Vapaa-ajan asunto

Mökki tarkoittaa pienikokoista ja vaatimatonta, usein puusta rakennettua asumusta tai rakennusta. Mökeiksi on kutsuttu muun muassa mäkitupia ja syytinkiasuntoja. Muita mökeiksi kutsuttuja rakennelmia ovat esim. leikkimökki ja saunamökki. Kesä- tai lomamökki ovat hieman eri asia, koska ne voivat olla mahdollisesti suurempiakin rakennuksia.

Lähelle rantaviivaa rakennettu suurehko kesämökki.

Kesämökki (joskus myös kesähuvila) on haja-asutusalueella, mantereella tai saaressa, rannalla tai etäämmällä rannasta sijaitseva virkistäytymiseen käytettävä vapaa-ajan asunto. Vuoden 2017 lopussa Suomessa oli 507 200 [3] kesämökkiä. Eniten mökkejä on Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Etelä-Savon maakunnissa.[4]

Suomessa on kuntia, joiden väkimäärä vähintään kaksinkertaistuu keskikesän loma-aikoina ja viikonloppuina. Vuoden 2017 alun kuntaliitosten jälkeen Suomen suurin mökkikunta oli Kuopio (10 789 mökkiä). Seuraavina tulivat Mikkeli (10 444 mökkiä) Parainen (ent. Länsi-Turunmaa, 8 695 mökkiä), Lohja (8 468)[5], Hämeenlinna (7 600), Kouvola (7 500), Salo (7 000), Kuusamo (6 300), Raasepori (6 200). Kuusamo oli pitkään johtava mökkikunta. Vuoden 2009 kuntamuutosten seurauksena Kuusamon ohitti mökkimäärässä peräti neljä kuntaa.[6] Tilastokeskuksen tekemän laskelman mukaan eniten mökkejä suhteessa vakinaisesti asuttujen asuntojen määrään on Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Kustavissa. Siellä kesämökkejä on 3 109 ja vakinaisesti asuttuja asuntoja noin 490. Toiseksi eniten kesämökkejä on vakinaisesti asuttuihin asuntoihin nähden Saimaan rannalla sijaitsevassa Puumalassa ja kolmanneksi eniten Ahvenanmaan Vårdössä. 65 kunnassa oli viime vuonna enemmän mökkejä kuin vakinaisesti asuttuja asuntoja. Tällaisia mökkimäärältään suuria kuntia olivat muun muassa Parainen, Mäntyharju, Kemiönsaari ja Pälkäne.[7]

Suosituimpia kesämökkien paikkoja ovat vesistöjen rannat. Suomalainen kesämökki on nykyään yleensä hirsirakenteinen, mutta myös tolpparunkoisia ja puuverhoiltuja mökkejä esiintyy. Kesämökkiin tai sen yhteyteen kuuluu lähes poikkeuksetta sauna ja tulisija: takka tai kamiina. Varustuksena on joskus sähkö. Ruuanvalmistus käy sähköllä tai kaasulla. Mökki voi olla kytketty vesijohtoverkostoon, tai siinä voi olla oma kaivo. Joihinkin mökkeihin talousvesi joudutaan tuomaan astioissa. Mikäli kesämökissä on viemäröinti, se on tyypillisesti saostuskaivon ja imeytysputkiston yhdistelmä, eikä yhdisty kunnalliseen viemäriverkostoon.

Suomessa rakennettavat uudet kesämökit ovat pinta-alaltaan entistä suurempia. Kun vielä vuonna 2008 mökkien keskimääräinen koko oli 65 neliötä, on se vuonna 2018 jo 72 neliötä. Kaikkien kesämökkien – siis uusien ja vanhojen – keskikoko oli viime vuonna 49 neliötä. Keskikokoon lasketaan vapaa-ajan asuinrakennusten tai loma-asumiseen käytettävien rakennusten tiedossa olevat neliöt.[8]

Loma-asuntojen kiinteistövero on useimmissa kunnissa suurempi kuin vakituiseen asumiseen käytettävien rakennusten verotus. Vuonna 2018 kunta voi verottaa vapaa-ajan asuntoja korkeintaan veroprosentilla 2 ja vakituisia asuinrakennuksia vähintään veroprosentilla 0,41, joten ero voi suurimmillaan olla 1,59 prosenttiyksikköä [9]

Kesämökkien varustus on parantunut viime vuosina suuresti, yhä useampi mökki rakennetaan täysillä mukavuuksilla varustetuksi talviasuttavaksi ”kakkosasunnoksi”. Siksi nimitys ”kesämökki” vapaa-ajan asunnon yleisnimityksenä alkaa jo monissa tapauksissa olla vanhentunut. Kaava- ja muut kunnan rakennusmääräykset voivat rajoittaa loma-asuntojen peruskorjausta ympärivuotiseen käyttöön.

