Kauppis-Heikki

Kauppisen lapsuusvuodet aviottomana lapsena olivat vaikeat. Köyhä äiti hankki elatusta palvelijana ja myymällä vaatteita. Isä ei osallistunut pojan elatukseen. Kauppinen eli kodittomana, ja äidin mentyä naimisiin vuonna 1873 Samuli Partasen kanssa Kauppisen elämä isäpuolen talossa ei juuri kohentunut, vaan hän joutui jo 11-vuotiaana tekemään kovasti töitä. Äiti kuoli lavantautiin vuonna 1877, kun Kauppinen oli 15-vuotias.[4]

Kauppinen oli käynyt rippikoulun ja pääsi rengiksi Iisalmen pappilaan, missä hän palveli seitsemän vuotta. Pappina oli Juhani Ahon isä, rovasti Henrik Gustaf Theodor Brofeldt. Kauppinen oli siihen asti lukenut vain hartauskirjoja ja oppinut vasta vain kirjoittamisen ja laskemisen alkeet, mutta pappilan nuoret miehet, Juhani Aho veljineen, antoivat runoja ja romaaneja luettavaksi. Kauppinen innostui runoista ja alkoi itsekin sepitellä niitä. Juhani Ahon tekstit ja henkilökohtainen opastus saivat hänet kokeilemaan myös suorasanaisten kertomusten kirjoittamista.[1]

Kauppisen ensimmäinen kirjoitus Äidin kuoltua julkaistiin vuonna 1884 Valvoja-lehdessä. Samoihin aikoihin hän pääsi ensin kiertokoulunopettajan sijaiseksi 1884–1887 ja sen jälkeen vakinaiseksi opettajaksi kotikuntaansa. Kauppinen jäi kuitenkin tehtävästä joksikin aikaa pois saatuaan kauppa-apulaisen paikan Minna Canthin kaupassa Kuopiossa mutta oli siellä vain muutaman kuukauden, sillä työ ei soveltunut hänen luonteelleen. Hän palasi opettajaksi. Minna Canth, johon Brofeldtin veljekset olivat Kauppisen tutustuttaneet, pyrki auttamaan Kauppista eteenpäin. Canth yritti saada tälle työpaikkaa teatteristakin, jossa olisi tarvittu kulissien hoitajaa, mutta kun Kauppista ei voinut puotipoikavaiheenkaan aikana kehua kovin vikkeläksi, paikka jäi saamatta. Kauppinen oli myös kesätoimittajana sanomalehdessä Jyväskylässä 1886 ja Kuopiossa 1887.[5]

Kauppinen aikoi vuonna 1886 pyrkiä Jyväskylän seminaariin, mutta kun eräs lehtori arveli, että kirjoittaminen jäisi sivuseikaksi, hän jätti asian sikseen. Kauppinen kuitenkin suoritti kansakoulunopettajan tutkinnon 20 vuotta myöhemmin Leppävirran yksityisessä seminaarissa.[3][1] Kauppinen oli myös kunnanvaltuutettuna ja eduskuntaehdokkaana.[6]

Kauppinen otti vuonna 1893 vastaan Kuopiossa sijainneen Kehvon kasvatuslaitoksen johtajan viran. Työ Kehvossa oli rasittavaa, ja saatuaan oikeuden kansakoulunopettajan virkaan hän siirtyi vuonna 1908 Iisalmen maalaiskuntaan Ulmalan kansakoulun opettajaksi, missä hän oli 12 vuotta kevääseen 1920 saakka.[7]

Kauppinen sairasteli paljon erityisesti Ulmalan vuosina. Häneltä amputoitiin toinen jalka, ja viimeiset vuodet hänellä oli tekojalka. Vuonna 1919 hän sai aivohalvauksen. Vähän ennen kuolemaansa hän muutti omaan mökkiin Lapinlahdelle.[8]

Kauppinen kuoli 3. syyskuuta 1920 Lapinlahdella. Hänet haudattiin Iisalmen Vanhan Kirkon hautausmaalle, ja muistokiven hänelle teki Eemil Halonen. Vuonna 1921 Kauppisen läheinen ystävä Juhani Aho haudattiin samalle hautausmaalle.[7]

