Karl Popper

Karl Raimund Popper (28. heinäkuuta 1902 Wien, Itävalta-Unkari – 17. syyskuuta 1994 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta), oli itävaltalais-brittiläinen tieteenfilosofi, jonka näkemysten katsotaan vaikuttaneen huomattavasti myös 1900-luvun yhteiskuntafilosofiaan.[1]

Karl Popper
Popper vuonna 1980
Popper vuonna 1980
Henkilötiedot
Syntynyt28. heinäkuuta 1902
Wien, Itävalta-Unkari
Kuollut17. syyskuuta 1994 (92 vuotta)
Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Koulutus ja ura
Koulukunta analyyttinen filosofia, kriittinen rationalismi, realismi, totuuden vastaavuusteoria
Tunnetut työt Avoin yhteiskunta ja sen viholliset
Väitöstyön ohjaaja Karl Bühler ja Moritz Schlick

Popperin suurin saavutus tieteenfilosofian saralla oli falsifioinnin painottaminen induktivismin sijaan tieteellisten teorioiden todellisena tunnusmerkkinä. Popper vaikutti merkittävästi analyyttisen filosofian kehitykseen. Hänen tietoteoreettinen kantansa on instrumentalistinen, vaikka sen pohjana onkin vahva tieteellinen realismi.[1]

Elämä

Karl Raimund Popper syntyi Wienissä 28. heinäkuuta 1902 Simon ja Jenny Popperin kolmantena ja nuorimpana lapsena. Varakkaan lakimiehen perhe oli juutalaista alkuperää, mutta kääntynyt protestanttiseen uskoon, mikä oli Habsburgien keisarikunnassa sangen tavallista. Isän suku oli peräisin Böömistä, kun taas äidin juuret olivat Sleesiassa ja Unkarissa.[2]

Viisitoistavuotias Popper vuonna 1917.

Popper lopetti koulun 1918 ja kirjoittautui ulkopuolisena opiskelijana Wienin yliopistoon hankkiakseen opettajan pätevyyden. Ensimmäisen maailmansodan seurauksena Itävalta-Unkarin keisarikunta hajosi, ja uusi valtio Itävalta sai tasavaltalaisen valtiomuodon. Talouden romahdus vei Popperin perheen toimeentulon. Karl Popper sai opettajan diplomin vuonna 1924 ja aloitti työt vähäosaisten lasten parissa. Opinnot jatkuivat Wienin pedagogisessa oppilaitoksessa. Hän sai tohtorin arvon 1928. Popperin väitöskirja musiikin, filosofian ja psykologian historiasta hyväksyttiin parhain arvosanoin. Samalla hän tutustui Wienin piirin jäseniin, mutta häntä ei kuitenkaan kutsuttu piirin tilaisuuksiin. 1920-luvun alussa Popper harrasti musiikkia ja liittyi Arnold Schönbergin johtamaan yhdistykseen. [1]

Popper meni vuonna 1930 naimisiin Josefina Anna Henningerin eli ”Hennien” kanssa. Hän alkoi kirjoittaa tieteenfilosofista teosta Die beiden Grundprobleme der Erkenntinstheorie. Oikeistolaisten valtaannousu vuoden 1933 jälkeen kiristi Itävallassa poliittisen tilanteen. Juutalaisvastaisuus kasvoi ja sosialidemokraatteja vainottiin. Popperin teos julkaistiin joulukuussa 1934 lyhennettynä ja nimellä Logik der Forschung. Englanninkielinen The Logic of Scientific Discovery ilmestyi vasta vuonna 1959.[1]

Popper vieraili vuosina 1935–1936 Britanniassa, jossa hän solmi suhteita ajan filosofiseen eliittiin G. E. Mooresta Russelliin. Hän osallistui tieteellisiin kokouksiin Lontoossa, Oxfordissa ja Cambridgessa ja piti itsekin esitelmän Moral Science Clubissa. Hän tapasi myös Niels Bohrin Kööpenhaminassa. Popper anoi Englannin Academic Assistance Councililta avustusta voidakseen lähteä antisemitismin riivaamasta kotimaastaan. Vihdoin vuonna 1937 Popper sai valita tilapäisen toimen Cambridgessa tai vakinaisen viran Christchurchissa Uudessa-Seelannissa. Popper tarttui jälkimmäiseen.[1]

