Kelttienvinttikoira

Kelttienvinttikoira (Celtic Hound) on sukupuuttoon kuollut koirarotu Britteinsaarilta.

Kelttienvinttikoira
Avaintiedot
Alkuperämaa  Irlanti/ Iso-Britannia
Määrä kuollut sukupuuttoon
Rodun syntyaika 1600-luku
Alkuperäinen käyttö hirven-, suden- ja jäniksen metsästys, vartiointi, sotakoira
Nykyinen käyttö ei
Muita nimityksiä Celtic Hound, Irish Greyhound, Scottish Rough Hound
FCI-luokitus ei

Ulkonäkö

Kelttienvinttikoira oli todennäköisesti sileäkarvainen ja rakenteeltaan nykyistä englanninvinttikoiraa muistuttanut, joskin tätä huomattavasti kookkaampi ja vahvempi.[1]

Luonne ja käyttäytyminen

Rotu oli erittäin älykäs ja rohkea ja se metsästi sekä näön että hajun avulla. Sitä arvostettiin hyvänä kauriin ja suden metsästäjänä.[1]

Alkuperä

Kuten rodun nimestä voi päätellä, sen toivat Britanniaan keltit. Eri alueilla siitä kehittyi kuitenkin myöhemmin hieman erityyppisiä variaatioita: Irlannissa ja Skotlannissa karkeakarvainen ja luiseva, Englannissa kookas, laiha, luiseva ja vähemmän karkea- mutta kuitenkin karheakarvainen. Näistä englantilainen versio muuttui kuitenkin ajanmyötä erilaiseksi, elegantimmaksi ja nopeammaksi mutta vähemmän voimakkaaksi, koska sen pääasiallinen riista villisiat, sudet ja karhut katosivat aikojen saatossa, ja sitä alettiin käyttää sen sijaan ketun metsästykseen. Irlannissa ja Skotlannissa kuitenkin tarvittiin edelleen alkuperäisiä voimakkaita koiria, minkä vuoksi siellä tyyppi säilyi alkuperäisempänä.[1]

Kuninkaalliset ja sotilaat kunnioittivat kelttienvinttikoiraa suuresti. Se oli tyypillinen kunniakkaille miehille annettu lahja, ja moni sotilas ja johtaja otti sen nimen tittelikseen osoittaakseen uskollisuutensa ja rohkeutensa. Se esiintyy myös kelttiläisissä jalokivissä ja maalauksissa 1600-luvulta lähtien.lähde?

Kelttienvinttikoiraa käytettiin suden, hirven ja pienten nisäkkäiden metsästykseen. Se oli myös sotakoira, joka hyökkäsi hevosten selässä olleisiin miehiin ja kaatoi heidät satuloistaan, jotta toiset olisivat voineet tappaa heidät.lähde?

Rodun uskotaan olleen englanninvinttikoiran, skotlanninhirvikoiran ja irlanninsusikoiran kantarotu ja mahdollisesti myös alkumuoto. Espanjanvinttikoiran, itävallanajokoiran ja tirolinajokoiran uskotaan myös polveutuneen siitä.lähde?

Etymologia

Arrianos totesi kirjoituksissaan, että kelttiläisiä vinttikoiria kutsuttiin paikallisittain nimellä vertragi, joka viittasi niiden nopeuteen.[1]

Mytologia

Kelttiläisissä legendoissa rotu oli metsästyksen, parantamisen ja tuonpuoleisen symboli. Se oli perinteinen teiden ja risteysten vahtikoira ja sen uskottiin suojelevan ja opastavan kadonneita sieluja tuonpuoleisessa.lähde?

Kuuluisimmassa irlantilaisessa legendassa kelttiläinen sankari Cuchulainn (Ulsterin koira tai Culannin koira) tappoi Culann-nimisen rautasepän kelttienvinttikoiran paljain käsin. Kun rautaseppä kysyi kuka vartioisi nyt hänen kauppaansa, nuori Cuchulainn tarjoutui ottamaan koiran paikan, mistä seurasi nimitys Culannin koira. Tarjous hylättiin, ja sen sijaan Cuchulainnista tuli yksi aikakauden suurimmista sotilaslegendoista, mutta lempinimi säilyi silti.lähde?

Muita kuuluisia koiria legendoissa olivat Bran ja Seolan, jotka kuuluivat soturi Fionn Mac Cumhaillille. Niiden emä oli Fionn Mac Cumhaillin täti Tuiren, jonka Sidhen haltija oli muuttanut koiraksi.lähde?

Walesiläisessä mytologiassa Gwyn ap Nudd oli Annwnin (Manala) johtaja, joka saattoi siellä kuolleiden sieluja ja johti yliluonnollisten koirien ajuetta nimeltä Cŵn Annwn (Annwn'n vinttikoirat). Toinen tunnettu walesilaislegenda kertoo prinssi Llewellynin vinttikoirasta Gelertistä, jonka hän epäoikeudenmukaisesti tappoi luultuaan virheellisesti sen tappaneen lapsen.lähde?

Lähteet
  1. Hancock, David. Sighthounds - Their Form, Their Function and Their Future, s. 44-46. The Crowood Press: Ramsbury, Marlborough, Wiltshire, 2012. ISBN 978-1-84797-392-4.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.