Kemi (yritys)

Yhtiön haltuun siirtyivät sen perustajilta Kemijokisuussa sijainneet Laitakarin (per. 1862) ja Karihaaran (per. 1874) höyrysahat sekä Torniossa sijainnut Röyttän höyrysaha (per. 1862). Kemiyhtiön sahaustoiminta laajeni vuonna 1909 Ruotsin puolelle, kun yhtiö osti Haaparannan edustalla Seittenkarin saarella sijainneen Sandvikin sahan. Sahaa varten Kemiyhtiö perusti ruotsalaisen tytäryhtiön Svenska Trävaruaktiebolaget Kemi.[1] Vuonna 1914 alkaneen ensimmäisen maailmansodan aikaan ruotsalaisesta tytäryhtiöstä oli todellista hyötyä, kun Kemi-yhtiö saattoi käyttää puolueettoman Ruotsin yritystään tuotteidensa vientiin länsimaihin, kuten Britanniaan ja Alankomaihin. Lisäksi kirjeenvaihto asiakkaisiin voitiin hoitaa Sandvikin kautta. Kemiyhtiö käytti tuotteidensa vientiin vuosina 1916 ja 1917 norjalaista Narvikin satamaa, jonne tavara kuljetettiin rautateitse.[2]

Kemiyhtiön kolme ensimmäistä toimitusjohtajaa tuli Snellmanien omistajasuvusta vuosien 1893-1922 aikama. He hoitivat toimitusjohtajuutta käytännössä Oulusta käsin, jossa sijaitsi Kirkkokadun varrella Snellmanin-suvun talo.

Kemi-yhtiön metsäkonttori oli aluksi Kemijärvellä, koska siellä oli käynnissä Isokylän lohkon suursavotta. Vuonna 1900 metsäkonttori siirrettiin Rovaniemelle Konttisen kartanoon. Tunnetuin Kemi-yhtiön puunhankintaa johtaneista metsäpäälliköistä oli Hugo Richard Sandberg, joka organisoi muun muassa Nuortin konesavotan maailmansodan aikaan 1910-luvun puolivälissä. Kemi-yhtiö hankki puunsa yksityisiltä maanomistajilta hankintakauppoina, valtion metsien konsessio- ja huutokaupoista tai omista metsistään, joita sillä oli noin 75 000 hehtaaria ennen ensimmäistä maailmansotaa.[3]

Kemi-yhtiö eli silloinen Trävaruaktiebolaget Kemi oli alkuaikoina leimallisesti Snellmanien johtama yritys. Kauppaneuvos Albert Oskar Snellman, J. W. Snellman G:son -kauppahuoneen päämies, oli toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana vain vuoden eli kuolemaansa saakka. Uudeksi toimitusjohtajaksi ja hallituksen puheenjohtajaksi veljensä jälkeen astui Karl August ”Addi” Snellman, joka oli tässä tehtävässä aina kuolemaansa asti eli vuodet 1894–1918. Sen aikaisessa sahaukseen keskittyneessä yrityksessä keskeisimmät toimitusjohtajan yhteistyökumppanit olivat sahan isännöitsijä ja metsäpäällikkö. Snellmanin suvusta nousi sahan isännöitsijäksi K. A. Snellmanin veljenpoika Georg Snellman vuosiksi 1906–1918. Vaikka yhtiöllä oli selvät omistajatahot, yhtiön osakkeilla oli alettu käydä kauppaa Helsingin pörssissä vuonna 1916. Merkittäviin omistajamuutoksiin toimenpide ei kuitenkaan tässä vaiheessa vaikuttanut.[4]

Laitakarin saha vuonna 1934. Kemin kaupungin keskusta-alue eli Sauvosaari tulee kuvan vasempaan yläkulmaan.

Snellmanin suvussa aiempien toimitusjohtajien Albert Oskarin ja Karl Augustin lisäksi Albert Oskarin vävy eversti Reinhold Weckman oli merkittävässä asemassa Snellmanin kauppahuoneen johdossa. Tilanne suvun sisällä tulehtui, sillä Karl August ajoi seuraajakseen poikaansa Augustia, Weckman taas sahan isännöitsijää, vaimonsa serkkua Georg Snellmania. Vuoden 1919 aikana tilanteessa ajauduttiin omistusjärjestelyihin, jolloin alkuperäinen omistajataho Bergbomit vetäytyivät pääosin yhtiön omistajuudesta. Suurimmaksi omistajatahoksi nousivat norjalaiset, muiden merkittävien omistajien ollessa Snellmanit ja Weckmanit. Tilanne ei ratkennut vaikka August Snellman valittiin tammikuussa 1919 toimitusjohtajaksi. Yhtiön hallitusta oli tähän asti johtanut toimitusjohtaja, mutta nyt hallituksen puheenjohtajaksi nousi pankinjohtaja Axel Ehrnrooth, joka edusti Privatbankenia – yhtiön yhdeksi suuromistajaksi noussutta tahoa. August Snellman ei halunnut hoitaa toimitusjohtajan tehtävää, vaan luopui siitä vuoden 1922 aikana.[5]

