Kattokruunu

Ensimmäiset kattokruunut kehitettiin keskiajalla kirkkoihin ja luostareihin suurten salien valaisemiseksi. Ne olivat usein puisia ristejä, joihin lyötyihin piikkeihin kynttilöitä voitiin kiinnittää. Rakennelmat hilattiin köyden varassa ylös. 1100- ja 1200-luvulla käytettiin avoimia pronssi- tai rautarenkaita, joiden yläpinnassa oli kynttilöiden kiinnityspiikit.[1]

1400-luvulta lähtien palatseissa ja varakkaiden kodeissa saattoi nähdä jo monimutkaisempia rengas- ja kruunumallisia kattokruunuja. Kattokruunun asema statussymbolina vahvistui, ja 1700-luvun alussa koristeelliset messinkisin käsivarsin ja lukemattomin kynttilöin varustetut kruunut olivat jo yleisiä esimerkiksi kauppiaiden kodeissa. Lasin käsittelyssä edistyttiin, ja 1700-luvun aikana lyijylasin valmistuskustannukset putosivat.^lähde? Tämän lasityypin valoa hajottavat ominaisuudet tekivät siitä ihanteellisen ja suositun materiaalin kattokruunuihin, ja näin syntyi niin sanottu kristallikruunu.[2][3] 1700- ja 1800-lukujen aikana kehiteltiin yhä hienompia kattokruunuja, kunnes rakennelman viehätys ja suosio laskivat ensin kaasu- ja sitten sähkövalon yleistyessä.

Kattokruunut saattavat olla selvästi muita katosta riippuvia valaisimia painavampia, ja jotkut vaativat erityisiä kattokiinnikkeitä tai katon vahvistamista.

• 
  Kattokruunu Kuubassa alhaaltapäin katsottuna.
• 
  Kattokruunu Japanin Kobessa.
• 
  Barbarossa-kattokruunu vuodelta 1170 Aachenin tuomiokirkossa.
• 
  Kattokruunu Pyhän Marian katedraalissa Hildesheimissä.
• 
  Luista ja pääkalloista tehty kattokruunu Sedlecin luukirkossa Tšekissä.