Kaukopuhelu
Kaukopuhelu on puhelinverkossa soitettava telealueelta toiselle suuntautuva puhelu, jonka soittaminen vaatii suuntanumeron valinnan ennen vastaanottajan puhelinnumeroa. Eri telealueilla sijaitsevien matkapuhelimien välistä puhelua kutsutaan kuitenkin matkapuheluksi.
Kaukopuheluiden historiaa
Ennen lankapuhelinverkon täydellistä automatisointia kaukopuhelut olivat käsivälitteisiä ja ne piti tilata etukäteen. Kaukopuhelua ei siis voinut soittaa suoraan puhelimesta toiseen, vaan se oli Suomessa tilattava valtionkeskuksen kautta. Käsivälitteiset kaukopuhelut jaettiin Suomessa erilaisiin kiireellisyysluokkiin: tällaisia olivat esimerkiksi: normaali, erittäin kiireellinen sekä pikapuhelu.
Puhelut muuttuivat käsivälitteisistä automaattisiksi eli soittajan numerovalinnalla hoituviksi vähitellen Etelä-Suomesta alkaen 1960-luvulla. Vuoden 1964 lopulla lähes puoli miljoonaa puhelinliittymää oli jo tämän niin sanotun kaukovalinnan piirissä, ja pohjoisimmat automatisoidut verkkoryhmät olivat tuolloin Alavuden (suuntanumero 965) ja Kuopion (suuntanumero 971) verkkoryhmät.[1] Kaukopuhelut olivat pitkään valtion posti- ja lennätinhallituksen yksinoikeutta, mitä alueelliset puhelinyhtiöt pitivät epäoikeudenmukaisena. Esimerkiksi vuonna 1976 kaukopuhelujen hintoja korotettiin kahdesti, yhteensä noin 70 prosenttia. Puheluista oli tuolloin 20 prosenttia kaukopuheluja, 80 prosenttia paikallispuheluja saman verkkoryhmän sisällä. Kaukopuheluissa oli kolme hintaluokkaa: kaukopuhelut viereisiin verkkoryhmiin olivat halvimpia, alle 100 kilometrin etäisyydelle vähän kalliimpia ja kaukopuhelut sitä etäämmälle Suomessa kalleimpia. Iltaisin ja viikonloppuisin kaukopuhelut olivat halvempia kuin arkipäivisin.[2][3]
Kilpailun vapauttaminen
Kaukopuhelut vapautettiin kilpailulle vuoden 1994 alusta, jolloin maakuntien puhelinlaitosten perustama Kaukoverkko Ysi Oy markkinoi kaukopuhelujaan suuntanumeron eteen valittavalla numerolla 109. Valtiollisen Telen kaukopuhelintunnus oli 101, minkä lisäksi Telen tuloiksi ohjattiin alussa nekin kaukopuhelut, joissa suuntanumeron eteen ei valittu mitään tunnusta[4]. Hintaerot jäivät vähäisiksi eikä kuluttajia juuri hyödyttänyt hintojen seuraaminen[3]. Vuoden 1996 suuntanumerouudistuksessa verkkoryhmät kolminumeroisine 9-alkuisine suuntanumeroineen poistuivat ja jäljelle jäi 13 teleliikennealuetta 0-alkuisine kaksi- tai kolminumeroisine suuntanumeroineen[5].
Automaattiset kaukokeskukset
Automaattiset kaukokeskukset Posti- ja lennätinlaitos (PLL) rakensi vuosina 1955–1980. Ensimmäinen kahden kaupungin välinen automaattinen kaukovalinta saatiin Lahden ja Heinolan välille jo 1951. Verkkoryhmiä oli automatisoinnin valmistuessa 78, mutta kaukokeskuksia 86, koska muutamissa verkkoryhmissä oli useampi kaukokeskus: Tammisaaren verkkoryhmässä kaukokeskuksia olivat Hanko ja Karjaa; Hyvinkään verkkoryhmässä Riihimäki; Porvoon verkkoryhmässä Loviisa ja Mäntsälä; Ruoveden verkkoryhmässä Vilppula; Toijalan verkkoryhmässä Valkeakoski; Kotkan verkkoryhmässä Hamina.
