Yongle

Zhu Di oli Ming-dynastian perustajan Zhu Yuanzhangin neljäs poika, joka syntyi 2. touko­kuuta 1360. Tällöin hänen isänsä oli vielä Punaisten turbaanien kapinallis­johtaja, josta vasta myöhemmin tuli Ming-dynastian ensimmäinen keisari Hongwu.

Ming-dynastian virallisten asiakirjojen mukaan Zhu Din äiti oli keisari Hongwun päävaimo, keisarinna Ma. Jotkut aikalaiset kuitenkin väittivät, että hänen äitinsä olisi ollut muuan Zhu Yuanzhangin ei-kiinalainen jalka­vaimo[4][5], ja että virallisissa asia­kirjoissa oleva merkintä olisi väärennetty hänen hallitsija­kaudellaan sen perustelemiseksi, että hän oli valta­istuimen laillinen perijä keisari Jianwenin kuoltua.

Vallasta syöstyn ja takaisin Mongoliaan karkotetun Yuan-dynastian keskuudessa yritettiin väittää, että keisari Hongwu olisi ryöstänyt mongolihallitsija Toghan-Temürin vaimon tämän ollessa raskaana. Lapsi, josta myöhemmin tuli keisari Yongle, olisi todennäköisesti surmattu vastasyntyneenä, jos hänen todellinen syntyperänsä olisi tunnettu, mutta kun raskaus kesti epänormaalin kauan, keisari Hongwu saattoi lapsen synnyttyä uskoa olevansa tämän isä, ja niinpä lapsen annettiin jäädä eloon. Tästä olisi kuitenkin seurannut, että Yongle ja kaikki myöhemmätkin Ming-keisarit olisivat olleet mongolihallitsijoiden, eivät keisari Hongwun jälkeläisiä. Vaikka tarina oli ilmeisen järjetön, sitä kerrottiin mongolien keskuudessa useiden satojen vuosien ajan.[6]

Zhu Di kasvoi prinssinä rakastavassa ja huolehtivassa ympäristössä. Hänen isänsä tarjosi hänelle vain parhaan koulutuksen, ja koska hän luotti vain poikiinsa, hän uskoi heille vanhat läänitys­alueet. Zhu Di nimitettiin Yanin prinssiksi touko­kuussa 1370.[4] Yanin maakunta oli erityisen merkittävä, koska siellä sijaitsi Peking, mongolien Yuan-dynastian entinen pääkaupunki, ja maakunta oli edelleen puolus­tuk­selli­sesti tärkeä, koska se sijaitsi lähellä tämän mongoli­dynastian perillisten yhä hallitsemien alueiden rajaa. Zhu Di vahvisti armeijaansa voidakseen jatkaa taistelua heitä vastaan ja syrjäytti samalla kilpailijansa kuten kenraali Lan Yun.

Kun Zhu Di myöhemmin muutti Pekingiin, hän totesi kaupungin olevan nälän­hädän ja kulku­tautien tuhoama, mutta hän jatkoi isänsä kenraalin ja oman appensa Xu Dan kanssa rauhan ja järjestyksen palauttamista alueelle. Ming-dynastian virallisen historian mukaan Zhu Di teki tarmollaan ja menestyksellään isäänsä suuren vaikutuksen. Toisaalta Ming-dynastia kärsi samaan aikaan myös useita takaiskuja, eikä myöskään voittoa Buir­järven taistelussa saatu Zhu Din vaan hänen veljensä apurin Lan Yun ansiosta. Zhu Di ei myöskään johtanut niitä suuria sota­joukkoja, jotka keisari Hongwu lähetti pohjoisille raja­seuduille.

