Ratapyöräily

Aika-ajossa kukin kilpailija ajaa vuorollaan ennalta määrätyn matkan tavoitteenaan mahdollisimman hyvä aika. Miehillä kilpailumatka on arvokisoissa 1 000 ja naisilla 500 metriä. Lähtö suoritetaan paikaltaan. Ajat otetaan sekunnin tuhannesosan tarkkuudella. Ennalta kovemmiksi arvioitujen kilpailijoiden lähtöpaikka on jälkipäässä. Jotta olosuhteet pysyisivät vertailukelpoisina, kaikkien kilpailijoiden on ajettava saman päivän aikana. Mikäli näin ei voida tehdä, joudutaan kilpailu peruuttamaan ja järjestämään uudelleen jonakin toisena päivänä. Aika-ajo oli olympialaisten ohjelmassa viimeisen kerran Ateenassa 2004[1].

Eräajossa eli sprintissä kaksi kilpailijaa ajaa toisiaan vastaan. Erä on, radan pituudesta riippuen, 2–3 ratakierrosta. Kokonaismatkalla ei ole suurta merkitystä, sillä erän voittaja on se joka ensimmäisenä ylittää maaliviivan. Tämän johdosta erän alkuosa painottuu taktikointiin: kilpailijat tarkkailevat toistensa liikkeitä ja hidastelevat, joskus jopa pysähtyvät. Taktikoinnin tarkoituksena on hankkia itselle edullinen asema viimeiselle 200 metrille. Yleensä kilpailija, joka joutuu tuulenhalkojaksi, on heikommassa asemassa ja takaa 'imusta' on helppo tulla ohi. Eräajon karsintana ajetaan 200 metriä lentävällä lähdöllä. Sen perusteella määräytyvät parit varsinaiseen eräajoon (parhaiten sijoittunut kohtaa viimeiseksi sijoittuneen, toiseksi paras toiseksi viimeisen ja niin edelleen). Eräajo on ollut olympialaisten ohjelmassa yhtäjaksoisesti vuoden 1920 Antwerpenin kisoista lähtien[1].

Joukkuesprintissä kilpaillaan kolmimiehisillä joukkueilla. Erä koostuu kolmesta kierroksesta, joiden ajan kaksi joukkuetta ajaa toisiaan vastaan. Naisten joukkuesprintissä joukkue koostuu kahdesta ajajasta ja kilpailumatka on kaksi kierrosta. Joukkueet lähtevät liikkeelle vastakkaisilta puolilta rataa suorien keskiviivoilta ja jokainen ajaja vetää joukkuettaan yhden kierroksen, minkä jälkeen hän poistuu radalta. Tästä seuraa, että viimeisellä kierroksella ankkurit ovat radalla kahdestaan. Erityisesti ankkureilta vaaditaan hyviä kestävyysominaisuuksia, ja tässä tehtävässä toimiikin usein aika-ajoon erikoistunut kilpailija. Joukkueiden jäsenet eivät saa kisassa työntää toisiaan eivätkä ajautua yli 15 metrin päähän toisistaan.

Erän voittaja etenee jatkoon. Maailmancupissa eristä jatkoon menee neljä parhaaseen aikaan kyennyttä joukkuetta: kaksi parasta loppukilpailuun ja kaksi seuraavaksi parasta erään, jolla ratkaistaan kolmas ja neljäs sija. Tasatilanteessa viimeisen kierroksen aika ratkaisee voittajan. Olympiasprintti on varsin uusi laji: mestaruustasolla siinä kilpailtiin ensimmäisen kerran Sydneyssä vuonna 2000[1].

Takaa-ajossa kilpailijat lähtevät liikkeelle kaksi kerrallaan yhtä aikaa radan vastakkaisilta puolilta, pää- ja takasuoran keskikohdassa sijaitsevilta viivoilta. Miehillä kilpailumatka on 4 000 metriä, naisilla ja junioreilla 3 000 metriä. Erän voittaa paremman ajan saavuttanut tai vastustajansa kiinni ajanut kilpailija. Kilpailija katsotaan kiinni ajetuksi, kun vastustajan rattaat ovat hänen omiensa etupuolella. Tosin MM-kisoissa, joissa kiinni ajetut kilpailijatkin voivat päästä jatkoon aikojensa perusteella, on myös heidän ajettava maaliin, jotta heille saadaan aika. Laji oli olympialaisten ohjelmassa vuosina 1964–2008[1].

Joukkuetakaa-ajossa periaate on sama kuin henkilökohtaisessa takaa-ajossa, mutta siinä kilpaillaan neljän miehen ja kolmen naisen joukkueilla. Kolmannen miehen aika on ratkaiseva. Joukkueiden jäsenet eivät saa työntää toisiaan. Nykyään myös pikaluisteluun on otettu mukaan joukkuetakaa-ajon periaatetta noudattava kilpailumuoto. Laji on ollut olympialaisten ohjelmassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1920 lähtien[1].

