Kasmir

Thomas Antero Kirjonen (s. 27. maaliskuuta 1985 Espoo[1]), taiteilijanimeltään Kasmir, on suomalainen muusikko, lauluntekijä ja laulaja. Hän tuli alun perin tunnetuksi Suomessa kesällä 2014 kesähitilläänVadelmavene”.

Kasmir
Henkilötiedot
Koko nimi Thomas Antero Kirjonen
Syntynyt27. maaliskuuta 1985
Espoo
Ammatti kokki[1], laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi Kasmir
Aktiivisena 2014–
Tyylilajit pop, soul
Yhtyeet Collarbone
15 Minutes Before The Dive
Levy-yhtiöt Universal Music (2014–)
Aiheesta muualla
www.kasmir.fi
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]

Taustaa

Ennen soolouraansa Kasmir on toiminut laulajana Collarbone- ja 15 Minutes Before The Dive -yhtyeissä.[2] Collarbonessa hän oli myös tekemässä yhtyeen kappaleita.[3] Hän on käynyt peruskoulun ja on ammattikoulutukseltaan kokki, jona hän työskenteli päivätyönään vuosina 2001–2013 ennen muusikon uraansa.[1][4][5]

Hän on tehnyt kappaleita myös useille suomalaisartisteille, kuten Anna Abreulle, Jannalle, Isac Elliotille, Diandra Floresille sekä Robinille.[6] HeavyWeight-ryhmälle hän on ollut tekemässä kappaleita ”Fireworks” sekä ”On the Edge”, joilla hän myös toimii solistina.[7] Lisäksi hän teki yhteiskeikkoja HeavyWeightin kanssa.[4] Hän on vieraillut myös Asteen ja Sannin kappaleilla. Hän oli mukana tuottajansa Hank Solon elokuussa 2016 julkaistulla ”Söpö”-debyyttisinglellä.[8]

Sooloura

2014–2015: Esikoisalbumi ja kesäkumikampanja

Ensimmäisen soolosinglensä, ”Vadelmaveneen”, Kasmir julkaisi 4. huhtikuuta 2014.[9] Kappale valittiin The Voicen äänestyksessä vuoden 2014 kesähitiksi.[10] ”Vadelmavene” oli mukana myös elokuussa 2014 ensi-iltansa saaneessa Kesäkaverit-elokuvassa.[9] Hank Solon ja Jonas W. Karlssonin tuottama esikoisalbumi AMK Dropout julkaistiin 19. syyskuuta 2014.[2] Kasmir on kuvaillut musiikkiaan ”purkkasouliksi”.[11] Hän sai esikoisalbumillaan ensimmäisenä Suomessa kultalevyn pelkillä suoratoistokuunteluilla, kun albumia oli kuunneltu kymmenen miljoonaa kertaa, vaikka albumia oli myyty vain noin 3 000 kappaletta.[12]

Kasmir palkittiin vuoden tulokkaana vuoden 2015 Emma-gaalassa. Single ”Vadelmavene” palkittiin puolestaan vuoden biisinä.[13]

Kasmir esitti yhdessä SAARAn kanssa vuoden 2015 KesäkumikappaleenVauvoja”.[14] Kappale oli kampanjan 20. kesäkumikappale.[15] Kappale poikkesi teemaltaan aiempien vuosien kesäkumikappaleista, sillä ne olivat aiemmin liittyneet muun muassa irtosuhteisiin. ”Vauvoja”-kappale puolestaan kertoo rakkaudesta, lasten hankinnasta sekä vakavasta parisuhteesta.[16] Kappaleella myönnettiin elokuussa 2015 Sydänmerkki ensimmäisenä musiikkikappaleena.[17] Kappale nousi kesällä 2015 viideksi peräkkäiseksi viikoksi Suomen soitetuimmaksi radiokappaleeksi.[18] YleX:n musiikkipäällikön Peppi Puljujärven mukaan kappale nousi ensimmäisenä kesäkumikappaleena myös muiden radiokanavien soittolistoille[19], kun aiemmin kesäkumikappaleet ovat soineet lähinnä Ylen radiokanavilla.

