Karuselli

Ensimmäiset karusellit koostuivat keskitolppaan sidotuista koreista, joissa matkustajat istuivat: tällaista laitetta kuvaa bysanttilainen kohokuva noin vuodelta 500. Laitteita pyöritettiin käsipelillä, ja joskus matkustajien tavoitteena oli potkaista tai lyödä pyörittäjältä hattu päästä. Alkeellinen ketjukaruselli saatettiin rakentaa nostamalla tolpan päähän kärrynpyörä, johon kiinnitettiin roikkuvia istuimia. Myös muinaisilla intialaisilla on ollut samanlaisia huvituksia. Asteekit puolestaan pyörivät köysien varassa korkean tolpan ympäri petolintujen höyheniin sonnustautuneina. Seremonia, jossa osallistujat pyörivät suurella nopeudella pää alaspäin, oli hengenvaarallinen.[6]

Englantilainen Peter Mundy näki matkoillaan vuonna 1620 kahdenlaisia pyöriviä huvittelulaitteita turkkilaisten vallan alla olleessa nykyisessä Bulgarialle kuuluvassa Plovdivin kaupungissa (tuolloin Philippopolis). Toista laitetta pyöritettiin vaakasuunnassa ja toista pystysuunnassa maailmanpyörän tapaan. Mundy kuvaili ihmisvoimin toimivaa kummallista laitetta näin:

»Se on kuin suuri kärrynpyörä, jonka ulkosivulle on kiinnitetty pieniä istuimia. Kun lapset ovat istuutuneet, pyörä pannaan liikkeelle, ja he pyörivät ympäri vaakatasossa.[7]»

Sana karuselli tulee alun perin italiasta (garosello) ja espanjasta (carosella), "pikku sota". Se merkitsi arabialaisten ja turkkilaisten hevosmiesten 1100-luvulla harjoittamaa peliä, jota eurooppalaiset ristiretkeläiset ihmettelivät. Pelissä ratsastajat heittelivät toisilleen hajustetulla vedellä täytettyjä savipalloja. Taitamattoman pelaajan saattoi pelin jälkeen erottaa tuoksun perusteella päiväkausia. Ristiretkeläisten mukana peli tuli tunnetuksi myös Euroopassa, ennen kaikkea Ranskassa, jossa sitä kutsuttiin nimellä carrousel. Siitä kehkeytyi turnajaisten kaltainen suosittu tapahtuma, jossa ottelijat mittelivät taitojaan hevosen käsittelyssä ja tarkkuudessa. Carrouselin kohokohta oli kilpailu, jossa ratsastajat lävistivät peitsillään tolppiin kiinnitettyjä pieniä renkaita täydessä vauhdissa. Erityisen valtavan spektaakkelin järjesti Aurinkokuningas Ludvig XIV vuonna 1662 Pariisissa Tuileries'n ja Louvren välisellä aukiolla, joka on tänäkin päivänä nimeltään Place du Carrousel. Vastaavia tapahtumia pidettiin myös muutamissa muissa Euroopan maissa.[8]

1600-luvun loppupuolella keksittiin peliin uusi harjoitusmuoto, josta tuntemamme karuselli sai alkunsa. Keskitolpan varassa pyöriviin palkkeihin kiinnitettiin puisia hevosia, joiden selässä nuorukaiset ratsastivat renkaita lävistäen ja valmistautuen siten carrousel-peliin. Pyörittäjänä toimi palvelija tai vetojuhta. Laite yleistyi nopeasti, kun huomattiin, että siinä ympäri pyöriminen oli myös aatelisnaisten ja lasten suosiossa. Tässä vaiheessa karusellihevosilla ei usein ollut lainkaan jalkoja. Myöhemmin laitetta paranneltiin lisäämällä sen alle pyörät. Lisäksi pyöritysmekanismia kehitettiin hammaspyörien avulla niin, ettei pyörittäjän enää tarvinnut kulkea ympyrää, vaan karusellin sai liikkeelle kampea kiertämällä.[9]

Perinteinen karuselli Honfleurissa Ranskassa.

