Keltarintavireo
Keltarintavireo (Vireo flavifrons) on amerikkalainen varpuslintu. Lajin kuvaili ja nimesi Louis Jean Pierre Vieillot 1808.
Keltarintavireo | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Linnut Aves |
Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
Heimo: | Vireot Vireonidae |
Suku: | Vireot Vireo |
Laji: | flavirons |
Kaksiosainen nimi | |
Vireo flavifrons |
|
Katso myös | |
Koko ja ulkonäkö
Linnun pituus on noin 14 cm ja paino 15–21 g. Rinta ja kurkku ovat keltaiset, pää ja niska oliivinvihreät, vatsa valkoinen ja yläpuoli harmaan, mustan ja valkoisen kirjava. Tummalla siivellä on 2 valkoista siipijuováa. Silmän ympärillä on keltainen rengas. Nokka on tumma ja kerttumaisen voimakas. Sukupuolet ovat samanvärisiä. Koiras laulaa myös talvehtimisalueella.
Esiintyminen
Kanadan eteläisemmistä osista läpi Yhdysvaltain itäisen puoliskon Meksikonlahdelle saakka. Lajin kanta on elinvoimainen ja maailman populaation koko on noin 1,4 miljoonaa yksilöä. Laji on muuttolintu, joka talvehtii Keski-Amerikassa ja Etelä-Amerikan koillisosassa. Vähäinen osa talvehtii Floridassa. Laji on tavattu myös Euroopassa.
Elinympäristö
Pesimäaikana erityyppiset metsät, pääasiassa sekametsät. Talvehtimisseuduilla trooppiset sademetsät 1 800 metrin korkeuteen saakka.
Lisääntyminen
Pesä on puussa usein melko korkealla, jopa 15 metrin korkeudella, ja se on oksanhaaraan ripustettu kasvinosista rakennettu malja. Munia on 3–5, tavallisesti 4.
Ravinto
Syö hyönteisiä, hämähäkkejä ja muita pieniä selkärangattomia. Syksymmällä syö myös marjoja ja hedelmiä.
Lähteet
- Harrison, Colin & Greensmith, Alan 2002: Koko maailman linnut. – WSOY. Helsinki.
- Perrins, Christopher M. (päätoim.) 1992: Otavan lintutieto - Maailman linnut. Otava. Italia. ISBN 951-1-12001-8
- All about Birds
Viitteet
- BirdLife International: Vireo flavifrons IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 11.3.2014. (englanniksi)