Kazanin katedraali

Kazanin Jumalanäidin katedraali (ven. Собор Казанской иконы Божией Матери, Sobor Kazanskoi ikoni Božijei Materi), myös Kazanin katedraali (ven. Казанский собор, Kazanski sobor) on ortodoksinen katedraali Pietarissa. Katedraali rakennettiin 1801–1811 Nevski prospektin varrelle arkkitehti Andrei Voronihinin suunnitelman mukaan latinalaisen ristin muotoon. Katedraalin arkkitehtuuri edustaa tyyliltään uusklassismia, vaikkakin siinä voi nähdä myös piirteitä barokista.

Kazanin katedraali Nevski prospektilla on Pietarin pääkirkko. Nevskin puoleisen julkisivun pylväskäytävä on lainaus Berninin kolonnadista Rooman Pietarinaukiolla.

Katedraali sai nimensä Kazanin ihmeitätekevän Jumalanäidin kuvasta, jonka kopiota säilytettiin kirkossa.

Historia
Kazanin katedraali vanhassa postikortissa 1900-luvun alusta

Kazanin kirkon paikalla oli aiemmin Jumalansynnyttäjän kirkko (ven. Храм Рождества Пресвятыя Богородицы, Hram Roždestva Presvjatija Bogoroditsi), joka oli rakennettu 1737[1] keisarinna Annan hallituskaudella, ja jossa keisarinna Katariina II oli kruunattu vuonna 1762. Vuonna 1800 Paavali I antoi käskyn rakentaa paikalle uuden kirkon, jonka suunnitteli Andrei Voronihin, kreivi Stroganovin maaorja. Aleksanteri I laski uuden kirkon peruskiven syyskuussa 1801. Kirkkoa rakennettiin kymmenen vuotta kotimaisella työvoimalla paikallisista materiaaleista, ja se tuli maksamaan kolme miljoonaa ruplaa. Vihkiminen suoritettiin syyskuussa 1811.[2]

Pian valmistumisensa jälkeen Kazanin katedraali sai kunnian säilyttää voitonmerkkejä isänmaallisesta sodasta. Sotasankari ja Napoleonin voittaja marsalkka Mihail Kutuzov haudattiin kirkkoon vuonna 1813. Ajan kuluessa kirkosta tuli Venäjän imperiumin sotasaavutusten näyttelypaikka. Pietari-Paavalin linnoituksen kirkossa säilytetyt voitonmerkit jätettiin paikoilleen, koska valtaosa niistä on tsaari Pietari Suuren saavuttamia ja kirkossa on myös hänen hautansa.

Katedraali toimi Pietarin pääkirkkona aina lokakuun vallankumoukseen saakka, jonka jälkeen kirkko suljettiin vuonna 1929, ja vuonna 1932 sen tiloissa avattiin Uskonnon ja ateismin historian museo.[3] Kazanin kirkko luovutettiin Venäjän ortodoksiselle kirkolle vuonna 1991, se avattiin vuonna 1992, ja vihittiin uudelleen käyttöön vuonna 1998. Nykyään Kazanin Jumalanäidin katedraali on taas Pietarin pääkirkko.[4]

Arkkitehtuuri
Kazanin katedraalin sisätilat
Kazanin katedraalin sisätilat

Kirkon rakentamisen alulle laittanut tsaari Paavali I halusi kirkon muistuttavan Rooman Pietarinkirkkoa. Venäläisen kirkonrakennusperinteen velvoittamana Kazanin kirkon pääsisäänkäynti on lännessä Nevskistä eroavalla Kazanskaja-kadulla, ja pääalttari sijaitsee itäpäädyssä Gribojedovin kanavan varrella. Nevskille näkyvä pohjoiseen antava puoli oli näin ollen rakennuksen sivuseinää, mutta Voronihin ratkaisi pulman rakentamalla Berninin innoittamana 96 pylvästä käsittävän puoliympyrän muotoisen kolonnadin. Alun perin Voronihin aikoi pystyttää pylväikölle vastaparin Nevskin toiselle puolelle, jolloin väliin olisi muodostunut Rooman Pietarinaukion kaltainen avoin tila, mutta suunnitelmaa ei koskaan toteutettu.

