Keihäänheitto
Keihäänheitto on yleisurheilulaji, jossa heitetään metallista, lasikuidusta tai hiilikuidusta valmistettua keihästä.
Keihäänheitto | |
---|---|
Eric Lemming heittää keihästä Lontoon olympialaisissa 1908. |
|
Miesten ennätykset |
|
Maailmanennätys |
Jan Železný 98,48 m (1996) |
Olympiaennätys |
Andreas Thorkildsen 90,57 m (2008) |
Naisten ennätykset |
|
Maailmanennätys |
Barbora Špotáková 72,28 m (2008) |
Olympiaennätys |
Osleidys Menéndez 71,53 m (2004) |
Keihäänheitto oli mukana jo antiikin viisiottelussa. Laji oli nykyajan olympialaisten virallisena kisalajina ensi kertaa vuonna 1906. Entisaikoina keihäässä kilpailtiin paitsi pituusheitossa, myös tarkkuusheitossa ja kahden käden yhteistuloksessa.
Historia
Toisesta päästä teroitettua puukeppiä alettiin käyttää eri puolilla maailmaa metsästysvälineenä ja aseena noin 400 000 vuotta sitten. Silloin keihästä käytettiin luultavimmin vain pistoaseena. Myöhemmin keihäitä alettiin myös heittää, ja niihin alettiin liittää kivisiä kärkiä.[1]
Urheilulajiksi keihäänheitto tuli antiikin olympialaisissa 708 eaa. osana viisiottelua. Viisiottelussa keihäässä kilpailtiin ilmeisesti vain pituusheitossa. Kreikkalaisten urheilukeihäs oli kevyempi kuin sotakeihäs, eikä siinä ollut metallikärkeä. Heitossa käytettiin tarkkuuden ja pituuden lisäämiseksi apuna niin sanottua näppinarua, ohutta nahkahihnaa, johon heittäjä pujotti etu- ja keskisormensa. Keihäänheitossa kilpailtiin Kreikan lisäksi myös joissain muissa muinaiskulttuureissa.[1] Antiikin ajalta ei ole säilynyt tuloksia. Yhden kuvauksen mukaan stadionin mitta (165–210 metriä) olisi heitetty neljällä suorituksella.[2]
Keihäänheitossa alettiin kilpailla Euroopassa ja Ruotsissa 1800-luvulla niin pituus- kuin tarkkuusheitossakin.[1] Kreikkalaisten 1859 kisoissa pidetyssä keihäänheittokilpailuissa käytettiin noin 175 senttimetrin mittaista ja 1 250 grammaa painavaa rautakärkistä keihästä.[2] Kansainvälinen yleisurheiluliitto määritteli keihään viralliset mitat vuonna 1914.[3]
Keihäänheitto ei vielä päässyt ensimmäisiin nykyaikaisiin olympialaisiin 1896. Se oli 1904 olympialaisissa antropologisten päivien ohjelmassa ja 1906 vihdoin ensi kertaa varsinaisena olympialajina.[1] Säännöt eivät olleet tuolloin vielä vakiintuneet, ja pitkään heittotapoja oli kaksi: keihään keskeltä kiinnipitäminen sekä takapäästä kiinnipitäminen. Kilpailuissa oli usein niin paremman käden kilpailu kuin myös kahden käden yhteiskilpailu. Vauhdinottoalue oli 1900-luvun vaihteeseen asti 2,5 × 2,5 metriä; Ruotsissa käytettiin sen jälkeen 10 metrin vauhdin maksimipituutta, mutta 1908 olympialaisissa ei rajoitusta enää ollut. Heitot mitattiin 1940-luvulle asti suorakulmaisesti, ei sektorin säteen suuntaisesti kuten nykyisin. Mittaustapa verotti vinoon suuntautuneiden heittojen pituutta.[2]
Maailmanennätyksiä alettiin tilastoida virallisesti vuodesta 1913 alkaen. Ensimmäinen maailmanennätys oli ruotsalaisen Eric Lemmingin 62,34. Sen rikkoi virallisesti vuonna 1919 suomalainen Jonni Myyrä tuloksella 66,10.[2]
Suomi oli keihäänheiton ykkösmaa 1920- ja 1930-luvuilla. Matti Järvinen paransi maailmanennätystä kymmenen kertaa ja johti Suomen kolmoisvoittoon olympiakisoissa 1932.[4]
Naiset alkoivat kilpailla keihäässä 1930-luvulla.[5]
Keihään tuotekehittely edistyi 1950-luvulla yhdysvaltalaisten Heldin veljesten johdolla. Keihäästä tehtiin aiempaa liitävämpi, minkä seurauksena se lensi pitkälle mutta alkoi tulla alas lappeelleen. Espanjalaiset kehittivät barra vasca -pyörähdystyylin, jolla heitettiin lähes sata metriä ennen kuin se kiellettiin.[6]
Itäsaksalainen Uwe Hohn heitti vuonna 1984 maailmanennätykseksi 104,80. Keihäsmallia muutettiin siirtämällä painopistettä eteenpäin.[7] Uusien liitokeihäiden myötä maailmanennätys alkoi taas lähestyä sataa metriä, joten vuoden 1991 jälkeen sääntöjä tiukennettiin.[8] Naisten keihäsmallia muutettiin vuonna 1991 lappeelle laskeutumisten vähentämiseksi[9], ja vuonna 1999 siten, että keihään painopistettä siirrettiin kolme senttimetriä lähemmäksi keihään kärkeä; tällöin myös ennätysten kirjaaminen aloitettiin alusta.[10]