- 1955: Helsinki-Vihti-Helsinki 4.7.1955 ja Lohja-Helsinki 3.11.1955
- 1956: Helsinki-Lohja 1.2.1956 ja Helsinki-Karjaa 1.2.1956
- 1957: Lohja-Vihti-Lohja 1.6.1957
- 1958: Tampere-Toijala 12.2.1958, Tampere-Toijala-Hämeenlinna-Lahti 22.7.1958 molempiin suuntiin, Karjaa-Helsinki 7.9.1958
- 1959: Helsinki kaukokeskus otettu käyttöön 22.11.1959 ja Hyvinkää vuoden alussa
- 1960: Porvoo 4.1.1960
- 1961: Valkeakoski 2.6.1961 ja Hanko 18.11.1961 (lähtevä liikenne)
- 1962: Jyväskylä 22.1.1962, Hanko 5.2.1962 (saapuva liikenne), Kotka 26.3.1962, Tammisaari 8.4.1962, Orivesi 28.4.1962, Kouvola 2.7.1962, Lohja 2.10.1962, Vammala 1.12.1962, Jämsä 8.12.1962
- 1963: Riihimäki 16.8.1963, Vilppula 21.10.1963, Turku 23.10.1963, Alavus 2.12.1963
- 1964: Parkano 1.3.1964, Salo 3.4.1964, Kuopio 4.5.1964, Hamina 14.5.1964, Uusikaupunki 27.7.1964, Mäntsälä 4.12.1964, Heinola 9.12.1964
- 1965: Loimaa 22.2.1965, Pälkäne 26.2.1965, Loviisa 28.5.1965
- 1966: Forssa 4.1.1966, Rauma 20.6.1966, Ruovesi 22.6.1966
- 1967: Vaasa 7.2.1967, Seinäjoki 25.4.1967, Lappeenranta 13.12.1967
- 1968: Pori, Oulu, Kankaanpää, Äänekoski
- 1969: Alajärvi, Kemiö, Raahe
- 1970: Imatra, Padasjoki
- 1971: Pieksämäki
- 1972: Ylivieska, Kajaani (03/72), Mikkeli
- 1973: Keuruu, Kauhajoki, Suonenjoki, Iisalmi (lähtevä liikenne), Maarianhamina, Nurmes, Saarijärvi (tuleva liikenne), Savonlinna (tuleva liikenne), Varkaus
- 1974: Iisalmi (tuleva liikenne), Joensuu (tuleva liikenne), Joutsa, Kemi, Kemijärvi (tuleva liikenne), Kokkola, Muonio, Pietarsaari (lähtevä liikenne), Rovaniemi, Saarijärvi (lähtevä liikenne), Savonlinna (lähtevä liikenne)
- 1975: Joensuu (lähtevä liikenne), Kuusamo, Pietarsaari (tuleva liikenne), Lieksa
- 1976: Sodankylä, Haapajärvi
- 1977: Ivalo, Kemijärvi (lähtevä liikenne), Kristiinankaupunki, Viitasaari,
- 1978: Ei valmistuneita kaukokeskuksia
- 1979: Ilomantsi, Kangasniemi, Kittilä, Mäntyharju, Pielavesi, Pudasjärvi, Suomussalmi, Pulkkila
- 1980
- Korppoo 21.3.1980
- Pello 27.3.1980
Pikaliikenne
Automatisoinnin esiasteena solmukeskuksia oli liitetty paikallistason ja kaukotason pikaliikenteeseen. Automatisoidun alueen tilaajat pääsivät pikaliikennenumeroilla vielä automatisoimattomien alueiden solmukeskuksiin, joista välittäjät yhdistivät puhelut koko solmualueelle.