Karuselleja alkoi ilmestyä eri puolille Eurooppaa, ja Yhdysvaltoihinkin keksintö rantautui viimeistään 1800-luvulla. Laite oli pian etenkin Ranskassa yleinen huvitteluväline ja esimerkiksi poliittisten pilapiirrosten aihe. Hevosten lisäksi mukaan alettiin ottaa muitakin hahmoja. Renkaansieppaus oli – ja on edelleen – toisinaan vielä mukana: karusellimatkustaja saattoi halutessaan keihästää renkaita pienellä peitsellä tai pyydystää niitä käsin ja ansaita siten ilmaisen uuden kierroksen.[10]

Ensimmäiset höyrykäyttöiset karusellit valmistettiin Euroopassa 1800-luvun puolivälin jälkeen. Varhaisin kuvaus höyryvoimalla toimivasta karusellista on Isosta-Britanniasta vuodelta 1863.[4] Tekniikkaa kehitteli erityisesti britti Frederick Savage. Tehokkaampien pyöritysmekanismien avulla laite kasvoi kokoa: hevosia saatettiin sijoittaa pyörivälle alustalle kolmeen tai jopa neljään riviin. Myös nykyajan karuselleille tyypillinen laukkaa jäljittelevä pystysuuntainen keinuva liike tuli mukaan. Vuosisadan loppuun mennessä karusellialalla toimi Britanniassa jo useita yrityksiä.[5][11] Karusellin nimityksiä olivat Yhdistyneessä kuningaskunnassa roundabout, galloper tai tilt, Ranskassa carrousel tai manège de chevaux de bois ("puuhevosmaneesi"), Alankomaissa stoomcaroussel, Italiassa torneo, Saksassa Karussel ja Yhdysvalloissa muun muassa flying horses, carousel, whirligig, carry-us-all, flying Dutchmen, hobby horses, steam circus, steam riding gallery tai merry-go-round.[7]

Saksassa joitakin karuselleja ilmestyi huvipuistoihin jo ennen vuotta 1850, mutta laitteille ei ollut erityisempää kysyntää. Vähitellen alan pioneerien kuten Michael Dentzelin rinnalle nousi uusia karuselliyrittäjiä, joista Fritz Bothmann oli ensimmäinen vuonna 1883. Hänen luomuksensa olivat yksinkertaisempia, halvempia ja kevyempiä kuin brittikilpailijoiden.[12] Vielä vuosisadan lopullakin karusellit saattoivat olla hevosen tai ihmisen pyöritettäviä; muussa tapauksessa höyrykoneen piippu pisti usein esiin karusellin keskitolpasta. Suurempi pyörityskapasiteetti mahdollisti raskaammat laitteet, ja karusellit hukutettiin kaiverruksiin ja muihin koristeisiin. Sähkö tuli karusellin käyttövoimaksi 1910-luvulla.^lähde?

Eräs kuriositeetti oli karusellien vastakkainen pyörimissuunta Isossa-Britanniassa. Saarivaltiossa renkaansieppaus ei jostakin syystä ollut suosittua, ja kun muut vanhan ja uuden maailman karusellit pyörivät vastapäivään, jotta oikea käsi jäisi ulkoreunalle, hyrräsivät englantilaiset karusellit myötäpäivään. Selitykseksi tähän on esitetty myös Ison-Britannian vasemmanpuoleista liikennettä ja sitä, että hevosen selkään noustaan perinteisesti sen vasemmalta puolelta. Tämän vuoksi myös englantilaiset karusellieläimet olivat vasemmalta sivultaan tyylitellympiä päinvastoin kuin amerikkalaiset ja mannereurooppalaiset virkaveljensä.[13] Saksalaiset karusellitaiteilijat pysyttelivät hillitymmällä linjalla kuin koristekaiverruksia tuhlailevat britit ja ranskalaiset. Myös hollantilaiset omaksuivat karusellin viihdykkeekseen.[10] Hollantilaisen stoomcarousselin tyypillinen piirre oli ylenpalttisin kaiverruksin koristeltu jyhkeä julkisivu, jonka läpi kulkiessaan matkustajat ostivat lipun laitteeseen.^lähde?