Aluksi Zhu Di hyväksyi sen, että hänen isänsä oli nimittänyt seuraajakseen ja kruunun­prinssiksi hänen vanhemman veljensä Zhu Biaon ja myöhemmin tämän teini-ikäisen pojan Zhu Yunwenin, mutta kun Zhu Yunwen nousi valta­istuimelle keisari Jianwenina ja alkoi teloittaa ja alentaa arvossa setiään, Zhu Di sai tästä aiheen ryhtyä kapinaan Jianwenia vastaan.[4]

Keisari Yongle seuraa palatsin eunukkien pelaamaa cujua, jalkapallon tapaista vanhaa kiinalaista peliä.

Keisari Hongwu kuoli 24. kesäkuuta 1398. Ensimmäinen hänen pojistaan, Zhu Biao, oli kuollut ennen isäänsä. Näin seuraavaksi perimysjärjestyksessä nousi Zhu Biaon vanhin poika Zhu Yunwen, josta tulikin seuraava hallitsija, keisari Jianwen.[7] Zhu Di, mongoleja vastaan käydyissä taisteluissa kokemusta ja arvostusta kerännyt sotilas­johtaja, ei ollut tyytyväinen päätökseen, vaan nousi kapinaan veljenpoikaansa vastaan. Neljä vuotta kestäneen sisällis­sodan jälkeen Yongle valtasi Jianwenin hallinnon pää­kaupungin Nanjingin vuonna 1402. Keisari Jianwen kuoli valtauksen yhteydessä.

Keisari Jianwenin ankara kampanja heikompia setiään aiheutti kuitenkin vaikeuksia. Zhu Din veli Zhu Su vangittiin ja karkotettiin Yunnaniin, Dain prinssi Zhu Gui menetti arvo­nimensä ja alennettiin tavalliseksi alamaiseksi, samoin prinssit Zhu Fu ja Zhu Bian, kun taas Xiangin prinssi Zhu Bai teki vankeudessa itsemurhan. Jouduttuaan viha­mielisyyden kohteeksi Zhu Di tekeytyi ensin sairaaksi, sitten hulluksi useiden kuu­kausien ajaksi ennen kuin sai kesä­kuussa 1399 poikansa vapautetuiksi ja tapasi heidät pohjoisessa. Elokuun 5. päivänä hän julisti, että hänen veljen­poikansa, keisari Jianwen, oli joutunut "pahojen neuvon­antajien" (kiin. 姦臣) uhriksi ja että keisari Hongwun dynastisten säännösten mukaan hänen oli noustava aseisiin syöstäkseen heidät asemistaan. Tämä konflikti tunnetaan Jingnanin kampanjana.[4]

Pääasiassa eunukkien ansiosta, joita sekä Hongwu että Jianwen oli kohdellut huonosti, koska he suosivat kungfutse­laisia oppineita virkamiehiä [8] Zhu Di selvisi hengissä ensimmäisistä hyökkäyksistä hänen läänitys­alueelleen ja siirtyi etelään, jossa hän lopulta vuonna 1402 valloitti Nanjingin, julistautui keisariksi ja otti käyttöön aika­kausi­nimen Yongle, joka tarkoittaa "ikuista onnellisuutta".

Sisällissodan ensimmäisenä vuonna Zhu Di selvisi hengissä Geng Bingwenin ja Li Jinglongin johtamien voimien hyökkäyksistä paremman taktiikkansa ja mongolialaisten avustajiensa ansiosta. Hän esitti myös monia perusteluja vallan­kaappauksensa oikeuttamiseksi, kuten kyseen­alaisia väitteitä, joiden mukaan hän olisi ollut keisarinna Man poika, ja myös selviä valheita, kuten että hänen isänsä olisi aikonut nimittää hänet lailliseksi seuraajakseen ja että asian olisivat estäneet vain virka­miehet, jotka halusivat keisariksi Zhu Biaon pojan. Joko tämän propagandan vuoksi tai henkilö­kohtaisista syistä hän alkoi myös vastaan­ottaa takkinsa kääntäneitä eunukkeja ja kenraaleja, jotka tarjosivat hänelle arvokasta tietoa, joka teki mahdolliseksi kampanjat Jianwenin jäljellä olevia kannattajia vastaan. Vuonna 1402 hän tiesi jo tarpeeksi voidakseen valloittaa Xuzhoun, Suzhoun ja Yangzhoun. Chen Xuanin petos soi keisarin haltuun Jangtse-joen laivaston, kun taas Li Jinglongin ja prinssin veli­puolen Zhu Huin petos avasi hänelle Nanjingin portit 13. heinäkuuta. Syntyneen sekasorron aikana keisarillinen palatsi syttyi tuleen, ja oikeuttaakseen valtaannousunsa Zhu Di selitti myös, että kolme tunnista­matto­miksi palanutta ruumista olisivat olleet keisari Jianwen, hänen puolisonsa ja pieni poikansa. Vuosi­kymmenien ajan kuitenkin liikkui huhuja, että keisari Jianwen olisi paennut munkiksi pukeutuneena.[4][9][10]