- 90 Helsinki
- 910 Heinola
- 911 Tammisaari, Pohja 91136111, Tenhola 91150311
- 912 Lohja
- 913 Vihti
- 914 Hyvinkää, Loppi 91440
- 915 Porvoo
- 916 Forssa
- 917 Hämeenlinna
- 918 Lahti
- 919 Padasjoki
- 921 Turku
- 922 Uusikaupunki
- 923 Loimaa
- 924 Salo, Kisko 92489, Kuusjoki 92484, Muurla 92480, Pertteli 92486
- 925 Kemiö, Taalintehdas
- 926 Korppoo 92611, Houtskari 92611, Iniö 92611, Nauvo 92611, myöhemmin 92622
- 928 Maarianhamina, Sottunga 92855111
- 930 Kankaanpää, Honkajoki 9305011, Karvia 9304011
- 931 Tampere, Narva 93177333
- 932 Vammala
- 933 Parkano
- 934 Ruovesi
- 935 Orivesi, Eräjärvi 93561, Länkipohja 93531
- 936 Pälkäne, Kuhmalahti 93671, Luopioinen 93661
- 937 Toijala, Kylmäkoski 93770
- 938 Rauma
- 939 Pori, Kauvatsa 93965111, Kiikoinen 939539111, Kullaa (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Lavia (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Luvia (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Merikarvia 939519111, Siikainen 939529111
- 941 Jyväskylä, Korpilahti 94151100, myöhemmin 94151111, Hankasalmi 94147111, Hankasalmi asema 94145111, Laukaa 94141100, myöhemmin 94141111, Petäjävesi 94155611, Toivakka 94163111, Uurainen 94157111
- 942 Jämsä, Koskenpää 94276, myöhemmin 94271
- 943 Keuruu (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 944 Saarijärvi (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Kannonkoski 94451, Karstula 94461, Kivijärvi 94484, Kyyjärvi 94471, Pylkönmäki 94441
- 945 Äänekoski, Konnevesi 94551
- 946 Viitasaari 94611, Pihtipudas 94662
- 947 Joutsa 94711, Tammijärvi 94711
- 951 Kouvola, Anjala 95155, Elimäki 95178, Inkeroinen 95153, Sippola 95154
- 952 Kotka, Hamina, Miehikkälä (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Siltakylä 95231111, Vastila (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Virojoki (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 953 Lappeenranta, Lemi (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Savitaipale 95344, Taavetti 95373, Taipalsaari (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Ylämaa (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 954 Imatra, Puumala 9547811, Ruokolahti 95473, myöhemmin 9547311
- 955 Mikkeli, Anttola 95561111, Haukivuori 95581111, Hirvensalmi 95571111, Juva 95551111, Ristiina 95541111, Suomenniemi 95576111
- 956 Mäntyharju 95621 ja Nurmaa 95621, Pertunmaa 95672
- 957 Savonlinna, Enonkoski 957604, Kallislahti (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Kiviapaja 957608, Kesälahti 957603, Maironiemi 957602, Parikkala 957605, Punkasalmi 957601, Rantasalmi 957607, Savonranta 957609, Sulkava 957606
- 958 Pieksämäki, Jäppilä 95851111, Virtasalmi 95871111
- 959 Kangasniemi 95931
- 961 Vaasa, Jurva, Korsnäs (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Malax (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Pirttikylä, Vöyri, Yttermalax
- 962 Kristiinankaupunki 96211, myöhemmin 96262, Isojoki 96211, myöhemmin 96262, Karijoki 96211, myöhemmin 96262, Närpiö 96244, Teuva 96277
- 963 Kauhajoki (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 964 Seinäjoki
- 965 Alavus, Kuortane, Töysä
- 966 Alajärvi, Lappajärvi 96661, Vimpeli 96651
- 967 Pietarsaari, Evijärvi, Munsala, Ähtävä
- 968 Kokkola, Alaveteli, Halsua 968644, Kaustinen, Lestijärvi 968644, Perho 968600, Terjärv, Veteli