Heittopaikka ja välineet
Keihäänheiton vauhdinottorata on vähintään 30 metrin pituinen, ja suositeltu vähimmäispituus on 36,50 metriä. Leveydeltään rata on 4 metriä. Radan päässä on 8 metrin säteellä vedetty kaari, jonka takana heittäjän on pysyttävä. Alastulosektori on valkoisin viivoin rajattu alue, jonka sektorin kulma on 28,96 astetta.[11]
Miesten keihäs painaa 800 grammaa ja naisten keihäs 600 grammaa. 19-vuotiaiden poikien keihäs painaa 800 grammaa, 17-vuotiaiden poikien 700 grammaa, 19-vuotiaiden tyttöjen 600 grammaa ja 17-vuotiaiden tyttöjen 500 grammaa.[11]
Heittosuoritus
Heittäjä ei saa pitää käsinettä, teipata sormiaan yhteen tai käyttää mitään apuvälinettä. Keihästä on pidettävä kiinni yhdellä kädellä narukierteestä. Heitto on suoritettava olkapään tai heittokäsivarren yläpuolitse. Keihään on osuttava maahan kärki edellä.[11]
Vauhdinoton alussa heittäjä pitelee keihästä heittokädessään keihäänkärki eteenpäin alaviistoon osoittaen. Juostessaan hän vetää heittokätensä suoraksi taakse ja nostaa keihään sen lentoradan mukaiseen asentoon kärki yläviistoon. Hartiat kääntyvät 90 astetta keihään puoleiselle sivulle, mutta lantio osoittaa yhä eteenpäin.[12]
Heittäjä ottaa muutaman ristiaskeleen eli astuu heittokäden puoleisella jalallaan toisen jalan eteen. Ristiaskelilla heittäjä siirtää alavartalonsa ylävartalon edelle ja kallistaa ylävartaloa taaksepäin. Hän vetää hartiansa ja heittokätensä mahdollisimman taakse. Viimeisellä askeleellaan heittäjä astuu heittokättä vastakkaisen jalan kantapäällään pitkälle eteen, jolloin tämän jalan puoli hänen lantiostaan on edessä ja toinen puoli takana. Takimmainen jalka kääntyy sivulle ja taipuu hiukan polvesta.[12]
Heittovaiheessa keihään puoleinen polvi kiertyy voimakkaasti heiton suuntaan ja pakottaa lantion kääntymään samansuuntaisesti. Sen jälkeen kääntyy rinta, jonka heittäjä työntää heiton suuntaan. Näin heittäjän kehosta tulee jousen muotoinen. Heittokäsi sivaltaa nopeasti eteenpäin heittäjän hartioiden yli kuin ruoskan kärki. Keho liikkuu eteenpäin ja ylöspäin suorana olevan tukijalan yli. Heittäjä päästää keihäästä irti päänsä yläpuolella. Hän pysäyttää vauhtinsa iskemällä heittokäden puoleisen jalkansa rataan.[12]
Keihäänheiton suorituksessa ihmisen keho joutuu hetkeksi äärimmäisen rasituksen kohteeksi. Täysin luonnottomaan asentoon taipuneen kehon niveliin ranteessa, kyynärpäässä, selässä, lantiossa, lonkissa ja jaloissa kohdistuu heittovaiheessa niin suuria voimia, että lähes kaikki huipputason keihäänheittäjät kärsivätkin uransa aikana leikkaushoitoa vaativista loukkaantumisista.
Heitto mitataan keihään metallikärjen kohdasta heittokaaren sisäreunaan kohti heittokaaren ympyrän keskipistettä. Tulos merkitään yhden senttimetrin tarkkuudella alaspäin pyöristäen.[11]
Kilpailumuoto
Keihäänheiton arvokilpailujen finaaleissa on yleensä mukana 12 heittäjää. Kolmen kierroksen jälkeen kahdeksan parasta saa heittää vielä kolme heittokierrosta. Pisimmän sääntöjen mukaisen heiton tehnyt on kilpailun voittaja.
Keihäänheitto arvokilpailuissa
Keihäänheitto on kuulunut olympialaisten lajivalikoimaan vuoden 1908 olympialaisista lähtien. Naisten keihäs tuli olympialaisten ohjelmaan vuonna 1932. Parhaiten arvokisojen keihäänheittokilpailuissa ovat menestyneet Suomi, Ruotsi, Norja, Tšekki, Saksa ja Neuvostoliitto.[13][14][15][16][17]
Maailmanennätykset
Miehet | Jan Železný | CZE | 98,48 | 25. toukokuuta 1996 | Jena, Saksa |
Naiset | Barbora Špotáková | CZE | 72,28 | 13. syyskuuta 2008 | Stuttgart, Saksa |
Juniorit M (U20) | Neeraj Chopra | IND | 86,48 | 23. heinäkuuta 2016 | Bydgoszcz, Puola |
Juniorit N (U20) | Yulenmis Aguilar | CUB | 63,86 | 2. elokuuta 2015 | Edmonton, Kanada |
Pojat (700 g) (U18) | Braian Toledo | ARG | 89,34 | 6. maaliskuuta 2010 | Mar del Plata, Argentiina |
Tytöt (500 g) (U18)[18] | Adriana Vilagoš | SRB | 70,10 | 14. elokuuta 2021 | Kraljevo, Serbia |
Vanha keihäsmalli