Valloitettuaan pääkaupungin uusi keisari Yongle jätti syrjään vanhat perustelunsa, joiden mukaan hänen veljen­poikansa olisi joutunut pahojen neuvonantajien uhriksi. Sen sijaan hän mitätöi Jianwenin koko hallitus­kauden ja selitti vuoden 1402 olleen Hongwun kauden 35. vuosi.[4] Hänen edesmennyt veljensä Zhu Biao, jonka Jianwen oli tämän kuoleman jälkeen julistanut olleen keisari, menetti tämän arvonsa, ja myös Zhu Biaon elossa olleet pojat menettivät keisarillisen arvonsa ja asetettiin koti­arestiin. Myös Jianwenin eloon jäänyt nuorempi poika vangittiin ja kätkettiin seuraaviksi 55 vuodeksi. Vaikka Zhu Di jonkin aikaa esiintyi nöyränä ja oli kieltäytyvinään hänelle tarjotusta valta­istuimesta, lopulta hän otti sen vastaan ja ilmoitti, että seuraava vuosi olisi oleva Yonglen kauden ensimmäinen vuosi. Hänet kruunattiin Ming-keisariksi 42-vuotiaana, 14. heinä­kuuta 1402 sen jälkeen, kun hän oli käynyt pikaisesti isänsä haudalla. Valta­kautensa ensimmäiset vuodet hän käytti etupäässä huhujen torjumiseen ja taisteluun rosvoja vastaan.

Pyrkiessään kiihkeästi osoittamaan oman valta-asemansa laillisuuden Yongle mitätöi nuoren veljen­poikansa valta­kauden kokonaan ja käynnisti laaja-alaiset toimet lapsuuttaan ja kapinaansa koskeneiden asia­kirjojen hävittämiseksi tai väärentämiseksi.[4] Tämän vuoksi Nanjingin kungfutse­laisten oppineiden keskuudessa suoritettiin suuri puhdistus[4] ja eunukkien salaiselle poliisille myönnettiin tavan­omaista laajemmat valtuudet.[8]

Yksi Yonglen suosikeista oli Zheng He, joka hänen toimeksi­annostaan teki laajoja tutkimus­retkiä eteläisellä Tyynellä­merellä ja Intian valta­merellä. Nanjingissa ilmenneet hankaluudet vaikuttivat myös siihen, että hän teki Beipingistä (kiinaa: ’Pohjoinen rauha’) jälleen valta­kunnan toisen ja samalla ensi­sijaisen pää­kaupungin ja antoi sille nimen Peking.

Yonglen valta­kaudella Keisarinkanava rakennettiin ja avattiin uudelleen. Vuosien 1406 ja 1420 välillä keisarin johdolla rakennettiin Kielletty kaupunki. Hänen määräyksestään rakennettiin myös Nanjingin posliinitorni, jota pidettiin yhtenä maailman ihmeistä, kunnes Taiping-kapinalliset tuhosivat sen vuonna 1856. Yhtenä osana hänen jatkuvista toimen­piteistään oppineiden valvomiseksi hän suuresti laajensi keisarillisten virka­tutkintojen järjestelmää, sen sijaan että hänen isänsä oli nimittänyt virka­miehet henkilö­kohtaisten suositusten perusteella. Keisarin valitsemat oppineet laativat hänen valta­kaudellaan laajan Yonglen ensyklopedian.[11]