Sodan aikana Popper kirjoitti pääteoksensa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Se valmistui vuonna 1943 ja julkaistiin Englannissa kaksi vuotta myöhemmin. Vuoden 1946 alussa Popper saapui Britanniaan, sai siellä kansalaisoikeudet ja aloitti opettajana London School of Economicsissa.[1]

Popper luennoi 25. lokakuuta Cambridgen Moral Science Clubilla, jossa hänen ja Ludwig Wittgensteinin välillä tapahtui filosofipiireissä legendaksi muodostunut yhteenotto. Wittgenstein heilutti uunin reunalta sieppaamaansa hiilihankoa kiihkeän argumentointinsa tueksi. Kun Wittgenstein tivasi Popperilta esimerkkiä moraalisesta periaatteesta, Popper vastasi: “Ei pidä uhkailla vierailevaa luennoitsijaa hiilihangolla.” Ovi läimähti kiinni Wittgensteinin perässä.[3]

Popper vuonna 1990

Popper nimitettiin vuonna 1949 logiikan ja tieteellisen metodin professoriksi, ja hän sai vuonna 1965 aatelisarvon.[4] Hän vieraili Yhdysvalloissa Harvardissa ja Princetonissa Albert Einsteinin vieraana. Hänen laatimiaan kirjoja ilmestyi aina 1990-luvulle saakka.lähde? Popper vastaanotti elinaikanaan palkintoja ja kunnianosoituksia Euroopasta, Amerikasta ja Japanista. Niihin sisältyi kunniatohtorin arvo parissakymmenessä yliopistossa.lähde?

Talousnobelisti, filosofi Friedrich Hayek oli Popperin pitkäaikainen läheinen ystävä. Popper omisti tälle kirjansa Conjectures and Refutations. Kirjeessään Hayekille vuonna 1944 Popper sanoi: “Luulen oppineeni sinulta enemmän kuin keltään muulta elävältä ajattelijalta kenties Alfred Tarskia lukuun ottamatta.”[5]

Unkarilaissyntyinen miljardööriksi kivunnut liikemies George Soros kunnioitti entistä opettajaansa perustamalla Avoimen yhteiskunnan säätiön edistämään tiedonkulkua Itä-Euroopan sosialistimaissa.[6] Popperin ihailijoihin kuului kansainvälisen politiikan eliittiä, niinkin erilaisia henkilöitä kuin Helmut Kohl, Margaret Thatcher, Václav Havel ja Dalai Lama.[7]

Popperin vaimo Hennie kuoli vuonna 1985, ja Popper itse 17. syyskuuta 1994.lähde?

Filosofia

Hypoteesit ja falsifioitavuus
Pääartikkeli: Falsifiointi

Teoksessaan Logik der Forschung (1934, ’Tutkimuksen logiikka’) Popper arvosteli loogisen empirismin käsitystä tieteestä induktiivisena toimintana. Popper kannatti itse niin kutsuttua hypoteesi-deduktio -mallia: tieteelliset teoriat ovat hypoteeseja eli oletuksia, joista johdetaan uusia hypoteeseja.lähde?

Popper sai virikkeitä tieteenfilosofiaansa jo nuorena. Häneen teki suuren vaikutuksen, että vuonna 1919 Albert Einstein testasi suhteellisuusteoriaansa auringonpimennyksessä tehdyllä kokeella valonsäteen taipumisesta.[1]

Falsifikaatioperiaatteen pohjalla on Popperin havainto siitä, että tieteellisiä selitysjärjestelmiä on mahdotonta todistaa aukottomasti oikeiksi, koska induktiivisen eli yksityistapauksista, esimerkiksi tieteellisistä kokeista, yleistävän päättelyn pohjalta voidaan päätellä itse asiassa vain se, ettei tähän mennessä ole tullut vastaan yksittäistapausta, joka kumoaisi esitetyn selityksen tai teorian. Sen sijaan falsifikaatioperiaatteen mukaisesti teorian aukottomasti vääräksi todistaminen on mahdollista. Sen vuoksi tieteellisestä teoriasta on oltava mahdollista johtaa ennuste tai seuraamus, jota voidaan kokeellisesti testata. Näin voidaan tieteellisten kokeiden avulla löytää alkuperäisen teorian heikkoja kohtia tai virheellisyyksiä.lähde?

