Kellojambolaani

Viljelyperäinen siemenetön hedelmä

Kellojambolaani on pienehkö ainavihanta puu, jolla on yleensä monihaarainen ja mutkainen runko. Runko haaroittuu usein jo läheltä tyveä, ja puu on usein leveämpi kuin se on korkea. Se kasvaa parhaimmillaan noin 15 metriä korkeaksi ja 50 senttimetrin paksuiseksi rungon läpimitaltaan.[4]

Soikeat tai pitkänpyöreät lehdet ovat 10–25 senttimetriä pitkät, 5–8 senttimetriä leveät ja vastakkaiset. Ne ovat tyvestään kapeita tai pyöristyneitä ja kärjestään tylppiä tai hieman teräviä. Lehdet ovat sulkasuonisia. Lehtiruoti on alle neljä millimetriä pitkä.[2]

Kukinnot ovat rakenteeltaan viuhkoja ja kasvavat versojen kärjissä tai lehtihangoissa. Kukinnossa on noin 3–30 kellertävänvalkoista kukkaa. Kukat ovat noin 3–4 senttimetriä halkaisijaltaan. Kukissa on 4 pyöreähköä 10–15 millimetriä pitkää terälehteä, ja lukuisia jopa 3 senttimetriä pitkiä heteitä. Hedelmät kypsyvät alueesta riippuen maalis- ja elokuun välillä.[4][5]

Laji on kotoperäinen Malaijien saaristossa sekä Andamaanien ja Nikobaarien saaristossa. Kellojambolaanit kasvavat luonnostaan kosteissa trooppisissa alankometsissä, korkeintaan 1 220 metrin korkeudessa. Puu ei menesty kuivassa maaperässä.[4]

Hedelmät ovat syötäviä, ja siemenettömät hedelmät syödään yleensä kokonaan kuorineen. Hedelmää käytetään laajalti varsinkin Kaakkois-Aasiassa. Se syödään usein sellaisenaan, mutta sitä käytetään myös salaatteihin ja säilykkeisiin. Indonesiassa siitä on perinteisesti valmistettu asinania suolavedessä säilömällä.[4][5]

Kellojambolaanin hedelmiä on käytetty ihmisravinnoksi tuhansia vuosia. Kasvi tuotiin Malaijien saaristosta Filippiineille, ja mantereiseen Kaakkois-Aasiaan jo esihistoriallisella ajalla. Nykyään se on erittäin laajalti viljelty lähes kaikkialla trooppisessa Aasiassa. Sitä viljellään vähemmän muualla tropiikissa, lähinnä koristekasvina.[4]

Kellojambolaania lisätään usein kasvullisesti. Sitä voi kasvattaa siemenestäkin, mutta hedelmästä poistettu siemen kuivuu ja kuolee varsin nopeasti, eikä sitä voida varastoida pitkiä aikoja. Lisäksi monet viljelyssä olevat puut eivät tuota ollenkaan siemeniä.[4]

Kellojambolaani kuuluu jambolaanien yli tuhatlajiseen sukuun, myrttikasvien alaheimossa Syzygieae.[6] Kellojambolaani on toisinaan luokiteltu myös sukuun Eugenia nimillä Eugenia javanica ja Eugenia mananquil, sekä sukuun Jambosa, jota ei nykyisin pidetä omana sukunaan vaan jambolaanien (Syzygium) synonyyminä.[7] Useita muitakin jambolaaneja viljellään hedelmäpuina.