Koska monet oppineet Nanjingissa kieltäytyivät tunnustamasta Yonglen vallan­kaappausta lailliseksi, hän käynnisti heidän ja heidän perheidensä keskuudessa läpi­kotaiset puhdistukset, jotka kohdistuivat myös naisiin ja lapsiin. Entisen hallituksen kannattajat nujerrettiin koko valta­kunnassa.[8]

Ankarin Kiinan lain tuntema rangaistus oli vanhastaan ollut niin sanottu "yhdeksän sukulais­polven hävittäminen", joka Kiinan klassisen historia­teoksen mukaan oli ollut käytössä jo Shang-dynastian aikana. Siinä tuomittu leikattiin elävältä viipaleiksi, ja samoin tehtiin myös hänen iso­vanhemmilleen, vanhemmilleen, sedilleen, tädeilleen, veljilleen, sisarilleen, lapsilleen, veljien ja sisarien laisille, lapsen­lapsille ja kaikille tuomitun kanssa asuville, kuuluivatpa he mihin sukuun tahansa,[12][13] joskin käytännössä lapset usein säästettiin ja naisille suotiin mahdollisuus valita orjiksi alistuminen teloituksen sijasta. Keisari Yonglen aikana tämä välillä jo poistettu rangaistus oli tullut uudestaan käyttöön, ja siihen voitiin tuomita kapinasta tai valtio­petoksesta. Neljä Yonglen aikana tällä tavoin sukulaisineen teloitettua oppinutta tuli tunnetuiksi neljänä marttyyrina, josta kuuluisin oli Fang Xiaoru, keisari Jianwenin entinen koti­opettaja. Kun häntä uhattiin "yhdeksän sukulais­polven hävittämisellä", hän vastasi typerästi: "Älkää koskaan mainitko yhdeksää, menkää kymmenen kanssa!" Niinpä hänet ainoana Kiinan historiassa tuomittiin "kymmenen sukulais­polven hävittämiseen", jossa hänen edellä mainittujen sukulaistensa lisäksi surmattiin myös kaikki hänen entiset oppilaansa. Kerrottiin, että kun hänet surmattiin katkaisemalla hänet vyötärön kohdalta, hän kirjoitti verellään lattiaan merkin 篡 ("vallan­anastaja") ja että hänen kanssaan teloitettiin kaikkiaan 872 muuta.

Keisari Yonglen pronssipatsas

Keisari Yongle seurasi läheisesti perinteisiä rituaaleja ja omaksui monet suositut uskomukset. Hän ei liiaksi keskittynyt palatsi­elämän ylellisyyksiin, mutta käytti yhä hyväkseen buddha­laisuutta ja buddha­laisia juhlia rauhoittaakseen kansalaisten keskuudessa esiintyneet levottomuudet. Hän teki lopun Kiinan eri heimojen välisistä sotaisuuksista ja järjesteli maakunnat uudestaan tavalla, joka parhaiten edisti sisäistä rauhaa valta­kunnassa. Ernst Faberin mukaan Yongle oli "kiihkeä buddhalainen."[14]

Koska keisarikunnan johtaminen vallan­kaappauksen jälkeen oli haastavaa ja edellytti paljon ajattelua, Yongle etsi hoviinsa oppineita. Hän valitsi erittäin huolellisesti ehdokkaiksi monia parhaita oppineita. Hän oli myös huolissaan buddhalaisuuden rappiosta Kiinassa.