Kemi Oy:n vaikutus Lapissa näkyi ennen kaikkea puunhankinnassa ja uitossa. Yhtiö oli 1900-luvun alkupuoliskolla ylivoimaisesti suurin puun hankkija ja uittaja Kemijoessa. Kemi Oy hoiti Kemijoen uiton vuodesta 1893 eli perustamisestaan lähtien. Vielä 1930-luvulla Kemi Oy:n uittamien puiden osuus uitosta oli noin puolet. Sotien välisen ajan aina 1960-luvulle toinen Kemi Oy:n metsäpuolen päällikkö Jarl Sundqvist oli tunnettu kautta Lapin. Hän toimi tehtävässä vuodet 1927–1962 eli 35 vuotta. Hänen päällikkyysjaksonsa loppuvaiheessa kuorma-autot ottivat entistä suuremman osan puunkuljetuksesta. Suomen itsenäisyyden alkuvuosina Kemi Oy joutui näkyvään rooliin helmikuussa 1922, kun Itä-Karjalasta tunkeutui joukko entisiä suomalaisia punakaartilaisia Sallan-Savukosken alueen savotoille, joihin kuului Kemi Oy:n suuri savotta Värriössä. Siellä maahan saapuneet punakaartilaiset julistivat vallankumouksen alkaneeksi. Savotan työläisiä liittyi joukkoon ja kiersi myös alueen muilla savotoilla viiden päivän ajan palaten takaisin Itä-Karjalaan. Suomeen tunkeutumisen taustalla olivat käynnissä olleet suomalaisten tukemat heimosodat Itä-Karjalassa – viime vaiheessa Vienan alueen kansannousu.[6]

Pääartikkeli: Läskikapina helmikuussa 1922.

Karihaaran saha Kemissä. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti W. G. Palmqvist ja se on rakennettu vuosina 1935–1937.

Kemi-yhtiön toimitusjohtajina toimineet Snellmanit olivat panostaneet erityisesti sahatavaran markkinointiin, myyntiin ja laivaukseen liittyviin kysymyksiin. Nyt uusi suvun ulkopuolinen toimitusjohtaja Herman Möller keskittyi tuotantolaitosten kehittämiseen ja johtamiseen. Myynti ei ollut hänen niin näkyvänä kuin edeltäjillään.^selvennä Myyntipäälliköksi nousi edellinen toimitusjohtaja August Snellman, jolle tehtävä olikin sopivampi. Tässä tehtävässä hän oli kaksi vuosikymmentä vuodesta 1924 alkaen.

Suomen itsenäistyessä Kemiyhtiöstä tuli mekaanisen ja kemiallisen puunjalostuksen yritys. Kemi-yhtiö suunnitteli mäntypuuta raaka-aineena käyttävän sulfaattiselluloosatehtaan rakentamista 1907 ja 1914, mutta vasta 1919 Karihaaran saha-alueen naapurisaarelle Pajusaareen valmistui yhtiön ensimmäinen kuusipuuta käyttävä sulfiittiselluloosatehdas syksyllä 1919. Samaan aikaan käynnistettiin sahan uudistus- ja laajennusohjelma, jolloin sahan kymmenen raamia vaihdettiin kahdeksaan uuteen sekä kaikki laitteet vaihdettiin sähkökäyttöisiksi, joten höyryn aikakausi oli mennyt ohi.[7]

Sulfiittiselluloosatehtaan rakentamisen mahdollisti Metsähallituksen kanssa vuonna 1913 tehty 30 vuoden mittainen hakkuusopimus miljoonasta pinokuutiometristä kuusipuuta. Seuraavaksi valmistui 1927 sulfaattiselluloosatehdas, joka käytti mäntypuuta raaka-aineena. Kemi-yhtiöllä olikin tietoinen pyrkimys vähentää suhdanneherkän sahaustoiminnan osuutta yhtiön liikevaihdoista. Tätä strategiaa lähti toteuttamaan uusi toimitusjohtaja Möller, joka johti yritystä 1923–1932.[8]