Saksalainen karuselli.

Karuselli ilahdutti helsinkiläisiä Kampin keskuksen edustalla joulukuussa 2005.

Karusellin suosio kasvoi vuosisadan vaihteessa ja koki todellisen kultakauden 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten taloudellisen hyvinvoinnin aikana luksustuotteiden ja -palvelujen kuten huvipuistojen yleistyessä. Kysynnän myötä kasvoi myös tuotanto, ja karusellitehtailu sai vauhtia myös Yhdysvalloissa, jossa se aiemmin oli ollut esimerkiksi maanviljelijöiden talviajan puhdetyötä. Ensimmäinen patentti alalle myönnettiin vuonna 1850.[14]

Karusellien kulta-aikaa kesti Yhdysvalloissa noin puoli vuosisataa 1880-luvulta 1930-luvulle. Tänä aikana maassa rakennettiin tuhansia puusta käsin kaiverrettuja karuselleja, joista vain noin 150 on yhä käytössä.[15] Sekä laitteiden taiteellinen että tekninen taso kehittyi, sillä ensimmäisiä hevos- tai höyrykäyttöisiä karuselleja paranneltiin lukuisilla uudistuksilla. Karuselleista tuli sähkökäyttöisiä, ja uusi kampimekanismi pehmensi laukkaavaa liikettä. Yhdysvalloissa karusellit eivät yleensä olleet siirrettäviä, vaan ne sijoitettiin pysyvästi ennen kaikkea huvipuistoihin. Sen vuoksi ne olivat myös suurempia kuin Euroopassa: tyypillisesti hevosia oli 3–5 rinnakkain. Huvipuistokarusellien ympärille rakennettiin yleensä laitetta suojaava koristeellinen paviljonki. Huvipuistoja syntyi ennen kaikkea raitiovaunulinjojen päähän ja rautateiden varsille, koska junat haluttiin saada täyteen myös viikonloppuisin.[16]

1900-luvun alkupuolella Yhdysvalloissa palattiin jonkun verran perinteisiin hevoskaruselleihin erilaisten vaunujen, villieläinten ja muiden mielikuvituksellisten kokeilujen sijaan, sillä huomattiin lasten kapuavan mieluiten juuri hevosen selkään. Karusellitaiteilijoiden ammattikunnasta tuli yhä valikoituneempi joukko lahjakkaita käsityöläisiä. Tunnettuja yhdysvaltalaisia karusellinvalmistajia tai -kaivertajia olivat muun muassa Gustav Dentzel, Charles Looff, Allan Herschell, Philadelphia Toboggan Company, Solomon Stein ja Harry Goldstein, Charles Parker, Marcus Illions, Salvatore Cernigliaro, Daniel Müller, Frank Carretta, Charles Carmel ja John Zalar. Monet karusellinvalmistajista olivat Euroopasta muuttaneita siirtolaisia. Näistä ensimmäisinä toimintansa aloittivat Dentzel ja Looff. Molemmat kehittivät omintakeisen kaiverrustyylin, jotka ovat vaikuttaneet Yhdysvaltain karusellituotantoon tähän päivään asti. Dentzelin karuselleille olivat tyypillisiä aistikkaat mutta realistisemmat hahmot, kun Looffin tuotokset olivat mielikuvituksellisempia ja eloisampia. Vielä kolmaskin, yksinkertaisempi tyyli kehittyi maatalousnäyttelyiden siirrettävien karusellien pohjalta.[17]

Toisin kuin luultiin, olivat lähes kaikki karusellit Yhdysvalloissa valmistettuja, sillä korkeat tullit ja kuljetuskustannukset tekivät laitteiden tuonnin Euroopasta kannattamattomaksi. Poikkeuksena oli Coney Islandilla Brooklynissa vuodesta 1911 sijainnut valtava saksalainen El Dorado -karuselli, jonka saama huomio sai jotkut yhdysvaltalaisetkin valmistajat tavoittelemaan eksoottisuutta väittämällä laitteidensa olevan saksalaisia. Karuselleja kuljetettiin kuitenkin jonkin verran Eurooppaan sekä maihin joissa omaa tuotantoa ei ollut, esimerkiksi Filippiineille, eteläiseen Afrikkaan, Japaniin, Australiaan ja Singaporeen.[18]