Talous ja rakennushankkeet

Suuren muistokiven hylätyt perustukset, jotka Yonglen määräyksestä pystytettiin hänen isänsä kunniaksi vuonna 1405

Kun Yongle oli syrjäyttänyt Jianwenin, Kiinan maaseutu oli kärsinyt suuria tuhoja. Hauraan uuden talouden oli selviydyttävä alhaisesta tuottavuudesta ja väestökadosta. Uusi keisari pani toimeen pitkän ja laajan hankkeen talouden vahvistamiseksi ja vakaan­nutta­miseksi, mutta ensin hänen oli vaiennettava vastustajansa. Hän erotti viroistaan monia korruptuneita virkamiehiä. Joillekuille luotetuimmille virka­miehilleen hän antoi tehtäväksi paljastaa tai hävittää salaiset järjestöt, rosvot ja syrjäytettyjen sukulaistensa kannattajat. Talouden vahvistamiseksi hän ryhtyi toimiin väestö­kadon pysäyttämiseksi raivaamalla maata viljelykseen, käyttämällä olemassa olevaa työvoimaa niin paljon hyväkseen kuin mahdollista ja pyrki maksimoimaan tekstiili­teollisuuden ja maa­talouden tuotannon. Yonglen aikana viljelykseen raivattiin myös hyvin tuottoisaa maata muun muassa Jangtsen suiston alueelta.

Yonglen aikana Keisarinkanava rakennettiin lähes kokonaan uudestaan, ja lopulta sitä pitkin kuljetettiin kaikkialta maailmasta tuotua tavaraa. Lyhyellä aikavälillä hän halusi elävöittää pohjoiset kaupungit uudestaan, varsinkin hänen uuden pää­kaupunkinsa Pekingin. Ennen kuin Keisarin­kanava rakennettiin uudestaan, viljaa oli tuotu Pekingiin kahta reittiä: meritse Itä-Kiinan meren ja Liujiagangin sataman kautta tai paljon työläämmin siirtämällä vilja ensin suurista proomuista piemenmpiin sen jälkeen kun ne olivat kulkeneet Huai-joen poikki ja Shandongin kautta ja rahtaamalla vilja uudestaan suurempiin proomuihin Keltaisella­joella ennen kuin saavuttiin Pekingiin.[19] Koska Pekingissä tarvittiin noin neljä miljoonaa shi-yksikköä eli yli 400 miljoonaa litraa viljaa vuodessa, molemmat reitit olivat erittäin tehottomia.[19] Kun muuan virkamies Jiningistä, Shandongista huomautti asiasta Yonglelle laatimassaan muistiossa, keisari päätti ryhtyä toimiin asian parantamiseksi.[20]

Koska Zhu Di oli alkujaan Yanin maakunnan prinssi, hän teki Yanin pää­kaupungista, Pekingistä, valta­kunnan pää­kaupungin. Suositun tarinan mukaan näin tehtiin, koska keisari oli kulkenut neuvonantajiensa seuraamana Nangingia ympäröivillä kukkuloilla, joille keisarillinen palatsi näkyi, jolloin nämä olisivat huomauttaneet palatsin olleen alttiina tykistö­tulelle.

Keisari Yongle

Keisarinna Xu

Pekingiin rakennettiin useita virasto­taloja sekä asuin­taloja virkamiehille ja keisari­perheelle itselleen. Kielletty kaupunki rakennettiin vuosina 1407–1420, ja valmistuttuaan siitä tuli keisari­kunnan pää­kaupunki seuraaviksi 500 vuodeksi.

Yongle viimeisteli isänsä hautakammion, Ming Xiaolingin mausoleumin arkkitehtonisen kokonaisuuden Nanjingissa pystyttämällä siihen "neliö­paviljongin" (Sifancheng) ja kahdeksan metriä korkean kilpi­konnan muotoisen muisto­kiven, jossa ylistetään keisari Hongwun aikaan­saannoksia. Yonglen tarkoituksena oli alkujaan pystyttää ennen­näkemättömän korkea, 73-metrinen muisto­kivi. Koska näin suureen muisto­merkkiin tarvittavia suuria kiven­järkäleistä ei kuitenkaan voitu kuljettaa eikä pystyttää, ne jätettiin viimeis­tele­mättöminä Yangshanin louhokseen, jossa ne ovat edelleenkin.[21]