Tulos | Nimi | Maa | Pvm | Paikka |
---|---|---|---|---|
62,32 | Eric Lemming | SWE | 29. syyskuuta 1912 | Tukholma, Ruotsi |
63,29 | Jonni Myyrä | FIN | 5. heinäkuuta 1914 | Malmö, Ruotsi |
64,81 | Jonni Myyrä | FIN | 18. heinäkuuta 1915 | Lappeenranta |
65,55 | Jonni Myyrä | FIN | 13. heinäkuuta 1919 | Savitaipale |
66,10 | Jonni Myyrä | FIN | 24. elokuuta 1919 | Tukholma, Ruotsi |
66,62 | Gunnar Lindström | SWE | 12. joulukuuta 1924 | Eksjö, Ruotsi |
67,31 | Gunnar Lindström | SWE | 20. syyskuuta 1925 | Oslo, Norja |
68,55 | Jonni Myyrä | FIN | 27. syyskuuta 1925 | Richmond, Virginia, Yhdysvallat |
69,88 | Eino Penttilä | FIN | 1. lokakuuta 1927 | Viipuri |
71,01 | Erik Lundqvist | SWE | 15. elokuuta 1928 | Tukholma, Ruotsi |
71,57 | Matti Järvinen | FIN | 8. elokuuta 1930 | Viipuri |
71,70 | Matti Järvinen | FIN | 17. elokuuta 1930 | Tampere (Pyynikin urheilukenttä) |
71,88 | Matti Järvinen | FIN | 31. elokuuta 1930 | Vaasa |
72,93 | Matti Järvinen | FIN | 14. syyskuuta 1930 | Viipuri |
74,02 | Matti Järvinen | FIN | 27. kesäkuuta 1932 | Turku |
74,28 | Matti Järvinen | FIN | 25. toukokuuta 1933 | Mikkeli |
74,61 | Matti Järvinen | FIN | 7. kesäkuuta 1933 | Vaasa |
76,10 | Matti Järvinen | FIN | 15. kesäkuuta 1933 | Helsinki |
76,66 | Matti Järvinen | FIN | 7. syyskuuta 1934 | Torino, Italia |
77,23 | Matti Järvinen | FIN | 18. kesäkuuta 1936 | Helsinki |
77,87 | Yrjö Nikkanen | FIN | 25. elokuuta 1938 | Kymi |
78,70 | Yrjö Nikkanen | FIN | 16. lokakuuta 1938 | Kotka |
80,41 | Franklin Held | USA | 8. elokuuta 1953 | Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat |
81,29 | Bill Miller | USA | 21. elokuuta 1954 | Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat |
81,29 | Franklin Held | USA | 21. toukokuuta 1955 | Modesto, Kalifornia, Yhdysvallat |
81,75 | Franklin Held | USA | 21. toukokuuta 1955 | Modesto, Kalifornia, Yhdysvallat |
83,56 | Soini Nikkinen | FIN | 24. kesäkuuta 1956 | Kuhmoinen |
83,66 | Janusz Sidło | POL | 30. kesäkuuta 1956 | Milano, Italia |
85,71 | Egil Danielsen | NOR | 26. marraskuuta 1956 | Melbourne, Australia |
86,04 | Al Cantello | USA | 5. kesäkuuta 1959 | Compton, Kalifornia, Yhdysvallat |
86,74 | Carlo Lievore | ITA | 1. kesäkuuta 1961 | Milano, Italia |
87,12 | Terje Pedersen | NOR | 1. heinäkuuta 1964 | Oslo, Norja |
91,72 | Terje Pedersen | NOR | 2. syyskuuta 1964 | Oslo, Norja |
91,98 | Jānis Lūsis | URS | 23. kesäkuuta 1968 | Saarijärvi |
92,70 | Jorma Kinnunen | FIN | 18. kesäkuuta 1969 | Tampere (Ratinan stadion) |
93,80 | Jānis Lūsis | URS | 6. heinäkuuta 1972 | Tukholma, Ruotsi |
94,08 | Klaus Wolfermann | BRD | 5. toukokuuta 1973 | Leverkusen, Saksan liittotasavalta |
94,58 | Miklós Németh | HUN | 26. heinäkuuta 1976 | Montreal, Kanada |
96,72 | Ferenc Paragi | HUN | 23. huhtikuuta 1980 | Tata, Unkari |
99,72 | Tom Petranoff | USA | 15. toukokuuta 1983 | Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
104,80 | Uwe Hohn | DDR | 20. heinäkuuta 1984 | Itä-Berliini, Saksan demokraattinen tasavalta |
Nykyinen keihäsmalli
85,74 | Klaus Tafelmeier | BRD | 20. syyskuuta 1986 | Como, Italia |
87,66 | Jan Železný | TCH | 31. toukokuuta 1987 | Nitra, Tšekkoslovakia |
89,10 | Patrik Bodén | SWE | 24. maaliskuuta 1990 | Austin, Texas, Yhdysvallat |
89,58 | Steve Backley | GBR | 2. heinäkuuta 1990 | Tukholma, Ruotsi |
89,66* | Jan Železný | TCH | 14. heinäkuuta 1990 | Oslo, Norja |
90,98* | Steve Backley | GBR | 20. heinäkuuta 1990 | Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta |
91,98* | Seppo Räty | FIN | 5. toukokuuta 1991 | Shizuoka, Japani |
96,96* | Seppo Räty | FIN | 2. kesäkuuta 1991 | Punkalaidun |
91,46 | Steve Backley | GBR | 25. tammikuuta 1992 | Auckland, Uusi-Seelanti |
95,54 | Jan Železný | CZE | 6. huhtikuuta 1993 | Pietersburg, Etelä-Afrikka |
95,66 | Jan Železný | CZE | 29. elokuuta 1993 | Sheffield, Yhdistynyt kuningaskunta |
98,48 | Jan Železný | CZE | 25. toukokuuta 1996 | Jena, Saksa |
* jälkikäteen käytöstä poistettu keihäsmalli.