- 971 Kuopio, Siilinjärvi 97140111, Juankoski 971611, myöhemmin 971611911, Kaavi 971661, Riistavesi 971701, Säyneinen 971781, myöhemmin 971761222, Tuusniemi 971731, myöhemmin 971741611
- 972 Varkaus, Heinävesi 97262, Joroinen 97272, Leppävirta 97289
- 973 Joensuu, Ahmovaara 97367, Kitee 97361, Liperi 78, myöhemmin 97365, Polvijärvi 72, myöhemmin 97363, Rääkkylä 70, myöhemmin 97366, Tohmajärvi 97362, Viinijärvi 97364
- 974 Ilomantsi 97411, Tuupovaara 97412
- 975 Lieksa (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 976 Nurmes (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Juuka 97671, Rautavaara 97681, Valtimo (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 977 Iisalmi, Lapinlahti 977331, Sonkajärvi 977661, Varpaisjärvi 977761, Vieremä 977851
- 978 Pielavesi 97811, Keitele 97851
- 979 Suonenjoki (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Rautalampi (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 980 Kemi, Arpela, Karunki, Kuivaniemi 98084, Laurila, Simo 98089, Tervola 98080
- 981 Oulu, Ii 98173111, Kiiminki 98178111, Yli-Ii 98176111, Ylikiiminki 98168111
- 982 Raahe
- 983 Ylivieska
- 984 Haapajärvi (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Kärsämäki (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Pyhäsalmi (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu), Reisjärvi (ei pikaliikennettä, suoraan automatisoitu)
- 985 Pulkkila 98511, Kestilä 98551, Pyhäntä 98511
- 986 Kajaani, Kuhmo 98667 ja Lentiira 98667, Paltamo 98668, Ristijärvi 98681, Sotkamo 98666, Vuolijoki 98669
- 987 Suomussalmi 98711, myöhemmin 98781, Hyrynsalmi 98782, Kianta 98711, myöhemmin 98781, Puolanka 98783, Ylinäljänkä 98711, myöhemmin 98781
- 988 Pudasjärvi 98811, Haapala 98811, Siivikko 98811, Taivalkoski 98812
- 989 Kuusamo, Käylä, Murtovaara, Määttälänvaara
- 991 Rovaniemi, Posio 99141, Ranua 99151
- 992 Kemijärvi, Kursu 99262, Pelkosenniemi 99262, myöhemmin 99252, Salla 99262, myöhemmin 99232, Savukoski 99262, myöhemmin 99242, Tonkopuro 99262, Ulkoperä 99262
- 993 Sodankylä 99363, Torvinen 99363, Unari 99363
- 994 Kittilä 99464, Alakylä 99464, Sirkka 99464
- 995 Pello 99565, Kolari 99572, Pessalompolo 99532, Sieppijärvi 99572, Ylitornio 99532
- 996 Muonio, Enontekiö 99651, Karesuvanto 99641
- 997 Ivalo 99767, Inari 99750, Karigasniemi 99760, Utsjoki 99770
Automatisointi
Vuosiluku suluissa kertoo, jolloin solmualue on automatisoitu joko paikallisliikenteen osalta tai liitetty kaukovalintaan
- 90 Helsinki Töölön automaattinen keskus käyttöön 01.07.1922 ja koko silloinen Helsingin kaupunki automatisoitu 29.04.1929. Helsingin Puhelinyhdistyksen toimialue kokonaan automatisoitu Kirkkonummen alue viimeisenä 01.04.1960.
- 910 Heinola
- 911 Tammisaari (1962), Pohja (1968), Lappvik (1960), Bromarv (1970), Hanko, Tenala (1961)
- 912 Lohja
- 913 Vihti
- 914 Hyvinkää, Loppi (1964), Jokela (1.7.1953/1959), Läyliäinen (1959)
- 915 Porvoo (1957/4.1.1960), Myrskylä (1968), Pukkila (1968), Ruotsinpyhtää (1968), Lapinjärvi (1969), Epoo, Hinthaara, Mäntsälä, Pellinki, Pornainen, Vakkola, Vanhakylä
- 916 Forssa
- 917 Hämeenlinna
- 918 Lahti
- 919 Padasjoki (1968), Kuhmoinen (1968)
- 921 Turku
- 922 Uusikaupunki
- 923 Loimaa
- 924 Salo
- 925 Kemiö, Taalintehdas (1973)
- 926 Korppoo (27.3.1980), Houtskari (1980), Iniö (1980), Nauvo (1980)
- 928 Maarianhamina, Sottunga (1977)
- 930 Kankaanpää, Jämijärvi (1966), Honkajoki (1978), Karvia (1978)
