai tulkilla, on riittävän hyvä käsitys muiden asiakkaan kieltä puhuvien, samanikäisten lasten kielen yleisestä tasosta.[11]

Kielimuurista huolimatta monet yksikielisten asiakkaiden puheterapiassa käytetyt terapiakeinot toimivat yhtä hyvin myös monikielisten asiakkaiden kanssa työskennellessä. Esimerkiksi kuvaharjoitukset toimivat hyvin paitsi terapiavälineenä myös keinona opettaa uutta kieltä lapselle.[12] Mikäli lapsi osaa jo jonkin verran suomea tai muuta terapeutin käyttämää kieltä, on mahdollista työskennellä lapsen kanssa suoraan ilman tulkkia tai ylimääräisiä avustajia.[13]

Kielihäiriöistä toipuminen on yhtä yksilöllistä kuin häiriön ilmeneminenkin: joidenkin ihmisten häiriö häviää tai ainakin lievenee huomattavasti, mutta vaikeammissa tapauksissa kielihäiriö kestää koko elämän.[14] Terapia onnistuu sitä paremmin, mitä aikaisemmassa vaiheessa lapsen kielihäiriö havaitaan ja terapia aloitetaan. Tämä pätee sekä yksi- että monikielisiin lapsiin.[1]

On mahdollista, että esimerkiksi maahanmuuttajalasten tapauksissa suomenkielinen terapia kasvattaa terapiakielen osuutta jopa lapsen ensikielen kustannuksella. Näin voi käydä, mikäli lapsen äidinkielen kehitystä ei tueta esimerkiksi kotona.[13] Joillain paikkakunnilla on kuitenkin mahdollista laittaa samankieliset maahanmuuttajalapset samaan ryhmään esimerkiksi päiväkodissa ja heille voidaan järjestää jopa samankielistä henkilökuntaa. Näin heidän ensikielensä pysyy yhä vahvana.[15] Joka tapauksessa monikielisyyden vaihtaminen yksikielisyyteen on harvoin toimiva ratkaisu, sillä se saattaa häiritä lapsen kielen kehitystä entisestään.[2]