Keski-Liettuan tasavalta

Neuvosto-Venäjä oli tunnustanut Vilnan alueen osaksi Liettuaa vuoden 1920 Moskovan rauhansopimuksessa.[2] Puolalaiset olivat kuitenkin valloittaneet Vilnan alueen Puolan–Neuvosto-Venäjän sodassa vuonna 1919.[3] Sotaonnen käännyttyä Vilnasta perääntymään joutuneita puolalaisia vaadittiin luovuttamaan kaupunki liettualaisille, mutta puolalaiset viivyttelivät niin kauan että puna-armeija ehti paikalle ennen liettualaisia.[2] Vallattuaan alueen puna-armeija ei aluksi aikonutkaan kunnioittaa rauhansopimusta, mutta sotaonni kääntyi taas Puolan hyväksi Vistulajoen taistelun jälkeen ja puna-armeija lähti perääntymään itään päin. Peräänyessään Neuvosto-Venäjä luovutti Vilnan alueen Liettualle 27. elokuuta 1920. Liettualaiset valtasivat Vilnan ja muitakin alueita ja ylittivät niin sanotun Curzonin linjan, mikä johti taisteluihin puolalaisten joukkojen kanssa. Liettualaiset perääntyivät lopulta Curzonin linjan taakse. 7. lokakuuta Puolan ja Liettuan välillä solmittiin Suwalkin sopimus ja demarkaattilinja vedettiin siihen mihin taistelut päättyivät. Liettua sai pitää Vilnan alueen ja Puolalle jäivät Curzonin linjan takaiset alueet.[4]

Lucjan Żeligowski

Rajat eivät kuitenkaan säilyneet kauan, sillä Lucjan Żeligowski aloitti kapinan Vilnan alueella jo 9. lokakuuta Józef Piłsudskin yllyttämänä. Vilnaan siirtynyt Liettuan hallitus pakeni Kaunasiin. Żeligowski julisti alueen Keski-Liettuan tasavallaksi ja nimitti itsensä sen johtajaksi.[4] Liittoutuneet painostivat Puolaa, mutta se irtisanoutui kapinasta. Asiaa käsiteltiin Kansainliitossa, joka esitti ratkaisuksi kansanäänestystä, johon Puola ja Liettua eivät suostuneet. Żeligowskin joukot lähtivät marraskuussa 1920 etenemään kohti Kaunasia, mutta ne pysäytettiin Širvintosin ja Giedraičian taisteluissa vielä saman kuun aikana. Tappion jälkeen tie Vilnaan olisi ollut auki liettualaisille, mutta he lopettivat sotatoimet Kansainliiton sotilaskomission vaatimuksesta.[5]

Vilnan alueen Puolaan liittämisen juhlintaa Vilnassa 1922.

Vilnan kysymystä yritettiin ratkaista vielä Kansainliiton edustaja Paul Hymansin johdolla, mutta Liettua hylkäsi Kansainliiton esityksen ratkaisusta vuonna 1921. Żeligowski puolestaan järjesti tasavallassaan sejmin vaalit 8. tammikuuta 1922. Virallinen, mutta kyseenalaistettu äänestysprosentti vaaleissa oli 60. Parlamentista tuli täysin puolalainen, sillä juutalaiset, valkovenäläiset ja liettualaiset olivat joko boikotoineet vaaleja tai osallistuneet vähäisissä määrin. Sejmillä oli vain yksi asia asialistallaan, suhde Puolaan. Helmikuussa 1922 sejm päätti liittyä Puolaan, ja asiaa hoitamaan lähetettiin delegaatio Puolaan. Puolan sejm hyväksyi esityksen maaliskuun lopulla Kansainliiton protesteista huolimatta.[5]

• Kallio, Aulis: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6.

• Keski-Liettuan postimerkkejä (Arkistoitu – Internet Archive)