Kartli

Kartli (georg. ქართლი) on historiallinen alue Georgian keski- ja itäosissa. Sen läpi virtaa Mtkvari-joki, jonka varrella maan pääkaupunki Tbilisi sijaitsee. Antiikin kirjoittajat tunsivat Kartlin nimellä Iberia, ja sillä oli keskeinen rooli georgialaisten poliittisessa ja etnisessä yhtenäistymisessä keskiajalla. Kartlilla ei ole tarkasti määriteltyjä rajoja, ja ne ovatkin vaihdelleet rajusti alueen historian aikana. Kun Georgian kuningaskunta jakautui pienempiin osiin 1400-luvulla, Kartlista tuli oma kuningaskuntansa, jonka pääkaupunkina toimi Tbilisi. Nykyisin Kartli on jaettu useaan hallinnolliseen alueeseen.

Kartlin historiallisella alueella elävät georgialaiset tunnetaan nimellä "kartleli" (georg. ქართლელი) ja he muodostavat yhden suurimmista georgialaisista alaheimoista. Valtaosa heistä on ortodoksikristittyjä ja puhuu murretta, joka on muodostanut pohjan nykyiselle georgian kirjakielelle.

Etymologia

Nimi "Kartli" esiintyy ensimmäisen kerran kirjoitettuna 400-luvun tekstissä Tsamebaj tsmidisa Šušanikisi dedoplisaj (suom. Pyhän kuningatar Šušanikin marttyyrius), joka on vanhin säilynyt georgiankielinen teos. Keskiaikaisen kronikan Kartlis tskhovreba mukaan Kartli on saanut nimensä georgialaisten myyttiseltä kantaisältä Kartlosilta, joka rakensi kaupungin Mtkvarin varrelle; sitä kutsuttiin nimellä Kartli (luultavasti myöhempi Armazi), ja nimi yleistyi myöhemmin tarkoittamaan koko Kartlosin ja hänen jälkeläistensä hallitsemaa maata.[1] Kartlos vaikuttaa olevan keskiajan keksintö, ja teoria hänestä Kartlin perustajana ei ole vakuuttava. Keskiaikainen kronikoitsija käyttää hänen nimestään luonteenomaisesti muotoa, jossa on kreikan nominatiivisuffiksi –ος (os), ja yrittää siten Georgia State Universityn Stephen Rappin mukaan "tuoda kertomukseen mielikuvan antiikista".[2]

Professori Giorgi Melikišvili on liittänyt Kartli-nimen sanaan karta (georg. ქართა), jota käytetään mingrelin kielessä (georgian lähisukulaiskieli) ja joissakin länsigeorgialaisissa murteissa. Se tarkoittaa "karja-aitausta" tai "aidattua paikkaa". Juuri kar esiintyy lukuisissa paikannimissä ympäri Georgiaa, ja Melikišvilin näkemyksen mukaan sen merkitys on samanlainen kuin vastaavalla indoeurooppalaisella kantasanalla; vertaa germaaninen gardaz ("aidattu alue", "piha"), liettuan gardas ("aidattu paikka", "aita", "karja-aitaus"), muinaiskirkkoslaavin gradu ("puutarha", myös "kaupunki") ja heetin gurtas ("linnoitus").[3] Nimeä on yritetty liittää myös antiikin lähteiden khaldoi- ja gorduene-kansojen nimiin.[4]

Varhaishistoria
Tbilisi on Kartlin tärkein kaupunki ja Georgian pääkaupunki.

Kartlin ja sen kansan muodostumista ei tunneta hyvin. Ratkaiseva rooli prosessissa oli useilla muinaisilla, pääosin anatolialaisilla heimoilla, jotka siirtyivät nykyisen Georgian alueelle ja sulautuivat paikallisiin asukkaisiin. Tapahtumat saattavat heijastua kertomukseen Arian-Kartlista, keskiaikaisen kronikan Moktsevaj Kartlisaj mainitsemasta puolilegendaarisesta maasta, josta georgialaisten väitettiin alun perin olevan kotoisin.[5]