Keirin

Keirinissä kahdeksan kierroksen mittaisesta erästä ensimmäiset viisi ja puoli kierrosta ajetaan moottoripyörän perässä. Kussakin erässä ajajia on kuusi ja moottoripyörä nostaa vauhdin 45 kilometriin tunnissa, ja sen poistuttua radalta ajetaan loppumatka kiritaisteluna. Keirin on peräisin Japanista, missä kilpailuja alettiin järjestää jo vuonna 1948 ja lajiliitto perustettiin vuonna 1957. Laji on vielä nykyäänkin maassa hyvin suosittu ja vedonlyönti sen ympärillä kukoistaa. Jotta japanilainen pääsisi kilpailemaan lajissa, tulee hänen suorittaa siihen vaadittava koulutus. Ainoastaan 10 prosenttia oppilaista läpäisee tiukan, 15 tuntia päivittäistä harjoittelua sisältävän opintien. Keirin oli ensimmäisen kerran olympialaisten ohjelmassa Sydneyssä vuonna 2000.

Pisteajo on yhteislähtökilpailu, jonka pituus on miehillä 40 ja naisilla 25 kilometriä. Joka kymmenes kierros on kirikierros. Kirikierroksen neljä parasta saavat pisteitä kaavan 5–3–2–1 mukaan. Aikaisempien sääntöjen mukaan viimeiseltä kierrokselta sai kaksinkertaiset pisteet; nykyisissä säännöissä tätä poikkeusta ei enää ole. Pääjoukon kierroksella kiinni saava ajaja saa 20 lisäpistettä. Loppujärjestys määräytyy sen mukaan, kuinka paljon pisteitä ajajat ovat keränneet. Aiemmilla säännöillä pääjoukon kierroksella kiinni saamisesta ei saanut lisäpisteitä, mutta pääjoukon kierroksella kiinni ajaneet sijoitettiin automaattisesti tulosluettelon kärkeen, vaikka heillä olisikin ollut vähemmän pisteitä kuin kiinni ajetuilla.

Koska radalla on samanaikaisesti paljon pyöräilijöitä, saavat takana imussa ajavat huomattavaa aerodynaamista etua. Kilpailuissa pyöräilijät usein ajavatkin yhtenä ryppäänä ja kirivät kirikierroksilla, usein joukkuetoveriensa imua apunaan käyttäen. Lajin luonteen vuoksi myöskään yhteentörmäykset eivät ole harvinaisia. Pisteajo oli olympialaisten ohjelmassa vuosina 1984–2008[1].

Pariajo eli madison (nimetty Madison Square Gardenin mukaan) on kahden kaksihenkisen joukkueen välinen viestikilpailu. Matka on 50 kilometriä. Vaihdot tapahtuvat lennosta siten, että ajovuoroaan odottava joukkueen jäsen kiertää radan ulkoreunaa. Vaihdot tapahtuvat vapaasti lennosta siten, että oman aktiivivuoronsa lopettava ajaja vetäisee parinsa kädestä vauhtiin. Säännöt ovat muutoin samat kuin pisteajossa: esimerkiksi joka 20. kierros on kirikierros. Pariajo oli olympialaisten ohjelmassa vuosina 2000–2008[1].

Linja-ajo eli scratch on kilpailumuoto, jossa osanottajat lähtevät liikkeelle samanaikaisesti ja kilpailun voittaa ensimmäisenä maaliin tullut. Naisilla matka on 10 kilometriä ja miehillä 15 kilometriä. Laji kuuluu MM-kilpailujen ohjelmaan.

Omnium on ratapyöräilyn moniottelu. Miesten lajeina ovat 250 metrin aika-ajo lentävällä lähdöllä, 30 kilometrin pisteajo, pudotusajo, jossa viimeisenä oleva putoaa pois joka toisella kierroksella, neljän kilometrin takaa-ajo, 15 kilometrin linja-ajo ja kilometrin aika-ajo. Naisten ohjelmaan kuuluvat 250 metrin aika-ajo lentävällä lähdöllä, 20 kilometrin pisteajo, pudotusajo, kolmen kilometrin takaa-ajo, kymmenen kilometrin linja-ajo ja 500 metrin aika-ajo. Kokonaiskilpailun voittaa se, jonka sijalukujen summa eri osalajeissa on pienin. Laji kuuluu MM-kilpailujen ohjelmaan ja vuoden 2012 Lontoon kisoista lähtien myös olympiaohjelmaan.[2]

Aiemmin käytössä olleet tandem-ajo ja ajo tuntemattomalla matkalla eivät kuulu enää arvokisojen ohjelmaan. Ensin mainittu oli henkilökohtaisen eräajon kaltainen kilpailu, jossa kilpailijoina olivat tandem-pyörillä ajaneet kaksihenkiset joukkueet. Jälkimmäisessä taas osallistujat eivät etukäteen tienneet ajettavan matkan pituutta, vaan tuomaristo ilmoitti kilpailun viimeisen kierroksen alkamisesta kelloa soittamalla.