Puukarusellien valtakausi alkoi horjua, kun hahmojen valmistukseen alettiin käyttää muun muassa alumiinia. Tähän vaikutti osaltaan myös ensimmäisen maailmansodan aiheuttama materiaalipula. 1930-luvun suuri lama, toisen maailmansodan mukanaan tuoma tuotantoresurssien puute sekä uudet keksinnöt, kuten lasikuitu, romahduttivat lopullisesti käsin tehtyjen puukarusellien valmistuksen. Lasikuitu syrjäytti lopulta kaikki muut materiaalit karusellieläinten raaka-aineena, mutta muotoilussa toistetaan usein edelleen vanhojen mestarikäsityöläisten kädenjälkeä. Viime aikoina on syntynyt myös joitakin uusia puuta raaka-aineenaan käyttäviä karuselliyrityksiä.[18]

Englantilaistyyppinen karusellihevonen Edinburghissa. Kirkasvärisen hevosen selkään mahtuu kaksikin ratsastajaa.

Perinteinen englantilainen karuselli Nottinghamin vuotuisessa Goose Fair -tapahtumassa. Huomaa karusellin vastakkainen pyörimissuunta.

Euroopassa laajamittaisempi karuselliteollisuus sai alkunsa Saksasta, jossa Michael Dentzel valmisti karuselleja jo 1830-luvulla. Saksassa ja yleisemminkin Euroopassa karuselliteollisuus kasvoi voimakkaasti 1880-luvulla. Karuselleja valmistaneita saksalaisyrityksiä tai -yrittäjiä olivat muun muassa Hövermann & Jürgens, Fritz Bothmann & Glück, Freidrich Heyn, Carl Müller, Josef Hübner ja Alfred Poeppig. Saksalaiset karusellieläimet olivat varsin liioittelemattomia, mutta niiden erikoisuutena olivat lasiset "jalokiviupotukset". Karusellin pyörivä keskiosa oli 1800-luvun lopulla tapana verhota sametilla tai muulla kirjaillulla kankaalla. Saksassa ja Ranskassa myös kaksikerroksiset karusellit olivat suosittuja, mutta Yhdysvalloissa ne hylättiin epäkäytännöllisinä. Perinteisiä karuselleja valmistettiin Saksassa aina toiseen maailmansotaan saakka, vaikka puukarusellien kysyntä oli jo hiipunut ensimmäisen maailmansodan jälkeen.[19] Saksasta vietiin myös paljon karusellieläimiä muualle Eurooppaan.[20]

Britanniassa karusellien tekniikkaa kehitti erityisesti Frederick Savage, joka sai useita kilpailijoita. Tärkeimmät karuselliyrittäjät Savagen lisäksi olivat Charles John Spooner sekä John Anderson ja tämän poika Arthur Anderson. Englannissa valmistetut karusellihevoset olivat pääasiassa laukkaajia, joiden kaikki jalat ovat irti lattiasta. Hevoset oli joko kiinnitetty tangoilla karusellin kattoon tai sitten laukkamekanismi sijaitsi karusellin lattian alla (ns. Platform Gallopers). Vähitellen yksinkertaisista telttakangaskattoisista karuselleista siirryttiin karusellin reunoja kiertäviin raskaisiin koristekaiverruksiin. Aluksi hahmoissa tavoiteltiin realistisuutta, mutta varsinkin Andersonien yritys vei tyyliä huomattavasti mielikuvituksellisempaan suuntaan. Hevoset olivat taidokkaasti koristeltuja ja kirkkain värein maalattuja. Hahmot olivat usein kahden henkilön istuttavia.[21][22]

