Kreikkalainen komedia

Komedia (m.kreik. κωμωδία, kōmōdia) oli yksi antiikin kreikkalaisen teatterin kolmesta näytelmälajista tragedian ja satyyrinäytelmän ohella. Klassinen attikalainen tai ateenalainen komedia jaetaan yleensä kolmeen aikakauteen, vanhaan komediaan, keskikomediaan ja uuteen komediaan. Vanha komedia on säilynyt nykyaikaan lähinnä Aristofaneen yhdentoista jäljellä olevan näytelmän muodossa. Keskikomedian ajan näytelmät ovat enimmäkseen kadonneet; niistä on säilynyt vain suhteellisen lyhyitä katkelmia kirjailijoiden kuten Athenaios teoksissa. Uusi komedia tunnetaan pääasiassa Menandroksen teoksista säilyneiden papyrusfragmenttien kautta.

Kreikkalainen teatterinaamio 100-luvulta eaa. Kansallinen arkeologinen museo, Ateena.

Aristoteles kirjoitti Runousopissaan noin vuonna 335 eaa., että komedia pohjautuu varhaisempiin falloslauluihin.[1] Hän luonnehti komediaa sanoen sen olevan ”kehnompien ihmisten jäljittelyä, mutta ei kuitenkaan pahuuden kaikkien muotojen, vaan häpeään kuuluvan naurettavuuden osalta”. Komedian tarkoitus oli esittää naurettavaa, viallista ja rumaa, mutta se ei aiheuttanut katsojissa tuskaa, niin kuin tragedia.[2]

Konstantínos Trypánis on luonnehtinut komediaa viimeiseksi niistä suurista runouden lajeista, jotka Kreikka antoi maailmalle.[3]

Esitykset

Komedioita esitettiin Ateenassa näytelmäkilpailuissa, joita järjestettiin Dionysoksen, viinin ja hedelmällisyyden jumalan, kunniaksi kahdesti vuodessa pidetyillä juhlilla. Maaliskuussa järjestetyn kaupunki-Dionysian osaksi komediakilpailut tulivat vuonna 487/486 eaa.; tammikuussa järjestetyssä Lenaia-juhlassa puolestaan alettiin järjestää komediakilpailuja vuodesta 432 eaa. alkaen. Esityksiä järjestettiin Dionysoksen teatterilla Akropoliin juurella.

Vaikuttaa siltä, että kullakin juhlilla viisi komediakirjailijaa on esittänyt kukin yhden näytelmän. Määrä on saatettu vähentää kolmeen peloponnesolaissodan aikana. Näytelmäkirjailijat anoivat juhlista vastaavalta arkontilta lupaa osallistua. Mikäli heidät valittiin, heille myönnettiin koregi eli varakas henkilö, jonka tehtävä oli kustantaa näytös.

Näytelmäkirjailijat kirjoittivat joskus näytelmiään uusiksi ja tekivät niistä uusia versioita kilpailuihin. Esimerkiksi Aristofaneen Pilvet on säilynyt paranneltuna versiona, joka on peräisin noin vuosilta 420-417 eaa. ja jota ei todennäköisesti koskaan esitetty. Näytelmän ensimmäinen versio kirjoitettiin Dionysia-juhlille vuonna 423 eaa. Galenos mainitsi 100-luvulla esimerkkinä Eupoliksen komedian Autolykos, jonka ensimmäinen versio kirjoitettiin noin vuonna 420 eaa., kun taas sen toinen versio esitettiin noin vuonna 418 eaa.

Aikakaudet
Orja näytelmässä. Yksityiskohta punakuvioisesta krateerista noin vuodelta 350-340 eaa.
Näyttelijä, jolla on kaljupäistä miestä esittävä naamio. 100-luku eaa.

Aleksandrialaiset tekstikriitikot, ja erityisesti Aristofanes Byzantionlainen, vaikuttavat jakaneen ensimmäisenä kreikkalaisen komedian sen kolmeen kanoniseen aikakauteen: vanhaan komediaan (arkhàia), keskikomediaan (mese) ja uuteen komediaan (nea). Tämä jaottelu vaikuttaa olleen enimmäkseen sattumanvarainen, ja komedia kehittyi todennäköisesti yhtämittaisesti vuosien varrella.