Kesämökkeilyä on kritisoinut luonnonvaroja kuluttavana ja aivan erityisesti rantoja luonnolta ja siellä liikkuvilta ihmisiltä valtaavana muiden muassa Pentti Linkola. VTT:n laskelman mukaan keskimääräinen talvimökkeily syyskuusta toukokuuhun, 15 kertaa 200 kilometrin päähän aiheuttaa automatkoineen hiilidioksidipäästöjä 3 145 kg eli saman verran kuin yksi meno-paluulento Thaimaahan. Tästä puolet syntyy sähkölämmityksestä ja muusta sähkön kulutuksesta, kolmasosa automatkoista.[10]

Joskus vapaa-ajankäyttöön otettuja vanhoja, pieniä puurakenteisia asuinrakennuksia kutsutaan mummonmökeiksi, erityisesti jos mökin väri on punamulta. Niissä on yleensä vain tupa ja korkeintaan kaksi kamaria. Vapaa-ajan asuntona mummonmökki on useimmiten kuivan maan mökki, jossa ei ole rantaa. Useimmiten mummonmökit ovat vanhoja omakotiasumiseen tarkoitettuja rakennuksia. Tällaisten nykyään mummonmökeiksi nimitettyjen pienten asuinrakennusten rakentaminen vähentyi huomattavasti 1950-luvulle tultaessa maan vaurastuessa. Nimitys mummonmökki voi viitata mökin periytymiseen samalla suvulla, tai vain yleisesti asuinrakennuksen pieneen kokoon.

Vapaa-ajan asuntojen varustelutason parantuessa ja koon kasvaessa vapaa-ajan asuntokäyttöön on otettu yhä enemmän myös suurikoisempia vanhoja tai joskus uudempiakin aiemmin pysyvässä asumiskäytössä olleita rakennuksia kuten esimerkiksi maatilojen päärakennuksia.

Kuivan maan mökki on vapaa-ajan asunnoksi rakennettu pienehkö rakennus, joka ei sijaitse järven tai joen rannalla. Usein ne ovat metsässä tai metsän reunassa tai muuten suojaisassa paikassa. Kuivan maan mökit ovat halvempia kuin vastaavat rantamökit. Kuivan maan mökkejä on etenkin siellä, missä on järviä vähän, kuten useissa Etelä- ja Länsi-Suomen maalaiskunnissa, sekä järvisilläkin seuduilla siellä, missä rannat on jo rakennettu täyteen.

Rantamökki on nimitys järven tai joen rannalla sijaitsevalle pienelle vapaa-ajan asunnolle. Tällainen yleensä järven rannalla tai saaressa sijaitseva loma-asunto on kuivan maan mökkiä arvokkaampi. Saaristossa on myös paljon merenrannallisia huviloita ja hirsimökkejä. Yleisin rantamökin rakennusmateriaali on hirsi. Rantamökit ovat loma-asunnoista halutuimpia. Yksi Suomen suurimmista rantamökkiseuduista on Etelä-Savo, ja kunnista muun muassa Puumala. Vapaa-ajan asuntojen varustelutason parantuessa ”rantamökki” ei nykyään aina välttämättä ole varsinainen mökki vaan lähempänä perinteistä huvilaa.

Erämökki[11] ^lähde? on tyypillisesti metsän keskellä tai vaikkapa suon tai lammen rannalla sijaitseva pienikokoinen mökki. Erämökissä on usein vain tupa ja sauna. Erämökki on kauempana melusta, joten se on rauhallinen lomanviettoratkaisu. Erämökkejä on harvaan asutuilla seuduilla kuten Suomenselällä.

Pääartikkeli: Huvila

Huvilat olivat 1800-luvulta alkaen tavallisesti vauraan kaupunkiväestön varta vasten kesäasunnoiksi rakennettuja asuinrakennuksia maaseudulla tai joskus myös kaupunkien välittömässä läheisyydessä, kuten Linnunlaulu Helsingissä. Niiden arkkitehtuuri poikkesi niin kaupunkien tyypillisistä saman ajan asuinrakennuksista kuin maaseudun taloista ja kartanoista. Jos eräs erikoistapaus mummonmökistä oli maatilan syytinkiasunto, niin huvila saattoi joskus synnyltään olla kartanon syytinkiasunto.

Vapaa-ajan asuntojen varustetason parantuessa ja niiden käytön muuttuessa enemmän ympärivuotiseksi monet uudet vapaa-ajan asunnot alkavat nykyään jo varustukseltaan ja käyttötarkoitukseltaan olla lähempänä huvilaa kuin mökkiä.

Siirtolapuutarhamökki Markkuun ryhmäpuutarhassa.

Kaupunkeihin rakennetuissa siirtolapuutarhoissa on palstoille usein oikeus rakentaa pieni siirtolapuutarhamökki. Tyypillisesti siirtolapuutarhamökkien koko, varustus ja ulkonäkö ovat puutarhan säännöissä tiukkaan rajoitettuja. Koko voi vaihdella 20–30 m² välillä, joskus sallitaan suurempiakin. Siirtolapuutarhamökin käyttäminen vakituisena asuntona ei yleensä ole sallittua, esimerkkinä Puolarmaarin ryhmäpuutarhan asukkaan opas.[12]

Nykyisin erityisen suositut mökkialueet kaavoitetaan suhteellisen tiiviiksi ryhmiksi, mökkikyliksi. Tyypillisesti ranta jätetään tällöin yhteiskäyttöiseksi, ja rakennuspaikat ovat varsin pieniä.

Mökkikyliä löytyy runsaasti myös laskettelukeskusten yhteydestä, tällöin mökit on varusteltu ympärivuotista käyttöä varten. Usein varustelu vastaa täysin asuinrakennuksia. Tunturikylien mökit myydään usein lomaosakkeina, joihin voi liittyä eritasoisia siivous- ja kiinteistönhuoltopalveluja.