Puuhevoskarusellin kotimaassa Ranskassa karusellien laajamittaisempi valmistus alkoi varsin myöhään, vasta 1800-luvun lopulla. Tunnetuin ranskalainen karuselliyrittäjä Gustave Bayol aloitti karusellinvalmistuksen Angersissa vuonna 1884. Hahmoja tuotiin Ranskaan myös Saksasta. Ranskalaiset suosivat karusellihahmoina erilaisia kotieläimiä, erityisesti sikoja. Usein koko karuselli varustettiin ainoastaan yhdellä eläinlajilla ja nimettiin sen mukaan, esimerkiksi lehmillä (Manège des Vaches) tai kukoilla (Manège des Coqs). Bayol myi hyvin menestyneen tehtaansa vuonna 1909, minkä jälkeen toimintaa jatkoivat hänen työntekijänsä Coquereau ja Maréchal. He valmistivat tyylikkäitä rokokoohenkisiä karuselleja, joissa karusellin keskiosaa peittävät verhot korvattiin peileillä tai maalatuilla paneeleilla. Belgian karusellikeskus oli Gent, jossa karuselleja valmistivat Alexander Devos ja Jules Moulinas. Hollantilaiset ja belgialaiset hahmot muistuttivat huomattavasti saksalaisia karusellieläimiä.[23]

Yhdysvaltain karusellimestarien kaiverrustyylit voidaan löyhästi jakaa kolmeen päähaaraan:

• Philadelphian style: Philadelphialainen koulukunta oli erityisesti saksalaisten maahanmuuttajien suosiossa. Tyypillisiä piirteitä ovat eläinten suuri koko ja realistisuus.[24] Hahmot ovat koristeellisia mutta kuitenkin klassisen tasapainoisia. Gustav Dentzelin yritys suosi philadelphialaista tyyliä, ja tätä edusti myös Daniel Müller.[25]

• Coney Island style: Coney Island -hahmot ovat philadelphialaisia hoikempia ja tyylitellympiä. Hevoset on usein koristeltu koruin ja kultauksin ja harjat hulmuavat mielikuvituksellisesti. Lisäksi itse karuselleissa on usein peilejä pyydystämässä valoa.[26] Tyyli on saanut nimensä Brooklynin eteläpuolella sijaitsevan Coney Island -huvipuistoalueen mukaan, jonne Charles Looff pystytti ensimmäiset karusellinsa. Looffin tyyli oli aluksi perinteinen, mutta muuttui vuosisadan vaihteessa vapaammaksi. Laukkamekanismin vuoksi eläinten tuli olla mahdollisimman kevyitä, joten pää ja satula korostuivat vartalon pienentyessä. Koristelu muuttui mielikuvituksellisemmaksi, harjat hulmusivat kuvitteellisessa tuulessa ja hevosten asennoista ja ilmeistä tuli hurjempia. Coney Island -tyyliä edustivat Looffin lisäksi muun muassa Marcus Illions ja Charles Carmel. Illions oli Coney Island -kaivertajista mahtipontisin: hänen tyyliteltyjen hevostensa harjat oli usein silattu lehtikullalla.[27]

• Country Fair style: Tämä kahden suuremman koulukunnan pikkuveli kehittyi maatalousnäyttelyjen ja muiden kiertävien messujen ja tapahtumien tarpeisiin. Hahmot ovat siksi pieniä, kevyitä ja helposti kuljetettavia.[28] Tällaisia siirrettäviä karuselleja valmistivat ainakin Herschell-Spillman Company ja C.W. Parker Company.

Puinen karusellihevonen San Sebastiánissa Espanjassa.

Pääartikkeli: Gustav Dentzel

Yhdysvalloissa ensimmäisiä kokeiluja karusellialalla teki Saksasta muuttanut Gustav A. Dentzel, Michael Dentzelin poika. Aluksi karusellit olivat käsin veivattavia tai hevosvoimalla toimivia kuten Euroopassakin, sittemmin höyrykäyttöisiä. Parin pienimuotoisen kokeilun jälkeen Dentzel pystytti ensimmäisen täysikokoisen karusellinsa vuonna 1870 Philadelphiaan, ja sen valtava menestys innoitti Dentzelin lähtemään kiertueelle huvilaitteensa kanssa. Kiertueen tuoma julkisuus lisäsi laitteiden menekkiä ja uusia yrityksiä syntyi.[29]