2016–: Salakatselukohu ja toinen albumi

Kasmir julkaisi helmikuussa 2016 ensimmäisen singlen, ”Amen”, toiselta albumiltaan. Tuolloin albumin kerrottiin ilmestyvän tulevana syksynä[20], mutta sittemmin sen julkaisua siirrettiin useasti. Vuoden 2016 julkaistiin myös singlet ”Moshaamaan” ja ”Nutellaa ja jutellaa”, mutta nuo kappaleet eivät lopulta päätyneet toiselle albumille, sille ne eivät lopulta enää sopineet albumikokonaisuuteen.[21][22][23] Tammikuussa 2017 julkaistiin seuraava single, ”Huonoo seuraa”.

Helmikuussa 2017 hän oli yksi kilpailijoista MTV3-kanavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenennen tuotantokauden kilpailijoista. Kasmir joutui keskeyttämään kilpailun maaliskuussa Axl Smithin salakatselun oikeudenkäynnistä nousseen kohun vuoksi.[24] Smith oli jakanut Kasmirin keikkabändin yhteiseen WhatsApp-ryhmään salaa kuvatun videon, jossa Kasmir harrastaa seksiä. Mediassa oli kuitenkin annettu ymmärtää, että ryhmään olisi jaettu useita Smithin kuvaamia seksivideoita.[25] Kasmir toimi oikeudessa jutun todistajana.[26] Kohun myötä myös useat radiokanavat poistivat Kasmirin musiikin soittolistoiltaan.[27] Myöhemmin Stara uutisoi iltapäivälehtien raportoineen valheellisesti oikeuden asiakirjoista[28], minkä seurauksena monet asiasta uutisoineet julkaisut esittivät korjauksia tekemiinsä artikkeleihin ja radiokanavat ottivat Kasmirin musiikin takaisin listoilleen.

Kasmirin toinen albumi julkaistiin lopulta helmikuussa 2018. Se nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan ensimmäiselle sijalle ja on ylittänyt kultalevyrajan.[29] Albumilta julkaistiin kuusi singleä helmikuun 2016 ja tammikuun 2018 välillä.

Keväällä 2018 hän oli yksi Vain elämää -televisiosarjan kahdeksannen kauden artisteista.[30]

Yksityiselämä

Kasmir asuu avoliitossa Julia-nimisen naisen kanssa omakotitalossa Espoon Laaksolahdessa ja he saivat kesäkuussa 2021 lapsen.[31]

Julkaisut

Pääartikkeli: Kasmirin diskografia

Kirjalliset julkaisut

Annoskateus – stooreja ja reseptejä, WSOY 2018. Yhdessä Erkka Mykkäsen kanssa. ISBN 9789510427743.[32]

