Kesäpuisto

Ennen ruotsalaisvalloitusta Kesäpuiston paikalla sijaitsi moskovalaisen pajarisuvun hovi eli usadištše, josta Moikan ja Nevan välinen saari sai myöhemmän nimensä. 1600-luvulla hovi kuului mm. von Konoun suvulle.[2] Pietari I valitsi von Konoun (Konaun) kartanon residenssikseen[3] ja alkoi rakennuttaa sen ympärille säännöllistä muotopuutarhaa, jonka tuli olla ”parempi kuin Ranskan kuninkaalla Versaillesissa”.[4]

Pietari I:n tarkkaan valvomaa puutarhan rakentamista johtivat arkkitehti Ivan Matvejev, puutarhuri Jan Roozen sekä vuodesta 1716 ranskalainen Jean-Baptiste Le Blond. Soista aluetta täytettiin ja sen kuivattamiseksi kaivettiin kanavia ja lampia. Meidän päiviimme saakka on säilynyt puiston eteläosassa sijaitseva Karppilampi. Vuosina 1711–1716 kaivettiin Kesäpuiston ja nykyisen Mars-kentän erottava Joutsenkanava. Samaan aikaan Moika yhdistettiin Fontankaan. Alueelle istutettiin kotimaisia ja muista maista tuotuja puita ja kukkia. Vanhan moskovalaisen perinteen mukaisesti puistossa kasvatettiin myös hedelmäpuita, marjapensaita ja vihanneksia.[5]

Vuosina 1710–1712 puiston koilliskulmaan rakennettiin arkkitehti Domenico Trezzini suunnittelema Pietari I:n kesäpalatsi, joka oli yhdistetty käytävällä Fontankan rannalla sijainneeseen palvelusväen taloon. Muita rakennelmia olivat Nevan ja Joutsenkanavan kulmaan vuosina 1721–1726 pystytetty keisarinna Jekaterina Aleksejevnan palatsi, taulugalleria ja juhlasali.[6] Puiston paviljongeista upein oli arvokkaista materiaaleista rakennettu ja taideteoksin koristeltu ”Luola” (Grot).[7]

Erityistä viehätystä puistolle antoivat suihkulähteet, joita vuonna 1736 oli jo yli 50. Niitä varten Pietari I osti Englannista vuonna 1718 Venäjän ensimmäisen höyrykoneen, joka ei kuitenkaan osoittautunut riittävän tehokkaaksi. Seuraavana vuonna alettiin rakentaa Liihan kanavaa, joka johti Tuutarinjoen veden Fontankan itäpuolella sijaitseviin vesitorneihin. 1720-luvulla puistoon rakennettiin Mihail Zemtsovin suunnittelema, eläinaiheisin veistoksin koristettu viherlabyrintti. Italiasta ostettiin noin 200 marmoripatsasta, joista on säilynyt alle puolet. Niistä arvokkain, antiikin ajalta peräisin oleva Venuksen patsas on nykyisin Eremitaašin kokoelmissa. Suomen historiaan liittyy Venetsiasta vuonna 1726 tilattu Uudenkaupungin rauhan veistosryhmä (”Rauha ja runsaus”). Puistossa on myös Ruotsin kuningattaren Kristiinan rintakuva.[8]

Pietari I:n aikana Kesäpuistossa järjestettiin valtiollisille merkkipäiville omistettuja juhlia, hoviväen kokoontumisia ja ulkomaiden suurlähettiläiden vastaanottoja, jotka yleensä päättyivät ilotulitukseen. Myöhemmin puiston rakentamista jatkoi Bartolomeo Rastrelli, joka suunnitteli keisarinna Elisabetia varten upean kesäpalatsin nykyisen Mikaelinlinnan paikalle. Elisabetin hallituskaudella puistossa pidettiin naamiaisia ja aamuun asti jatkuneita tanssiaisia. Ulkomaisilta mestareilta oppia saaneiden venäläisten puutarhurien hoitama muotopuutarha saavutti siihen aikaan suurimman loistonsa.[9]

