Ketosinisiipi

Ketosinisiipi (Plebeius idas) on hyvin yleinen sinisiipilaji ja yksi Suomen yleisimmistä päiväperhosista.

Ketosinisiipi
Koiras
Koiras
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Plebeius
Laji: idas
Kaksiosainen nimi

Plebeius idas
(Linnaeus, 1761)
Katso myös

  Ketosinisiipi Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Koiraan siivet ovat päältä siniset ja niissä on ohut musta reunus. Naaras on päältä ruskea, mutta yleensä sinistä väriä on havaittavissa melko laajalti siipien tyvestä ulospäin ja takasiiven ulkoreunassa on rivi punaisia, kaarevia täpliä. Molemmilla sukupuolilla siipiripset ovat valkoiset. Siipien alapinnat ovat vaalean harmahtavan ruskeat ja niissä on useita valkoreunaisia mustia täpliä. Koiraiden siipien alapinnoilla on siiven tyvessä vihertävää väriä. Takasiipien oranssinväriset täplät ovat sulautuneet yhtenäiseksi oranssinpunaiseksi juovaksi, joka etenkin naaraalla jatkuu selvänä myös etusiipeen. Takasiiven ulkoreunan mustissa täplissä on siniset keskustat. Etummaisen raajaparin säärissä ei ole okaa. Pohjoisimmassa Lapissa ja Norjassa tavattavalla pienikokoisella alalajilla P. i. lapponica siipien alapintojen täplät ovat pienempiä ja naaraat yläpinnoiltaan ruskeita, korkeintaan sinikehnäisiä. Aivan pohjoisessa naarailta myös puuttuvat myös takasiipien yläpinnan punaiset täplät. Siipiväli 21–28 mm.[2][3][4]

Ketosinisiipi muistuttaa erittäin paljon kangassinisiipeä (Plebeius argus) ja lajit erottaa varmimmin eturaajan säären okan tai sen puuttumisen perusteella. Siipien tuntomerkkierot eivät aina ole luotettavia. Samaan hankalaan lajikompleksiin kuuluu myös rinnesinisiipi (Plebeius argyrognomon), jota ei kuitenkaan tavata Suomessa.[3]

Levinneisyys ja lentoaika

Ketosinisiiven levinneisyys ulottuu Etelä-Euroopan vuoristoista Keski-Euroopan kautta Skandinavian pohjoisosiin ja idässä Altaivuoristoon. Lajia tavataan myös Pohjois-Amerikassa Alaskasta Labradorin niemimaalle ja etelässä Coloradoon.[3] Ketosinisiipi on Suomen yleisimpiä sinisiipilajeja ja esiintyy koko Suomessa pohjoisinta Lappia myöten. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena kesäkuun lopulta pitkälle elokuuhun.[5]

Elinympäristö ja elintavat

Laji esiintyy hyvin monenlaisilla avoimilla paikoilla, kuten niityillä, hakkuuaukioilla, avoimilla metsäkedoilla ja jokien varsilla. Koiraat etsiskelevät naaraita lentäen ympäriinsä ja molemmat sukupuolet käyvät ahkerasti kukilla. Jopa parittelu tapahtuu yleensä jonkin kasvin kukinnossa. Laji saattaa suosia hieman kosteampia elinympäristöjä kuin kangassinisiipi.[3][6]

Naaras laskee munat ravintokasveille yksitellen. Toukka on myrmekofiili. Se erittää muurahaisia kiinnostavaa nestettä ja muurahaiset vastineeksi suojelevat toukkaa saalistajilta. Koteloituminen tapahtuu muurahaispesään. Ilmeisesti sidos muurahaisiin on niin vahva, että sopivien muurahaislajien puuttuminen on syynä perhosen puuttumiselle suuresta osasta Siperiaa vaikka levinneisyys muutoin ulottuukin Euroopasta Pohjois-Amerikkaan. Toukkavaihe kestää 4–6 viikkoa ja kotelovaihe 2–3 viikkoa. Laji talvehtii munana, alalaji P. i. lapponicus toisen kerran kotelona.[3]

Valtakunnallisessa päiväperhosseurannassa 2013 ketosinisiipi oli Suomen 16. eniten havaittu päiväperhonen.[7] Maatalousympäristöjen päiväperhosseurannassa 2013 se oli sijalla 17.[8]

Ravintokasvi

Toukka on polyfagi ja viihtyy useilla kasveilla. Ravintokasveja ovat etenkin hernekasvit, kanerva, juolukka ja tyrni. Pohjoisella alalajilla myös variksenmarja.[3]

Lähteet

Viitteet
  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Ketosinisiipi – Plebejus idas 2019. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 23.3.2022.
  2. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset, s. 282–283. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  3. Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 206–207. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
  4. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  5. Perhosviki
  6. Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 144. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
  7. Kimmo Saarinen: Valtakunnallinen päiväperhosseuranta 2013. Baptria, 2014, 39. vsk, nro 1, s. 6–15. Suomen Perhostutkijain Seura.
  8. Janne Heliölä & Mikko Kuussaari: Maatalousympäristön päiväperhosseurannan vuoden 2013 tulokset. Baptria, 2014, 39. vsk, nro 2, s. 38–39. Suomen Perhostutkijain Seura.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.