Katto

Katto on rakennusta, huonetta tai vastaavaa tilaa päältä päin suojaava rakennusosa, tai yleensä jonkin tilan yläpinta. Rakennustekniikassa katto jaotellaan eri osiin: vesikate, vesikattorakenteet, yläpohja, sisäkattorakenteet ja sisäkattopinnat.

Harjakatto on yleisin taloissa käytettävä kattomuoto. Tämän katon lappeet kaartuvat räystäiltä ns. hollantilaistyylisen satulakaton tapaan.
Frankfurtin rautatieaseman holvikatto.
Tasakatto Turussa.

Vesikatto

Vesikatto on rakennuksen katon ylin kerros. Vesikaton on tarkoitus suojata rakennuksen sisäosia ulkoapäin tulevalta vesi- ja lumisateelta, sekä muilta sään vaihteluilta.

Rakenteellisesti vesikatto jaetaan kuormitusta vastaanottavaan, lämpöä eristävään ja rakennusrunkoa jäykistävään yläpohjarakenteeseen, sekä sadevedeltä suojaavaan vesikatteeseen.

Vesikaton muoto on keskeinen tekijä rakennuksen massoittelussa eli ulkomuodon kolmiulotteisessa sommittelussa. Muoto vaikuttaa suuresti myös sadeveden johtamiseen pois kattopinnalta.

Harja- ja aumakatoissa rakennuksen harja on vesikaton ja samalla rakennuksen korkein kohta, josta vedet virtaavat alaspäin. Auma on katon harjaan liittyvä kalteva kolmiomainen päätyharja. Harjalta lähtevää yhtenäistä kaltevaa kattopintaa nimitetään lappeeksi. Erisuuntaisten lappeiden yhtymäkohdassa on joko sisätaite (sisäjiiri, kuvetaite) tai ulkotaite (ulkojiiri, selkätaite).

Tasakatoissa ei normaalisti ole harjaa eikä lappeita, vaan katto on sadevesien johtamiseksi hieman kallistettu sen keskeisillä kohdilla olevia kattokaivoja kohti. Kattokaivoista vesi johdetaan viemäreillä rakennuksen läpi sadevesiviemäreihin.

Räystäs on katon osa, joka ulottuu ulkoseinän ulkopinnan ulkopuolelle. Räystäs on tyypillinen korkeille kattomuodoille, kuten harja-, auma- ja kupolikatoille. Rakennuksen räystäiltä sadevesi johdetaan räystäskouruin ja sadevesisyöksyin rakennuksen ulkopuolisiin sadevesikaivoihin. Myös tasakattoisessa rakennuksessa voi olla räystäät, mutta tällöin sadevesi on johdettu kattokaivojen kautta. Kaikissa rakennuksissa ei välttämättä ole räystäitä lainkaan.

Yläpohjan rakenne

Yläpohja on rakennuksen ylimmän kerroksen yläpuolisen rakenteen ja vesikaton muodostama rakennusosa. Yläpohja toimii yleensä myös yhtenä rakennuksen vaipan lämpöä eristävänä rakennusosana yhdessä ulkoseinien ja alapohjan kanssa.

Yläpohjaan kuuluvat tyypillisesti seuraavat rakennusosat (ulkoa sisäänpäin):

  • varsinainen vesikate
  • vesikatteen pohjarakenne
  • erityisesti räystäiden, harjojen ja jiirien vedensulkua varmentava aluskate
  • tuulettuva yläpohjan ontelo
  • ylimmän huonetilan yläpuolinen kantava rakenne
  • kantavaan rakenteeseen liittyvinä lämmöneriste ja höyryn- tai ilmansulku
  • mahdollisesti ylimpään huonetilaan liittyvä verhoilu, esimerkiksi levytys.

Erityisesti tasakattotyypeissä rakenne on yksinkertaisempi, ja esimerkiksi tuulettuvaa yläpohjan onteloa ei välttämättä ole, vaan se on korvattu tuulettuvalla rakennekerroksella.

