Karl-Heinz Ohlig

Ohlig väitteli vuonna 1969 aiheenaan Woher nimmt die Bibel ihre Autorität? Zum Verthältnis von Schriftkanon, Kirche und Jesus. Teologina Ohlig tarttui jatkuvasti kiistanalaisiin aiheisiin. Hän kysyi, tarvitseeko kirkko paavia (Braucht die Kirche einen Pabst?, 1973). Kirjassa Die Welt ist Gottes Schöpfung (1984) hän sovitti toisiinsa kristinuskoa ja evoluutioteoriaa. Teoksessa Ein Gott in drei Personen? Vom Vater Jesu zum ‚Mysterium‘ der Trinität (1999) hän katsoi, että kolminaisuusoppi on kristinuskossa kulttuurihistoriallisen kehityksen tulosta, eikä sitä tulisi pitää kristillisenä normina.[1]

Vaikka ei ollutkaan arabisti, Ohlig siirsi uskonnonhistorioitsijana huomionsa myös islamiin. Hän alkoi esittää sen synnystä hyvin epäsovinnaisia näkemyksiä. Vuonna 2005 Ohlig julkaisi yhdessä Gerd R. Puinin kanssa kokoomateoksen Die dunklen Anfänge. Neue Forschungen zur Entstehung der frühen Geschichte des Islam. Siinä hän esitti näkemyksen, että islam syntyi kristillisenä, antitrinitaarisena arabialaisena uskonlahkona, ja muhammadun ('ylistetty') oli alun perin Jeesusta tarkoittava kunnianimi. Nimi esiintyi tässä merkityksessä myös Koraanissa. Muhammed ei siten ollut historiallinen henkilö, vaan myöhemmän ajan käännösvirheen tuottama hahmo, joka täytti oman profeetan tarpeen uudessa uskonnossa. Kirja käännettiin vuonna 2010 myös englanniksi.[2] Ohligin toimittama teos Der frühe Islam (2007) jatkoi islamin varhaisvaiheiden historiallis-kriittistä tutkimusta ja sisälsi muun muassa Volker Poppin ja Christoph Luxenbergin artikkeleita. Tämäkin teos käännettiin englanniksi vuonna 2013.[3]

Ohlig uskoo, että islamilainen ajanlasku ei lähtenyt liikkeelle vuodesta 622 sen takia, että tuolloin Muhammed pakeni Mekasta Medinaan, vaan siksi, että tuolloin keisari Herakleios löi persialaiset, mitä pian seurasi sassanidien valtakunnan romahdus. Molempien valtakuntien apujoukkoina (foederatii) toimineet arabit vapautuivat sen johdosta alistussuhteistaan ja nousivat uusiksi Lähi-idän hallitsijoiksi. Uusi valta ei siten olisi syntynyt ulkoisen arabivalloituksen vaan sisällissodan tuloksena. Samanlaisen teorian oli esittänyt myös israelilainen arkeologi Yehuda Nevo.[4]

Ohlig esitti arvelun, että esi-islamilainen liike olisi alun perin syntynyt Persiassa sen koillisen Khorasanin maakunnan pääkaupungissa Mervissä.[5] Ohligin mukaan islamiin johtava kehitys olisi voinut alkaa Merviin pakkosiirretyn kristillisen mesopotamialaisen arabiväestön keskuudessa. Koraanin vanhimmat suurat olisivat tämän väestön kristillisiä jumalanpalvelustekstejä, joiden kirjoittajat olivat yhteisönsä uskonnollisia johtajia.[6] Teoriaa puoltavia seikkoja ovat monen muun ohella Koraanin suurien kristillinen sisältö, Koraanin kieli ja kirjoitusjärjestelmä sekä Koraanin ja islamin monikulttuurinen sisältö, jossa esiintyy kreikkalaisia, zarathustralaisia, manikealaisia (Pöydän suura) ja buddhalaisia vaikutteita (Uskottomien suura). Merv olisi monella mittapuulla voinut olla islamin paras kiteytymiskeskus.[6] Myös islamin pyhiin kirjoituksiin kuuluvien hadith -kokoelmien tekijät 800-luvulla olivat perimätiedon mukaan enimmäkseen kotoisin Khorasanista ja Keski-Aasiasta.

