Kazuyoshi Funaki

Kazuyoshi Funaki (s. 27. huhtikuuta 1975 Yoichi, Hokkaido) on japanilainen, 1990-luvun lopulla menestynyt mäkihyppääjä, maailmanmestari ja olympiavoittaja. Hänelle oli ominaista hyvin rohkea V-lentotyyli, jossa pää oli syvällä suksien välissä[1].

Mitalit
Kazuyoshi Funaki
Kazuyoshi Funaki
Maa:  Japani
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa KultaaNagano 1998suurmäki
Kultaa KultaaNagano 1998joukkuekilpailu
Hopeaa HopeaaNagano 1998normaalimäki
Hiihdon MM-kilpailut
Kultaa KultaaRamsau 1999normaalimäki
Hopeaa HopeaaRamsau 1999joukkuekilpailu
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa KultaaOberstdorf 1998

Funaki sijoittui talven 1994–1995 Keski-Euroopan mäkiviikon toiseksi. Hän jäi yhteispisteissä 23,4 pistettä voittaja Andreas Goldbergerin taakse.[2]

Funakin parhaat mäkihyppyvuodet ovat ajoittuneet 1990-luvun loppupuoliskolle. Funakin paras sijoitus mäkihypyn maailmancupin kokonaiskilpailusta on kaudelta 1997-1998, jolloin hän oli yhteispisteissä toinen Slovenian Primož Peterkan jälkeen. Samaisena talvena hän voitti myös Keski-Euroopan mäkiviikon, ja talviolympialaisissa Naganossa hän voitti kotiyleisön edessä kultaa suur- ja joukkuemäessä ja sijoittui Suomen Jani Soinisen jälkeen hopealle normaalimäen kilpailussa. Samana vuonna hän voitti vielä Oberstdorfissa lentomäen maailmanmestaruuden.

Menestys jatkui vielä seuraavalla kaudella. Ramsaun MM-kisoissa vuonna 1999 Funaki voitti normaalimäen maailmanmestaruuden ja oli mukana Japanin hopeaa voittaneessa joukkuemäen joukkueessa.

Funaki harrastaa kalastusta ja uintia. lähde? Hänellä on myös yritys johdettavanaan[1].

Funaki lopetti uransa mäkihyppääjänä keväällä 2018.

Saavutuksia

Maailmancupin osakilpailuvoitot

Nro Päivä Kilpailupaikka Mäki
1.10. joulukuuta 1994Slovenia Planicanormaalimäki
2.4. tammikuuta 1995Itävalta Innsbrucksuurmäki
3.14. joulukuuta 1996Tšekki Harrachovsuurmäki
4.4. tammikuuta 1997Itävalta Innsbrucksuurmäki
5.12. maaliskuuta 1997Suomi Kuopionormaalimäki
6.16. maaliskuuta 1997Norja Oslosuurmäki
7.29. joulukuuta 1997Saksa Oberstdorfsuurmäki
8.1. tammikuuta 1998Saksa Garmisch-Partenkirchensuurmäki
9.4. tammikuuta 1998Itävalta Innsbrucksuurmäki
10.25. tammikuuta 1998Saksa Oberstdorflentomäki
11.21. maaliskuuta 1998Slovenia Planicasuurmäki
12.10. tammikuuta 1999Sveitsi Engelbergsuurmäki
13.24. tammikuuta 1999Japani Sapporosuurmäki
14.30. tammikuuta 1999Saksa Willingensuurmäen joukkuekilpailu
15.6. maaliskuuta 1999Suomi Lahtinormaalimäki
16.19. tammikuuta 2001Yhdysvallat Park Citysuurmäen joukkuekilpailu
17.5. helmikuuta 2005Japani Sapporosuurmäki

Lähteet

Viitteet

  1. Husu, Atte: Mäkisankarit Masahiko Harada ja Kazuyoshi Funaki hurmasivat 20 vuotta sitten – tällaista japanilaistähtien elämä on nykyisin Ilta-Sanomat. 9.2.2018. Viitattu 4.9.2018.
  2. Hybinette-Bergknut, Leena (toim.); Lehtinen, Jukka & Laine, Helena: Vuosikirja 1996, s. 9. Malmö, Ruotsi: Bertmarks Förlag, 1995. ISBN 951-35-5845-2.


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.