Karunki (Suomi)
Karunki (ruots. Karungi) on Peräpohjolassa, Lapin läänissä sijainnut entinen Suomen kunta. Karungin kunta liitettiin 1973 Tornioon. Karungin puukirkon on suunnitellut Anton Wilhelm Arppe, ja se on valmistunut vuonna 1817.
| Karunki | |
|---|---|
| Entinen kunta – nykyiset kunnat: Tornio |
|
 |
 |
|
sijainti | |
| Sijainti | |
| Lääni | Lapin lääni |
| Maakunta | Lapin maakunta |
| Seutukunta | Kemi-Tornion seutukunta |
| Kuntanumero | 229 |
| Hallinnollinen keskus | Karunki |
| Perustettu | 1859 |
| – emäpitäjä | Alatornio |
| Liitetty | 1973 |
| – liitoskunnat |
Alatornio Tornio Karunki |
| – syntynyt kunta | Tornio |
| Pinta-ala |
km² [1] (1.1.1972) |
| – maa | 247,3 km² |
| Väkiluku |
2 181 [2] (31.12.1972) |
| – väestötiheys | 9,08 as./km² |
Karungin naapurikunnat olivat Alatornio ja Ylitornio sekä Ruotsin-puoleinen Karunki eli Karl Gustav, josta suomenpuoleinen Karunki erotettiin valtakunnanrajan siirryttyä Tornionjokeen.[3]
Itsenäisyytensä aikana Karunki oli pinta-alaltaan Lapin läänin pienin ja samalla tiheimmin asuttu maalaiskunta.[4] Entisen kunnan alueella sijaitsee Karungin taajama.
Maantiede
Karunki sijaitsee Tornionjoen itärannalla Ruotsin rajalla. Entisen kunnan etelärajalla Tornionjoen pinta on noin kuusi metriä merenpinnan yläpuolella, mistä se nousee pohjoisrajan 30 metriin. Karungin eteläosassa maasto on samanlaista kuin etelämpänä Alatornion puolella: lähinnä jokea on leveähkö savi- ja lietetasanko, jonka pinnalla on monin paikoin hiekka- tai hietakerros. Idempänä on alava korpien ja lettosoiden sekä matalien metsäisten vaarojen muodostama vyöhyke. Karungin kirkonkylän pohjoispuolella maasto muuttuu kumpuilevammaksi. Karungin alueen korkein maastonkohta on 124 metrin korkeudelle merenpinnasta kohoava Nivavaara.[4]
Karungissa sijaitsevat Tornionjoen suurimmat ja näyttävimmät kosket, Kukkolankoski ja Matkakoski.[4]
Historia
Nimistöntutkimuksen perusteella Karungin varhaisin asutus syntyi Satakunnasta käsin. Tornion suurpitäjä kuului alun perin Ruotsiin, vaikka asutus oli kauttaaltaan suomalaista tai lappalaista. Myöhemmän Karungin kunnan alueella oli vuonna 1543 kaikkiaan 25 taloa, jotka jakaantuivat kylittäin siten, että Kukkolassa oli 14, Karungissa viisi ja Korpikylässä kuusi taloa. Vuoteen 1600 mennessä edellä mainittujen kylien yhteinen taloluku oli kohonnut 45:een. Aapajoki syntyi muita kyliä myöhemmin: vuonna 1741 siellä oli vain kaksi uudistilaa, mutta 30 vuotta myöhemmin jo 14 taloa.[4]
Suomen sodan päättäneen Haminan rauhan mukainen uusi valtakunnanraja kulki Tornionjokea pitkin. Suomen puolelle jäänyt osa Karungista muodostettiin vuonna 1812 Alatornion kappeliksi, ja siitä tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1859. Vuonna 1810 Karungissa oli 676 asukasta, mutta väkiluku kasvoi vuoteen 1880 mennessä 1 663:een.[4] Ruotsin puolelle jäänyt osa Karungista oli siellä itsenäisenä Karungin kuntana (ruots. Karl Gustav) vuoteen 1967, jolloin se liitettiin Haaparantaan.
Karunki oli elinkeinorakenteeltaan hyvin alkutuotantovaltainen kunta. Vuoden 1960 väestönlaskennan mukaan 73 prosenttia Karungin asukkaista sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta, 18 prosenttia palveluammateista ja loput teollisuudesta ja rakennustoiminnasta.[4]
Liikenne
Karungin kautta kulkevat valtatie 21 ja Tornio–Kolari-rata.[4]
Kylät
Aapajoki, Aapajärvi, Karunki, Korpikylä, Kukkola.
Vuosien 1960 ja 1970 taajamarajausten mukaan Karungin taajamat olivat kirkonkylä (562 asukasta) ja Kukkola (242 asukasta). Vuonna 1960 kirkonkylässä oli 620 asukasta ja Kukkolassa 250 asukasta.[5]
Kylien lapset käyvät pääasiassa Karungin koulua ennen siirtymistä ylemmille luokille Raumon- ja Putaan kouluihin.
Väestö
Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Karungin väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1970.
Lähteet
- Suomen tilastollinen vuosikirja 1972 (PDF) (sivu 38) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.4.2016.
- Väestönmuutokset 1972 (PDF) (sivut 38–39) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
- Tornion kylät ja kaupunginosat (PDF) (sivu 32) docs.google.com. Viitattu 6.3.2013.
- Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 154–158. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
- Väestölaskenta 1970 Osa IV: Taajamat 1960–1970. Suomen virallinen tilasto VI C:104. Helsinki: Tilastokeskus, 1976. Julkaisun verkkoversio (PDF) (viitattu 10.4.2013).
- Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.
Aiheesta muualla
- Karungin kartta vuodelta 1684 maanmittari Olof Lundhgrenin tekemä.
- Korpikylän kartta (Arkistoitu – Internet Archive) vuodelta 1680 luultavasti saman maanmittarin tekemä, ei digitoitu.