Vesikatteen ja yläpohjarakenteiden väliin jäävää kylmää yläpohjan onteloa ei pidä sekoittaa ullakkoon tai käyttöullakkoon, jotka ovat rakennuksen tiloja, olivat ne siten lämmittämättömiä, puolilämpimiä tai lämmitettyjä.

Kattomuodot

Kattomuotoja:

  • harjakatto eli satulakatto ja sen muunnokset aumakatto, pulpettikatto ja mansardi- eli taitekatto
  • tasakatto
  • holvikatto eli tynnyrikatto
  • kupolikatto
  • suippo- ja tornikatto
  • säterikatto

Aumakatosta käytetään joskus harvinaisempaa nimitystä valmikatto; valmilla tarkoitetaan aumakaton kolmiomaista päätylapetta[1].

  • Katon perusmuodot
  • Harjakatto eli satulakatto
    Harjakatto eli satulakatto
  • Aumakatto
    Aumakatto
  • Pulpettikatto
    Pulpettikatto
  • Mansardi- eli taitekatto
    Mansardi- eli taitekatto
  • Tasakatto
    Tasakatto
  • Tornikatto
    Tornikatto
  • Muunnoksia
  • Käännetty harjakatto
    Käännetty harjakatto
  • Aumakatto pienellä päätykolmiolla
    Aumakatto pienellä päätykolmiolla
  • Puoliaumakatto
    Puoliaumakatto
  • Sarja pulpettikattoja
    Sarja pulpettikattoja

Sisäkatto ja alakatto

Sisäkatto on huonetilan yläpinta eli laipio[2] ja tyypillisesti yläpohjarakenteen alapinta. Monikerroksisissa rakennuksissa alemman kerroksen kattopinnan ja ylemmän kerroksen lattiapinnan välinen rakennusosa on nimeltään välipohja.

Sisäkatto voi olla suora eli vaakasuuntainen tai vino, jolloin se tavallisimmin mukailee rakennuksen vesikaton muotoa. Asuintiloihin verrattuna julkisissa tiloissa sisäkatto on rikkaammin muotoiltu esimerkiksi erilaisin pintarakentein. Teollisuustiloissa sisäkatto on usein palkkikatto tai ylöspäin levenevien pilarien kannattama ns. sienipilarikatto. Kasettikatto on sisäkatto, jossa on nelikulmaisia koristeltuja syvennyksiä eli kasetteja. Sisäkaton muodolla on hyvin keskeinen asema tilan hahmottamisessa.

Alakatto on sisäkatossa oleva erillinen alaslasku. Tyypillisesti alakatot ovat LVI- ja sähköteknisten asennusten peittämiseen tehtäviä kotelointeja. Akustisesti vaativissa huonetiloissa voidaan käyttää ääntä vaimentavaa akustiikka-alakattoa.

Viherkatto

Viherkatoiksi kutsutaan vakiintuneen käytännön mukaan kattoja, joiden päällä on kasvillisuutta. Edelleen näillä katoilla tulee olla kasvillisuuden edellyttämät tekniset alusrakenteet, esimerkiksi juurisuojaus.[3]

Katso myös

Lähteet
  1. Sadeniemi, Matti (päätoim.): Nykysuomen sanakirja, osa 6, s. 315. WSOY, 1996 (14. painos). ISBN 951-0-18267-2 Viitattu = 30.10.2016.
  2. Hannu Rinne: Laipio. Katse ylös perinnemestari.fi. 19.6.2009. Perinnemestari.fi. Viitattu 7.3.2012.
  3. https://blogs.helsinki.fi/greenroofs/2013/07/23/uusia-tutkimustuloksia-kaupunkeihin-rakennetut-viherkatot-voivat-hyodyttaa-koko-yhteisoa/

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.