Keskiajan shakki

Kummallakin pelaajalla oli kuningas, visiiri (nykyisen kuningattaren paikalla), kaksi norsua (nykyisten lähettien paikalla), kaksi ratsua, kaksi tornia ja kahdeksan sotilasta. Kuningas, ratsu ja torni liikkuivat jo keskiajalla samoin kuin nykyään. Torni oli selvästi vahvin nappula. Myös ratsu oli suhteessa vahvempi kuin nykyään, toiseksi vahvin nappula.

Visiiri liikkui yhden ruudun vinottain. Nykyisten lähettien tavoin visiiri hallitsi vain mustia tai vain valkoisia ruutuja. (Tosin keskiajan shakissa laudan ruutuja ei välttämättä ollut väritetty) Visiiri oli heikko nappula.

Norsu liikkui kaksi askelta vinottain, riippumatta siitä oliko välissä olevassa ruudussa nappulaa vai ei, eli norsu hyppäsi yhden ruudun yli. Alkuruudussaan f1 sijainneella norsulla oli vain kahdeksan ruutua laudalla: f1, b1, d3, h3, f5, b5, d7 ja h7. Mustalla c8-norsulla oli vain ruudut c8, g8, a6, e6, c4, g4, e2 ja a2, joten laudan neljä norsua eivät kohdanneet missään ruudussa. Norsut eivät siis kyenneet lyömään toisiaan. Norsu oli heikko nappula, vain vähän sotilasta arvokkaampi, jolla ei ollut paljoa hyökkäysvoimaa.

Sotilaat liikkuivat vain yhden ruudun kerrallaan. Sotilas korottui visiiriksi, joten sotilaan korotus ei muuttanut paljoakaan laudan voimasuhteita. Torniksi tai ratsuksi sotilasta ei voinut korottaa, vaikka ne olivat paljon visiiriä voimakkaampia.

Nykyshakin erikoisuus, ohestalyönti perustuu sotilaan kaksoisaskeleeseen. Koska kaksoisaskelta ei tunnettu, ei tietysti ohestalyöntiäkään tunnettu.

Linnoitusta ei keskiajan shakissa tunnettu.

Eero Böökin mukaan shakkipeli on saatettu tuntea Ranskassa ja Espanjassa jo 700-luvulla Poitiers'n taistelun 732 jälkeen[1]. Keskiajan ritaritarinoissa mainitaan sankarin olleen etevä shakinpelaaja tai shakin olleen tarinan kannalta tärkeä. Shakki esiintyy mm. Rolandin laulussa. Kaksi espanjalaista testamenttia vuosilta 1010 ja 1058 mainitsevat arvokkaan shakkilaudan[2]. Eräs piispa testamenttasi arvokkaat shakkinappulansa vuonna 1010 kirkon käyttöön ja 1058 kreivitär Ermessenda määräsi testamentissaan kristalliset shakkinappulansa seurakunnalle[3]. Almerian visiiri (-1038) oli espanjalaisen historioitsijan mukaan intohimoinen shakinpelaaja[3].

Shakki levisi varhain myös Sisiliaan ja Italiaan. Dokumentti vuodelta 1061 kertoo erään kardinaalin kirjeessään paaville valittaneen pappien taipumusta arpapeleihin ja shakin pelaamiseen. Tämä kardinaali oli ilmiantanut Firenzen piispan öisestä shakinpeluusta majatalossa[3]. Kuten nämä esimerkit todistavat, keskiajan shakki oli suosittu ajanviete.

Itä-Rooman kirkko noin vuonna 1100 kielsi shakin peluun paheellisena, mikä todistaa pelin olleen yleisesti tunnettu Välimeren itäosassa. Shakki oli todennäköisesti jo 1000- tai 1100-luvulla tunnettu suurimmassa osassa Eurooppaa[4], Kainulaisen mukaan 1200-luvun loppuun mennessä[5]. Espanjalainen shakkikirja vuodelta 1283 kertoo tarkoin shakin säännöt sekä mainitsee pelin nopeuttamiseksi joidenkin käyttävän sotilaan kaksoisaskelta sekä visiirin voivan esisiirrollaan hypätä ruudusta d1 ruutuihin b3, d3 ja f3 (sama hyppyoikeus lienee ollut myös mustalla). Nämä piirteet poikkesivat arabishakista ja kertovat Euroopassa kehitetyn keinoja pelin nopeuttamiseksi.

Nykyaikainen shakki alkoi kehittyä 1400-luvun puolivälin Italiassa, jossa kehitettiin kuningatar ja lähetti visiirin ja norsun tilalle. Tosin lähetti on mahdollisesti otettu Saksassa pelatun kuriirishakin kuriiri-nimisestä nappulasta, joka liikkui lähetin tavoin. Keskiajan shakki muuttui 1400-luvun lopulla kaikkialla Euroopassa lähes nykyisen kaltaiseksi, mutta kaikki säännöt eivät olleet vielä vakiintuneet. Linnoittuminen otettiin kuitenkin käyttöön vasta 1600-luvulla.[6] Keskiajan shakilla on ollut huomattava osa Euroopan kulttuurissa 1000-luvulta 1400-luvun puoliväliin saakka.

• Eero Böök: Shakkipakinoita. WSOY, 1967
• J. Kainulainen: Shakkipelin historia. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna 1984

• Medieval Chess Rules (Arkistoitu – Internet Archive)