Vaikka Hongwu ehkä suunnitteli, että hänen jälkeläisensäkin haudattaisiin lähelle hänen omaa Xiaolingin mausoleumiaan, kuten hänen poikansa Zhu Biao haudattiinkin, pää­kaupungin siirto Yonglen aikana Pekingiin teki välttämättömäksi perustaa uusi keisarillinen hautaus­maa. Feng shui-asian­tuntijoiden neuvosta keisari Yongle valitsi sille alueen Pekingin pohjois­puolelta, jonne hänet ja hänen seuraajansa oli määrä haudata. Seuraavien 200 vuoden aikana Ming-dynastian hauta-alueelle haudattiin kaikkiaan 13 keisaria.

Ming-dynastian Kiina Yonglen hallitsessa (1424)

Keisari Yongle loi voimakkaan, ekspansio­nistisen Kiinan, joka kävi sotia monella rintamalla. Kiina laajeni pohjoiseen džurtšen-kansan alueille Mantšuriaan ja etelään Pohjois-Vietnamiin.[3] Erityisesti Yongle jatkoi sotaa mongoleita vastaan.

Mongolit aiheuttivat vielä Yonglen aikana hankaluuksia Ming-dynastialle. Vuonna 1410 Yongle johti henkilö­kohtaisesti armeijaansa Onon-joen ja Jing Luzhenin taisteluissa, joissa hän voitti kaksi suurta mongoli­armeijaa. Hän myös kukisti Yuan-dynastian jäänteet, jotka olivat paenneet pohjoiseen keisari Hongwun voitettua heidät.

Yongle kunnosti pohjoiset puolustus­linnakkeet ja solmi liitto­sopimuksia voittaakseen aikaa sillä välin, kun hän rakensi armeijaa. Hänen strategianaan oli tehdä mongolit taloudellisesti riippuvaisiksi kiinalaisista ja suorittaa säännöllisin väli­ajoin hyökkäyksiä Mongoliaan, jotteivät he kykenisi hyökkäys­sotaan. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä Mongoliasta Kiinan vasalli­valtio, jonka kaikki heimot alistuisivat Mingin vasalleiksi, ja samalla hän halusi saartaa ja eristää mongolit. Taistelussa Yongle oppi arvostamaan ratsu­väen suurta merkitystä taistelussa ja alkoi lopulta käyttää paljon varoja siihen, että hevosia olisi runsaasti saatavilla. Yongle käytti koko elämänsä taisteluun mongoleja vastaan. Sekä onnistumisia että taka­iskuja tuli, mutta sen jälkeen kun Yongle toisen kerran itse osallistui sotaretkeen mongoleja vastaan, Ming-valta­kunnassa vallitsi rauha seitsemän vuoden ajan.

Vietnam aiheutti Yonglen valtakaudella merkittäviä hankaluuksia. Vuonna 1406 hän myöntyi muutamaan silloin jo syrjäytetyn Trần-dynastian tekeään viralliseen anomukseen, mutta saapuessaan Vietnamiin sekä Tran-prinssiä että hänen mukanaan matkustanutta kiinalaista suur­lähettilästä kohtaan hyökättiin väijyksistä ja heidät surmattiin. Tähän loukkaukseen Yongle vastasi lähettämällä markiisien Zhang Fun ja Mu Shengin johtamat armeijat valloittamaan Vietnamin. Sodan tuloksena Vietnamista tuli Kiinan maakunta, samoin kuin se oli aikaisemmin­kin ollut vuoteen 939 saakka. Kun Vietnamia hallinnut monarkki Ho vuonna 1407 oli voitettu, kiinalaiset ryhtyivät toimen­piteisiin alueen väestön kiina­laista­miseksi. Paikallinen väestö kuitenkin vastusti ankarasti näitä yrityksiä tehdä Vietnamista tavallinen Kiinan maakunta. Alueella puhkesi useita kapinoita. Vuonna 1418 Lê Lợi pani alkuun suuren kapinan, ja hänestä tuli Vietnamia myöhemmin hallinneen Lê-dynastian perustaja. Vuonna 1424, Yonglen kuollessa, Lê Lợin johtamien kapinallisten hallinnassa oli jo lähes koko Vietnam. Vuonna 1427 keisari Xuande luopui iso­isänsä aloittamasta yrityksestä ja tunnusti virallisesti Vietnamin itsenäisyyden sillä edellytyksellä, että maa suostui vasalli­valtion asemaan.