Tilanne 1930-luvun alussa oli vaikea niin mekaanisen kuin kemiallisen metsäteollisuuden puolella. Sahauksessa markkinoille oli tullut Neuvostoliitto painaen myyntihintoja alas. Sellutuotteilla oli myös lamasta aiheutuvia myyntiongelmia. Kemi-yhtiöön hallitukseen nousi 1930-luvun alussa merkittävä yhtiön omistaja Rudolf Walden, joka sellukaupan asiantuntijana vaikutti toimitusjohtaja Möllerin toimintaan. Walden edusti yhtiökokouksissa valtakirjalla myös toista merkittävää omistajaa kenraali Mannerheimia, jonka veljentytär oli naimisissa Reinhold Weckmanin pojan Björn Weckmanin kanssa. Waldenin tulo yhtiön hallitukseen muutti näin Möllerin asemaa toimitusjohtajana. Möller irtisanoutui tehtävästään vuoden 1932 alussa.[9]

Entisen Kemi Oy:n pääkonttori Karihaarassa Kemissä, Pajusaarentiellä. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti W. G. Palmqvist ja se valmistui 1936.

Möllerin seuraaja Kemi-yhtiön toimitusjohtajana oli Karl Erik Ekholm – yhtiön hallituksessa toimineen kenraalimajuri Waldenin ehdokas. Hänen aikanaan, joka kesti vuoteen 1937, Karihaaran saha uudistettiin perusteellisesti. Siinä yhteydessä tehostettiin myös sahan ja sellutehtaan yhteistoimintaa. Sellutehtaan yli-insinöörinä oli alusta eli vuodesta 1915 alkaen toiminut Gustaf Adolf Finne, joka luopui tehtävistään vuoden 1933 aikana. Seuraajaksi tuli Reinhold Weckmanin poika Stig Weckman. Kemialliseen teollisuuteen tehtiin investointeja, muun muassa Kone ja Silta Oy toimitti selluloosatehtaalle kaksi Kamyr-kuivauskonetta vuosina 1933–1936. Molemmat koneet olivat 3200 mm leveitä. Merkittävänä käännekohtana yhtiössä oli vuosi 1934, jolloin sellutehtaiden voitto oli ensi kerran suurempi kuin sahojen. Sellutehtaiden liikevaihto oli ollut sahoja suurempi jo vuonna 1932.

Sahausta oli lisätty 1930-luvun alussa Karihaarassa korvaamalla tulipalossa tuhoutuneen Röyttän tuotanto. Ruotsin Haaparannalla ollut Sandvikin saha oli myyty 1930. Karihaaran sahan uudistuksen tuloksena siitä tuli Euroopan suurin saha vuoden 1936 lopulla. Sahaus keskittyi lopullisesti Karihaaraan, kun Laitakarin saha lopetettiin vuonna 1939. Kaikkinensa 1930-luvun loppupuolisko oli yhtiön taloudellisen vahvistumisen aikaa niin mekaanisen kuin kemiallisen metsäteollisuuden puolella. Pääkonttorin valmistuminen helmikuussa 1936 ilmensi myös yhtiön ulkoista arvovaltaa. Helsingin pörssissä Kemi-yhtiön osake on arvioitu olleen vuosina 1936-1938 keskimääräistä selvästi kiinnostavampi sijoituskohde sekä koko teollisuuden että metsäteollisuuden osakkeiden joukossa.[10]

K. E. Ekholm kutsuttiin vuonna 1937 Kymiyhtiön toimitusjohtajaksi, ja hän jätti Kemi-yhtiön kesäkuussa 1937. Hänet valittiin sittemmin Kemi-yhtiön hallitukseen aina vuoteen 1952 asti. Uudeksi toimitusjohtajaksi nousi Snellmanien kauppahuoneen jälkeläinen tekniikan tohtori Stig Weckman, joka äitinsä puolelta oli Snellmaneja. Hän oli tullut yhtiön palvelukseen vuonna 1932, ja hän oli ollut tiiviisti mukana yhtiön sellutuotannon kehittämisessä. Samassa yhteydessä hallituksen puheenjohtajaksi nousi entinen toimitusjohtaja, Stig Weckmanin serkku August Snellman. Kemi-yhtiön johtopaikat olivat näin J. W. Snellman G:sonin perillisten hallussa.[11]

