Keskienglanti
Keskienglanti (engl. Middle English) on englannin kielen varhaismuoto, joka syntyi muinaisenglannin joutuessa normannivalloituksen myötä muutostilaan ja saadessa vaikutteita valloittajien puhumasta muinaisranskasta. Sen käyttö ajoitetaan 1000-luvulta 1400-luvun puoliväliin, jolloin kruunun standardoima Lontoon murteeseen pohjautunut englannin muoto alkoi yleistyä sanomalehdistön ja kirjapainotaidon myötä. Kieltä puhuttiin lähinnä Englannissa ja eteläisessä Skotlannissa. Noin vuoteen 1650 käytettyä kielimuotoa keskienglannin ja nykyenglannin välissä kutsutaan varhaisnykyenglanniksi.
Keskienglanti muistutti jo paljolti nykyenglantia, mutta oikeinkirjoitus ei ollut vakiintunutta, lisäksi ääntämys poikkesi huomattavasti nykyisestä. Esimerkiksi Chaucerin Canterburyn tarinoiden runomuoto ei avaudu keskienglannin ääntämystä osaamattomille, koska sanat eivät nykyääntämyksen mukaan muodosta loppusointuja tai muita runon tehokeinoja. Nyrkkisääntönä varsinkin Chaucerin kielen kaltaisen melko lailla modernia englantia muistuttavan kielen ääntämykselle voi pitää ohjetta ääntää vokaalit pitkinä ja muut äänteet suuta hieman enemmän aukoen. Kieliopissa näkyy vaiheittainen sijamuotojen ja päätteiden karsiutuminen.
Näyte
Kappale Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinoista.
keskienglanniksi
|
nykyenglanniksi
|