Vanha keihäsmalli
24,95 | Marie Mejzlíková | TCH | 30. heinäkuuta 1922 | Prostějov, Tšekkoslovakia |
25,01 | Bozena Sramkova | TCH | 6. elokuuta 1922 | Praha, Tšekkoslovakia |
25,325 | Bozena Sramkova | TCH | 13. elokuuta 1922 | Praha, Tšekkoslovakia |
25,50 | Marie Janderová | TCH | 6. huhtikuuta 1923 | Monte Carlo, Monaco |
26,10 | Kamila Olmerová | TCH | 31. toukokuuta 1923 | Hradec Králové, Tšekkoslovakia |
27,30 | Frantiska Vlachová | TCH | 26. elokuuta 1923 | Jihlava, Tšekkoslovakia |
27,30 | Kamila Olmerová | TCH | 2. syyskuuta 1923 | Kladno, Tšekkoslovakia |
27,24 | Marie Janderová | TCH | 25. toukokuuta 1924 | Moravska, Tšekkoslovakia |
33,07 | Pauline Hascup | USA | 26. kesäkuuta 1926 | Paterson, New Jersey, Yhdysvallat |
35,26 | Lillian Copeland | USA | 8. toukokuuta 1926 | |
35,55 | Lillian Copeland | USA | 26. heinäkuuta 1926 | Pasadena, Kalifornia, Yhdysvallat |
38,21 | Lillian Copeland | USA | 26. helmikuuta 1927 | Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
38,80 | Margaret Jenkins | USA | 3. syyskuuta 1927 | Eureka, Kalifornia, Yhdysvallat |
39,35 | Margaret Jenkins | USA | 15. huhtikuuta 1928 | San Jose, Kalifornia, Yhdysvallat |
40,68 | Babe Zaharias | USA | 4. heinäkuuta 1930 | Dallas, Texas, Yhdysvallat |
42,32 | Liesel Schumann | GER | 8. elokuuta 1930 | Praha, Tšekkoslovakia |
44,64 | Ellen Braumüller | GER | 12. kesäkuuta 1932 | Berliini, Saksa |
46,745 | Nan Gindele | USA | 18. kesäkuuta 1932 | Chicago, Illinois, Yhdysvallat |
47,24 | Aneliese Steinheuer | GER | 21. kesäkuuta 1942 | Frankfurt am Main, Saksa |
47,80 | Erika Matthes | GER | 17. heinäkuuta 1938 | Stuttgart, Saksa |
48,21 | Herma Bauma | AUT | 29. kesäkuuta 1947 | Wien, Itävalta |
48,39 | Ludmila Anokina | URS | 15. syyskuuta 1945 | Kiova, Neuvostoliitto |
50,27 | Ludmila Anokina | URS | 22. syyskuuta 1947 | Moskova, Neuvostoliitto |
50,32 | Klaudia Majutškaja | URS | 23. syyskuuta 1947 | Moskova, Neuvostoliitto |
48,63 | Herma Bauma | AUT | 12. syyskuuta 1948 | Wien, Itävalta |
49,59 | Natalja Smirnitskaja | URS | 25. heinäkuuta 1949 | Moskova, Neuvostoliitto |
53,41 | Natalja Smirnitskaja | URS | 5. elokuuta 1949 | Moskova, Neuvostoliitto |
53,56 | Nadežda Konjajeva | URS | 5. helmikuuta 1954 | Leningrad, Neuvostoliitto |
55,11 | Nadežda Konjajeva | URS | 22. toukokuuta 1954 | Kiova, Neuvostoliitto |
55,48 | Nadežda Konjajeva | URS | 6. elokuuta 1954 | Kiova, Neuvostoliitto |
55,73 | Dana Zátopková | TCH | 1. kesäkuuta 1958 | Praha, Tšekkoslovakia |
57,40 | Anna Pazera | AUS | 24. heinäkuuta 1958 | Cardiff, Yhdistynyt kuningaskunta |
57,49 | Birutė Zalogaitytė | URS | 30. lokakuuta 1958 | Tbilisi, Neuvostoliitto |
57,92 | Elvīra Ozoliņa | URS | 3. toukokuuta 1960 | Leselidze, Neuvostoliitto |
59,55 | Elvīra Ozoliņa | URS | 4. kesäkuuta 1960 | Moskova, Neuvostoliitto |
59,78 | Elvīra Ozoliņa | URS | 3. heinäkuuta 1963 | Tokio, Japani |
61,38 | Elvīra Ozoliņa | URS | 27. elokuuta 1964 | Kiova, Neuvostoliitto |
62,40 | Jelena Gortšakova | URS | 16. lokakuuta 1964 | Tokio, Japani |
62,70 | Eva Gryzieck | POL | 11. kesäkuuta 1972 | Bukarest, Romania |
65,06 | Ruth Fuchs | DDR | 11. kesäkuuta 1972 | Potsdam, Saksan demokraattinen tasavalta |
66,10 | Ruth Fuchs | DDR | 7. syyskuuta 1973 | Edinburgh, Yhdistynyt kuningaskunta |
67,22 | Ruth Fuchs | DDR | 3. lokakuuta 1974 | Rooma, Italia |
69,12 | Ruth Fuchs | DDR | 10. heinäkuuta 1976 | Itä-Berliini, Saksan demokraattinen tasavalta |
69,32 | Kathy Schmidt | USA | 11. syyskuuta 1977 | Fürth, Saksan liittotasavalta |
69,52 | Ruth Fuchs | DDR | 13. kesäkuuta 1979 | Dresden, Saksan demokraattinen tasavalta |
69,96 | Ruth Fuchs | DDR | 29. huhtikuuta 1980 | Split, Jugoslavia |
70,80 | Tatjana Birjulina | URS | 12. heinäkuuta 1980 | Podolsk, Neuvostoliitto |
71,88 | Antoaneta Todorova | BUL | 16. kesäkuuta 1981 | Zagreb, Jugoslavia |
