Kartano

Kartano tarkoittaa suurtilaa tai sen isoa päärakennusta. Kartanolle ei ole tarkkaa määritelmää. Kartano on yleensä suurtila, joka on vauras ja sen omistukseen liittyy paljon metsää ja maata. Kartanoon liittyy usein puutarha.

Fiskarsin kartano vuoden 1982 postimerkissä
Herttoniemen kartanon päärakennus.
Hakoisten kartano Hämeessä
Louhisaaren kartano vuoden 1982 postimerkissä
Sjundbyn kartano vuoden 1982 postimerkissä

Taustaa

Alkujaan kartano perustui yleensä säterivapauteen tai läänitykseen, ja se oli omavarainen elintarvikkeiden ja muidenkin tavaroiden suhteen. Siellä vietettiin yleensä säädynmukaista elämää. Lisäksi kartanoilla oli usein torppia ja runsaasti peltoa ja metsää. Kartanoita asuttivat alun perin aateliset, mutta myöhemmin kartanoita siirtyi myös talonpoikien omistukseen.

Etymologisesti nimitys juontuu ruotsin sanasta herrgård ’herraskartano’, tarkemmin sanasta gård ’piha, aitaus, linnoitus’.

Kartanoiden omistajat olivat aiemmin yleensä aatelisia tai muita säätyläisiä, mutta myöhemmin kartanoita saattoivat omistaa myös talonpojat.

Kuninkaankartanot

Kartanoita on ollut itsenäisiä ja niin sanottuja kruununkartanoita (kuninkaan omistamia). Kuninkaankartanot olivat kruunun omistamia suuria maatiloja. Ne olivat valtion hallinnon keskuspaikkoja, joihin kerättiin veroja. Lisäksi ne toimivat mallikartanoina talonpojille. Kuninkaankartanot olivat yleensä voudin tai lampuodin hoitamia. Kuninkaankartanoista käytettiin eri nimityksiä kuten: herraskartano, karjakartano ja mallikartano.

Kartanot Suomessa

Suomessa kartanoihin luetaan rälssisäterit, kruununkartanot sekä muunlaiset suuret tilat, jotka historiallisesti ovat olleet säätyläisten omistuksessa. Komeita aatelissukujen omistamia kartanoita on kutsuttu herraskartanoiksi ja Itä-Suomessa hoveiksi. Herraskartanot ovat voineet olla sekä tehokkaita maa- ja metsätaloustiloja että säätyläisten seuraelämän näyttämöitä. Suomen vanhoista herraskartanoista yli puolet sijaitsee Varsinais-Suomessa. [1] Valtion omistamia, kruununkartanoita vaatimattomampia tiloja on kutsuttu latokartanoiksi.[2] Myös ensimmäisiä 1600- ja 1700-luvuilla perustettuja rautaruukkeja ja suurempia sotilasvirkataloja voidaan pitää kartanoina.

Viron moisiot

Virossa herraskartanoa kutsutaan moisioksi. Kadonneen baltiansaksalaisen kulttuurin muistomerkkinä Virossa on säilynyt runsaasti moisioita, vaikka niistä suuri osa on aikojen saatossa rappeutunut tai hylätty. Moisioiden alkumuotona pidetään muinais-Viron ylimysten yksityistiloja, ja ensimmäisten moisioiden lasketaan syntyneen 1200-luvun alussa. Moisioita oli 1500-luvun alussa yli 200 ja 1800-luvun puolivälissä jo noin 1 120.

Myös paikoin Varsinais-Suomessa sana moisio on tarkoittanut kartanoa, muualla Suomessa kuitenkin lähinnä peltoa.[3]

Kartanot Euroopassa

Englannin kielisissä maissa kartanoa kutsutaan termillä manor house tai mansion. Rakennukset kuitenkin eroavat toisistaan siinnä, että manor house oli alkujaan feodaaliherran asunto ja hallintokeskus kun taas mansion varakkaan yläluokkaisen kuten vaikkapa porvarin, ylimystön tai aateliston asumus. Ranskassa vastaava termi on château joka voidaan toisaalta kääntää myös palatsiksi tai linnaksi. Useimmin château tarkoittaa Ranskassa palatsia tai isoa maalaistaloa kuin varsinaista linnaa. Tämä tulee esimerkiksi hyvin vastaan vaikkapa Versailles’n palatsissa joka oli alun perin Ranskan kuninkaan metsästysmaja.

Kartanoa voidaan myös joissain tapauksessa kutsua plantaasiksi.

Katso myös

Lähteet
  • Jutikkala, Eino ja Nikander, Gabriel (toim.): Suomen kartanot ja suurtilat. koostuu osista I, II ja III. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kustannusosakeyhtiö Kivi, 1939–1945.
  • Kaj Dahl & C. J. Gardberg: Suomen kartanoita. Otava, 1989. ISBN 951-1-10774-7.

Viitteet

Aiheesta muualla

Kirjallisuutta
  • Dölle, Sirkku ja Lounatvuori, Irma: Signe Brander Suomen kartanoissa – på Finlands herrgårdar. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Museovirasto, 2008. ISBN 978-951-746-970-8. (suomeksi) (ruotsiksi)
  • Hein, Ants: Viron hylätyt kartanot: Baltian katoavaa kartanokulttuuria. (alkuteos Hüljatud mõisad, 1996). Suomentanut Raudsepp, Ive. Helsinki: Raud Publishing, 1998. ISBN 952-9689-16-0.
  • Lönnqvist, Bo: Kartanot ja rusthollit Helsingin seudulla. (alkuteos Herrgårdar och rusthåll i Helsingforstrakten). Suomentanut Simukka, Salla. Schildts & Söderströms, 2009. ISBN 978-951-501-843-4.
  • Meurman, Otto-I: Viipurin pitäjän historia. III. Kartanot. Viipurin maalaiskuntalaisten pitäjäseura ry ja Viipurin pitäjäsäätiö, 1985.
  • Nikander, Gabriel & Kurt Antell: Herrgårdar i Finland. I–III. Söderström & Co, 1928–1929.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.