Kelsos

Kelsoksella oli laajat tiedot juutalaisuudesta ja juutalaisesta kirjallisuudesta, kuten Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta ja Henokin kirjasta. Hän tunsi myös kristillisiä kirjoituksia, ja puhuu kristillisestä kirjoitusten kokoelmasta. Hän tunsi ainakin synoptiset evankeliumit, mutta ei välttämättä Johanneksen evankeliumia samassa määrin. Hän tunsi Paavalin ajatuksia, mutta ei välttämättä tämän kirjeitä.

Kelsos tunsi myös gnostilaisia kirjoituksia[3] sekä Markionin teoksia. On viittauksia, että hän tunsi mahdollisesti myös Justinos Marttyyrin teoksia ja Sibyllojen oraakkeleita.[4] Kelsos oli hyvin tietoinen kristittyjen sisäisistä erimielisyyksistä sekä eri vaiheista kristinuskon kehityksen historiassa. Hän hyödyntää näitä tietoja vahvistaakseen kuvaa kristinuskon epävakaudesta. Hän asettaa lahkot katolista kirkkoa, alkukirkon hänen aikansa kirkkoa ja Kristuksen apostoleita vastaan, ja vihjaa Raamatun epäluotettavuudesta, koska se on muodostunut eri tekstiversioista. Hän kuitenkin katsoo, ettei kristinuskossa kaikki ollut alussa yhtä huonosti kuin hänen aikanaan.

Kelsos aloittaa hyökkäyksensä toistamalla argumentteja, joita juutalaiset suuntasivat kristittyjä vastaan. Niiden mukaan Jeesus syntyi aviorikoksen seurauksena ja oppi viisautta Egyptissä. Hänen väitteensä jumalallisesta asemasta kumoutuvat sillä tosiasialla, että hän oli köyhä ja hänen loppunsa oli surkea. Kristityillä ei ole sijaa Vanhan testamentin profetioissa, ja heidän väitteensä ylönousemuksesta, joka olisi paljastettu vain joillekin henkilöille, oli hullutusta. Kelsos piti kuitenkin juutalaisia yhtä naurettavina kuin kristittyjä, joita vastaan he hyökkäsivät: viimeksi mainitut uskoivat taivaallisen vapahtajan tulleen, ensin mainitut puolestaan odottivat edelleen tämän tulevan. Kelsoksen mukaan juutalaisilla oli kuitenkin se etu, että he olivat ikivanha kansa, jolla oli ikivanha usko.

Kelsoksen mukaan ajatus Jumalan lihaksi tulemisesta oli absurdi: miksi ihmiskunta kuvitteli itsensä mehiläisten, muurahaisten ja norsujen yläpuolelle ja sijoitti itsensä ainutlaatuiseen suhteeseen luojansa kanssa? Miksi Jumala valitsisi tulla ihmiseksi juutalaisena? Kristinuskon ajatus erityisesti kaitselmuksesta ja siitä, että kaikkeus olisi luotu ihmiskuntaa varten, oli hänelle typeryyttä ja jumalan pilkkaamista. Kelsoksen mukaan oli järkevämpää uskoa, että jokaisella kaikkeuden osalla oli oma jumaluutensa, ja että profeettoja ja yliluonnollisia viestintuojia oli ilmestynyt useammissa kuin yhdessä paikassa.

Kristinusko näyttäytyy Kelsokselle barbaarisena ja taikauskoisena. Hän lainaa hyväksyvästi Platonin dialogia Timaios: on vaikeaa löytää kaikkeuden luoja ja isä, ja hänen löydettyään on vaikeaa saattaa hänet kaikkien tietoon. Filosofia voi kehittää jumalasta parhaimmillaankin vain osan siitä ajatuksesta, joka sielun tulee itse kehittää. Kristityt sen sijaan katsoivat, että Jumala on kaikkien tunnettavissa ja saavutettavissa Kristuksessa. Toinen Kelsoksen antiteesi liittyi pahan ongelmaan. Kelsos näki pahuuden aineellisen maailman vakiona. Siksi ruumiillinen ylösnousemus näyttäytyi hänelle karkeana, ja hän pilkkasi kaikkia pyrkimyksiä nostaa vulgaarit massat alennustilastaan.