72,40 | Tiina Lillak | FIN | 29. heinäkuuta 1982 | Helsinki |
74,20 | Sofia Sakorafa | GRE | 25. syyskuuta 1982 | Hania, Kreikka |
74,76 | Tiina Lillak | FIN | 13. kesäkuuta 1983 | Tampere (Ratinan stadion) |
75,26 | Petra Felke | DDR | 4. kesäkuuta 1985 | Schwerin, Saksan demokraattinen tasavalta |
75,40 | Petra Felke | DDR | 4. kesäkuuta 1985 | Schwerin, Saksan demokraattinen tasavalta |
77,44 | Fatima Whitbread | GBR | 28. syyskuuta 1986 | Stuttgart, Saksan liittotasavalta |
78,90 | Petra Felke | DDR | 29. heinäkuuta 1987 | Leipzig, Saksan demokraattinen tasavalta |
80,00 | Petra Felke-Meier | DDR | 9. syyskuuta 1988 | Potsdam, Saksan demokraattinen tasavalta |
Nykyinen keihäs
67,09 | Mirela Maniani | GRE | 28. elokuuta 1999 | Sevilla, Espanja |
68,22 | Trine Solberg-Hattestad | NOR | 30. kesäkuuta 2000 | Rooma, Italia |
69,48 | Trine Solberg-Hattestad | NOR | 28. kesäkuuta 2000 | Oslo, Norja |
71,54 | Osleidys Menéndez | CUB | 1. heinäkuuta 2001 | Rethymnon, Kreikka |
71,70 | Osleidys Menéndez | CUB | 14. elokuuta 2005 | Helsinki, Suomi |
72,28 | Barbora Špotáková | CZE | 13. syyskuuta 2008 | Stuttgart, Saksa |
Maanosien ennätykset
Miehet
Maanosa | Tulos | Heittäjä | Paikka | Aika |
Aasia | 91,36 | Chao-Tsun Cheng | Taipei | 26. elokuuta 2017 |
Afrikka | 92,72 | Julius Yego | Peking | 26. elokuuta 2015 |
Etelä-Amerikka | 84,70 | Edgar Baumann | San Marcos | 17. lokakuuta 1999 |
Eurooppa | 98,48 | Jan Železný | Jena | 25. toukokuuta 1996 |
Oseania | 89,02 | Jarrod Bannister | Brisbane | 29. helmikuuta 2008 |
Pohjois-, Keski-Amerikka ja Karibia | 93,07 | Anderson Peters | Doha | 13. toukokuuta 2022 |
Naiset
Maanosa | Tulos | Heittäjä | Paikka | Aika |
Aasia | 67,98 | Lü Huihui | Shenyang | 2. elokuuta 2019 |
Afrikka | 69,35 | Sunette Viljoen | New York | 9. kesäkuuta 2012 |
Etelä-Amerikka | 63,84 | Flor Ruiz | Cali | 25. kesäkuuta 2016 |
Eurooppa | 72,28 | Barbora Špotáková | Stuttgart | 13. syyskuuta 2008 |
Oseania | 68,92 | Kathryn Mitchell | Gold Coast | 11. huhtikuuta 2018 |
Pohjois-, Keski-Amerikka ja Karibia | 71,70 | Osleidys Menéndez | Helsinki | 14. elokuuta 2005 |
Kymmenen pisintä heittoa
- Miehet
1. | 98,48 | Jan Železný | CZE | 25. toukokuuta 1996 | Jena, Saksa |
---|---|---|---|---|---|
2. | 97,76 | Johannes Vetter | GER | 6. syyskuuta 2020 | Chorzów, Puola |
3. | 96,29 | Johannes Vetter | GER | 29. toukokuuta 2021 | Chorzów, Puola |
4. | 95,66 | Jan Železný | CZE | 29. elokuuta 1993 | Sheffield, Yhdistynyt kuningaskunta |
5. | 95,54 | Jan Železný | CZE | 6. huhtikuuta 1993 | Pietersburg, Etelä-Afrikka |
6. | 95,34 | Jan Železný | CZE | 29. elokuuta 1993 | Sheffield, Yhdistynyt kuningaskunta |
7. | 94,84 | Johannes Vetter | GER | 6. syyskuuta 2020 | Chorzów, Puola |
8. | 94,64 | Jan Železný | CZE | 31. toukokuuta 1996 | Ostrava, Tšekki |
9. | 94,44 | Johannes Vetter | GER | 11. heinäkuuta 2017 | Luzern, Sveitsi |
10. | 94,24 | Johannes Vetter | GER | 29. toukokuuta 2021 | Chorzów, Puola |
- Naiset
1. | 72,28 | Barbora Špotáková | CZE | 13. syyskuuta 2008 | Stuttgart, Saksa |
---|---|---|---|---|---|
2. | 71,70 | Osleidys Menéndez | CUB | 14. elokuuta 2005 | Helsinki, Suomi |
3. | 71,58 | Barbora Špotáková | CZE | 2. syyskuuta 2011 | Daegu, Etelä-Korea |
4. | 71,54 | Osleidys Menéndez | CUB | 1. heinäkuuta 2001 | Réthymno, Kreikka |
5. | 71,53 | Osleidys Menéndez | CUB | 27. elokuuta 2004 | Ateena, Kreikka |
6. | 71,42 | Barbora Špotáková | CZE | 21. elokuuta 2008 | Peking, Kiina |
7. | 71,40 | Maria Andrejczyk | POL | 9. toukokuuta 2021 | Split, Kroatia |
8. | 70,53 | Marija Abakumova | RUS | 1. syyskuuta 2013 | Berliini, Saksa |
9. | 70,20 | Christina Obergföll | GER | 23. kesäkuuta 2007 | München, Saksa |
10. | 70,03 | Christina Obergföll | GER | 14. elokuuta 2005 | Helsinki, Suomi |
