Karl Tiander

Karl Tiander (27. heinäkuuta 1873 Pietari – 19. joulukuuta 1938 Helsinki[1]) oli Pietarista Suomeen muuttanut kirjallisuuden- ja historiantutkija, joka toimi myös kirjeenvaihtajana[2].

Karl Tiander syntyi Loviisasta kotoisin olleen kultasepän perheeseen. Hän aloitti koulunkäyntinsä Pietarin saksalaisessa kimnaasissa ja jatkoi opintojaan Pietarin yliopistossa.[3] Tiander suoritti maisteritutkinnon vuonna 1906 ja väitteli tohtoriksi 1915. Hän oli Pietarin yliopiston romaanis-germaanisen filologian yksityisdosenttina 1902–1917. Vuonna 1917 hän muutti Suomeen ja toimi opettajana Helsingin yliopistossa vuoteen 1919 saakka, oli Hufvudstadsbladet- ja Fyren-lehtien toimittajana sekä johti Fundament-kustantamoa. Hän oli Hufvudstadsbladetin sotakirjeenvaihtajana Aunuksen retken aikana toukokuussa 1919 ja vieraili retkikunnan esikunnassa Vitelen kylässä. Heinäkuussa 1919 hän seurasi Hatsinassa Nikolai Judenitšin Luoteisarmeijan epäonnistunutta hyökkäystä Pietarin suuntaan. Myöhemmin Tiander oli opettajana Riian yliopistossa Latviassa vuoteen 1922 saakka. Vuosina 1922–1937 Tiander oli suomalaisten sanomalehtien kirjeenvaihtajana Saksassa.[2][4][5] Palattuaan Suomeen vuonna 1937 hän työskenteli Helsingin yliopiston kirjaston Venäjän osastossa sekä hollantilaisen lehtiyhtymän kirjeenvaihtajana[3].

Tiander erikoistui tutkijana Skandinavian maiden historiaan sekä kirjallisuuden historiaan. Diplomityössään vuonna 1906 hän tutki Pohjois-Euroopan kansojen käyttämiä merireittejä Valkoiselle merelle. Hän analysoi myös islantilaisten saagojen ja norjalaisten kronikkojen sisältöä. Tohtorinväitöskirjassaan Tiander puolusti kolmea osaa Tanska-Venäjä-tutkimuksistaan. Myöhemmin hän siirtyi tutkimaan taidehistoriaa. Vuonna 1911 hän julkaisi esseen teatterin historiasta Venäjällä ja Länsi-Euroopassa ja vuosina 1915-1916 neliosaisen tutkimuksen antiikin ja eurooppalaisen kirjallisuuden historiasta.[2]