Kesyrotta

Kesyrotta on lemmikkieläimenä pidettävä rotta. Kesyrottien jalostus alkoi 1800-luvulla isorotasta (Rattus norvegicus). Myös mustarotasta (Rattus rattus) kesytettyjä rotuja on, mutta ne ovat huomattavasti harvinaisempia.

Hooded-kuvio, värinä black.
Nuoria kesyrottia.

Rotumääritelmä

Kesyrotista on useita väri- ja kuviomuunnoksia. Suomessa turkkimuunnoksia on virallisesti kaksi: sileäkarvainen (sk) ja kiharakarvainen (rex). Muualla maailmassa rotista kasvatetaan muitakin turkkimuunnoksia, muun muassa pitkäkarvaisia, lisäksi on kokonaan karvattomia rottia. Naarasrotta painaa noin 300600 grammaa, urosrotta noin 500900 grammaa. Häntä on lähes karvaton, suomupäällysteinen, vahva ja taipuisa. Pituudeltaan häntä on noin rotan ruumiin mittainen. Rotat elävät puolestatoista jopa kolmeen vuoteen.

Naaras on urosta kevytrakenteisempi, sirompi ja usein pehmeäkarvaisempi. Aikuisella uroksella on häntänsä juuressa selvästi erottuvat kivekset, kun taas naaraalla vatsassaan kaksi riviä nisiä. Uroksen kivekset erottuvat selvästi luovutusikäisellä (5 vk) poikasella, mikäli ne ovat laskeutuneet normaalisti. Virallista rotumääritelmää valvoo Suomen Kesyrottayhdistys.

Värejä ovat black, blue, buff, caramel, champagne, chocolate, cream, ivory, lilac, pink eyed white, russian blue, russian buff, russian dove, russian silver, stone ja mink.

Tikattuja ovat silver, agouti, amber, blue agouti, cinnamon, cinnamon pearl, honey, lilac agouti, pearl, russian agouti, russian dove agouti, russian silver agouti, russian topaz, saffron, sienna ja topaz.

Pointillisia/varjostettuja ovat black eyed siamese blue point, black eyed siamese chocolate point, black eyed siamese russian blue point, black eyed siamese seal point, burmese, himalayan, siamese blue point, siamese russian blue point, siamese chocolate point, siamese seal point ja wheaten burmese.

Kuviollisia ovat badger, bareback, berkshire, black eyed white, capped, essex, hooded, husky, husky striped, irish, masked ja variegated.

Hoito

Rotta tarvitsee tilavan häkin, jossa on erilaisia kiipeilytasoja ja muita virikkeitä. Kahdelle rotalle sopiva häkin koko on esimerkiksi 80 cm leveä, 50 cm syvä ja 90 cm korkea. Häkin pinnojen välin tulisi olla poikasilla yksi sentti, aikuisilla enintään 2,5 senttiä. Häkin lisäksi rotta tarvitsee kaksi ruokakuppia (toinen siemenseokselle ja toinen tuoreruoalle) sekä juomapullon.

Rotalla olisi hyvä olla aina tarjolla siemenseosta, jota saa eläinkaupasta. Rotan tulisi saada myös tuoreruokaa muutaman kerran viikossa. Rotan tuoreruoaksi sopii erilaiset hedelmät, vihannekset ja juurekset. Lisäksi rotille voi antaa muun muassa riisiä, leipää, makaronia ja keitettyä puuroa. Rotalle voi antaa lihaa, kalaa, kananmunia tai maitotuotteita pari kertaa viikossa. Rotalle ei sovi mausteiset, suolaiset,tuliset, sokeriset tai rasvaiset ruoat. Kuivatettu leipä on rotalle hyvää nakerrettavaa. Rotalla pitäisi olla myös aina raikasta vettä tarjolla.

Rotta on helppohoitoinen eläin. Ruokakupit ja vesipullo pitää puhdistaa joka päivä. Häkki pitää koosta riippuen siivota noin kerran viikossa. Rotan häntä tulisi pestä ja rasvata noin kaksi kertaa viikossa.

Rotta on laumaeläin, joten sillä pitää olla samaa sukupuolta oleva häkkikaveri. Rotta on sosiaalinen eläin, ja se tarvitsee häkin ulkopuolella jaloittelua vähintään kolme tuntia päivässä. Rotta ei ole myöskään erityisen äänekäs lemmikki, joskin ahdistuneena ja pelästyneenä se vinkaisee kovaa.

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.