Kymmenen parasta heittäjää
- Miehet
1. | 98,48 | Jan Železný | CZE | 25. toukokuuta 1996 | Jena, Saksa |
---|---|---|---|---|---|
2. | 97,76 | Johannes Vetter | GER | 6. syyskuuta 2020 | Chorzów, Puola |
3. | 93,90 | Thomas Röhler | GER | 5. toukokuuta 2017 | Doha, Qatar |
4. | 93,09 | Aki Parviainen | FIN | 26. kesäkuuta 1999 | Kuortane, Suomi |
5. | 93,07 | Anderson Peters | GRN | 13. toukokuuta 2022 | Doha, Qatar |
6. | 92,72 | Julius Yego | KEN | 26. elokuuta 2015 | Peking, Kiina |
7. | 92,61 | Sergei Makarov | RUS | 30. kesäkuuta 2002 | Sheffield, Iso-Britannia |
8. | 92,60 | Raymond Hecht | GER | 21. heinäkuuta 1995 | Oslo, Norja |
9. | 92,06 | Andreas Hofmann | GER | 2. kesäkuuta 2018 | Offenburg, Saksa |
10. | 91,69 | Konstadinos Gatsioudis | GRE | 24. kesäkuuta 2000 | Kuortane, Suomi |
- Naiset
1. | 72,28 | Barbora Špotáková | CZE | 13. syyskuuta 2008 | Stuttgart, Saksa |
---|---|---|---|---|---|
2. | 71,70 | Osleidys Menéndez | CUB | 14. elokuuta 2005 | Helsinki, Suomi |
3. | 71,40 | Maria Andrejczyk | POL | 9. toukokuuta 2021 | Split, Kroatia |
4. | 70,53 | Marija Abakumova | RUS | 1. syyskuuta 2013 | Berliini, Saksa |
5. | 70,20 | Christina Obergföll | GER | 23. kesäkuuta 2007 | München, Saksa |
6. | 69,48 | Trine Solberg-Hattestad | NOR | 28. heinäkuuta 2000 | Oslo, Norja |
7. | 69,35 | Sunette Viljoen | RSA | 9. kesäkuuta 2012 | New York, Yhdysvallat |
8. | 69,19 | Christin Hussong | GER | 30. toukokuuta 2021 | Chorzów, Puola |
9. | 68,92 | Kathryn Mitchell | AUS | 11. huhtikuuta 2018 | Gold Coast, Australia |
10. | 68,43 | Sara Kolak | CRO | 6. heinäkuuta 2017 | Lausanne, Sveitsi |
Katso myös
Lähteet
- Siukonen, Markku; Pulakka, Martti; Ahola, Matti (toim.): Suuri suomalainen keihäskirja. Spartakus, 1991. ISBN 951-96269-1-3.
Viitteet
- Suuri suomalainen keihäskirja 1991, s. 34–35.
- Suuri suomalainen keihäskirja 1991, s. 43–45.
- Suuri suomalainen keihäskirja 1991, s. 52.
- Suuri suomalainen keihäskirja 1991, s. 54, 66.
- Suuri suomalainen keihäskirja 1991, s. 66.
- Suuri suomalainen keihäskirja 1991, s. 97.
- Julin, A. Lennart: friidrott.se - Friidrottens materialhistoria - 3 www.friidrott.se. Arkistoitu 12.5.2020. Viitattu 13.5.2020.
- Suuri suomalainen keihäskirja 1991, s. 164.
- Weich Bremicker: Why did the senior javelin specification had to be changed? New Studies in Athletics. 2000. IAAF. Viitattu 23-7-2022.
- Malinen, Pekka: Ensi vuonna naisille uusi keihäs Helsingin Sanomat. 25.5.1998. Viitattu 15.2.2017.
- Yleisurheilun kansainväliset säännöt 2022, s. 196–209, 229. Suomen Urheiluliitto. Teoksen verkkoversio (viitattu 5.12.2022).
- Carr, Gerry: Fundamentals of Track and Field, s. 236–238. Human Kinetics, 1999. ISBN 978-0-7360-0008-9.
- Athletics Men's Javelin Throw Medalists sports-reference.com. Arkistoitu 4.8.2014. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
- Athletics Women's Javelin Throw Medalists sports-reference.com. Arkistoitu 4.8.2014. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
- Men Javelin Throw olympics.sporting99.com. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
- Women Javelin Throw olympics.sporting99.com. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
- Butler, Mark et al.: IAAF Statistics Book Moscow 2013 (pdf) iaaf-ebooks.s3.amazonaws.com. Viitattu 30.8.2015. (englanniksi)
- U18 - World Best Performance iaaf.org. Viitattu 27.7.2019.
- miehet, naiset, Keihäänheiton ennätykset IAAF:n sivuilla (englanniksi), viitattu 27.9.2016
- Keihäänheiton ennätyksiä – miehet worldathletics.org. Viitattu 7.9.2020.
- Keihäänheiton ennätyksiä – naiset worldathletics.org. Viitattu 7.9.2020.
- All-time men's best javelin throw alltime-athletics.com. Viitattu 7.9.2022. (englanniksi)
- World Athletics | Javelin Throw - men - senior - outdoor worldathletics.org. Viitattu 7.9.2022.
