Tekonahka

Tekonahka eli keinonahka on taipuisaa materiaalia, joka muistuttaa ulkonäöltään, kosketustuntumaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan nappa- tai mokkanahkaa[1]. Tekonahat on yleensä valmistettu muoveista, kuten PVC- tai PVC:n ja polyuretaanin yhdistelmästä. Tekonahassa on usein tekstiilikudos- tai kuitukangaspohja[2], johon ruiskutetaan tai valetaan vaahdotettua muovilateksia antamaan paksuutta ja pehmeyttä. Pintamateriaalina on tiivistä PVC:tä, jonka pinta on saatu muistuttamaan nappanahan pintaa.[3]

Vuoden 1968 Mercedes Benz 280SE (W108) Istuimet ja ovet on verhoiltu tekonahkalla, jonka merkki on MB Tex.

Joitakin tekonahkoja valmistetaan nykyisin elintarviketuotannon hukkaraaka-aineista. Nahkaa muistuttava pinatex-materiaali on valmistettu ananaksen lehdistä. Yhdysvaltalainen MycoWorks valmistaa tekonahkaa sienirihmastosta.[4]

Historiaa

Varhaisimpia tekonahkoja oli pegamoidi, nitroselluloosalla käsitelty kangas. Suomessa sitä käytettiin ainakin 1910-luvulta lähtien muun muassa huonekalujen verhoiluun.[5]

Kemianyhtiöt kehittelivät 1950- ja 1960-luvuilla muiden muovituotteiden ohella erilaisia halvempia materiaaleja korvaamaan aitoa nahkaa muun muassa kenkien ja laukkujen ja sadevaatteiden materiaalina sekä pehmeiden huonekalujen ja autojen sisustusten verhoilussa. Muun muassa kemianjätti DuPont menetti 1960-luvun alussa noin 300 miljoonaa dollaria epäonnistuneessa tekonahkahankkeessa[3]. Alkuvuosien PVC-keinonahka saattoi nopeasti alkaa pehmentyä, tulla tahmeaksi tai muuttaa muotoaan. PVC:n ominaisuuksia stabiloivien aineiden kehityksen myötä PVC-keinonahat ovat nykyisin varsin stabiileja. Aluksi pohjakankaana käytettiin puuvillakudosta, joka kuitenkin pian korvautui tekokuitukankailla.[6]

Tuotemerkeistä tuli Suomessa tutuksi muun muassa ruotsalainen Galon, jota käytettiin lasten kurahousuista SAS-lentoyhtiön istuinverhoiluihin.[7]. Suomessa tekonahkaa kehitti 1980-luvun taitteessa muun muassa J. W. Suominen Oy.[3] 1900-luvun loppuvuosikymmeninä kuluttajat alkoivat taas arvostaa aitoja materiaaleja, jolloin tekonahan kaltaiset jäljitelmätuotteet menettivät arvostustaan.[8]

Tekonahkaa käytetään taloudellisista, käytännöllisistä tai ideologisista syistä. Vegaanit käyttävät tekonahkaa, koska vastustavat eläinten tappamista ja niiden ihon käyttämistä vaatteena.[9] Se on yleensä halvempaa kuin aito nahka, on usein helpompi säilyttää ja puhdistaa. Se on myös säänkestävää. Tekonahan ominaisuudet, kuten kestävyys, hoitotarve ja tuntuma, voivat olla lähellä aitoa nahkaa.

Kaikkia aidon nahan ominaisuuksia on kuitenkin ollut erittäin vaikea jäljitellä varsinkaan yhdessä ja samassa tekonahkamateriaalissa. Yksi vaikeimmista on niin sanottu ”pysyvä venyvyys”, joka on olennainen esimerkiksi kenkämateriaaleissa: kengän tulee elää ja muotoutua käytössä jalan muodon ja liikkeiden mukaiseksi. Myös aidon nahan huokoisuudesta johtuva hengittävyys eli hiostamattomuus sekä taipuisuuden säilyminen eri lämpötiloissa ovat aiheuttaneet ongelmia tekonahkojen kehittäjille.[3] Kuluessaan tekonahka alkaa halkeilla pinnastaan ja rispaantua reunoiltaan, kun taas oikea nahka kuluu ja ”patinoituu” kauniisti[10].

Nahkaa halvemman tekonahan markkinoiminen aitona nahkana esimerkiksi nahkatakeissa tai huonekaluverhoiluissa on aiheuttanut monia kuluttajansuojaan liittyviä valituksia ja vastuukysymyksiä[11].

Kaikkia tekstiilipohjaa ja muovipäällystystä yhdistäviä materiaaleja, kuten enstexiä tai vahakankaita, ei kutsuta tekonahaksi. Moderni, mokkanahkaa muistuttava synteettinen ja hengittävä verhoilumateriaali on mikrokuitukangas alcantara.

Lähteet
  1. tekonahka. Kielitoimiston sanakirja. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2022.
  2. Packalen, Leena: Kuitukangas on kaikkialla. Helsingin Sanomat, 11.10.1978, s. 19. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  3. Kärkkäinen, Sari: J. W. Suominen siirtyy tekonahkaan. Uudella nahkakeksinnöllä vuosien etumatka kilpailijoihin. Helsingin Sanomat, 21.10.1980, s. 28. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  4. Tuula Solhagen: Nahka on kestämätön valinta animaliamedia.fi. 1.3.2017. Viitattu 1.4.2019.
  5. Varhaiset tekoaineet ja muovit Vaatturitietokanta. 20.6.2017. Viitattu 1.4.2019.
  6. Colliander, Aura: PVC-pinnoitteisen keinonahan konservointi. Aino Aallon suunnitteleman tuolin konservointi ja materiaalitutkimus, s. 23. Metropolia Ammattikorkeakoulu, huonekalukonservointi, 2016. Opinnäytetyö verkossa. (PDF) (viitattu 1.4.2019).
  7. Galon® tulee Suomeen (Oy Renecta Ab:n ilmoitus). Helsingin Sanomat, 11.9.1960, s. 3. Näköislehden aukeama (tilaajille).
  8. Tell, Johan: ”Galon”, Utrotningshotat, s. 48. Bokförlaget Max Ström, 2007. ISBN 978-91-7126-061-1. (ruotsiksi)
  9. http://www.vegaaniliitto.fi/www/fi/tietoa/mika-on-vegaani
  10. Erota keinonahka aidosta – kiinnitä huomiota näihin seikkoihin! Iltalehti. 20.1.2015. Viitattu 1.4.2019.
  11. Huijari myi pariskunnalle tekonahkatakkeja aitoina - Poliisi varoittaa joka kesäisestä ilmiöstä Aamulehti. 26.5.2017. Viitattu 1.4.2019.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.