Dentzelin ensimmäiset karusellit olivat yksinkertaisia laitteita, joiden istuimet muistuttivat lähinnä puistonpenkkejä. Ne väistyivät kuitenkin pian kaiverrettujen hevosten tieltä. Todennäköisesti Dentzel teki aluksi hevoset itse, mutta myöhemmin hän palkkasi yritykseensä lisää työntekijöitä. Dentzel otti palvelukseensa muun muassa Italiasta muuttaneen pennittömän siirtolaisen Salvatore Cernigliaron, joka osoittautui hyvin omaperäiseksi ja taitavaksi kaivertajaksi. Myös Daniel Müller ja hänen veljensä Alfred työskentelivät Dentzelin yrityksessä. Dentzel kasvatti ja koulutti itse veljekset, jotka olivat jääneet hänen huostaansa ystävän kuoleman jälkeen. Myöhemmin Müllerit jättivät Dentzelin perustaakseen oman yrityksen, joka ei kuitenkaan menestynyt. Dentzel ei koskaan antanut heille anteeksi.[30]

Gustav Dentzelin seuraajana jatkoi hänen poikansa William H. Dentzel aina kuolemaansa vuoteen 1928 saakka, jonka jälkeen lama teki lopun Dentzelien perheyrityksestä.[31]

Pääartikkeli: Charles Looff

Dentzelin jälkeen uusista tehtailijoista ensimmäinen oli Schleswig-Holsteinissa syntynyt, New Yorkiin muuttanut Charles I. D. Looff. Looff oli huonekalutehtaan työntekijä, joka huvitteli valmistamalla kotonaan puisia eläimiä ja kokoamalla niistä karusellin. Hän pystytti sen Coney Islandille vuonna 1876.[32] Näin alkanut yritys menestyi niin hyvin, että Looff itse luopui lopulta kokonaan kaivertamisesta ja keskittyi liiketoimintaan.[33] Aluksi Looffin karusellieläimet olivat saksalaistyyppisiä, mutta myöhemmin Looff ja hänen työntekijänsä loivat niin kutsutun Coney Island -karusellinkaiverrustyylin, jolle on ominaista runsas koristelu ja lennokkuus. Tunnetuin Looffin palveluksessa ollut kaivertaja oli Ljubljanassa syntynyt John Zalar, joka myöhemmin siirtyi Philadelphia Toboggan Companyn työntekijäksi. Myös liettualainen Marcus Illions saattoi työskennellä jonkin aikaa Looffin tehtaassa.[34]

Gröna Lundin lastenkaruselli Cirkuskarusellen on aito käsin tehty karuselli 1800-luvun lopulta.

Allan Herschell syntyi Skotlannissa ja muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1870. Hän perusti yhdessä James Armitagen kanssa höyrykattiloita ja muita laitteita valmistaneen yrityksen, jonka nimeksi tuli Armitage Herschell Company. Herschell kiinnostui karuselleista vierailtuaan New Yorkissa vuonna 1882 ja rakensi ensimmäisen steam riding galleryn seuraavana vuonna. Liikekumppanien vastustuksesta huolimatta Herschell jatkoi kokeilujaan ja huomasi karusellin valmistamisen tuottoisaksi. Yrityksen karuselleja myytiin myös ulkomaille, jopa Intiaan.[35]

Herschellin alkuperäinen yritys Armitage Herschell Company teki konkurssin investoituaan liikaa kiinteistöihin, kun pankit kieltäytyivät ottamasta mittavia voittoja talletukseen. Uusi yritys oli aluksi Herschell-Spillman Company ja myöhemmin Allan Herschell Company, joista jälkimmäinen on karuselliyrityksistä ehkä tunnetuin vuosisadan vaihteessa perustetun Philadelphia Toboggan Companyn ohella. Yritys valmisti kaikkiaan yli kolme tuhatta puusta käsin kaiverrettua karusellia.[36]

Karusellihevonen Philadelphia Toboggan Companyn vuonna 1918 valmistamassa karusellissa, joka nykyään sijaitsee Woodland Park Zoo -nimisessä eläintarhassa Seattlessa.

