Kello (vene)

Kello oli ensimmäinen suomalainen alumiinivene. Valmistuspaikkakunnan, Tuusulan Kellokosken mukaan nimensä saaneita Kello-veneitä tehtiin vuodesta 1955 alkaen lukuisina malleina lähes 10 000 kappaletta. Oy Fiskars Ab osti Kellokosken Tehdas Oy – Mariefors Bruk Ab:n vuonna 1963[1] ja siirsi alumiiniveneiden tuotannon vuonna 1974 Inhan tehtaille Ähtäriin, jossa veneiden valmistus jatkui ensin Fiskars- ja myöhemmin vuodesta 1976 lähtien Buster-tuotemerkillä.[2][3]

Kello 1 Merikeskus Vellamossa

Kello-veneiden pituudet olivat 3,2–5,5 metriä, ja versioita oli niin soutu-, purje- ja moottorikäyttöönkin. Aloitteen veneiden valmistamisesta alumiinista teki Kellokosken tehtaiden toimitusjohtaja Torsten Carlanderin vanhin poika Per-Håkan Carlander. Sitä ennen Kellokoskella valmistettiin alumiinisia maitotonkkia, mutta veneiden valmistuksesta ei ollut kokemusta.[1]

Ensimmäinen malli, Kello 1, esiteltiin Helsingin teknillisillä messuilla lokakuussa 1955. Jo seuraavana vuonna venettä valmistettiin yhtä vaille 800 kappaletta. Alun perin soutuveneeksi suunniteltu Kello 1 oli kolme metriä pitkä, ja siihen suositeltiin 1,5–2,5 hevosvoiman perämoottoria. Mallisto laajeni nopeasti 12 venemalliin, mutta laajemmassa sarjatuotannossa oli kuusi perusmallia.

Kello-veneet olivat alumiinirakenteen ansiosta turvallisia, huolettomia ja kestäviä. Malliston tyypillisiä tunnusmerkkejä olivat runkomateriaalin lisäksi tummanruskeat mahonkituhdot, sininen kylkiviiva, hitsaustekniikan käyttö ja aikaansa edellä ollut uppoamaton rakenne. Kellukkeina toimivina ilmasäiliöinä käytettiin aluksi umpinaiseksi hitsattuja maitotonkkia, jotka sijoitettiin tuhtojen alle. 1960-luvulla siirryttiin polystyreenimuoviin, joka suojattiin alumiinipellillä.

Ensimmäinen Kello-vene valmistettiin meijeriastioiden valmistuksessa käytetystä alumiinista, mutta sarjatuotannossa siirryttiin kaksi millimetriä paksuun, korroosionkestävään 5052-sarjan (AlMg2,5) -seokseen.

Kello oli 1960-luvulla merkittävä vientituote. Koko tuotannosta meni vientiin 40 prosenttia, vuonna 1960 valmistetuista veneistä peräti 80 prosenttia.

Kello-veneet

MalliTyyppiPituusLeveysPainoKonetehoValmistettu alk. Huom.
Kello 1soutuvene3,2 m1,3 m55–57 kg1,5–2,5 hv1955
Kello 2perämoottorivene4,00 m1,4 m93 kg2–4 hv1956
Sinisiipipurjevene3,9 m1,5 m110 kg-1956
Mariannepuolikatettu perämoottorivene3,2 m1,3 m55 kg-1956 prototyyppi
Kello Pikkolojolla2,4 m1,2 m48 kg1-1,5 hv1957
Kello 36 Gunhildpelastusvene----1957 prototyyppi
Cataractkoskivene4,4 m1,48 m125 kg-1957
Kello 3 Janperämoottorivene3,83 m1,4 m96 kg10 hv1958
Kello 3 Big Janperämoottorivene4,46 m1,48 m110 kg7,5–20 hv1958
Kello 3 Jan Dpuolikatettu perämoottorivene4,45 m1,48 m125 kg7,5–20 hv1958
Kello 4 Camperperämoottorivene3,75 m1,5 m98 kg10 hv1958
Kello 4 Camper Deckperämoottorivene3,75 m1,5 m113 kg20 hv1958
Kello 4 B Nigeria perämoottorivene 4,14 m 1,5 m 102 kg 7,5–30 hv 1958
Kello 4 Barracudapuolikatettu perämoottorivene4,14 m1,5 m120 kg7,5–30 hv1958
Kello 5 Aljatuulilasivene5,5 m1,88 m290 kg30-60 hv1958
Kello Canadiankanootti4,5 m0,85 m25 kg-1959
Kello 6 Surfpuolikatettu perämoottorivene4,85 m1,69 m214 kg20-40 hv1960
Saaristoperämoottorivene4,55 m1,77 m171 kg20 hv1963
Kello 12perämoottorivene3,6 m1,5 m85 kg3-12 hv1972

Lähteet

  • Gunilla Carlander-Reuterfelt: Suomen ensimmäiset alumiiniveneet. Gunilla Carlander-Reuterfelt, 2013.

Viitteet

  1. Hanna Forssell, Gunilla Carlander-Reuterfelt: Ruukin elämää – patruunoita ja työläisiä Kellokoskella. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009.
  2. Buster-mallit kautta aikojen buster.fi.
  3. Matti Ranta: Inhan patruuna. Mediapinta, 2009.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.