Syyskuussa 1939 alkanut maailmansota Saksan hyökkäyksellä Puolaan katkaisi kauppareitit. Sahatavaran toimitukset päämarkkinoille olivat käytännössä poikki. Polttoainehuollon vuoksi puolustusneuvosto aloitti keskustelut sulfiittiteollisuuden kanssa spriin tuotannon lisäämisestä. Kemi-yhtiössä spriihanke käsiteltiin yhtiön hallituksessa lokakuussa 1939. Spriitehtaan rakentamiseen päästiin helmikuussa 1941. Talvisodan aikana puolustusministeriön toimeksiannosta alettiin Kemissä sorvata kranaatteja, joiden valmistus siirtyi yhtiön Pajusaaren konepajalle vuoden 1941 aikana. Pajusaaren konepajalla alettiin valmistaa jo aiemmin välirauhan aikaan vuonna 1940 puukaasuttimia, joita asennettiin niin henkilö- kuin kuorma-autoihin.[12]

Sahatavaran tuotanto supistui sotavuosina 1939-1945 ollen 100-130 000 kuutiota eli sahatavaran tuotanto oli karkeasti 40% huippuvuoden 1937 tuotannosta. Sulfiittitehtaan käynti oli sotavuosina katkonaista. Pisin yhtäjaksoinen tuotantoseisokki kesti marraskuussa 1941 loka-marraskuun vaihteeseen 1943, jolloin tehdas käynnistettiin viranomaisten vaatiman spriituotannon aloittamiseksi. Sulfaattitehtaan käynti oli säännöllisempää, mutta senkin tuotanto jäi noin puoleen rauhan aikaisesta.[13]

Kemissä palaa 7. lokakuuta 1944. Taustalla keskellä Pajusaaren massatehdas, jota saksalainen tykistö paraillaan tulittaa.

Sodan aikana kemiallisen teollisuuden sivutuotteet saivat merkittävämmän roolin yhtiön toiminnassa. Sulfaattitehtaan sivutuotteet mäntyöljy ja tärpätti käytettiin omaan jatkojalostukseen, josta syntyi ns. Hako-tuotteita maaliöljynä, voiteluöljynä, paperiliimana. Rehusellua, jota toimitettiin Saksaan, voidaan pitää myös jatkojalosteena. Puolustusministeriö oli myös uuden tuotteen, elementtivalmisteisten puuparakkien, rakentamisen käynnistäjänä. Syyskuussa 1940 Kemi-yhtiö sai ensimmäisen toimituksen valmistaa miehistöparakkeja Saksan armeijalle Pohjois-Norjaan. Sodan jälkeen taloja valmistettiin jälleenrakennuksen tarpeisiin sekä Neuvostoliiton vientiin ja sotakorvauksiin. Puutalot olivat ainoa sota-ajan tuote, joka yksinään pystyi kilpailemaan merkityksellään Kemi-yhtiön perinteisten tuotteiden kanssa.[14] Sakari Virtanen tiivistää sota-ajan merkityksen yhtiöhistoriikissaan seuraavasti[15]:

»Vaikka muiden uusien tuotteiden yhteinen osuus suurimmillaankin jäi alle kymmeneen prosenttiin yhtiön liikevaihdosta, niillä epäilemättä oli taloudellista merkitystä suurempi henkinen merkitys raskaina sotavuosina. Ne osoittivat, ettei yhtiö ollut täysin riippuvainen perinteisistä tuotteistaan ja markkinoistaan. Samalla ne oikeastaan ensimmäisen kerran kytkivät puhtaana vientiyrityksenä toimineen Kemi-yhtiön kotimarkkinoihin. Uutta yhtiön johdolle oli myös tiivis yhteydenpito viranomaisiin.»

Talvi- ja jatkosodan aikana Kemi ja Pajusaaren tehtaat eivät joutuneet pommituksen kohteeksi. Tilanne oli aivan toinen lokakuun alussa 1944 käynnistyneiden Lapin sodan taistelujen aikaan. Lokakuun 5. päivä saksalaisten joukkojen komentaja määräsi mm. Pajusaaren selluloosatehtaat ja puuvarastot ehdottomasti hävitettäväksi. Suomalaiset olivat tuoneet syyskuussa ns. osasto Pennasen Pajusaaren ja Veitsiluodon tehtaiden suojaksi. Lokakuun 7. ja 8. päivä käydyt taisteluissa tehdasalueet vaurioituvat, mutta säästyivät täydelliseltä tuholta.[16]