- 931 Tampere
- 932 Vammala
- 933 Parkano
- 934 Ruovesi
- 935 Orivesi, Eräjärvi (1968), Länkipohja (1968)
- 936 Pälkäne (1963), Kuhmalahti (1972), Luopioinen (1972), Pohja (1972)
- 937 Toijala (1957), Valkeakoski (1956), Kylmäkoski (1965), Laukeela (1966), Viiala (1967)
- 938 Rauma
- 939 Pori, Noormarkku (1967), Luvia (1975), Ahlainen (1976), Köyliö (1976), Kauvatsa (1977), Kiikoinen (1977), Kokemäki (1959), Kullaa (1977), Lavia (1977), Merikarvia (1978), Siikainen (1978), Pomarkku (1968)
- 941 Jyväskylä, Petäjävesi (10/1960), Lievestuore (1965), Laukaa (1977), Toivakka (1977), Uurainen (1977), Korpilahti (1978), Hankasalmi (1979), Hankasalmi asema (1979)
- 942 Jämsä (1955/1962), Koskenpää (1965)
- 943 Keuruu (1970), Multia (1970), Pihlajavesi (1970)
- 944 Saarijärvi (1974), Kivijärvi (1975), Karstula (1976), Kannonkoski (1977), Kyyjärvi (1978), Pylkönmäki (1978)
- 945 Äänekoski (1953), Suolahti (1967), Konginkangas (1970), Sumiainen (1972), Konnevesi (1978)
- 946 Viitasaari (1977), Pihtipudas (1979)
- 947 Joutsa (1974), Tammijärvi (1974)
- 951 Kouvola (1.3.1952), Kausala (1962), Inkeroinen (1969), Sippola (1976), Elimäki (1977), Selänpää (1977), Jaala (1978), Kaipiainen (1978), Tuohikotti (1978), Myllykoski (1956)
- 952 Kotka, Hamina, Vastila (1976), Siltakylä (1977), Miehikkälä (1979), Virojoki (1979)
- 953 Lappeenranta (1958), Lauritsala (1960), Joutseno (1969), Lemi (1977), Savitaipale (1977), Taavetti (1977), Ylämaa (1977), Taipalsaari (1978), Karhusjärvi, Simola (1972)
- 954 Imatra, Simpele (1970), Puumala (1979), Ruokolahti (1979), Tuomala (1979)
- 955 Mikkeli, Haukivuori (1975), Juva (1975), Ristiina (1975), Harjumaa (1977), Suomenniemi (1977), Tuhkala (1977), Anttola (1978), Hirvensalmi (1979)
- 956 Mäntyharju (1979), Nurmaa (1979), Pertunmaa (1979)
- 957 Savonlinna, Kallislahti (1972), Enonkoski (1978), Kesälahti (1978), Maironiemi (1978), Pitkälä (1978), Punkasalmi (1978), Kiviapaja (1979), Parikkala (1979), Rantasalmi (1979), Savonranta (1979), Sulkava (1979)
- 958 Pieksämäki (1955), Jäppilä (1978), Virtasalmi 1978)
- 959 Kangasniemi (1979)
- 961 Vaasa, Jurva (1976),Yttermalax (1976), Korsnäs (1977), Pirttikylä (1977)
- 962 Kristiinankaupunki (1977), Kaskinen (1954), Isojoki (1966), Karijoki (1978), Närpiö (1978), Teuva (1978), Ylimarkku (1978)
- 963 Kauhajoki (1973)
- 964 Seinäjoki
- 965 Alavus (1961), Lehtimäki (1961), Sulkava (1961), Töysä (1961), Ähtäri (1974), Kuortane (1975), Soini (1975), Sulkavankylä
- 966 Alajärvi, Lappajärvi (1975), Vimpeli (1975)
- 967 Pietarsaari, Evijärvi (1976), Munsala (1977), Ähtävä (1977)
- 968 Kokkola, Halsua (1978), Veteli (1969), Perho (1978), Alaveteli (1972), Kaustinen (1972), Terjärv (1972)
- 971 Kuopio, Toivala (1964), Vehmersalmi (1964), Siilinjärvi (1965), Karttula (1966), Nilsiä (1966), Maaninka (1967), Tervo (1967), Vesanto (1968), Kaavi (28.04.1977), Riistavesi (02.11.1977), Tuusniemi (03.01.1978), Säyneinen (24.01.1978), Juankosken päätekeskukset (09.05.1979), Juankoski solmukeskus (17.12.1979)
- 972 Varkaus, Leppävirta (1976), Heinävesi (1977), Joroinen (1978)
- 973 Joensuu, Rääkkylä (1977), Ahmovaara (1978), Liperi (1978), Polvijärvi (1978), Viinijärvi (1978), Kitee (23.10.1979), Tohmajärvi (1979)
- 974 Ilomantsi (1979), Tuupovaara (1979)
- 975 Lieksa (23.05.1975)
- 976 Nurmes, Valtimo (7.10.1972), Nurmes (19.01.1973), Juuka (17.09.1976), Rautavaara (1978)