Afrikkalainen Malindista tuotu kirahvi, jonka Bengalin hallitsija esitteli Yonglelle ja josta tuli arvostettu qilin.[24]

Osana hankkeestaan laajentaa Kiinan vaikutus­valta koko tunnettuun maailmaan keisari Yongle rahoitti Zheng Hen laajoja ja pitkä­aikaisia tutkimus­matkoja.[25]

Jo kauan ennen Zheng Hen tutkimus­retkiä kiinalaiset laivat olivat purjehtineet säännöllisesti Japaniin, Riukiu­saarille ja muualle Kaakkois-Aasiaan. Zheng Hen retket olivat kuitenkin ainoat laajalle ulottuneet tutkimus­matkat, jotka kiinalaiset ovat milloinkaan tehneet maailman tutkimiseksi, joskin on väitetty, että kiinalaiset olisivat jo Tang-dynastian aikana tai sitäkin aikaisemmin purjehtineet Arabiaan, Itä-Afrikkaan ja Egyptiin.[26] Ensimmäinen tutkimus­retki aloitettiin vuonna 1405[25], 18 vuotta ennen kuin Henrik Purjehtija pani alulle portugalilaisten suuret löytö­retket. Matkoja johtivat eunukki Zheng He[25] ja hänen ohellaan muun muassa Wang Jinghong ja Hong Bao. Vuosien 1405 ja 1433 välillä tehtiin kaikkiaan seitsemän tutkimus­matkaa, jotka ulottuivat moniin Aasian suuriin kauppa­kaupunkeihin, aina Hormuzin­salmelle ja Adeniin saakka, sekä Malindiin Itä-Afrikkaan. Retki­kuntien laivojen joukossa olivat toden­näköisesti maailman­historian suurimmat puiset purje­laivat.[27]

Kiinalaisten tutkimusmatkat olivat huomattava tekninen ja logistinen saavutus. Yonglen seuraajat, keisarit Hongxi ja Xuande, pitivät kalliiksi tulleita tutkimus­matkoja vahingollisina Kiinan valtion­taloudelle.[25] Hongxi määräsi tutkimus­matkat lopetettaviksi, ja Xuanden seuraajat hävittivät paljon tietoa Zheng Hen matkoista.

Vuonna 1411 pienempi, Jilinissä rakennettu, džurtšen-syntyisen eunukki Yishihan johtama laivasto purjehti Sungari- ja Amur-joilla. Tämä retki­kunta perusti alueelle Nurganin alueellisen sotilas­komission, jonka päämaja oli silloisessa Telinissä, nykyisin Venäjään kuuluvassa Tyrin kylässä. Sikäläiset nivhien ja tunguusien heimo­päälliköt nimitettiin Kiinan keisarillisen hallinnon virkoihin. Yishiha palasi Amurin ala­juoksulle vielä useita kertoja Yonglen ja Xuanden valtakausilla, viimeisen kerran 1430-luvulla.[28][29][30][31]

Sen jälkeen kun Kiinan valloitusta tavoitellut Timur Lenk oli kuollut, Kiinan keisari Yonglen sekä Persiaa ja Transoxaniaa hallinneen Shakrukhin välit paranivat merkittävästi, ja molemmat maat lähettivät toisiinsa useita kertoja laajoja virallisia lähetystöjä. Sekä Chen Cheng, Kiinan lähettiläs Samarkandissa ja Heratissa, että toisen osapuolen Ghiyasu'd-Din Naqqah jättivät jälkeensä laajat selonteot vierailuistaan toistensa maissa.