Kazanin katedraalin ulko- ja sisäpuolen rakennuskivi saatiin suurimmaksi osaksi Pietarin lähialueilta: pudostinkivenä tunnettua travertiinia Hatšinan alueelta, rapakivigraniittia Viipurin alueelta, kalkkikiveä Isorajoelta ja Ruskealan marmoria Sortavalan alueelta.[5]

Sisätilojen aiemmasta loistosta on vain vähän säilynyt nykyaikaan. Aikoinaan hopealla päällystetty ja siperialaisesta jaspiksesta tehdyillä pylväillä koristeltu ikonostaasi on sittemmin hävinnyt tyystin. Päälaivan holveja kannattelevat monoliittiset punagraniittiset pylväät, joiden jalustat ja kapiteelit on tehty pronssista. Lattia on päällystetty marmorilla, joka on louhittu Aunuksesta ja Suomesta.[6]

Kazanin kirkon edessä on pieni aukio, jonne vuonna 1837 pystytettiin pronssiset patsaat Napoleonin voittajille Mihail Kutuzoville ja Barclay de Tollylle.[7]

Kazanin katedraali yövalaistuksessa (2006)

Lähteet
  1. Ortodoksi.net: Kazanin Jumalanäiti -ikoni, haettu 1.9.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) Vuonna 1579 tästä palaneen talon raunioista löydetystä ikonista tehtiin kopio Iivana Julmalle. Myöhemmin Pietari Suuren aikana kopio siirrettiin Pietariin vuonna 1721 ensin erääseen tšasounaan, sitten Aleksanteri Nevskin lavraan ja sitten vielä vuonna 1737 valmistuneeseen Jumalansynnyttäjän kirkkoon. Tätä ikonia pidettiin hallitsijahuoneen suojelijana. Kyseinen kirkko kuitenkin purettiin ja ikoni siirrettiin vuonna 1811 valmistuneeseen Jumalanäidin Kazanilaisen ikonin muistolle pyhitettyyn kirkkoon eli ns. Kazanin kirkkoon.
  2. Путеводитель по С.-Петербургу, 1903 (sivut 167–168), uusintapainos SP Ikar 1991, ISBN 5-85902-065-1
  3. Saint-Petersburg.com: Kazan Cathedral, haettu 1.9.2007 Bolševikit sulkivat katedraalin 1929, ja vuodesta 1932 sen tiloissa säilytettiin uskonnon ja ateismin historian museon kokoelmaa, josta oli esillepantu useita näytteitä uskonnollisesta taiteesta uskonnonvastaisen propagandan nimissä.
  4. Kazanin kirkon viralliset sivut, haettu 1.9.2007 1932–1992 katedraali oli häväistynä ja suljettuna. [...] 1998 Kazanin katedraali vihittiin uudelleen ja nykyään siitä on taas tullut Pietarin ortodoksiväestön pääkirkko.
  5. A.G. Bulah: St. Petersburg Stone, Theophrastus Publications St. Petersburg - Athens 2000, haettu 24.9.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) Kivet, joita käytettiin Kazanin katedraalin ulko- ja sisäpuolen koristeluun, oli louhittu lähes yksinomaan Pietaria ympäröivältä alueelta, ja vain harvat tuotiin muualta Venäjän keisarikunnan luoteisosista. Esimerkiksi kalkkikivi (putilovinlaattakivi) tuotettiin Tosna-, Isora- Säs- ja muiden jokien varsilta. Tufakivi (travertiini tai pudostinkivi) saatiin Pudostjoelta Hatšinan lähettyviltä. Räävelin kalkkikivi louhittiin Tallinnan läheltä. Tiutian marmoria haettiin Karjalasta ja Ruskealasta, ja Joensuun kiveä irrotettiin Sortavalan alueen kallioista. Harmaata Sortavalan graniittia hakattiin Laatokan luoteisrannalta ja rapakivigraniittia Viipurin esikaupungeista.
  6. Путеводитель по С.-Петербургу, 1903 (sivu 169), uusintapainos SP Ikar 1991, ISBN 5-85902-065-1
  7. Margarita Albedil: Pietari - historiaa ja arkkitehtuuria (sivu 81), Jarki Gorod Pietari 2005, ISBN 5-9663-0008-9

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.