- 977 Iisalmi, Kiuruvesi (1966), Vieremä (1978), Sukeva (1978), Lapinlahti (1979), Sonkajärvi (1979), Varpaisjärvi (1979)
- 978 Pielavesi (1979), Keitele (1979)
- 979 Suonenjoki, Rautalampi
- 980 Kemi (1950), Karihaara (1956), Laitiosaari (1956), Tornio (1971), Arpela (1972), Karunki (1972), Kuivaniemi (1977), Laurila (1976), Simo (1978) Tervola (1978)
- 981 Oulu, Vaala (1973), Kiiminki (1974), Yli-Ii (1974), Ii (1975), Ylikiiminki (1975)
- 982 Raahe
- 983 Ylivieska
- 984 Haapajärvi (1976), Kärsämäki (1976), Pyhäsalmi (1976), Reisjärvi (1976)
- 985 Pulkkila (1979), Kestilä (1978), Pyhäntä (1978)
- 986 Kajaani, Kuhmo (1976), Lentiira (1977), Vuolijoki (1977), Paltamo (1978), Ristijärvi (1978), Sotkamo (1978)
- 987 Hyrynsalmi (1979), Kianta (1979), Puolanka (1979), Suomussalmi (1979), Ylinäljänkä (1979)
- 988 Pudasjärvi (1979), Haapala (1979), Siivikko (1979), Taivalkoski (1979)
- 989 Kuusamo (1975), Määttälänvaara (1975), Murtovaara (1977), Käylä (1978)
- 991 Rovaniemi, Muurola (1974), Narkaus (1974), Pekkala (1974), Sinettä (1974), Vikajärvi (1974), Meltaus (1977), Ranua (1977), Posio (1980)
- 992 Kemijärvi (1974), Tonkopuro (1977), Ulkoperä (1977), Kursu (1978), Pelkosenniemi (1979), Salla (1979), Savukoski (1979)
- 993 Sodankylä (1979), Torvinen (1979), Unari (1979)
- 994 Kittilä (1979), Alakylä (1979), Sirkka (1979)
- 995 Pello (27.03.1080), Kolari (1980), Pessalompolo (1980), Sieppijärvi (1980), Ylitornio (1980)
- 996 Muonio (1963), Enontekiö (1976), Karesuvanto (1978)
- 997 Ivalo (1977), Inari (1978), Karigasniemi (1978), Utsjoki (1979)
Suuntanumeromuutos 1.1.1985
Muutos tehtiin, koska soittajat usein sotkivat pääkaupunkiseudun 9-alkuiset numerot Lapin puhelinnumeroihin.
- 980 Kemi -> 9698
- 991 Rovaniemi -> 960
- 992 Kemijärvi -> 9692
- 993 Sodankylä -> 9693
- 994 Kittilä -> 9694
- 995 Pello -> 9695
- 996 Muonio -> 9696
- 997 Ivalo -> 9697
Suuntanumeromuutos 12.10.1996
- 013 Pohjois-Karjalan telealue
- 014 Keski-Suomen telealue
- 015 Mikkelin telealue
- 016 Lapin telealue
- 017 Kuopion telealue
- 018 Ahvenanmaan telealue
- 019 Uudenmaan 2. telealue
- 02 Turun ja Porin telealue
- 03 Hämeen telealue
- 05 Kymen telealue
- 06 Vaasan telealue
- 08 Oulun telealue
- 09 Uudenmaan 1. telealue
Katso myös
Lähteet
- Kolmaskymmenes automaattinen kaukopuhelinkeskus Heinolaan. Helsingin Sanomat, 9.12.1964, s. 6. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Sainio, Pentti: Puhelin valtion salainen rahasampo. Posti- ja lennätinhallitus piilottelee tulojaan kaukopuheluista. Helsingin Sanomat, 24.9.1978, s. 15. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Forsström, Raija: Soittajalta vietiin suhteellisuudentaju. Helsingin Sanomat, 22.6.1994, s. 42. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Heikkinen, Martti: Yksityiset kiristivät kaukopuheluminuutin neljä penniä Teleä halvemmaksi. Helsingin Sanomat, 9.12.1993, s. 10. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Mukka, Antero: Kaukopuhelu katoaa lähivuosina. Helsingin Sanomat, 30.9.1995, s. 30. Näköislehden aukeama (tilaajille).
Aiheesta muualla
- YLE Elävä arkisto: Osaatko tilata kaukopuhelun?
- YLE Elävä arkisto: Sana siirtyy - nykyaikaista tiedonvälitystä 1950
- ”Jos et sä soita”, Telen kaukopuhelujen tv-mainos vuodelta 1992. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti.
- Solmukeskukset
- Verkkoryhmät
- Puhelintilastoja