Välittömästi sodan jälkeen investoinnit kohdistuivat parin ensimmäisen vuoden aikaan vaurioiden korjaamiseen. Erillisenä merkittävänä asiana oli osallistuminen Kemijoen saamiseksi sähköntuotantoon. Tätä varten suomalainen teollisuus ml. Kemi Oy oli perustanut sodan aikana vuonna 1943 Pohjolan Voima Oy:n tarkoituksena rakentaa Kemijoen lisäksi myös Iijoki. Ensimmäisenä toteutui Kemijoen suistoon rakennettu Isohaaran vesivoimalaitos, joka oli vain muutaman kilometrin päässä Kemi Oy:n tuotantolaitoksista. Voimalaitos otettiin käyttöön vuoden 1949 alussa.[17]

Sotien jälkeistä aikaa leimasi työnantajien ja työntekijöiden vastakkainasettelu, johon äärivasemmiston esiinmarssi toi omat näkyvät piirteensä. Ensimmäiset lakot Kemi Oy:ssä käynnistyivät Karihaaran sahalla tammikuussa 1945 ja sen jälkeen eri pituisia lakkoja jatkui koko vuosikymmenen lopun huipentuen loppukesän 1949 tapahtumiin. Loppukesän 1949 lakko kesti kaikkiaan kaksi kuukautta. Kiistassa lähdettiin liikkeelle Kemi Oy:n sellutehtaan lastaajien ja varastomiesten sekä sellupuiden maallenostajien palkkakysymyksistä. Sen jälkeen tilanne laajeni valtakunnallista näkyvyyttä saaneeksi kahden ihmishengen vaatineeksi lakkoliikkeeksi.[18]

Pääartikkeli: Kemin lakko heinä-elokuussa 1949.

Syyskuun 30. päivänä 1949 vähän yli klo 17 alkoivat Kemi Oy:n Karihaaran ja Pajusaaren tehtaiden sekä yhtiön hinaajien sireenit ulvoa ja vähän ajan kuluttua siihen yhtyi Kemin kaupungin palolaitoksen sireeni. Se oli merkki alkaneesta Karihaaran lautatarhan suurtulipalosta.

Valtioneuvosto määräsi 22. elokuuta 1949 valtalain nojalla lakot lopetettavaksi. Sellutehtaat lähtivät käyntiin määräajassa, mutta sahan puolella lakkoilu vielä jatkui jonkin aikaa.

Suuren tuhon Karihaaran sahalle aiheutti loppukesän lakkojen jälkeen syyskuussa 1949 hinaajan piipun kipinästä alkunsa saanut lautatarhan suurpalo, joka tuhosi lautatarhan lähes kokonaan eli 105 000 kuutiota sahatavaraa.[19] Onnena onnettomuudessa oli se, että markkinat olivat juuri silloin hiljaiset ja täysmääräinen varaston vakuutus korvasikin tulipalon aiheuttamat menetykset. Tulipalon vaatimat uudistukset eivät kaikilta osin kuitenkaan valmistuneet seuraavaan 1950-luvun alun korkeasuhdanteeseen eli Korean sodan aiheuttamaan talouden nousuun.[20]

Toimitusjohtaja Weckman käynnisti 1950-luvulla laajamittaiset investoinnit, joilla kehitettiin sahaustoiminnan lisäksi selluteollisuutta. Tilanteen teki ongelmalliseksi Korean nousukauden jälkeen alkanut taantuma, joka koetteli Kemi-yhtiön vakavaraisuutta. Sulfaatti- ja sulffiittisellun hinta oli vuoden 1952 aikana pudonnut 70%, sahatavaran lähes 30%. Vastaavasti puutavaran hintataso oli noussut 80%. Tilanteen ratkaisuksi ei nähty muuta keinoa kuin osakepääoman merkittävä korotus. Tässä yhteydessä valtiotaustaiset Suomen Pankki, valtio-omisteiset Tervakoski Oy, Kansaneläkelaitos ja Veitsiluoto Oy saivat haltuunsa 34% osakekannasta. Yksityispuolen eli neljän suomalaisen metsäteollisuusyrityksen Oy Kaukas Ab, Kymin Osakeyhtiö, W Rosenlew & Co ja Tampereen Pellava- ja Rauta-teollisuus Oy osuudeksi tuli 12%, Metsäliiton 12% ja SOK:n 2%. Suurimmaksi ryhmäksi jäi edelleen yksityishenkilöt, joiden osuus oli 37%. Maaliskuun 19. päivänä 1953 pidetyssä yhtiökokouksessa yhtiön nimi muutettiin Kemi Oy:ksi, ja yhtiön johdon kokouskieleksi tuli ensi kertaa suomi ruotsinkielen sijaan. Yhtiökokouksessa toimitusjohtaja Weckman ilmoitti luopuvansa yhtiön johdosta seuraavaan kesään mennessä. Näin oli vanha Snellmanin kauppahuoneen aikakausi Kemi Oy:n johdossa päättynyt. Johtokunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin Weckmanin eroilmoituksen jälkeen Oulu Oy:n silloinen toimitusjohtaja Aulis O. Kairamo.[21]