Yksi Yonglen vaimoista oli džurtšen-prinsessa, mikä vaikutti siihen, että keisari otti palvelukseensa myös monia džurtšen-syntyisiä eunukkeja kuten Yishihan.[31][32]

Keisari Yongle aloitti 1. huhtikuuta 1424 suuren sotaretken tataareja vastaan. Hän ei kuitenkaan kyennyt voittamaan vastustajiaan, minkä vuoksi joutui masennukseen ja sairastui. Hän kuoli samana vuonna 12. elokuuta. Hänet haudattiin Changlingin mausoleumiin, Ming-dynastian hauta-alueen keskeiseen ja suurimpaan mausoleumiin Pekingin pohjois­puolella.

Nanjingin posliinitorni

Monet ovat pitäneet Yonglea elinikäisenä vallan, maineen ja kunnian tavoittelijana. Hän kunnioitti kiinalaista kulttuuria ja teki paljon työtä sen saavutusten tallentamiseksi, suunnitteli monumentteja kuten Nanjingin posliinitorni, ja samaan aikaan puhdisti kiinalaista yhteiskuntaa vieraiden kulttuurien vaikutteista. Hän ihaili suuresti isänsä saavutuksia ja käytti paljon aikaa sen todistamiseen, että hän oli oikea kruunun­perillinen. Hänen sotilaallisille saavutuksilleen vetävät vertoja vain muutamat muut sota­päälliköt maailman­historiassa. Hänen valtakautensa oli monella tavalla siunauksellinen Kiinan väestölle. Hänen taloudelliset, koulutukselliset ja sotilaalliset uudistuksensa olivat ennen­näkemättömän suureksi hyödyksi kansalle, mutta hänen despoottinen hallituksensa perusti myös vakoilu­toimiston. Monista huonoista puolistaan huolimatta häntä pidetään Kiinan kulttuurin, historian ja valtio­mies­taidon suurena arkkitehtina ja ylläpitäjänä ja merkittävänä hallitsijana Kiinan historiassa.

Toisaalta isänsä tavoin Yongle muistetaan myös julmuudestaan. Hän surmasi useimmat Jian Wen -palatsin palvelijoista, kidutti monia veljenpoikansa kannattajia kuoliaaksi sekä surmasi tai muutoin kohteli huonosti heidän sukulaisiaan. [33][34][35] [36] Hänen seuraajansa vapautti useimmat heistä useimmat vielä elossa olleet. Vuonna 1420 Yongle määräsi 2800 raskaana ollutta naista teloitettaviksi viipaloimalla heidät elävältä ja katsoi itse teloitusta, koska yksi hänen suosikki­jalka­vaimoistaan oli myrkytetty.[37] Toisin kuin isänsä, hän ei kuitenkaan surmannut useimpia kenraalejaan, ja hän myönsi laajoja valtuuksia eunukeille kuten Zheng Helle, millä oli vakavia vaikutuksia myöhempien Ming-keisarien aikana. Jonkin verran hän katuikin julmuuksiaan, mutta määräsi silti, että hänen kuoltuaan oli 30 kaunista naista hirtettävä ja haudattava hänen kanssaan.[38]

• Isä:
  • Keisari Hongwu
• Äiti:
  • Keisarinna Xiao Ci Gao

• Timothy Brook: The Confusions of Pleasure: Commerce and Culture in Ming China. Berkeley: University of California Press, 1998. ISBN 0-520-22154-0.
• Mick Brown: The Dance of 17 Lives: The Incredible True Story of Tibet's 17th Karmapa, s. 34. Bloomsbury Publishing, 2004. ISBN 1-58234-177-X.
• Michael Aris, Aung San Suu Kyi: Tibetan Studois in Honour of Hugh Richardson, s. 283–284. New Delhi: Vikas Publishing house, 1979.