Vanha komedia

Vanhan komedian (arkhaia kōmōdia) aika käsittää 500- ja 400-luvut eaa. Attikalaisen komedian perustajana on usein pidetty 500-luvulla eaa. elänyttä Susarionia. Varhainen vuosien 480 ja 440 eaa. välille sijoittuva attikalainen komedia vaikuttaa olevan kokonaisuudessaan kadonnut. Tuon ajan merkittävimpiä komediakirjailijoita olivat Magnes, jonka teoksista on säilynyt vain joitakin katkelmia, joiden aitous on epävarmaa, sekä Kratinos, joka voitti kaupunki-Dionysian komediakilpailun todennäköisesti noin vuonna 450 eaa. Vaikka Kratinokselta ei tunneta yhtään kokonaisena säilynyttä näytelmää, hänen näytelmistään on säilynyt satoja katkelmia.

Nykyajasta katsottuna merkittävin vanhan komedian kirjailijoista on Aristofanes, jonka teokset edustavat poliittisella satiirillaan ja seksuaalisilla vihjauksillaan usein koko lajityyppiä. Aristofanes pilkkasi aikansa merkittävimpiä henkilöitä ja instituutioita, mikä näkyy esimerkiksi siinä, miten hän käsitteli Sokratesta näytelmässään Pilvet. Linnuissa hän arvosteli puolestaan Ateenan demokratiaa, Lysistratessa peloponnesolaissotaa. Aristofanes oli kuitenkin vain yksi lukuisista komediakirjailijoista, joita Ateenassa 400-luvun lopulla toimi. Hänen merkittävin aikalaiskilpailijansa oli Eupolis.

Vanha komedia vaikutti huomattavasti moniin myöhempiin eurooppalaisiin kirjailijoihin, kuten François Rabelais, Miguel de Cervantes, Jonathan Swift ja Voltaire. He kopioivat vanhasta komediasta erityisesti sen piirteen, että poliittiset hyökkäykset naamioidaan ilveilyyn. Vanhan komedian perintö voidaan nähdä edelleen nykyaikaisessa komediassa, esimerkiksi Monty Pythonin huumorissa.

Keskikomedia

Keskikomedian (mesē kōmōdia) aika käsittää suurin piirtein 300-luvun eaa. Vanhan komedian ja keskikomedian välille ei kuitenkaan voida vetää jyrkkää rajaa. Antiikin ajan oppineet viittasivat keskikomedialla lähinnä ajanjaksoon, joka sijoittuu Aristofaneen ja hänen aikalaistensa jälkeen, mutta ennen Menandrosta. Toisaalta Aristofaneen viimeiset näytelmät Naishallitus ja Rikkaus voidaan jo lukea keskikomedian edustajiksi.[4] Muita sen edustajia ovat muun muassa Antifanes, Anaksandrides, Kalliades ja Epikrates Ambrakialainen.

Keskikomedian nähdään yleensä eroavan vanhasta komediasta erityisesti kolmella tavalla: kuoron rooli väheni sellaiseksi, ettei sillä ollut vaikutusta näytelmän juoneen; tunnettuja henkilöitä ei enää esitetty tai imitoitu näytelmissä; ja naurettaviksi tehtiin enemmän yleinen kuin henkilökohtainen, ja kirjallinen enemmän kuin poliittinen. Mytologiset parodiat olivat suosittuja ainakin jonkin aikaa. Keskikomedian aikana kehittyi suuri joukko vakiohahmoja, kuten kurtisaani, loinen, rellestäjä, filosofi ja itserakas kokki.

Koska yhtään kokonaista keskikomediaa edustavaa näytelmää ei ole säilynyt, niiden kirjallista arvoa tai omaperäisyyttä on vaikea arvioida.

Uusi komedia

Uuden komedian (nea kōmōdia) aika ulottuu 300-luvulta eaa. 100-luvulle eaa. Sitä edustavat muun muassa Menandros, Apollodoros Karystoslainen, Makhon ja Poseidippos Kassandreialainen.