Aulis O. Kairamosta tuli vuonna 1953 Kemi Oy:n toimitusjohtaja. Yrityksen johtosääntöä muutettiin silloin niin, että korkein päättävä elin oli hallintoneuvosto, kuten siihen aikaan oli yleistä suurissa yrityksissä, erityisesti valtiojohtoisissa yrityksissä. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Metsäliiton edustaja maat. ja metsät. tri Onni Koskikallio. Omistuksellisesti tilanne oli vaikea ja asetti toimitusjohtajan vaativaan tilanteeseen. Erityisesti tilanne kärjistyi toim.joht. Aarne Pelkosen tullessa Veitsiluodon omistajaedustajaksi hallintoneuvostoon vuonna 1955. Toim.joht. Kairamo toi esille pitkän tähtäimen investointitarpeen joko sulfaattitehtaan laajentamisesta tai jalostusasteen nostamisesta. Ensi vaiheen investoinnit kohdistuivat kuitenkin sahan ja sellutehtaiden tuotannon lisäämiseen. Investoinneista keskustellessa esiin nousi tarve nostaa osakepääomaa. Tämä teki tilanteesta toimitusjohtajan ja omistajatahojen välillä jännitteellisen – erityisesti Veitsiluodon suuntaan. Myöhemmin jännitystä lisäsi keskustelut Kemi Oy:n ja Veitsiluoto Oy:n toimintojen yhdistämisestä valtiollisen yhtiön alaisuuteen. Henkilöstön määrä oli 1960-luvun alussa suurimmillaan eli lähes 4 500, joista 3 000 Karihaaran tuotantolaitoksilla. Tästä henkilöstömäärä supistui 1960-luvun lopulla alle 2 500 työntekijän, joista Kariharassa oli hieman vajaa 1 900. Metsäosastolla oli enää alle 500 työntekijää.[22]

Vuonna 1961 saatiin lopulta ratkaisu osakepääoman korotukseen, ja sen seurauksena julkisen sektorin osuus oli ennallaan 35 prosenttia, yksityisen teollisuusryhmän osuus tuplaantunut 24 prosenttiin, osuustoiminnalliset 17 prosenttia ja yksityiset tahot pudonneet 24 prosenttiin. Hallintoneuvoston johtoon nousi vuonna 1961 lähiseudun valtakunnan poliitikko maalaisliittolainen Martti Miettunen, joka toimikin puheenjohtajana aina vuoteen 1978. Tilanne oli Miettusenkin kanssa jännitteellinen, sillä Kairamon ankarasta vastustuksesta huolimatta maalaisliitto ja sen johtaviin poliitikkoihin kuulunut Miettunen ajoivat läpi valtio-omisteiden Kemijärvi Oy:n sellutehtaan perustamisen vuoteen 1965 mennessä. Kairamo koki uuden sellutehtaan perustamisen uhkana Kemi Oy:n puunhankinnalle.[23]

