Keijo Nevaranta

Keijo Nevaranta (s. 18. marraskuuta 1957 Nurmijärvi) on suomalainen runoilija ja kuvataiteilija.[1]

Nevaranta opiskeli Oriveden opiston kirjoittajalinjalla vuonna 1986 ja taiteilija Leea Tiihonen-Pellegrinon yksityisessä Kemin taidekoulussa [2] 1993–1997. Hän työskenteli 1980–1990-luvuilla myös toimittajana Pohjanmaan Kansassa ja freelancerina Pohjolan Työssä. Nevarannan esikoisteos on vuonna 1982 omakustanteena julkaistu runokokoelma Lintujen silmissä kivien kylmyys.[1]

Vuonna 1998 valmistui Kemiin Nevarannan suunnittelema veiston StoneAge, joka on punagraniitista tehty Stonehengen nykyisten pääkivien toisinto mittakaavassa 1:2.[3] Nevarannan teoksia on myös Kemin taidemuseon kokoelmissa. Hän on saanut Kemin kaupungin taidepalkinnon vuonna 1998 ja toisen palkinnon tv-käsikirjoituskilpailussa 1994. Sevettijärven kolttia käsittelevä ohjelma esitettiin MTV3-kanavalla vuotta myöhemmin.[1]

Vuonna 2016 Nevaranta perusti silloiselle asuinpaikkakunnalleen Ylistaroon yhden miehen katupartion rasismia ja suvaitsemattomuutta vastaan äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -ryhmän innoittamana.[4] Vuonna 2023 Nevaranta asuu Kajaanissa.

Teokset

  • Lintujen silmissä kivien kylmyys. Seinäjoki: K. Nevaranta, 1982.
  • Joet palaavat lähteilleen. Seinäjoki: Non Art Books, 2005. ISBN 952-56390-1-0.
  • Rajakivet. Seinäjoki: Non Art Books, 2008. ISBN 978-952-56390-6-3.
  • Tat tvam asi : runoja. Helsinki: Kesuura, 2013. ISBN 978-951-81220-0-8.
  • Ihmisen alue. Helsinki: Kesuura, 2015. ISBN 978-951-81220-3-9.
  • Aika. Helsinki: Kesuura, 2018. ISBN 978-951-81222-9-9.
  • Aamulla hän lähti (novellikokoelma). Helsinki: Kesuura, 2022. ISBN 978-951-812-236-7.
  • Lintujen silmissä kivien kylmyys, (2. uusittu painos). Vaasa: Non Art Books, 2022. ISBN 978-952-5639-13-1.

Lähteet

  1. Nevaranta, Keijo Kirjasampo. Viitattu 14.10.2017.
  2. Nuutinen-Kallio, Taina: Kemin taidekoulun konsepti muuttuu 11.10.2017. Lapin Kansa. Viitattu 09.05.2023.
  3. Taidepolku - veistoksia Kemissä 11.12.2014. KemiPaths. Viitattu 14.10.2017.
  4. Peltokangas, Heikki: Ylistarolaismies perusti oman katupartion 22.1.2016. Ilkka. Viitattu 14.10.2017.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.