Keittiö

Keittiöitä on monenlaisia. Pienimpiin ei mahdu ruokapöytää, jolloin tarvitaan erillinen ruokailutila. Ruokailutilana saattaa olla olohuone tai erillinen ruokasali. Jos keittiöön ei mahdu pöytää, puhutaan keittokomerosta. Pienimmillään keittiön toiminnot tapahtuvat keittotilassa, joka yleensä on samassa huonetilassa kuin jokin asuinhuoneista.

Isoissa keittiöissä liesi työpöytineen saattaa sijaita keskellä huonetta saarekkeena.

Baarikeittiön toisella seinällä on ylä- ja alakaapiston välissä avoin tai avattava tila, josta on yhteys ruokailutilaan tai olohuoneeseen.^selvennä Avattua tilaa voidaan käyttää itse ruokailuun, jolloin keittiön tuolit saattavat olla pitkäjalkaisia baarituoleja.

Tupakeittiössä keittiö ja olohuone sijaitsevat samassa huonetilassa, ilman erottavaa seinää tai kaapistoa.

Toisinaan omakotitaloissa rakennetaan keittiön välittömään läheisyyteen ulko-ovi helpottamaan kulkua pihalle. Tällöin ei tarvitse kiertää koko taloa hakeakseen marjoja, vihanneksia ja yrttejä kasvimaalta, tai tarjotakseen ruokaa pihan puolella, patiolla tai terassilla.

Apukeittiö ei ole keittiö vaan pikemminkin kodinhoitohuone.

Keittiö tulisi suunnitella siten, että liesi, vesipiste ja jääkaappi muodostavat kolmion jossa yhden sivun pituus on sama,^selvennä ja korkeintaan neljä askelta. Suunnittelussa kannattaa huomioida myös riittävä kaappimäärä, jotta kaikille ruokailuvälineille on oma paikkansa. Kylmälaitteita ja uunia tai liettä ei ole suositeltavaa sijoittaa lähekkäin. Keittiökaappien välitila on yleensä noin 45–55 cm, vanhemmissa keittöissä jopa alle 40 cm. Keittiön materiaaleiksi kannattaa valita helppohoitoisia ja helposti puhtaana pidettäviä materiaaleja.

Nykyään keittiöissä käytetään usein paljon laatikostoja, jotka ovat helppokäyttöisiä ja parantavat kaappien hyötyastetta. Myös nurkkamekanismien käyttäminen on järkevää. Keittiövalmistajilla löytyy useita erilaisia kaappien käyttöä helpottavia mekanismeja.

Nykyaikaisen keittiösuunnittelun lähtökohtana pidetään Frankfurtin keittiötä, joka suunniteltiin Saksassa 1920-luvulla työssäkäyvän perheenemännän kotiaskareiden helpottamiseksi ja tehokkaan asuntotuotannon edistämiseksi. Sen edeltäjänä, välivaiheena irtokalusteista ja avohyllyistä muodostuvan keittiön ja kiintokalustekeittiön välillä voidaan pitää Suomessakin yleistä vapaasti seisovaa, korkeaa astiakaappia, jonka ala- ja yläkaappien väliin jää työtaso ja noin 30 cm korkea välitila. Yhdysvalloissa tämän kaappityypin kehitti indianalainen The Hoosier Manufacturing Co. perinteisen leipurinkaapin pohjalta, ja se tuli tunnetuksi nimellä ”Hoosier cabinet”.[1]

Frankfurtin keittiökoulukunnan rinnalla myös müncheniläiset arkkitehdit suunnittelivat 1920-luvulla sosiaalista asuntorakentamista, mutta piirsivät keittiöt isommiksi ja lasiseinällä yhteyteen olohuoneen kanssa. Näin perheenemäntä saattoi keittiötöitä tehdessään olla jatkuvassa yhteydessä muun perheen kanssa.[2]

Vuonna 1930 Frankfurtin keittiö esiteltiin näyttelyssä Tukholmassa. Tästä alkoi kehittyä ruotsalainen keittiöstandardi, ja toisen maailmansodan jälkeen Frankfurtin keittiö ikään kuin lanseerattiin uudelleen Saksassa nimellä ”ruotsalainen keittiö”. Standardimitoin toteutettavasta kiintokalustekeittiöstä tuli 1900-luvun loppuvuosikymmenten mittaan kotikeittiösuunnittelun perusratkaisu kaikkialla maailmassa.[2]

• Keittiökalusteet

• Castrén, Irmeli: Nykykeittiön niksit. Helsinki: Gummerus, 2011. ISBN 978-951-20-8648-1.

• Sisustusarkkitehti Esa Vesmanen: Keittiön tunnelma on yksityiskohtiensa summa (Arkistoitu – Internet Archive)