Kelsos näki kristinuskon paitsi huonona filosofiana myös epäkunnioitettavana. Hänen mukaansa kristityt opettajat, jotka olivat vain suutareita, kankaankutojia ja muuta rahvasta, eivät lyöneet vertoja oppineille. Hänen mukaansa kristityksi kääntymiseen vaadittiin vain tietämättömyyttä ja lapsellista pelokkuutta. Kuten kaikki puoskarit, kristityt opettajat keräsivät ympärilleen joukon orjia, naisia, lapsia ja tyhjäntoimittajia. Todellisiin mysteereihin kutsutuilta sen sijaan vaaditaan sekä sielun että sanojen puhtautta, rikoksien välttämistä, oikeamielisyyttä ja hyvää omaatuntoa Jumalaa kohtaan. Kristityt sen sijaan kutsuvat syntisiä, kurjia, tyhmyreitä ja lapsia: taivaan valtakunta on avoinna konnille, murtovarkaille, myrkyttäjille, temppelien ja hautojen häpäisijöille; nämä ovat heidän käännynnäisiään. Jeesuksen sanotaan tulleen pelastamaan syntisiä; mutta eikö hän ole tullut auttamaan lainkaan niitä, jotka ovat pitäneet itsensä erossa synnistä? Kristityt opettavat, että Jumala pelastaa syntiset, jos he katuvat nöyrästi, mutta ei katso ihmiseen, joka on pitänyt itsensä hyveellisenä. Kelsos kysyi, miksi kristityt eivät voineet sen sijaan liittyä suuriin filosofisiin ja poliittisiin auktoriteetteihin? Monien jumalien palvonta, oikein ymmärrettynä, on hänen mukaansa verrattavissa puhtaaseen yksijumalisuuteen, ja kristityt voisivat hyvin luopua hullusta ajatuksestaan viranomaisten voittamisesta uskonsa puolelle, tai toivosta, että jumalia koskevista asioista saataisiin universaali ymmärrys.

Jeesuksen moraaliopetuksia vastaan Kelsoksella ei ollut muuta sanomista kuin, että hän syytti niitä plagiarisoiduiksi. Kristilliseen opetukseen siitä, että Logos on Jumalan poika, hän yhtyi.

Kelsoksen Todellisella opilla oli vain hyvin vähän vaikutusta kristinuskon historiaan tai sen asemaan Rooman valtakunnassa, tai klassiseen kirjallisuuteen. Teoksesta voi löytää kaikuja Tertullianuksella ja Minucius Felixillä. Tämän jälkeen teos unohtui, kunnes Origenes herätti sen uudelleen henkiin. Suuri osa uusplatonilaisesta polemiikista palautui Kelsokseen, ja lainauksia häneltä ja hänen ajatuksistaan löytyy sekä Porfyriokselta että Julianukselta, vaikkakin Uuden testamentin kaanonin muotoutuminen muuttikin kristinuskoa vastaan suunnattuja argumentteja jonkin verran.

Kelsoksen teoksella on suurempi merkitys sen kannalta, että se valottaa kristillisen kirkon tilaa noin vuonna 180 kristinuskon ulkopuolisesta näkökulmasta. Kelsos aliarvioi kirkon merkityksen ja piti sitä yhtenä keskenään kiistelevistä lahkoista, joista osa oli gnostilaisia. Tämän vuoksi hän näki lähinnä heikkoutta. Muuten Kelsos näki kuitenkin kristityt merkittävänä voimana. Tuohon aikaan Rooman kansalaisista jopa kymmenesosa on saattanut olla kristittyjä. Lopussa Kelsos vetoaakin kristityihin. Hän sanoo, ettei heidän tulisi suhtautua hallintoon etäisesti, vaan ottaa paikka keisarin rinnalla, sen sijaan että kristityt väittäisivät omakseen toista valtakuntaa tai mitään erityisasemaa. Jos kaikki tekisivät niin kuin kristityt ja vetäytyisivät politiikasta, maailma suistuisi sekasortoon ja barbaarien käsiin.

Näin teos on loppujen lopuksi rauhantunnustelu ja vetoomus keisarin puolesta. Kelsos haluaa kristittyjen olevan kunnon kansalaisia; hän sallii heille oman uskonsa, mutta pyytää heitä tunnustamaan myös valtion uskonnon.