Vuonna 1966 tilanne toimitusjohtaja Kairamon ja omistajien välillä päätyi umpikujaan. Sulfaattitehtaan tuotanto oli noussut ennätykselliselle 220 000 tonnin tasolle. Muutenkin yritys oli tuotantoteknisesti hyvässä kunnossa. Kairamo ajoi vahvasti sulfaattisellun jatkojalostamista lainekartongiksi eli kraftlineriksi. Tilanteessa ongelmaksi muodostui rahoittajien vaatima kustannusten alentamiseksi saatava raakapuun hinnan alennus. Se oli investoinnin ehto. Sitä ei saatu aikaan, hallintoneuvoston puheenjohtaja Miettunen esitti toimitusjohtajan vaihtamista.[24] Toimitusjohtajaksi nimitettiin dipl.ins. Niilo Hakkarainen, joka oli tullut Kemi Oy:n palvelukseen vuonna 1955 ja toiminut viime vaiheessa ennen toimitusjohtajanimitystä yhtiön kemiallisen metsäteollisuuden johtajana. Nimitettäessä Hakkarainen toimitusjohtajaksi nimitettiin metsäpuolen päällikkö, metsänhoitaja Mauri Melamies varatoimitusjohtajaksi. Uudet johtajat olivat osoittaneet alusta lähtien halunsa yhteistyöhön omistajatahojen kanssa ja heidän tarjoamaan liikkumatilaan. Hakkarainen ja Melamies ajoivat edellisen toimitusjohtajan kartonkitehdashanketta eteenpäin, ja asiassa saatinkin päätös vuonna 1968. Samalla yhtiön osakepääomaa korotettiin. Hankkeen ollessa vielä kesken toimitusjohtaja Hakkarainen pyysi eroa siirtyöäkseen Yhtyneiden Paperitehtaiden toimitusjohtajaksi kesällä 1969. Seuraajaksi tuli varatoimitusjohtaja Mauri Melamies. Kartonkitehdashankkeen johtoon nousi yhtiön kemiallisen metsäteollisuuden johtaja Juhani Ahava.[25]

Kauan tavoiteltu jatkojalostusyksikkö eli kartonkitehdas aatiin käyntiin lokakuussa 1971. Samoihin aikoihin käynnistettiin uusi kehitysohjelma, jossa keskityttiin raaka-aineen ja energian tehokkaampaan käyttöön, sahatavaran jatkojalostukseen ja erikoismassojen kehitykseen. Sahatavaran jatkojalostuksessa talotehtaan puolella siirryttiin taloelementtien valmistuksen sekä alettiin valmistaa vapaa-ajan taloja. Sahan puolella keskityttiin sahatavaran jälkikäsittelyn kehittämiseen. Vuonna 1976 kahdeksan vanhaa 1930-luvun kehäsahaa korvattiin uudella sahaustekniikalla. Kemiallisen metsäteollisuuden puolella investoitiin kauan esillä olleeseen valkaisulaitokseen.[26]

Onnistunut kraftlinerhanke ja sitä seurannut voimakas nousukausi mahdollistivat voimavarojen käytön moniin uusiin asioihin. Metsäteollisuuden alalta pyrittiin siirtymään myös muille toimialoille, kuten kivenjalostukseen ja konepajateollisuuteen. Jälkimmäisestä tosin luovuttiin varsin nopeasti. Ulkomaille investoinnit tulivat myös esille. Vuonna 1976 Kemi Oy tuli osakkaaksi saksalaiseen Kämmerer GmbH-nimisen metsäteollisuusyritykseen kolmanneksella. Toisena suomalaistahona mukana oli A. Ahlström Oy. Osakkuus kesti vain pari vuotta, jonka jälkeen Kemi Oy myi osakkuutensa Ahlströmille.[27]

Kemi Oy:n pääomistajat olivat vuodesta 1953 säilyneet aina 1970-luvun lopulle samana. Tilannetta ei pidetty investointitarpeiden mielessä toimivana. Niinpä kaksi suurinta osakasta, Veitsiluoto Oy ja Metsäliitto, ryhtyivät keskenään valmistelemaan suunnitelmaa päätösvallan selkiyttämisestä vuoden 1978 aikana. Ratkaisuksi tuli se, että omistajia oli kaksi varsinaista ryhmää eli valtiojohtoinen Veitsiluoto ja osuustoiminnallinen Metsäliitto, joilla molemmilla oli 49% osuus. Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi nousi silloinen valtiovarainministeri Paul Paavela. Paavelan jälkeen puheenjohtajana toimivat vuoteen 1986 asti valtiosihteeri Teemu Hiltunen ja pääjohtaja Mikko Wuoti Metsäliitosta. Hallintoneuvostojärjestelmä purettiin vuonna 1986, ja tilalle tuli hallitus, jota vuodesta 1985 lähtien johti Metsäliiton toimitusjohtaja Matti Puttonen.[28]

Yhtiön toimivassa johdossakin tapahtui muutoksia, kun toimitusjohtaja Melamies siirtyi eläkkeelle oltuaan Kemi Oy:n palveluksessa vuodesta 1944. Uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Oy Wilh. Schaumn Ab:n varatoimitusjohtaja Erik Volmari. Samassa yhteydessä yhtiön osakepääomaa korotettiin merkittävästi. Tavoitteena oli nyt uuden kehityssuunnitelman mukaan hienopaperikoneen rakentaminen. Volmari leimautui toiminnassaan vahvasti paperikoneinvestoinnin puolestapuhujaksi.[29]

