Raati

Ensimmäiset maininnat raadeista ovat 1100-luvun Italiasta ja Saksasta. Raatiin kuului kunkin kaupungin porvaristoa, yleensä kauppiaita. Esimerkiksi Ruotsin kaupunginlain mukaan raatiin kuului kuusi pormestaria ja 30 raatimiestä. Oikeudenkäynnissä heistä istui kerrallaan vain kolmasosa, ja usein kokoonpano oli tätäkin niukempi. Raati valittiin erityisessä kokouksessa, Ruotsin kaupunginlain mukaan valpurinpäivänä. Raadin tehtäviin kuuluivat kaupungin asioista päättäminen ("kaupunginhallitus"), oikeudelliset ratkaisut ("raastuvanoikeus") ja lupa-asiat "maistraatti").[1] Kaupungit olivat itsehallinnollisia yksiköitä, joissa noudatettiin kunkin kaupungin omaa kaupunginlakia.[2] Raatilaitos sekä siihen liittyvät pormestarin ja raatimiehen virkanimikkeet tulivat Ruotsin valtakuntaan Saksasta 1300-luvulla. Maunu Eerikinpojan kaupunginlaissa vuodelta 1349 raati määrättiin jokaisen Ruotsin valtakunnan kaupungin hallintoelimeksi. Suomalaisista kaupungeista ensimmäinen maininta raadin ja pormestarin olemassaolosta on Turusta vuodelta 1324.[3] Viipurin raati mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1393, kymmenen vuotta aiemmin kuin Viipuri sai varsinaiset kaupunkioikeutensa. Ensimmäinen nimeltä mainittu pormestari esiintyy Viipurin asiakirjoissa vuonna 1430. Nimitys maistraatti tuli Ruotsin hallinnon viralliseen käyttöön vasta 1600-luvun alussa.[4]

Raati valvoi kaupankäyntiä kahdella tavalla: se valvoi, että kauppaa käytiin erioikeuksien (privilegioiden) rajoissa, ja se tuki kaupungin porvareita ongelmatilanteissa, erityisesti ulkomaankaupassa. Kaupankäyntiin sisältyi keskiajalla monenlaisia riskejä (rikokset, onnettomuudet). Kauppatilanteissakin saattoi syntyä riitaa, jota osapuolet eivät pystyneet keskenään ratkaisemaan. Kaupungit pyrkivät keskinäisellä yhteistoiminnalla turvaamaan sujuvan kaupankäynnin: kauppiaiden kesken syntynyttä erimielisyyttä selviteltiin esimerkiksi kirjeitse kahden kaupungin raatien kesken. Raadin edessä kauppias joutui vannomalla osoittamaan väitteensä todeksi. Usein pyydettiin muita porvareita todistajiksi. Tämä toiminta ilmentää keskiajan voimakasta yhteisöllisyyttä, jonka mukaisia pelisääntöjä kaikkien piti noudattaa.[5]

Helsingin maistraatti vuonna 1912

1600-1700-lukujen aikana ruotsalainen kaupunginhallinto uudistui. Raati alkoi jakautua kahdeksi eri elimeksi: maistraatiksi, joka hoiti kaupungin hallinnon, ja raastuvanoikeudeksi, joka jakoi oikeutta. Kaupungeissa, joissa oli useita pormestareita, nämä virat eriytyivät toisistaan: kunnallispormestari johti maistraattia ja oikeuspormestari raastuvanoikeutta. Raastuvanoikeuden puheenjohtajana toimineilta pormestareilta alettiin vaatia juridista koulutusta vuodesta 1749.

Raatimiesten valinta ruvettiin 1720-luvulta alkaen suorittamaan vaaleilla. Ensimmäinen tunnettu raatimiesten vaali on Kristiinankaupungista 1726. Rikkaat kauppiaat saivat entistä enemmän määräysvaltaa, kun vaali suoritettiin maksettujen verojen mukaan. Käsityöläismestarien osuus raatimiehistä väheni. Kun tehtävä kulki isältä pojalle, syntyi suoranaisia raatimiesdynastioita. Pormestarit valittiin samalla periaatteella, mutta vaalin luonne oli erilainen. Pormestarin tehtäviin haettiin kaupungin ulkopuoleltakin, vaikka hakijalle oli eduksi, jos hänet jo ennestään tunnettiin kaupungissa. Eduksi oli myös, jos ehdokas lupasi maksaa eläkettä edelliselle viranhaltijalle tai hänen leskelleen.[6]

Muita raadin alaisia virkoja oli 1700-luvulla varsin vähän. Suurimmissa kaupungeissa oli kaupunginsihteeri ja pienemmissä notaari. Kaikissa kaupungeissa oli kassanhoitaja. Lisäksi saattoi olla kaupunginvouti, kaupunginviskaali ja kaupunginpalvelijoita. Kaupunginarkiston hyvä hoito oli tärkeää. Osa kaupungin asioista hoidettiin ilman korvausta kiertävän rasituksen periaatteella, eli vastuu tuli kullekin porvarille vuorollaan. Täydet poliittiset ja taloudelliset oikeudet oli niin sanotuilla oikeilla porvareilla. Heidän alapuolelleen muodostui 1700-luvun aikana ryhmä, joka oli ostanut porvarisoikeudet, koska kaupungit myivät niitä rahapulan takia. Heihin kuului käsityöläiskisällejä, kirvesmiehiä, merimiehiä, ajureita ja kalastajia. Tätä kehitystä ei pidetty hyvänä, ja kruunu alkoi valvoa tarkemmin, keitä porvareiksi hyväksytään.[6]

Moniin kaupunkeihin syntyi 1600-luvulta alkaen neuvoa antavaksi elimeksi kaupunginvanhimmat. Sen koko ja koostumus vaihteli suuresti. Vuonna 1758 määrättiin, että kaupungissa tulee olla kaupunginvanhimmat, jotka tuovat esille porvariston mielipiteen verotusta, taloutta ja maaomaisuutta koskevissa asioissa.[6]