- World Athletics | Javelin Throw - women - senior - outdoor worldathletics.org. Viitattu 17.5.2021.
Aiheesta muualla
- Keihäänheiton esittely Kansainvälisen yleisurheiluliiton sivuilla (englanniksi)
- Jerry Kirshenbaum: They're All Out To Launch. (lajihistoriaa ja tarinaa Jorma Kinnusesta) Sports Illustrated, 21.7.1969. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
1908: Eric Lemming (tavallinen) - Eric Lemming (vapaa tyyli) | 1912: Eric Lemming (yhden käden) - Julius Saaristo (molemmat kädet) | 1920: Jonni Myyrä | 1924: Jonni Myyrä | 1928: Erik Lundqvist | 1932: Matti Järvinen | 1936: Gerhard Stöck | 1948: Tapio Rautavaara | 1952: Cyrus Young | 1956: Egil Danielsen | 1960: Viktor Tsybulenko | 1964: Pauli Nevala | 1968: Jānis Lūsis | 1972: Klaus Wolfermann | 1976: Miklós Németh | 1980: Dainis Kūla | 1984: Arto Härkönen | 1988: Tapio Korjus | 1992: Jan Železný | 1996: Jan Železný | 2000: Jan Železný | 2004: Andreas Thorkildsen | 2008: Andreas Thorkildsen | 2012: Keshorn Walcott | 2016: Thomas Röhler | 2020: Neeraj Chopra |
1932: Mildred Didrikson | 1936: Tilly Fleischer | 1948: Herma Bauma | 1952: Dana Zátopková | 1956: Inese Jaunzeme | 1960: Elvīra Ozoliņa | 1964: Mihaela Penes | 1968: Angéla Németh | 1972: Ruth Fuchs | 1976: Ruth Fuchs | 1980: María Colón | 1984: Tessa Sanderson | 1988: Petra Felke | 1992: Silke Renk | 1996: Heli Rantanen | 2000: Trine Hattestad | 2004: Osleidys Menéndez | 2008: Barbora Špotáková | 2012: Barbora Špotáková | 2016: Sara Kolak | 2020: Liu Shiying |
1983: Detlef Michel | 1987: Seppo Räty | 1991: Kimmo Kinnunen | 1993: Jan Železný | 1995: Jan Železný | 1997: Marius Corbett | 1999: Aki Parviainen | 2001: Jan Železný | 2003: Sergei Makarov | 2005: Andrus Värnik | 2007: Tero Pitkämäki | 2009: Andreas Thorkildsen | 2011: Matthias de Zordo | 2013: Vítězslav Veselý | 2015: Julius Yego | 2017: Johannes Vetter | 2019: Anderson Peters | 2022: Anderson Peters |
1983: Tiina Lillak | 1987: Fatima Whitbread | 1991: Xu Demei | 1993: Trine Hattestad | 1995: Natalja Šikolenko | 1997: Trine Hattestad | 1999: Miréla Tzelíli | 2001: Osleidys Menéndez | 2003: Miréla Maniáni | 2005: Osleidys Menéndez | 2007: Barbora Špotáková | 2009: Steffi Nerius | 2011: Barbora Špotáková | 2013: Christina Obergföll | 2015: Katharina Molitor | 2017: Barbora Špotáková | 2019: Kelsey-Lee Barber | 2022: Kelsey-Lee Barber |
Tulos | Nimi | Paikkakunta | Päivämäärä | Huomautuksia |
---|---|---|---|---|
53,09 | Hannes Karlsson | Tampere | 1904 | Tulos esiintyi Suomen Urheilulehden ensimmäisessä ”rekordiluettelossa” 1904. Ennätysluettelo uusittiin myöhemmin kokonaan. |
49,77 | Väinö Siikaniemi | Helsinki | 1907 | |
50,40 | Urho Aaltonen | Helsinki | 1908 | |
54,79 | Urho Aaltonen | Tampere | 1910 | |
55,47 | Urho Aaltonen | Tampere | 1911 | |
(61,00 | Julius Saaristo | Tukholma, Ruotsi | 1912) | Ei hyväksytty SE:ksi, koska ulkomailla tehdyt tulokset hyväksyttiin yleensä vasta vuodesta 1923 alkaen |
61,64 | Urho Peltonen | Kotka | 1914 | |
62,58 | Jonni Myyrä | Tampere | 2.8.1914 | ME:tä parempi, mutta ei hyväksytty ME:ksi |
(63,29 | Jonni Myyrä | Malmö, Ruotsi | 5.7.1914) | ME:tä parempi, mutta ei hyväksytty ME:ksi eikä ulkomailla tehtynä SE:ksi |
64,35 | Urho Peltonen | Helsinki | 1916 | ME:tä parempi, mutta ei hyväksytty ME:ksi |
65,55 | Jonni Myyrä | Savitaipale | 13.7.1919 | ME:tä parempi, mutta ei hyväksytty ME:ksi |
66,10 | Jonni Myyrä | Tukholma, Ruotsi | 25.8.1919 | Maailmanennätys |
69,88 | Eino Penttilä | Viipuri | 8.10.1927 | Maailmanennätys |
70,02 | Matti Järvinen | Tukholma, Ruotsi | 1930 | |
70,23 | Matti Järvinen | Turku | 1930 | |
72,38 | Matti Järvinen | Tukholma, Ruotsi | 28.7.1930 | ME:tä parempi, mutta ei hyväksytty ME:ksi. Sen sijaan ennen Järvisen seuraavaa SE:tä hän heitti kolme tätä tulosta huonompaa tulosta, jotka kaikki hyväksyttiin ME:ksi, mutta eivät siis olleet Suomen ennätyksiä. |
