Karluk

Karluk oli Yhdysvalloissa rakennettu brigantiini, joka palveltuaan vuosia valaanpyyntialuksena siirtyi Kanadan valtion omistukseen vuonna 1913 Kanadan arktisen tutkimusretkikunnan lippulaivaksi. Matkalla retkikunnan tapaamispaikalle Herschelinsaarelle Karluk juuttui jäihin ja lähti sen jälkeen ajelehtimaan. Kuukausien kuluttua se murskaantui ja upposi tammikuussa 1914. Laivalla olleista 25 miehistön ja retkikunnan jäsenestä yksitoista kuoli, joko pyrkiessään maihin jäätä pitkin tai saavuttuaan tilapäiseen turvapaikkaan Wrangelinsaarelle.

Karluk lähdössä satamasta ollessaan vielä valaanpyyntialus.

Karluk rakennettiin 1884 Matthew Turnerin telakalla[1] Beniciassa Aleuttien kalateollisuuden huoltoalukseksi (karluk tarkoittaa aleutin kielellä 'kala'). Sen pituus oli 39 metriä, leveys 7 metriä ja vetoisuus 321 bruttorekisteritonnia, 247 nettorekisteritonnia. Se oli purjelaiva, jossa oli 150 hevosvoiman hiilikäyttöinen höyrymoottori. Karluk muutettiin 1892 valaanpyyntialukseksi, ja sen keula ja kyljet päällystettiin 50 millimetrin paksuisella kovalla puulla Erythrophleum chlorostachys.[2][3][4] Alus teki 14 valaanpyyntimatkaa, viimeisen vuonna 1911.[5]

Karlukin oli hankkinut vuonna 1913 tehtäväänsä Kanadan arktiselle tutkimusmatkalle retken johtaja Vilhjalmur Stefansson 10 000 dollarilla,[6] ja se myytiin Kanadan valtiolle, joka otti vastuun retkestä.[7] Karlukin kapteeniksi tutkimusretkelle nimitettiin Robert Bartlett. Hän oli huolissaan aluksen sopivuudesta tehtävään, ja hän oli sitä mieltä, ettei sitä ollut rakennettu kestämään jatkuvaa jään painetta ja että sen koneteho ei riittänyt jään läpi kulkemiseen.[8]

Kunnostuksen jälkeenkin moottori särkyi tuon tuosta. Karlukin pääkonemestari John Munro luonnehti sitä ”varsinaiseksi kahvipannuksi... jota ei ole tarkoitettu toimimaan kuin enintään kaksi päivää kerrallaan.”[9]

Etuliitteet
Kurruluk, Keruk ja lapset, neljä S. S. Karlukilta Stefanssonin Kanadan arktiselta tutkimusretkeltä henkiin jäänyttä.

Sen jälkeen kun Kanadan valtio hankki aluksen omistukseensa, sillä oli useita etuliitteitä, kuten ”HMCS” (His Majesty's Canadian Ship),[10] ”DGS” (Dominion Government Ship),[11] ja ”CGS” (Canadian Government Ship).[12] On epäselvää oliko etuliite ”HMCS” virallinen; etuliitettä HMCS käytettiin Kandan laivaston Royal Canadian Navy aluksissa. Vaikka Karlukin kapteeni ei ollut laivaston kapteeni eikä miehistö laivaston palveluksessa, sen lippu oli Kanadan laivaston sininen lippu.[13]