Uudesta komediasta on säilynyt paljon katkelmia, mutta ei yhtään kokonaista näytelmää. Laajimmin on säilynyt Menandroksen Ärmätti, joka löydettiin papyruskopiona vuonna 1958. Vuonna 1907 löydetty niin kutsuttu Kairon koodeksi sisältää puolestaan pitkiä jaksoja sellaisista Menandroksen näytelmistä kuin Välitystuomio, Samoksen nainen sekä Keritty kaunotar. Muutoin suuri osa siitä mitä tiedämme uudesta komediasta on peräisin Plautuksen ja Terentiuksen myöhemmistä latinankielisistä käännöksistä ja mukaelmista.

Uudessa komediassa rakkaudesta tuli ensimmäistä kertaa draaman pääelementti. Uusi komedia nojasi keskikomediaakin voimakkaammin vakiohahmoihin, kuten äkäinen vanha mies (senex iratus); dominoiva vanhempi, joka yrittää tehdä poikansa tai tyttärensä haaveet tyhjiksi, ja joka päätyy samoihin paheisiin ja hullutuksiin kuin josta yritti säästää lapsensa; sekä mahtaileva sotilas, joka on juuri palannut sodasta kovaäänisenä, rahapussi täynnä ja pää tyhjänä. Uusi komedia kuvasi ateenalaista yhteiskuntaa ja sen moraalia, mutta ei pyrkinyt kritisoimaan tai parantamaan sitä.

Uusi komedia on vaikuttanut Plautuksen ja Terentiuksen roomalaisen komedian kautta eurooppalaiseen kirjallisuuteen, erityisesti William Shakespearen, Ben Jonsonin, William Congreven ja William Wycherleyn komedioihin.[5] Myös suuri osa nykyaikaisesta romanttisesta komediasta ja tilannekomediasta, erityisesti sukupolvikomedia, on uuden komedian perillistä.

Komediakirjailijoita

Vanha komedia
  • Eupolis (~446–411 eaa.)
  • Aristofanes (n. 456–386 eaa.; voitti 12 kertaa vuosien 427–388 eaa. välillä)
  • Aristomenes (431–388 eaa.)[7]
  • Ameipsias (n. 423–414 eaa.)[7][9]
  • Telekleides (400-luku eaa.; Aristofaneen aikalainen)[7]
  • Ferekrates (420 eaa.)[7]
  • Platon (Platon Komikos; 428–391 eaa.)[7]
  • Diokles Fleiuslainen[7][10]
  • Sannyrion (407 eaa.)[7][11]
  • Filyllios (394 eaa.)[7]
  • Hipparkhos[7]
  • Arkhippos[7]
  • Polyzelos[7]
  • Filonides[7]
  • Eunikos (400-luku eaa.)[7]
  • Apollofanes[7]
  • Eufonios (458 eaa.)
  • Kantharos[12] (422 eaa.)
  • Strattis[7] (n. 412–390 eaa.)
  • Kefisodoros[13] (402 eaa.)
  • Nikofon (388 eaa.)[7]
  • Alkaios (388 eaa.)[7]
  • Nikokhares[7] (k. ~345 eaa.)

Keskikomedia
  • Eubulos (300-luvun alku eaa.)[14]
  • Araros, Aristofaneen poika (388, 375 eaa.)[14]
  • Antifanes (n. 407–333 eaa.)[14]
  • Anaksandrides (300-luku eaa.)[14]
  • Kalliades (300-luku eaa.)[14]
  • Nikostratos, Aristofaneen poika[14]
  • Filippos, Aristofaneen poika[14]
  • Filetairos (n. 390–320 eaa.)[14]
  • Anaksilas (343 eaa.)[14]
  • Ofelion[14]
  • Kallikrates[14]
  • Herakleides (348 eaa.)[14]
  • Aleksis[14] (n. 375–275 eaa.)
  • Amfis (336 eaa.)[14]
  • Aksionikos[14]
  • Kratinos nuorempi[14]
  • Erifos, Antifanesta plagiarisoinut[14]