72,93 | Matti Järvinen | Viipuri | 14.9.1930 | Maailmanennätys |
74,02 | Matti Järvinen | Turku | 27.6.1932 | Maailmanennätys |
74,28 | Matti Järvinen | Mikkeli | 25.5.1933 | Maailmanennätys |
74,61 | Matti Järvinen | Vaasa | 7.6.1933 | Maailmanennätys |
76,10 | Matti Järvinen | Helsinki | 15.6.1933 | Maailmanennätys |
76,66 | Matti Järvinen | Torino, Italia | 7.9.1934 | Maailmanennätys |
77,23 | Matti Järvinen | Helsinki | 18.6.1936 | Maailmanennätys |
77,87 | Yrjö Nikkanen | Karhula | 25.8.1938 | Maailmanennätys |
78,70 | Yrjö Nikkanen | Kotka | 16.10.1938 | Maailmanennätys |
78,98 | Toivo Hyytiäinen | Helsinki | 27.5.1954 | |
79,60 | Soini Nikkinen | Tampere | 17.10.1954 | |
79,64 | Soini Nikkinen | Tampere | 1955 | |
83,56 | Soini Nikkinen | Kuhmoinen | 24.6.1956 | Maailmanennätys |
84,23 | Pauli Nevala | Vaasa | 1.9.1961 | |
86,33 | Pauli Nevala | Helsinki | 16.7.1963 | |
88,14 | Jorma Kinnunen | Hyvinkää | 8.7.1965 | |
88,58 | Jorma Kinnunen | México, Meksiko | 16.10.1968 | |
92,70 | Jorma Kinnunen | Tampere | 18.6.1969 | Maailmanennätys |
93,90 | Hannu Siitonen | Helsinki | 6.6.1973 | |
93,90 | Hannu Siitonen | Helsinki | 30.7.1973 |
Uusi keihäsmalli 1986
Tulos | Nimi | Paikkakunta | Päivämäärä | Huomautuksia |
---|---|---|---|---|
81,72 | Seppo Räty | Parkano | 11.5.1986 | |
82,32 | Seppo Räty | Rooma, Italia | 30.8.1987 | |
83,54 | Seppo Räty | Rooma, Italia | 30.8.1987 | Samassa kilpailussa kuin edellinen |
85,18 | Tapio Korjus | Øyestad, Norja | 16.6.1988 | |
86,50 | Tapio Korjus | Lahti | 25.8.1988 | |
86,92 | Seppo Räty | Oulu | 5.8.1990 | |
(91,98 | Seppo Räty | Shizuoka, Japani | 6.5.1991 | Maailmanennätys. Tulos pyyhittiin myöhemmin tilastoista kun keihäsmalli ("rypyläkeihäs") jolla ennätys oli heitetty kiellettiin. |
(96,96 | Seppo Räty | Punkalaidun | 2.6.1991 | Maailmanennätys. Tulos pyyhittiin myöhemmin tilastoista kun keihäsmalli ("rypyläkeihäs") jolla ennätys oli heitetty kiellettiin. |
87,02 | Juha Laukkanen | Saint-Denis, Ranska | 5.6.1992 | |
88,22 | Juha Laukkanen | Kuortane | 21.6.1992 | |
90,60 | Seppo Räty | Nurmijärvi | 20.7.1992 | |
90,88 | Aki Parviainen | Tartto | 11.6.1998 | |
93,09 | Aki Parviainen | Kuortane | 26.6.1999 |
- Lähteet
- Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
- Mitä-Missä-Milloin -kirjat 1984–2009. Otava.
- Jalava, Juhani: Suomen kaikkien aikojen yleisurheilutilastot. Juoksija-lehti, 1983.
- Arponen, Antti O.; Hakuli, Seppo: Sankari vai konna. Suomen urheilumuseosäätiö, 2001. ISBN 951-97773-6-9.
- Hannus, Matti: Kultaiset kentät: Suomen yleisurheilun vuosisata. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23703-5.
Uusi keihäsmalli
Tulos | Nimi | Paikkakunta | Päivämäärä | Huomautuksia |
---|---|---|---|---|
63,76 | Mikaela Ingberg | Kuortane | 24.6.2000 | |
64,06 | Taina Uppa | Pihtipudas | 23.7.2000 | |
64,90 | Paula Huhtaniemi | Helsinki | 10.8.2003 |
- Lähteet
- Hannus, Matti: Yleisurheilu: Tuhat tähteä. WSOY, 1983. ISBN 951-0-11900-8.
- Mitä-Missä-Milloin -kirjat 1984-2009. Otava.
- Jalava, Juhani: Suomen kaikkien aikojen yleisurheilutilastot. Juoksija-lehti, 1983.
Arvokisalajit: 100 m • 200 m • 400 m • 800 m • 1 500 m • 5 000 m • 10 000 m • maraton • 20 km kävely • 35 km kävely • 100 m aidat • 110 m aidat • 400 m aidat • 3 000 m esteet • 4 × 100 m • 4 × 400 m • korkeushyppy • seiväshyppy • pituushyppy • kolmiloikka • kuulantyöntö • kiekonheitto • moukarinheitto • keihäänheitto • seitsenottelu • kymmenottelu Muita lajeja: 50 m • 60 m • 60 m aidat • 300 m • 1 000 m • maili • 3 000 m • puolimaraton • tunnin juoksu • ultrajuoksu • ruotsalaisviesti • 4 × 800 m • 4 × 1 500 m • 50 km kävely • painonheitto • antiikkinen kiekonheitto • vauhditon korkeushyppy • vauhditon pituushyppy • vauhditon kolmiloikka |