Falsifikaatioperiaate on vanhan kokemusperäisen koeteltavuuden vaatimuksen uusi muoto. Muita tieteellisen teorian kriteerejä ovat esimerkiksi looginen ristiriidattomuus. Popper määritteli muun muassa astrologian, freudilaisuuden (psykoanalyysi) ja marxilaisuuden näennäistieteiksi, koska niitä ei voi (edes teoriassa) todistaa vääriksi.lähde?

Yhteiskunnallisesti falsifiointi edellyttää avointa keskustelua, joka on mahdollista vain avoimessa yhteiskunnassa (The Open Society and Its Enemies (1945), suom. Avoin yhteiskunta ja sen viholliset (2000)). Popperin mielestä avoimen yhteiskunnan vihollisia ovat varsinkin Platon, Hegel ja Marx. Yhteiskuntafilosofiassa Popper perusteli käytännöllisesti liberalistista kansanvaltaa ja yhteiskuntakritiikkiä avoimen yhteiskunnan perustana.lähde?

Popper ei pitänyt evoluutiota testattavana ja falsifioitavissa olevana teoriana vaan tautologiana, jossa väitettiin että ”ne organismit, jotka jättävät eniten jälkeläisiä, jättävät eniten jälkeläisiä”.[8][9] Myöhemmin Popper kuitenkin kumosi kannanottonsa ja myönsi, että luonnonvalinta oli falsifioitavissa ja että kyseessä oli hänen erehdyksensä[10] ja että luonnonvalinta, kuten muutkin historialliset tieteet, on testattavissa, vaikka se kuvaakin ainutlaatuisia tapahtumia. Testaus onnistuu, jos niistä voidaan johtaa testattavia ennusteita.[11]

Totuudenkaltaisuus

Myöhemmin Popper yritti määritellä myös totuudenkaltaisuuden (truthlikeness) käsitettä (Conjectures and Refutations, 1963, suom. Arvauksia ja kumoamisia, 1995; Objective Knowledge, 1972). Popperin myöhempi filosofia ei miellyttänyt kaikkia hänen oppilaitaan. Ilkka Niiniluoto on jatkanut totuudenkaltaisuuden ongelman käsittelyä. Totuudenkaltaisuuden sijaan nykyisin puhutaan myös karkeistuksesta.[12]

Popperin kolme maailmaa
Pääartikkeli: Popperin kolme maailmaa

Popper tunnetaan myös niin sanotusta kolmen maailman ontologiastaan, jota Suomessa on tehnyt tunnetuksi Ilkka Niiniluoto. Teoria edustaa niin kutsutta emergenttiä materialismia. Aineellista todellisuuskäsitystä edustavat vastustajat ovat arvioineet, että popperilaisen ontologian ottaminen vakavasti tuottaa tuskin parempia tuloksia kuin emergenssin luonnontieteelliseltä pohjalta karkeistuksena määrittelevä palauttava aineellinen todellisuuskäsitys eli reduktiivinen materialismi. Popperin oppilaana tunnettu Paul Feyerabend kritisoi opettajaansa hyväksymällä tieteeksi kaiken.[13]

Historisismin kritiikki

Historisismi on Karl Popperin määrittelemä mutta hänen itsensä kritisoima yhteiskuntafilosofinen oppi, jonka kannattajien mukaan yhteiskuntatieteiden ensisijainen tarkoitus on historiallisten ennustusten tekeminen. Historisismi pyrkii tähän etsimällä ”rytmejä” tai ”kuvioita” ja löytää ”lakeja”, ”trendejä” ja ”välttämättömyyksiä” historian kehityksestä. Näillä ”laeilla” historisistit pyrkivät oikeuttamaan harvainvaltaisia yhteiskuntajärjestyksiä.lähde?

