Keltarousku

Keltarousku (Lactarius repraesentaneus) on keltainen rouskuihin kuuluva sienilaji.[2]

Keltarousku
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kantasienet Basidiomycota
Alakaari: Avokantaiset Agaricomycotina
Luokka: Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes
Lahko: Russulales
Heimo: Haperot ja rouskut Russulaceae
Suku: Rouskut Lactarius
Laji: repraesentaneus
Kaksiosainen nimi

Lactarius repraesentaneus
Britzelm.[1]
Katso myös

  Keltarousku Wikispeciesissä
  Keltarousku Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Keltarousku on kookas sieni, jonka kauttaaltaan keltainen väri vaihtelee sävyltään okrasta munankeltaiseen. Keltarouskun lakki on 10-20 cm leveä ja suomukarvainen. Lakki on nuorena reunoiltaan alaspäin kiertynyt ja karvainen, vanhemmiten lakki laakenee. Pinnaltaan lakki on etenkin kostealla säällä limainen. Heltat ovat lakkia vaaleammat. Jalka on lyhyt, tukeva, harvakseltaan kuoppatäpläinen ja vanhemmiten ontto. Kellanvalkoisen mallon maku on vain lievästi karvas ja se tuoksuu miellyttävältä. Vetisen valkoinen maitiaisneste muuttuu violetiksi jouduttuaan kosketuksiin ilman kanssa ja värjää myös sitä ympäröivän mallon harmaanvioletiksi.[2]

Samankaltaiset lajit

Keltarouskun erottaa samankaltaisesta isovoirouskusta (L. scrobiculatus) ja muista voirouskuista violetiksi muuttuvan maitiaisnesteen ja mallon perusteella.[2] Ulkonäöltään keltarouskun saattaa sekoittaa myös yleisempänä kasvavaan karvarouskuun (L. torminosus).

Kasvuaika ja -paikka

Keltarousku kasvaa heinäkuusta lokakuuhun melko yleisesti tuoreissa kuusi- ja koivukangasmetsissä, usein hieman soistuneilla, korpimaisilla alueilla. Sen kasvualue käsittää koko Suomen tunturialueita lukuun ottamatta, mutta se on pohjoisessa yleisempi.[2]

Käyttö ravinnoksi

Ruokasienenä keltarousku on arvioitu melko hyväksi. Kuten yleisesti rouskujen kohdalla, kiehauttaminen on suositeltavaa, mutta mietona sienenä keltarouskun voi paistaa myös tuoreeltaan tai käyttää suolasienenä. Lakin limainen pinta kannattaa poistaa ennen sienen käyttöä.[2]

Lähteet
  1. Taksonomian lähde: Index Fungorum Luettu 21.8.2008
  2. Eriksson, K. & Kotiranta, H.: Käytännön sieniopas, s. 98. Kirjayhtymä, 1985. ISBN 951-26-2809-0.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.