Keltainen seinäpaperi

Keltainen seinäpaperi (engl. The Yellow Wallpaper) on yhdysvaltalaisen kirjailijan Charlotte Perkins Gilmanin kirjoittama novelli, joka julkaistiin ensimmäisen kerran tammikuussa 1892 The New England Magazine- kirjallisuuslehdessä. Sitä pidetään tärkeänä amerikkalaisen feministisen kirjallisuuden varhaisteoksena, koska se kuvaa 1800-luvun asenteita naisten henkistä ja fyysistä terveyttä kohtaan[1]. Teosta on ylistetty erinomaisena kauhukirjallisuuden teoksena.

Keltainen seinäpaperi
The Yellow Wallpaper
Keltainen seinäpaperi vuoden 1901 painos
Keltainen seinäpaperi vuoden 1901 painos
Alkuperäisteos
Kirjailija Charlotte Perkins Gilman
Kieli Englanti
Genre Kaunokirjallisuus, kauhukirjallisuus, kauhuromanttinen kirjallisuus
Julkaistu 1892
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tarina on kirjoitettu kokoelmana ensimmäisessä persoonassa kerrottuja päiväkirjamerkintöjä. Päiväkirjaa kirjoittaa nainen, jonka lääkärinä työskentelevä aviomies on vuokrannut kesäksi vanhan kartanon. Hoitomuotona vaimolleen aviomies kieltää häntä työskentelemästä tai kirjoittamasta sekä rohkaisee häntä syömään hyvin ja saamaan runsaasti raikasta ilmaa. Hoidon tavoitteena on, että päähenkilö voisi toipua “tilapäisestä hermostuneisuudesta – lievästä hysteerisestä taipumuksesta”, joka oli yleinen diagnoosi naisille teoksen julkaisuajankohtana[1]. Novellin edetessä lukija huomaa päiväkirjan kirjoittajan asteittaisen vajoamista hulluuteen, sillä hänellä ei ole parempaa tekemistä kuin tarkastella huoneensa kuoriutuvaa keltaista tapettia.

Juoni

Tarina kertoo ylisuojelevan aviomiehensä armoille joutuneen naisen henkisestä luhistumisesta. Mies määrää vaimolleen vuodelepoa, hänen kärsiessä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. He viettävät kesää siirtomaa-ajan kartanossa, jossa kertoja on suurelta osin suljettu yläkerran lastenhuoneeseen.

Kertoja omistaa useita päiväkirjamerkintöjä huoneen tapetin kuvailulle: miten sen väri on sairaalloisen keltainen, se haisee keltaiselta ja kuinka sen kuviointi on kummallinen. Hän myös kertoo, että tapetti jättää keltaisia tahroja iholle ja vaatteisiin. Päähenkilön mukaan tapetti näyttää muuntuvan, varsinkin kuunvalossa, mitä pidempään hän viettää aikaa huoneeseen lukittuna. Tapetti ainoana ärsykkeenään kertojaa alkaa kiehtomaan sen kuviointi. Pian hän alkaa näkemään hahmoja tapetin kuvioinnissa. Lopulta hän uskoo, että tapetin takana hiipii kontallaan nainen. Uskoen, että hänen on vapautettava tapettiin vangittu nainen, hän alkaa repiä jäljellä olevaa tapettia irti seinästä.

Kun hänen miehensä saapuu kotiin, kertoja kieltäytyy avaamasta huoneen ovea. Aviomiehen palatessa avaimen kanssa, hän löytää kertojan ryömivän lattialla ja huutavan, että hän on vihdoin päässyt vapaaksi aviomiehestään huolimatta. Mies pyörtyy, mutta nainen kiertelee edelleen huonetta hiipien miehen tajuttoman ruumiin yli uskoen olevansa nainen, joka on ollut loukussa keltaisessa tapetissa.

Teemat

"Lepohoidon" negatiiviset vaikutukset

Novelli perustuu Gilmanin oman elämän kokemuksiin, kun neurologi Silas Weir Mitchell yritti hoitaa hänen masennustaan vuodelevolla[2]. "Keltainen seinäpaperi" on esimerkki siitä, miten jo ennestään masennuksen vaivaama mieli voi taantua ja hyökätä itseään vastaan, kun potilas on pakotettu olemaan toimettomana ja kielletty tekemästä minkäänlaista työtä. Myöskin Mitchell, joka mainitaan tarinassa nimeltä, otti Gilmanin kritiikin vastaan ja hylkäsi "lepohoidon” harjoittamisen[3]. Tarinassa kuvatun tekniikan lisäksi Gilman arvostelee kaikenlaista lääketieteellistä hoitoa, joka jättää huomioimatta potilaan huolenaiheet ja pitää häntä vain passiivisena hoidon kohteena.

Naisten alisteisuus avioliitossa

"Keltaisessa seinäpaperissa" Gilman käyttää psykologisen kauhutarinan normeja kritisoidakseen naisten asemaa avioliittoinstituutiossa erityisesti hänen aikansa "kunnioitettavien" yhteiskuntaluokkien harjoittamana[4]. Gilman esittää tarinan pariskunnan perinteisenä 1800-luvun keskiluokan avioliittona, jossa oli huomattava ero naisen "kotityön" ja miehen "aktiivisen" työn välillä, mikä varmisti sen, että naiset pysyivät toisen luokan kansalaisina[4]. Kertoja on pelkistetty kiukkuiseksi lapseksi, joka ei pysty puolustamaan itseään. Kertojalla ei ole sanavaltaa omassa elämässään ja hän vetäytyy pakkomielteiseen fantasiaan, jossa hänellä on edes vähän valtaa omasta elämästään.

Lähteet

Viitteet
  1. Edelstein, Sari. “Charlotte Perkins Gilman and the Yellow Wallpaper”. University of Nebraska Press. Vol. 24, No. 1 (2007), pp. 72-92.  https://www.jstor.org/stable/25679592
  2. Johnson, Greg. “Gilman’s Gothic Allegory: Rage and Redemption in the Yellow Wallpaper" Studies in Short Fiction. vol. 26, Issue 4, pp. 521–530. ISSN 0039-3789 https://digitalcommons.kennesaw.edu/facpubs/1938/
  3. Gilbert, Kelly. “The Yellow Wallpaper: An Autobiography of Emotions by Charlotte Perkins Gilman”. American Literature Research and Analysis Web site. 1998 https://web.archive.org/web/20121003054551/http://itech.fgcu.edu/faculty/wohlpart/alra/gilman.htm#INSERT%201
  4. Thomas, Deborah. “The Changing Role of Womanhood: From True Woman to New Woman in Charlotte Perkins Gilman’s “The Yellow Wallpaper”. American Literature Research and Analysis Web site. 1998 https://web.archive.org/web/20121003054551/http://itech.fgcu.edu/faculty/wohlpart/alra/gilman.htm#INSERT%201

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.