Historisismin alullepanijaksi Popper osoittaa Platonin, jonka näkemyksiä hän kritisoi armottomasti pääteoksessaan Avoin yhteiskunta ja sen viholliset.lähde?

Uudempia historisismista oikeutuksensa ammentavia poliittisia suuntauksia ovat kansallissosialismi ja kommunismi. Vaikutusvaltaisia historisisteja ovat Platonin lisäksi historiallisen materialismin isät Hegel ja Marx. Heidän ajattelunsa ei täytä Popperin mielestä luotettavan tieteellisen tutkimustyön kriteerejä, falsifioitavuudesta objektiivisuuteen. Hän käsittelee aihetta kirjassaan Poverty of Historicism sekä jatkaa omalla vaihtoehdollaan kirjassa Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. Jälkimmäisessä hän tiivistää vastauksensa historisismille: ”Tulevaisuus riippuu meistä itsestämme, ja me emme ole riippuvaisia mistään historiallisesta välttämättömyydestä.”lähde?

Popper näkee historisismin haitallisena, koska se on hänen mielestään lähes aina totalitarismin ja autoritarismin pohjavire ja perimmäinen syy. Se perustuu hänen mukaansa vääränlaisiin oletuksiin luonnontieteellisten lakien ja ennustamisen suhteesta. Koska ihmisten tieto on kausaalinen tekijä ihmiskunnan historian kehityksessä ja koska ”yksikään yhteiskunta ei voi tieteellisesti ennustaa tulevaa tietoaan”, ei myöskään ihmiskunnan tulevaisuutta ennustavaa tiedettä voi olla olemassa.lähde?

Popperilla metafyysinen ja historiallinen indeterminismi kulkevat käsi kädessä.lähde?

Avoin yhteiskunta
Pääartikkeli: Avoin yhteiskunta

Popperin mielestä yhteiskunnan tulee olla avoin keskustelulle. Valtion ei pitäisi toteuttaa mitään utopiaa ylhäältäpäin vaan antaa kansalaisten elää elämäänsä ja tavoitella onneaan haluamallaan tavalla ja tehdä ainoastaan pieniä korjausliikkeitä, joilla yritetään lievittää kärsimystä aiheuttavia ongelmia. Nämäkin päätökset tulee alistaa tarkastelulle ja kritiikille – falsifioitavuudelle.[14]

Popper perusti vuonna 1947 avoimen yhteiskunnan hengessä klassista liberalismia puolustavan Mont Pelerin Society -ryhmän yhdessä ystäviensä[14] Friedrich Hayekin, Milton Friedmanin, Ludwig von Misesin ja muiden kanssa.lähde?

Kritiikki

Popperilainen tieteenteoria joutui 1960-luvulla Thomas Kuhnin sekä postmodernististen filosofien (Michel Foucault ja Jacques Derrida) hyökkäyksen kohteeksi. Popper joutui perääntymään yleistävän päättelyn vastaisuudessaan. Tilastotieteen kehitys teki mahdolliseksi kokemusperäisten tutkimusten aikaisempaa luotettavamman tekemisen, ja myös induktiologiikka kehittyi. Filosofi Adolf Grünbaum puolestaan arvosteli Popperin psykoanalyysikritiikkiä.lähde?