Vuoden 1777 tulva hävitti Kesäpuiston istutukset, suihkulähteet ja monet sen alkuperäisistä rakennelmista. Tulvan aiheuttamien tuhojen jälkeen muotopuutarha korvattiin maisematyyppisillä istutuksilla, joiden annettiin kasvaa luonnolliseen muotoonsa. Kesäpuistosta muodostui kaupungin herrasväen ajanviettopaikka, jonne pääsy edellytti ”säädyllistä pukeutumista”. Nevan puolelta puisto erotettiin rantakadusta vuonna 1784 Juri Feltenin suunnittelemalla klassistishenkisellä rauta-aidalla, jonka perustus ja pylväät ovat suomalaista graniittia. Tulvan hävittämän ”Luolan” paikalle rakennettiin vuonna 1826 Carlo Rossin suunnittelema klassistinen Kahvipaviljonki, jossa on nykyään näyttelytiloja. Sen lähellä sijaitsee Louis Charlemagnen vuonna 1827 rakentama Teepaviljonki. Puiston eteläisen sisäänkäynnin luokse asetettiin vuonna 1839 Ruotsin kuninkaan lahjoittama Älvdalenin porfyyrista valmistettu maljakko,[10] joka halkesi kahtia tammikuussa 2008.[11] Vuonna 1855 puiston pääkäytävän varrella paljastettiin Peter Clodtin veistämä satusetä Ivan Krylovin patsas.[12]

Tuuheiden pensaiden ja korkeiden puiden kattama varjoisa ja rauhallinen puisto on säilynyt meidän päiviimme saakka 1800-luvun puoliväliin mennessä muotoutuneessa asussaan. Monet venäläisen taiteen ja kulttuurin merkkihenkilöt ovat viettäneet siellä vapaa-aikaansa. Puisto esiintyy mm. Aleksandr Puškinin, Pjotr Tšaikovskin ja Anna Ahmatovan teoksissa.[13] Vuonna 1866 narodnikki Dmitri Karakozov teki puiston Nevan-puoleisen aidan luona epäonnistuneen murhayrityksen keisari Aleksanteri II:ta vastaan.[14]

Vuoteen 1917 saakka Kesäpuisto oli keisariperheen omaisuutta. Lokakuun vallankumouksen jälkeen se otettiin valtion suojelukseen ja avattiin kaikille kävijöille. Hoviväen käytössä olleesta ja ajoittain näyttelytilana toimineesta Pietari I:n kesäpalatsista tehtiin museo vuonna 1925. Leningradin piirityksen aikana puisto ja sen rakennukset kärsivät suhteellisen pieniä vahinkoja. Kesäpalatsi palautettiin alkuperäistä muistuttavaan asuun vuosina 1961–1964 tapahtuneen restauroinnin aikana. Toisen maailmansodan jälkeen puistossa on tehty myös muita restaurointitöitä sekä sen historiaa valottavia arkeologisia kaivauksia. Osa ajan myötä vaurioituneista marmoriveistoksista on korvattu kopioilla.[15]

Nykyään Kesäpuisto kuuluu Venäläisen taiteen museon alaisuuteen. Kesäkuussa 2009 se suljettiin useita vuosia kestävien restaurointitöiden ajaksi. Hankkeen ensimmäiseen vaiheeseen, joka käsitti viheristutusten uudistamisen ja marmoripatsaiden kopioiden valmistamisen, varattiin 2,3 miljardia ruplaa.[16] Kesäpuisto avattiin uudelleen yleisölle toukokuussa 2012. [17]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kesäpuisto Wikimedia Commonsissa

• Kesäpuisto Pietari-tietosanakirjassa (venäjäksi)
• Kesäpuisto Venäläisen museon sivustolla (venäjäksi)