Kastehelmi Karjalainen
Kastehelmi Karjalainen (10. toukokuuta 1911 Helsinki – 11. joulukuuta 1973 Turku) oli suomalainen lausuntataiteilija, erityisesti kansanrunouden tulkitsija. Karjalaisen vanhemmat olivat räätälimestari Otto Karjalainen ja Ida o.s. Kainulainen. Lapsuudenkoti sijaitsi Helsingin Punavuoressa (Pursimiehenkatu 12). Kesäisin Karjalainen sai tutustua karjalaisiin sukujuuriinsa äitinsä lapsuudenkodissa Käkisalmessa ukko Juhani Kainulaisen ja Riitta-mummon (o.s. Janatuinen) hoivissa. Juhani oli muinaisrunojen ja loitsujen taitaja.
Karjalainen solmi avioliiton vuonna 1938 Heimo Riihimäen kanssa. Riihimäki oli ammatiltaan arkkitehti. Karjalaisen rinnalla ja tuella hän loi omaa taiteilijauraansa. Perheeseen syntyi neljä lasta: Marjatta, Sirkku, Juhana ja Terttu, joista tyttäret osallistuivat esiintymiskiertueille.
Karjalainen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1931. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa vuosina 1931–1934 suomen kieltä, kirjallisuutta ja kansanrunoutta. Näytteleminen (ylioppilasteatteri) ja lausuntaharrastus vetivät puoleensa. Karjalainen lähti runonkeruumatkalle Raja-Karjalaan, muun muassa Kiihtelysvaaran maisemiin.
Talvisodan syttyessä Karjalainen oli juuri perustanut perheen ja saanut esikoisensa. Karjalainen teki lukuisia kiertueita rintamalle ja esiintyi Aunuksen radiossa. Asemasodan aikana koti oli Käkisalmessa, ja sieltä Karjalainen lähti runonkeruumatkoille (mm. Aunus, Vienan-Karjala, Syväri, Vuokkiniemi).
Taiteellinen ura
Kipinänä lausujanuralle oli voitto akateemisissa lausuntamestaruuskilpailuissa vuonna 1932. Karjalainen uusi mestaruutensa seuraavana keväänä, ja vain vuotta myöhemmin hän piti lausuntaillan Helsingin Konservatorion salissa. Ohjelmistossa oli muun muassa Aino Kallaksen Reigin pappi, Kersti Bengrothin ”Anu ja Mikko sekä Mika Waltarin Kissa kiihkeä. Jo ensimmäisessä koitoksessaan Karjalainen saavutti arvostelu- ja yleisömenestyksen.
”Vaatimattoman luonnollisena hän vetosi yleisöön pelkästään esityksensä ’ominaispainolla’, sillä synnynnäisten lahjojen suuntaan kehitetyllä luonnollisella taidolla, jossa ei tuntunut minkäänlaista teknillistä rakentelua eikä tyylittelevää muotosommittelua, vaan joka tavoitti vaivattomasti oikean korostuksen, värityksen, luonteen, sävyn, sävelen ja vauhdin tulkittavalle.” (Uusi Suomi, H. Jalkanen.)
Kansanrunouden ohella kuului ohjelmistoon aikakauden lyyrikkojen tuotantoa (mm. Eino Leino, Edith Södergran, Aale Tynni, Lauri Viita), lapsinovelleja (mm. Ester Erhomaa, Teuvo Pakkala, Oiva Paloheimo) ja satuja (mm. Anni Swan, H. C. Andersen). Taiteilija tulkitsi myös syntyperältään karjalaisten kirjailijoiden (Viljo Kojo, Unto Seppänen, Kerstin Bergroth, Kyllikki Mäntylä) tuotantoa.
Kansanrunouden pohjalle rakentuvia lausuntailtoja olivat mm. ”Karjalainen nainen” (1943), ”Karjalaiset runonlaulajat” (1945) sekä ”Viimeiset runonlaulajat” (1949). Vuodesta 1953 lähtien Karjalaisen mukana esiintyivät tyttäret, ensin Marjatta ja Sirkku, myöhemmin myös perheen kuopus Terttu. Näistä lausuntailloista mainittakoon mm. ”Lapsi iloissaan ja suruissaan” (1953, 1954, 1955) sekä H. C. Andersenin 150-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetty ilta ”Satukuningas, elämä ja tarinat” (1955). Vuonna 1964 Karjalainen teki pitkän, menestyksekkään esiintymismatkan Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.
Kastehelmi Karjalainen aloitti lausuntakiertueet Helsingin Konservatoriosta ja jatkoi esiintymisiä kaikkialla Suomessa, myös kouluissa, kansanopistoissa ja varuskunnissa. Kriitikot arvostelivat myönteisesti: ”Kastehelmi Karjalainen tyttärineen valloitti jälleen eilen Konservatorion salin täyttäneen yleisön sillä sydämellisellä, elämänmyönteisellä taiteellaan, joka on niin äidillä kuin tyttärilläkin luontaisena kummilahjana.” (Suomen Sos.dem. 6.6.1954)
Karjalainen antoi lausuntatunteja koko taiteilijauransa ajan. Muutettuaan Turkuun hän alkoi kutsua lapsioppilaitaan Turun Annikeiksi – olihan Helsingillä omat Helkatyttönsä.
Viimeiset vuodet
Riihimäki ja Karjalainen rakennuttivat kierrätyshirsistä talon Martinmäelle (Sirkantie 2). Talo valmistui 1952 ja jäi Karjalaisen viimeiseksi kodiksi. Hän ehti nähdä seitsemän lapsenlapsensa syntymän. Näistä ’vunukoistaan’ hän kertoo kirjassaan ”Maammo, oleks historiaa”. Lapsenlapset olivat mukana myös kahdessa TV-ohjelmassa (Kalevalan päivänä ”Pienten piirissä” 1966 ja Tauno Äijälän TV-sarjassa ”Ihania isoäitejä” 1966).
Kastehelmi Karjalainen sairastui vakavasti ollessaan 62-vuotias. Hän kuoli joulukuussa 1973. Karjalainen on haudattu Turun vanhalle hautausmaalle (V.5.4.7.155-156). Haudalla on heimokansan pystyttämä kuvanveistäjä Niina Sailon muotoilema muistokivi.
Kastehelmi Karjalaiselle myönnettiin vuonna 1973 Pro Finlandia -mitali tunnustuksena taiteellisesta työstä.
Kirjallinen tuotanto
Omaelämäkerralliset romaanit:
Toimitustyöt:
- Kuin kukat ja linnut, 1968. Valikoima Mirjami Lähteenkorvan runoja. Gummerus.
- Kimmeltävä päivä, 1970. Antologia suomalaista lyriikkaa. Gummerus.
Artikkeleita, matkakuvauksia, novelleja ja pakinoita sanoma- ja aikakauslehdissä (mm. Suomen Kuvalehti, Kotiliesi).
Lähteet
Kastehelmi Karjalaisen valokuva- ja dokumenttijäämistö, omaisten hallussa.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kastehelmi Karjalainen Wikimedia Commonsissa
- Kastehelmi Karjalainen : Kuvakirje Korpi-Kainuusta, Suomen Kuvalehti, 06.11.1937, nro 45, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot