Karlskrona

Karlskrona on entinen kaupunki ja nykyinen Karlskronan kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Ruotsin etelärannikolla Itämeren rannalla Blekingen läänissä ja Blekingen historiallisessa maakunnassa. Karlskrona on Blekingen läänin pääkaupunki, ja 35 000 asukkaallaan myös läänin suurin taajama.

Karlskrona
Fredrikskyrkan Karlskronassa.
Fredrikskyrkan Karlskronassa.

Karlskrona

Koordinaatit: 56°9′39″N, 15°35′10″E

Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Blekingen lääni
Maakunta Blekinge
Kunta Karlskronan kunta
Pinta-ala
  Maa 21,72 km²
Väkiluku 35 212
  Väestötiheys 1 621,2 as./km²
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]


















Karlskrona on perustettu vuonna 1680 laivastoasemaksi. Nykyäänkin siellä on Ruotsin merivoimien päätukikohta. Karlskronan keskustaajama on rakennettu saarille, joista suurimmassa, Trossössä, on varsinainen keskusta ja kaupungin vanhimmat osat. Karlskronassa on Ruotsin Itämeren rannikon suurin kalastussatama sekä tärkeä rautatieristeyspaikka.

Karlskronan laivastoasema yhdessä eräiden muiden kaupungissa sijaitsevien kohteiden kanssa kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Muita nähtävyyksiä Karlskronassa ovat esimerkiksi Blekinge-museo ja merimuseo. Vuonna 2017 Karlskrona sijoittui kärkeen Arkitekturupproret-blogin (suom. arkkitehtuurikapina) yleisöäänestyksessä Ruotsin kauneimmasta kaupungista.[2][3]

Media

Sanomalehdet Sydöstran ja Blekinge Läns Tidning ilmestyvät kuudesti viikossa.

Väestönkehitys

Karlskronan taajaman väestönkehitys 1960–2010
Vuosi Asukkaita
1960
 
30 642
1965
 
31 062
1970
 
33 873
1975
 
33 414
1980
 
32 223
1990
 
30 091
1995
 
31 597
2000
 
32 077
2005
 
32 606
2010
 
35 212
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[4] Karlskrona kasvoi yhteen Lyckebyn ja Torskorsin kanssa vuonna 1970.[4]

Kuvia

Lähteet

  1. Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  2. Persson, Edvard: Vilken är Sveriges vackraste stad? Arkitekturupproret-blogi 9.1.2017. Viitattu 8.7.2017.
  3. Karlskrona kan bli Sveriges vackraste stad. Blekinge Läns Tidning 17.5.2017. Viitattu 8.7.2017.
  4. Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.