Kansasiin yrityksensä perustanut Charles Parker oli ensimmäinen Yhdysvaltain länsiosissa toiminut karusellinvalmistaja. Kunnianhimoinen nuorimies aloitti 1880-luvun alussa tyhjästä: yritystoiminta laajeni parissa vuosikymmenessä ampumaradasta ja käytettynä ostetusta karusellista kaikenlaisia huvipuistolaitteita valmistavaksi tehtaaksi. Parker kutsui itseään "huvikuninkaaksi", Amusement King, ja karusellejaan nimellä carry-us-all. Ne olivat kevyitä ja siirrettäviksi tarkoitettuja, joten hevoset suunniteltiin siten, että ne saattoi pinota päällekkäin.^lähde?

Parkerin karusellihevoset olivat aluksi yksinkertaisia Country Fair -hahmoja: kuljetuksen helpottamiseksi niiden hännät olivat lyhyitä ja koristelu maltillista. Jalat kaiverrettiin mahdollisimman yhdensuuntaisiksi rungon kanssa, ja pää saattoi olla painunut melkein etujalkojen väliin. Myöhemmin yhtiön tyyli sai vaikutteita Coney Island -kaivertajilta: koristelu lisääntyi ja harjat olivat usein hyvinkin tyyliteltyjä, vaikka rakenteessa pyrittiin edelleen keveyteen ja helppoon kuljetettavuuteen.[37] Tyypillisiä teemoja olivat lännenhahmot, kuten intiaanit ja cowboyt, sekä isänmaalliset koristeaiheet. 1900-luvun alussa C. W. Parker Amusement Co. alkoi järjestää joka puolelle maata suuntautuneita kiertueita.[38][39] Liiketoiminta hiljeni kuitenkin 1920-luvulla. Charles Parker kuoli vuonna 1932 ja jätti yritystoimintansa pojalleen.[40]

Pääartikkeli: Philadelphia Toboggan Company

Philadelphia Toboggan Companyn perustivat Henry Auchy ja Chester Albright vuonna 1903. Yritys valmisti karusellien lisäksi vuoristoratoja ja palkkasi riveihinsä alan taitavimmat kaivertajat. Karusellien tyyli vaihteli siksi vuosien mittaan paljonkin riippuen siitä, kuka toimi kaivertajien esimiehenä – Auchy ja Albright keskittyivät itse lähinnä liiketoimintaan. Philadelphia Toboggan Company valmisti suuria, ylellisesti koristeltuja huvipuistokaruselleja. Se tilasi karusellieläimiä ja -vaunuja myös ulkopuolisilta kaivertajilta. Philadelphia Toboggan Companyn palveluksessa olivat muun muassa John Zalar ja Frank Carretta, jotka veivät karusellien tyyliä mielikuvituksellisempaan Coney Island -suuntaan.[41] Yritys toimii edelleen nimellä Philadelphia Toboggan Coasters.[42]

Solomon Stein ja Harry Goldstein olivat venäjänjuutalaisia siirtolaisia, jotka saapuivat Yhdysvaltoihin 1900-luvun alkuvuosina. Molemmat olivat ammatiltaan puuseppiä. Vuonna 1905 Stein ja Goldstein tapasivat toisensa päästyään töihin William Mangelsin karuselliyritykseen. Pian he päättivät yrittää omillaan, ja vuoden 1907 tienoilla syntyi yritys, jonka nimeksi lopulta tuli Stein and Goldstein, the Artistic Caroussel Manufacturers. Yrityksen ensimmäinen karuselli tuhoutui tulipalossa, mutta toisesta tuli suurmenestys. Stein ja Goldstein kaiversivat kaikki karusellihahmot itse, kun yhtiökumppani Henry Dorber huolehti tekniikasta. Hevoset olivat kookkaita ja ilmeeltään kiihkeitä, jopa aggressiivisia. Stein ja Goldstein valmistivat vain parikymmentä karusellia, mutta ne olivat kooltaan valtavia: hevosia saattoi olla jopa kuudessa rivissä. Solomon Stein kuoli vuonna 1937, mutta Harry Goldstein jatkoi toimintaa kuolemaansa vuoteen 1945 saakka.[43][44]