Kauan (yhtye)

Kauan on yhtye, joka soittaa metallimusiikkia. Yhtyeen perusti Anton Belov vuonna 2005 Tšeljabinskissa Venäjällä. Myöhemmin se muutti Kiovaan Ukrainaan.

Historia

Kitaristi, kosketinsoittaja, säveltäjä ja laulaja Anton Belov perusti Kauan-yhtyeen vuonna 2005 yhdessä kitaristi Aleksandr Borovyhin kanssa.[1] Borovyh erosi, mutta tilalle on liittynyt muita muusikkoja. Yhtye esittää useita kappaleita suomen kielellä, ja siitä tulee myös sen nimi. Se on saanut vaikutteita suomalaisesta yhtyeestä ”Tenhi”, jonka esikoisalbumi on nimeltään Kauan. Yhtyeen kokoonpano ja tyyli ovat muuttuneet vuosien kuluessa. Yhtye on käynyt Suomessa ja esittänyt myös suomalaisia lauluja.[2]

Musiikki

Yhtye soittaa metallimusiikkia, jolle ominaista on painostava raskaus, hidastempoisuus ja melankolisuus. Sen tyylisuuntia ovat folk metal, black metal, doom metal, ambient, post-rock ja neofolk. Myös klassisesta musiikista on saatu vaikutteita. Laulut ovat minimalistisia, usein melko pitkiä eivätkä ne seuraa klassista laulun rakennetta.

Yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista on "Sorni Nai", joka perustuu mystiseen Djatlovin solan onnettomuuteen.[3] Se on ambient-musiikkia, joka kertoo synkän tapahtuman kulun suomeksi ja kestää 52 minuuttia. Sorni Nai on hantien ja mansien jumala, josta komit käyttävät nimitystä Zarni an ja venäläiset nimitystä Zolotaja baba eli Kultainen akka.[4] Synkästä tapahtumasta kertoo myös 43-minuuttinen albumi "Ice Fleet", jonka julkaisupäivä on 9.4.2021. Tarina perustuu 1930-luvun tositapahtumiin Neuvostoliiton pohjoisella rannikolla, jossa geologit löysivät mereltä jäätyneen laivueen. [5]

Kauan on esittänyt myös suomalaisen Marja Mattlarin lauluja albumissa Kaiho.[6][7] Bändi kävi Suomessa 12.10. 2018 ja esiintyi Kulttuuritehdas Korjaamossa Blowup -festivaalilla[8], jossa se herätti huomiota hämyisällä lyriikalla ja herkän kauniilla melodioilla, joihin yhdistyvät raa’at kitarasoundit ja raskaat rummuniskut.[9]

Diskografia[10]

  • Lumikuuro (2007, BadMoodMan Music)
  • Tietäjän Laulu (2008, BadMoodMan Music)
  • Aava Tuulen Maa (2009, Firebox Records/BadMoodMan Music)
  • Kuu... (2011, Avantgarde Music)
  • Pirut (2013, Blood Music)
  • Muistumia (2014, Blood Music)
  • Sorni Nai (2015, Blood Music)
  • Kaiho (2017, omakustanne)
  • Ice Fleet (2021, Artoffact Records)

Lähteet

  1. Anton Belov kauanmusic.com. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  2. Kauan kauanmusic.com. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  3. Sorni Nai, Noizr Productions noizr.com. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi, venäjäksi, ukrainaksi)
  4. Zolotaja baba (Sorni Nai) vsenaural.ru. Arkistoitu 20.2.2020. Viitattu 11.5.2020. venäjä
  5. New KAUAN album is coming! kauanmusic.com. Viitattu 30.1.2021. engl.
  6. Marja Mattlar/Kauan kauanmusic.com. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  7. Strymon interviews Anton strymon.net. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
  8. Blowup-festivaali 12.10.2018 youtube.com. Viitattu 10.5.2020.
  9. Blowup-festivaali Korjaamossa 12.10.2018 kaaoszine.fi. Viitattu 10.5.2020.
  10. Kauan, albumit kauanmusic.com. Viitattu 10.5.2020. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.