Teoksia
  • The Logic of Scientific Discovery. (Logik der Forschung, 1934). New York: Basic Books, 1959. (englanniksi)
  • Avoin yhteiskunta ja sen viholliset. (The Open Society and Its Enemies, 1945.) Suomentanut Paavo Löppönen. Helsinki: Otava, 1974 (2. painos 2000). ISBN 951-1-01593-1.
  • The Poverty of Historicism. Routledge & Kegan 1960 (1957)
  • Arvauksia ja kumoamisia. (Conjectures and Refutations. The Growth of Scientific Knowledge, 1963.) Suomentanut Eero Eerola. Kansi- ja selkäalanimeke: Tieteellisen tiedon kasvu. Helsinki: Gaudeamus, 1997. ISBN 951-662-625-4.
  • Objective Knowledge. An Evolutionary Approach. Oxford: Clarendon Press, 1972 (revised edition 1979). ISBN 0-19-875024-2. (englanniksi)

Lähteet
  1. Otavan suuri ensyklopedia. Täydennysosa 1, s. 9788, art. Popper, Karl. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-05124-5.
  2. David Edmonds, John Eidinow, Wittgensteinin hiilihanko, sivut 110–111.
  3. David Edmonds, John Eidinow, Wittgensteinin hiilihanko, sivu 266.
  4. Thornton, Stephen: Karl Popper The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
  5. Hacohen, M.: Karl Popper: The Formative Years, 1902–1945. Cambridge: Cambridge University Press, 2000.
  6. Chung, Juliet & Das, Anupreeta: George Soros Transfers $18 Billion to His Foundation, Creating an Instant Giant Markets. 17.10.2017. The Wall Street Journal. Arkistoitu 19.11.2018. Viitattu 19.12.2021. (englanniksi)
  7. David Edmonds, John Eidinow, "Wittgensteinin hiilihanko", sivu 209.
  8. Karl Popper, "Unended Quest: An Intellectual Autobiography", sivu 151.
  9. A. Schneider Popper and evolution
  10. Karl Popper, "Natural selection and the emergence of mind", 1978
  11. Karl Popper, "Popper: good philosophy, bad science?", 1980, New Scientist 87
  12. Kari Enqvist: Olemisen porteilla.
  13. Niiniluoto, Ilkka: ”2.2 Popper's three worlds”, Critical scientific realism, s. 23–25. Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-823833-9. (englanniksi)
  14. Karl Popper, Stanford Encyclopedia of Philosophy

    Kirjallisuutta
    • Deutsch, David: Todellisuuden rakenne. (The Fabric of Reality: The Science of Parallel Universes and Its Implications, 1997.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 1997. ISBN 952-5202-05-4.
    • Edmonds, David & Eidinow, John: Wittgensteinin hiilihanko: selvitys kahden suuren filosofin kymmenminuuttisesta kiistasta. Suomentanut Jukka Saarikivi. Porvoo ; Helsinki ; Juva: WSOY, 2002. ISBN 951-0-26460-1.
    • Raphael, Frederic: Popper: Historismi ja sen riittämättömyys. Suuret filosofit ; 17. Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Otava, 2000.
    • Haila, Yrjö: Evoluutioteoria, evoluution lait ja Popper: Sir Karl Popperin biologista evoluutioteoriaa koskevien kannanottojen arviointia. Tutkijaliiton julkaisusarja 14. Helsinki: Suomen tutkijaliitto, 1980. ISBN 951-9297-22-7.
    • Kanerva, Jukka: Karl Popper. Politiikan teorian moderneja klassikkoja, toim. Jukka Kanerva. Gaudeamus, 1989. ISBN 951-662-474-X

    Aiheesta muualla
    Tämä artikkeli kuuluu sarjaan Nykyaikaiset filosofit
    Analyyttiset filosofit
    Mannermaiset filosofit
    1900-luvun filosofia – Looginen empirismi

    Wienin piiri: Gustav Bergmann · Rudolf Carnap · Herbert Feigl · Philipp Frank · Kurt Gödel · Hans Hahn · Victor Kraft · Karl Menger · Otto Neurath · Moritz Schlick · Friedrich Waismann
    Berliinin piiri: Kurt Grelling · Carl Gustav Hempel · David Hilbert · Richard von Mises · Hans Reichenbach
    Muita edustajia: Alfred J. Ayer · Eino Kaila · Ernest Nagel · Karl Popper · Louis Rougier · Alfred Tarski · Willard Van Orman Quine

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.