Uusi komedia
  • Demetrios (299 eaa.)[18]
  • Arkhedikos (302 eaa.)[18]
  • Sopatros (282 eaa.)[18]
  • Damoksenos (Epikuroksen aikalainen)[18]
  • Hegesippos (Epikuroksen jälkeen)[18]
  • Filemon[18]
  • Theognetos[18]
  • Bathon[18]
  • Diodoros[18]
  • Makhon Korinttilainen/Aleksandrialainen (200-luku eaa.)[21]
  • Poseidippos Kassandreialainen (n. 316–250 eaa.)[18]

Katso myös

Lähteet
  • Brown, Andrew: "Ancient Greece". Teoksessa Banham, Martin: The Cambridge Guide to Theatre, s. 441-447. Cambridge: Cambridge UP, 1998. ISBN 0521434378.
  • Brockett, Oscar G. & Hildy, Franklin J.: History of the Theatre. Ninth edition, International edition. Boston: Allyn and Bacon, 2003. ISBN 0205410502.
  • Carlson, Marvin: Theories of the Theatre: A Historical and Critical Survey from the Greeks to the Present. Ithaca, London: Cornell University Press, 1993. ISBN 0801481546.
  • Csapo, Eric & Slater, William J.: The Context of Ancient Drama. Ann Arbor: University of Michigan Press, 1994. ISBN 0472082752.
  • Freund, Philip: The Birth of Theatre. Illustrated ed. Vol 1. of Stage by Stage. London: Peter Owen, 2003. ISBN 9780720611670.
  • Aristoteles; Janko, Richard (kääntäjä): Poetics with Tractatus Coislinianus, Reconstruction of Poetics II and the Fragments of the On Poets. Cambridge: Hackett, 1987. ISBN 0872200337.
  • Ley, Graham: A Short Introduction to the Ancient Greek Theater. Chicago, London: University of Chicago Press, 2006. ISBN 0226477614.
  • Olson, S. Douglas (toim.): Broken Laughter: Select Fragments of Greek Comedy. Oxford: Oxford UP, 2007. ISBN 9780199287857.
  • Taplin, Oliver: Comic Angels and Other Approaches to Greek Drama Through Vase-Painting. Oxford: Clarendon P., 1993. ISBN 019814797X.

Viitteet
  1. Aristoteles: Runousoppi 1449a10-13.
  2. Aristoteles: Runousoppi 1449a31-36.
  3. Trypanis, Constantine Athanasius: Greek Poetry from Homer to Seferis, s. 201. Chicago: University of Chicago Press, 1981. ISBN 0226813169.
  4. Saïd, Suzanne & Trédé, Monique: A Short History of Greek Literature, s. 55-60. Käännös Trista Selous et al.. London & New York: Routledge, 1999. ISBN 0-415-12272-4.
  5. Bates, Alfred (toim.): The Drama: Its History, Literature and Influence on Civilization, s. 30-31. 1. osa. London: Historical Publishing Company, 1906.
  6. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 948. Osa III. Boston: Little, Brown and Company, 1849. Teoksen verkkoversio.
  7. Clinton, Henry Fynes: Fasti Hellenici: The civil and literary chronology of Greece, from the earliest accounts to the death of Augustus, s. xxxvi-xlii. Univ. Press, 1834. Teoksen verkkoversio.
  8. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 568. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  9. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 141. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  10. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 1010. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  11. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 705. Osa III. Boston: Little, Brown and Company, 1849. Teoksen verkkoversio.
  12. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 596. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  13. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 668. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  14. Clinton, Henry Fynes: Fasti Hellenici: The civil and literary chronology of Greece, from the earliest accounts to the death of Augustus, s. xlii-xlv. Univ. Press, 1834. Teoksen verkkoversio.
  15. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 896. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  16. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 1137. Osa III. Boston: Little, Brown and Company, 1849. Teoksen verkkoversio.
  17. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 937. Osa I. Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio.
  18. Clinton, Henry Fynes: Fasti Hellenici: The civil and literary chronology of Greece, from the earliest accounts to the death of Augustus, s. xlii-xlv. Univ. Press, 1834. Teoksen verkkoversio.
  19. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 904. Osa III. Boston: Little, Brown and Company, 1849. Teoksen verkkoversio.
  20. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 101. Osa II. Boston: Little, Brown and Company, 1867. Teoksen verkkoversio.
  21. Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 885. Osa II. Boston: Little, Brown and Company, 1867. Teoksen verkkoversio.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.