Viimeinen matka
Pääartikkeli: Karlukin viimeinen matka

Karluk purjehti Alaskan Nomesta 13. heinäkuuta 1913 kohti Herschelinsaarta, missä sen oli määrä kohdata retkikunnan muut alukset. 13. elokuuta, edelleen yli 320 kilometrin päässä määränpäästä, se juuttui ahtojäihin ja alkoi ajelehtia hitaasti, etupäässä länteen, poispäin Herschelinsaaresta.[14] 19. syyskuuta Stefansson ja muut retkikunnan jäsenet poistuivat laivalta kymmenen päivän metsästysretkelle.[15] Heidän poissa ollessaan Karlukia ympäröivä jää alkoi liikkua länteenpäin nopeammin, niin että Stefansson seurueineen ei päässyt palaamaan laivalle. He lähtivät maitse kohti Point Barrowin lähellä olevaa Cape Smythea.[16] Samaan aikaan Karluk jatkoi ajelehtimista jäiden paineen uhatessa sitä. 10. tammikuuta 1914 siihen tuli reikä ja vesi alkoi virrata sisään, ja seuraavana päivänä se upposi.[17] Kaikki laivalla olleet 25 ihmistä – miehistö, retkikunnan jäsenet ja inuittimetsästäjät – siirtyivät jäälle. Oltuaan muutaman viikon tilapäisessä jääleirissä he lähtivät ponnistelemaan kohti Wrangelinsaarta, jota lähempänä ei ollut maata. Neljän hengen kärkiryhmä eksyi matkalla, ja heidät löydettiin monen vuoden kuluttua kuolleina Geraldinsaarelta.[18][19] Toinen neljän hengen ryhmä irtautui retkikunnasta ja pyrki omatoimisessti maihin. He katosivat jäljettömiin.[20][21] Niistä 17:stä, jotka pääsivät saarelle, kolme kuoli ennen kuin pelastajat saapuivat syyskuussa 1914.[22]

Lähteet
  • American Offshore Whaling Voyages: a database National Maritime Digital Library. Arkistoitu 27.11.2010. (englanniksi)
  • Annual List of Merchant Vessels of the United States (1913). Washington DC: US Department of the Treasury. (englanniksi)
  • Thomas Appleton: A History of the Canadian Coast Guard and Marine Services Canadian Coast Guard. (englanniksi)
  • Robert Bartlett: The Last Voyage of the Karluk. Toronto: McLelland, Goodchild and Stewart, 1916. (englanniksi)
  • Richard Diubaldo: Stefansson and the Canadian Arctic. Montreal: McGill-Queen's Press, 1998. (englanniksi)
  • Burt McConnell: Got Karluk's Men As Hope Was Dim (pdf) query.nytimes.com. 15 September 1914. New York. Viitattu 13 January 2010. (englanniksi)
  • William Laird McKinlay: Karluk: The great untold story of Arctic exploration. London: Weidenfeld & Nicolson, 1976. (englanniksi)
  • Jennifer Niven: The Ice Master. London: Pan Books, 2001. (englanniksi)
  • Vilhjalmur Stefansson: The Friendly Arctic. New York: The Macmillan Company, 1921. (englanniksi)

Viitteet
  1. Mathew Turner Benicia’s shipbuilder extraordinaire Historical Articles of Solano County Online Database. (englanniksi)
  2. Annual List of Merchant Vessels of the United States (1913). Washington DC: US Department of the Treasury. (englanniksi)
  3. Bartlett s. 2
  4. Appleton
  5. American Offshore Whaling Voyages: a database National Maritime Digital Library. Arkistoitu 27.11.2010. (englanniksi)
  6. Niven, s. 8–9
  7. Stefansson, s. x
  8. Bartlett, s. 2
  9. Diubaldo s. 78
  10. Niven, s. 1
  11. McKinlay, s. 81
  12. Thomas Appleton: A History of the Canadian Coast Guard and Marine Services Canadian Coast Guard.
  13. McKinlay, s. 68
  14. Niven, s. 49
  15. Bartlett, s. 34–38
  16. Stefansson, s. 58–68
  17. McKinlay, s. 64–65
  18. McKinlay, s. 72–76
  19. Niven, s. 1–3 ja 368–370
  20. Bartlett, s. 128–129
  21. Niven, s. 163–165
  22. Burt McConnell: Got Karluk's Men As Hope Was Dim (pdf) query.nytimes.com. 15.9.1914. New York.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.