Kemi Oy:n omistus oli lehdistön pysyvä puheenaihe. Samaan aikaan tapahtui omistusjärjestelyitä Oulu Oy:n suhteen, josta tuli osa Veitsiluoto Oy:tä. Poliittisissa piireissä Veitsiluodolle ei haluttu antaa koko Pohjois-Suomen metsäteollisuutta, jonka vuoksi valtio myi vuonna 1986 Kemi Oy:n osakkeensa Metsäliiton ja Kajaani Oy:n ympärille muodostetulle kansallispankkilaiselle ryhmälle. Näin vuodesta 1978 jatkunut kohina Kemi Oy:n omistuksesta oli ratkennut. Toimitusjohtajana toiminut Volmari jäi syksyllä 1989 eläkkeelle, ja tilalle tuli Juhani Yli-Paavola.[30]

Kemin selluloosa- ja kartonkitehdas kesällä 2009.

Suomalaisessa metsäteollisuudessa tapahtui 1980-luvun loppupuoliskolla merkittävää keskittymistä. Osana tätä kehitystä Kemi Oy:n pääosakkaat ilmoittivat joulukuussa 1989, että yhtiö liitetään Osuuskunta Metsäliiton, Metsä-Serla Oy:n ja Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n metsäteollisuuden uudelleenjärjestelyjen yhteydessä muodostettavaan Oy Metsä-Botnia Ab:hen. Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi tuli Yli-Paavola ja Kemin tehtaiden paikallisjohtajaksi tekn.lis. Jorma Ranki. Kemi Oy:n viimeinen yhtiökokous oli 22. toukokuuta 1991. Kemi Oy:llä oli mekaanisen ja kemiallisen puunjalostuksen toimintaa.[30]

Sahaustoimintaa oli fuusioidun yhtiön alkuperäistä toimintaa. Karihaaran sahan toimintaa jatkettiin konserniin kuuluvan Oy Botnia Wood Ab:n nimissä. Myöhemmin yrityksen nimi Metsäliiton konsernissa on muttunut useamman kerran. Vuonna 1995 Botnia Wood fuusioitiin Metsä Timber Oy:hyn, vuonna 2000 Metsä Timber liitettiin edelleen Finnforest Oyj:hin. Vuonna 2006 Finnforest sulautettiin sen jälkeen Metsäliittoon ja nimeksi tuli Metsäliiton Puutuoteteollisuus, josta vuonna 2012 tuli Metsä Wood Oy. Sahaustoiminta pysäytettiin Karihaarassa kesällä 2009 ja lopetettiin virallisesti elokuussa 2014.

Kemi Oy:n sulfiittiselluloosatehdas oli perustettu 1919, sulfaattiselluloosatehdas 1927 ja kartonkitehdas vuonna 1971. Selluloosa- ja kartonkiteollisuus toimi Metsä-Botnia nimen alla fuusioinnista lähtien. Kartonkiliiketoiminta erotettiin siitä omaksi yhtiökseen Kemiart Liners Oy vuonna 2002. Vuonna 2012 Metsä-Botnia muuttui Metsä Fibreksi yritysilmeen harmonisoinnin yhteydessä. Samassa yhteydessä Kemiart Liners Oy puolestaan tuli osaksi Metsä Board Oyj:täia.[31]

Nykyisin Metsä Fibren Kemin sellutehtaalla työskentelee noin 650 työntekijää ja Metsä Boardin (ent. M-Real) Kemin kartonkitehtaalla noin 145 henkilöä.

• Veitsiluoto
• Suomen paperiteollisuus

• Auer, Jaakko (1968) Puunjalostusta pohjolassa - Kemi Oy vuosina 1893-1968. Kemi. Kemi Oy.
• Virtanen, Sakari; Kalervo Katajavuori (1993) Kuvia leivän isästä - Kemiyhtiön taipaleelta 1893-1993/The breadwinner - a pictorial history of the Kemi company 1893-1993. Kemi. Metsä-Botnia Oy.
• Nykänen, Panu & Paulapuro, Hannu (2005) Telan ympäri - Vuosisata suomalaista paperikone- ja paperinvalmistustekniikkaa. Tekniikan Historian Seura THS ry. Helsinki.

• Virtanen, Sakari: Lapin leivän isä 100 vuotta – Kemiyhtiön historia. Kemi: Kemi Oy, 1993.

• Metsä-Botnia
• M-real Kemi Oy
• Kemi Oy Pörssitiedon netissä