Kauppis-Heikki ryhtyi jo nuorena kirjoittamaan kertomuksia ja runoja. Minna Canth kiinnostui Kauppis-Heikin kirjoitustyylistä ja tarjosi tälle jopa työtä. Heidän välilleen kehittyi vähitellen vilkas kirjeenvaihto ja he vierailivat toistensa luona usein. Minna Canth kirjoitti esimerkiksi maaliskuussa 1888 Kauppis-Heikille: "Mutta kesällä tulette? Silloin on poikien kamari taas vapaa, ja silloin me huvittelemme. Soutelemme järvellä, kävelemme Alavalle ja muuanne ja – pelaamme vistiä toisinaan." Juhani Ahosta oli tullut Kauppisen hyvä ystävä ja sieluntoveri.

Heikki Kauppinen oli toimittajana kesät 1886 ja 1887. Kauppis-Heikin kirjallinen tuotanto alkoi lyhyillä kertomuksilla ja kuvauksilla, joita julkaistiin ja vuodesta 1886 alkaen neljä vihkosta nimellä Tarinoita ja tapahtumia. Kirjallisissa töissään Kauppinen kuvasi Pohjois-Savon maalaisihmisiä, erityisesti naisia milloin vakavasti, milloin leikkisästi, mutta sangen suopealla ymmärtämyksellä. Hän halusi ajaa heikomman sukupuolen asiaa. Pitempiä kertomuksia Kauppis-Heikki alkoi kirjoittaa 1880-luvun lopulla. Niitä olivat Mäkijärveläiset, Vilja, Kirottua työtä, Laara, Aliina, Uranaukaisijat, Anaski ja Savolainen soittaja.[9]

»Minulla on alun perin ollut semmoinen ajatus, ettei kirjallisuudella saisi olla mitään näkyvää tarkoitusta, vaan että sen tulisi puhua puhuttavansa melkein sanattomasti, ikään kuin luokse hiipien. Minä en jaksa käsittää, että ihmisille tarvitsisi sormella osoittaa, että katso tuohon. Sen vuoksi minua on moitittu siitä, ettei minun kirjoistani tahdo löytää ydintä, vaikka sitä hakemalla hakee.»
(Heikki Kauppinen, Valitut teokset, 1973.)

Hänelle myönnettiin Valtion kirjallisuuspalkinto 1904 ja valtion kirjailijaeläke 1918.[3]

Kauppis-Heikin hautakivi Iisalmen vanhan kirkon hautausmaalla. Kiven suunnitteli taiteilija Eemil Halonen.

• Äidin kuoltua. Valvoja, 1884
• Tarinoita. WSOY, 1886
• Mäkijärveläiset : kuvaus Savon kansan elämästä. WSOY, 1887
• Viija : kuvaus Savon kansan elämästä. WSOY, 1889
• Kirottua työtä : kuvaus Savon kansan elämästä. WSOY, 1891
• Laara : kuvaus elämästä. Otava, 1893
• Aliina. WSOY, 1896
• Uran aukaisijat. WSOY, 1904
• Tarinoita I–IV. WSOY, 1886–1906
• Anaski. WSOY, 1911
• Savolaisia : tarinoita. WSOY, 1912
• Patahurjat : sivistyshistoriallinen tarina. WSOY, 1913
• Savolainen soittaja : romaani. WSOY, 1915
• Kootut teokset I–V. WSOY, 1920–1921

• Verho, Urho: Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan: suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, s. 229–234. Helsinki: WSOY, 1954.
• ”Heikki Kauppinen”, Kansanvalistusseuran kalenteri 1921, s. 159–162. 41. vuosikerta. Tietosanakirja-Osakeyhtiö

• Ahola, Suvi: ”Kauppinen, Heikki (1862–1920)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 69–70. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0. / Teoksen verkkoversio.

• Lisää luettavaa aiheesta Kauppis-Heikki on Wikiaineistossa
• Vapaasti ladattavia Kauppis-Heikin e-kirjoja Projekti Lönnrotissa sekä Project Gutenbergissä.
• Kauppis-Heikin seura, Kirjailijoiden nimikkoseurat. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Kauppis-Heikin seura ry. blogi