Lähteet

  1. Vehmas, Ilona: Vadelmavene-kesähitin laulaja Kasmir: Selfiet kelpaavat, nimikirjoitukset eivät Iltalehti. 21.5.2014. Viitattu 5.6.2014.
  2. Mäkilähde, Juuso: Mitä mieltä olet Kasmirin kappaleesta Vadelmavene? YleX. 3.4.2014. Viitattu 5.4.2014.
  3. Collarbone Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 13.12.2014.
  4. Hellström, Jani: Kasmir: ”Suomen kielen kanssa tunnen itseni alastomaksi" Teostory (lehden verkkoversio). 11.6.2014. Viitattu 12.8.2015. [vanhentunut linkki]
  5. Sanna Kaj, er-Ruuth: Ruokaa rakastava muusikko Kasmir paljastaa nyt, mitä ei koskaan söisi: ”Se on aina riski” Ilta-Sanomat. 10.1.2022. Viitattu 10.1.2022.
  6. Thomas Kirjonen Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 13.12.2014.
  7. On the edge Fono.fi - Äänitetietokanta. Viitattu 13.12.2014.
  8. Grunn, Emma: Supertuottaja Hank Sololta soolodebyytti Söpö – mukana Sanni ja Kasmir: ”Haluttiin tehdä jotain kreisiä” YleX. 1.8.2016. Viitattu 6.5.2018.
  9. Kesä starttaa perjantaina Kasmirin Vadelmaveneellä! Universal Music. Arkistoitu 13.12.2014. Viitattu 5.4.2014.
  10. Vuoden 2014 virallinen Kesähitti The Voice. Viitattu 26.6.2014.
  11. Poikelus, Jenni: Kasmir hyppäsi oravanpyörästä musiikkialalle YleX. 3.4.2014. Viitattu 5.4.2014.
  12. Mattila, Ilkka: Kasmirille Suomen ensimmäinen kultalevy Spotify-kuuntelusta Helsingin Sanomat. 9.12.2014. Viitattu 13.12.2014.
  13. Haloo Helsinki!, Cheek ja Pepe Willberg putsasivat pöydän Emma-gaalassa Ilta-Sanomat. 27.2.2015. Arkistoitu 19.8.2015. Viitattu 28.2.2015.
  14. Rautio, Samppa: Kasmir ja SAARA tekivät vuoden 2015 Kesäkumikappaleen YleX. 15.5.2015. Viitattu 15.5.2015.
  15. Kesäkumi täyttää 20 vuotta: YleX esittelee biisit, esittäjät ja tarinat kampanjan kulisseista YleX. 15.5.2015. Viitattu 6.5.2018.
  16. Hapuli, Noora: Kesäkumibiisin linja muuttui – Kasmir ja Saara laulavat rakkaudesta ja vauvoista Me Naiset. 15.5.2015. Viitattu 6.5.2018.
  17. Thurén, Sofia: YleX:n Kesäkumibiisi Vauvoja sai yllättävän tunnustuksen – kappale tekee hyvää sydämelle YleX. 13.8.2015. Viitattu 6.5.2018.
  18. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Kasmir Feat. Saara - Vauvoja Musiikkituottajat. Viitattu 6.5.2018.
  19. Rautio, Samppa: Kasmirin ja SAARAn Kesäkumibiisille komea merkkipaalu – Vauvoja ylitti kultalevyrajan YleX. 29.6.2015. Viitattu 6.5.2018.
  20. Latvala, Jussi: Kasmir uudesta Amen-sinkustaan: Biisi on superhenkilökohtainen YleX. 24.2.2016. Viitattu 6.5.2018.
  21. Moshaamaan - Single iTunes. Viitattu 6.5.2018.
  22. Nutellaa ja Jutellaa - Single iTunes. Viitattu 6.5.2018.
  23. Artisti Kasmir tuoreen albuminsa sisällöstä: ”Levyn aloitusraita on semi -progebiisi” Basso. 22.2.2018. Arkistoitu 7.5.2018. Viitattu 6.5.2018.
  24. Leppänen, Mikko: Kasmir jättää Tanssii tähtien kanssa -kisan Yle Uutiset. 2.3.2017. Viitattu 6.5.2018.
  25. Shokkikäänne: Kasmir olikin yksi Axl Smithin uhreista! Stara. 4.3.2017. Viitattu 6.5.2018.
  26. Nurmio, Satu: Toimittajalta: Axl Smith -kohu leimasi myös Kasmirin – osin virheellisesti Yle Uutiset. 6.3.2017. Viitattu 6.5.2018.
  27. Massa, Silja: Axl Smith -kohu vaikuttaa Kasmirin radiosoittoon – osa kanavista pudotti soittolistoiltaan Yle Uutiset. 4.3.2017. Viitattu 6.5.2018.
  28. Jocka Träskbäck: Shokkikäänne: Kasmir olikin yksi Axl Smithin uhreista! Stara. 4.3.2017. Viitattu 9.4.2022.
  29. Mattila, Ilkka: Kasmir on taas huipulla: uusi albumi meni suoraan listaykköseksi Helsingin Sanomat. 26.2.2018. Viitattu 6.5.2018.
  30. Vain elämää -tähdet Espanjassa – mukana Arttu Wiskari, Kasmir, Terhi Kokkonen, Danny, Mira Luoti, Aki Tykki ja Sani Nelonen. 31.1.2018. Viitattu 6.5.2018.
  31. Laulaja Kasmir sai lapsen, julkaisi herkän kuvan perheen uudesta tulokkaasta www.iltalehti.fi. Viitattu 8.6.2021.
  32. Kirja - WSOY www.wsoy.fi. Viitattu 8.8.2018.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.