200-luvulla eaa. Kartli ja sen alkuperäinen pääkaupunki Mtskheta (jonka seuraajaksi Tbilisi nousi 400-luvulla) muodostivat ytimen, jonka ympärille muinainen georgialainen kuningaskunta kehittyi. Kreikkalais-roomalainen maailma tunsi valtion nimellä Iberia. Kartlin asema maan keskeisenä etnisenä ja poliittisena alueena kasvoi edelleen, kun se kääntyi kristinuskoon 300-luvulla, ja se muodosti myöhemmin pohjan Georgian yhdistymiselle keskiajalla. Kartli sijaitsi Bysantin ja Persian kulttuuripiirien välissä, ja sinne kehittyi eloisa kristitty kulttuuri; Kartli oli ainoa kartvelilainen alue, jolla oli oma kirjakielensä. Kun arabit ottivat hallintaansa Tbilisin 700-luvulla, alueen poliittinen keskus siirtyi lounaaseen päin, mutta ajan georgialaiset oppineet antoivat Kartlille laajemman merkityksen, jossa se tarkoitti kaikkia niitä keskiaikaisen Georgian maita, joita sitoivat yhteen uskonto, kulttuuri ja kieli. Eräässä keskiajan Georgian kirjallisuuden useimmin lainatuista katkelmista 800-luvun kirjoittaja Giorgi Mertšule toteaa: "Ja Kartli koostuu siitä laajasta maasta, jonka alueella liturgia ja kaikki rukoukset lausutaan georgian kielellä. Mutta [vain] Kyrie eleison lausutaan kreikaksi, [fraasi] joka tarkoittaa georgiaksi "Herra armahda" tai "Herra ole meille armollinen".[6]

Kun useat georgialaiset valtiomuodostelmat yhdistyivät Georgian kuningaskunnaksi 1000-luvun alussa, nimet "Kartli" ja "Kartveli" muodostivat pohjan nimelle Sakartvelo, jota georgialaiset alkoivat käyttää omasta maastaan. Georgialainen sirkumfiksi sa-X-o on tavallinen maantieteellinen ilmaisu, joka tarkoittaa "aluetta jossa X asuu", missä X on esimerkiksi etnisen ryhmän nimi.[7]

Keskiaikainen aluejako

Keskiajalla Kartli jaettiin perinteisesti suunnilleen Mtkvaria pitkin kolmeen pääalueeseen:

  • Šida Kartli (georg. შიდა ქართლი) eli Sisä-Kartli, joka sijaitsi Mtskhetan ja Uplistsikhen ympärillä ja käsitti Kartlin keskiosan Mtkvarin pohjois- ja eteläpuolella ja Mtkvarin sivujoen Aragvin länsipuolella;
  • Kvemo Kartli (georg. ქვემო ქართლი) eli Ala-Kartli, joka käsitti maat Mtkvarin alajuoksulla ja joen eteläpuolella;
  • Zemo Kartli (georg. ზემო ქართლი) eli Ylä-Kartli, joka käsitti alueet Mtkvarin yläjuoksulla ja joen eteläpuolella Kvemo Kartlista länteen.

Suurin osa näistä maista kuuluu nykyään Georgian Šida Kartlin (pääkaupunkina Gori) ja Kvemo Kartlin (pääkaupunkina Rustavi) hallintoalueisiin (mkhare), mutta myös Samtskhe-Džavakhetiin (pääkaupunkina Akhaltsikhe) ja Mtskheta-Mtianetiin (pääkaupunkina Mtskheta). Huomattava osa Zemo Kartlista kuuluu nykyisin Turkkiin.[8]

Lähteet
  • Khintibidze, Elguja: The Designations of the Georgians and Their Etymology. Tbilisi State University Press, 1998. ISBN 5511007757.
  • Rapp, Stephen H.: Studies in Medieval Georgian Historiography: Early Texts And Eurasian Contexts. Peeters Publishers, 2003. ISBN 90-429-1318-5.
  • Toumanoff, Cyril: Studies in Christian Caucasian History. Georgetown University Press, 1963.

Viitteet
  1. Rapp (2003), s. 427
  2. Rapp (2003), s. 136
  3. Khintibidze (1998), s. 90–97
  4. Khintibidze (1998), s. 103
  5. Giorgi L. Kavtaradze. The Interrelationship between the Transcaucasian and Anatolian Populations by the Data of the Greek and Latin Literary Sources. The Thracian World at the Crossroads of Civilisations. Reports and Summaries. The 7th International Congress of Thracology. P. Roman (ed.). Bucharest: the Romanian Institute of Thracology, 1996.
  6. Rapp (2003), s. 437
  7. Rapp (2003), s. 420
  8. Toumanoff (1963), s. 493–495

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.