Ohlig nojautui Christoph Luxenbergin käsitykseen, jonka mukaan Koraania ei ollut kirjoitettu arabiaksi vaan arabian ja syyroaramean sekakielellä, ja kirjan vanhimmat osat olisivat syntyneet syyrialaisen kirkon liturgisiin tarpeisiin. Virheellisten käännösten takia kristillinen tausta on kuitenkin peittynyt. Tästä esimerkkinä on Günter Lülingin ja Luxenbergin analysoima Voiman suura 97, joka kertoo Jumalan sanan laskeutumisesta. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Lülingin ja Luxenbergin mukaan Koraani, kuten muslimit katsovat, vaan Jeesuksen syntymä.

Ohlig on sitä mieltä, että Koraanin käsitys Jumalasta edustaa itäisen kristillisen perinteen varhaista näkemystä. Se tuo esiin alkuperäisen kristillisen monoteismin puhtaana, vailla hellenistisen trinitaarisen jumalakäsityksen myöhempiä muotoja. Siinä ilmenevä lahkolainen mielenlaatu on kuitenkin kadottanut ajatuksen Jumalan armahtavaisuudesta kääntäen ajatuksen jopa päinvastaiseksi.[7]

Ohlig arveli, että Koraania kootessa haluttiin päästä juuri lukuun 114 suurien määrässä. Tähän viittaisi se, että mukana ovat suurat 1, 113 ja 114, jotka eivät retorisesti ole Jumalan puhetta, vaan rukouksia tai loitsuja.[8] Lisäksi suurat 113 ja 114 puuttuvat joistakin varhaisista Koraanin käsikirjoituksista, [9] ja lyhimmät suurat ovat vain muutaman sanan pituisia. Syynä lukumäärään olisi voinut olla halu jäljitellä Tuomaan evankeliumia, jossa on tasan 114 Jeesuksen sanomaksi kerrottua lauselmaa. Tuomaan evankeliumi syntyi itäisessä Syyriassa, missä apostoli Tuomasta pidettiin jopa kristinuskon kantaisänä. Teoriaan sopisi, että Koraanin myyttinen kokoaja ”Uthman” on Tuomaan metateesi eli sana, jossa kirjaimet ovat vaihtaneet paikkaa.[10]

Ohlig ehdottaa Koraanin suurien jakamista mekkalaisten ja medinalaisten sijaan kolmeen, osittain päällekkäiseen ryhmään.[11] Vanhin ryhmä edustaisi syyrialais-arabialaista kristillisyyttä. Siinä tärkeimpänä hahmona on nimetön profeetta, joka on Mooses tai Jeesus. Seuraavassa ryhmässä tekstit ovat edelleen kristillisiä, mutta keskushahmona on nimetön arabiprofeetta. Viimeisessä vaiheessa tämä profeetta välittää jo aivan uusia, Raamatun sanasta poikkeavia ilmestyksiä. Samalla Koraani nähdään lopullisena totuutena eikä enää vahvistuksena aikaisemmille kirjoituksille. Tässä vaiheessa kyse on jo uudesta uskonnosta, islamista. Ohlig analysoi tämän kaavion pohjalta Muhammed-sanan esiintymiskertoja Koraanissa.[11] Tekstiyhteyksien perusteella Ohlig arvioi, että Koraanin mainitessa sanan muhammed vain neljä kertaa, niistä kaksi tai kolme viittaa Jeesukseen. Neljännessä tapauksessa kyse on Muhammed-nimisestä arabiprofeetasta. Konkreettisin hänestä kerrottu henkilötieto on profeetan ottopoika Zaidiin liittyvä tarina, joka esiintyy lyhyenä viittauksena myös Ibn Hishamin elämäkerrassa.[12][13]

Jäätyään jo eläkkeelle Ohlig perusti vuonna 2007 kollegoineen tutkimusryhmän nimeltä Inârah eli "valistus". Se on määrittelee itsensä "Islamin varhaishistorian ja Koraanin tutkimuksen instituutiksi" ja julkaisee kokoomateoksia kriittisestä islamintutkimuksesta. Niihin ovat kuuluneet teokset

• Schlaglichter. Die Beiden ersten Islamischen Jahrhunderte (2008),
• Vom Koran zum Islam. Schriften zur frühen Islamgeschichte und zum Koran (2009) sekä
• Die Entstehung einer Weltreligion I–VI (2010–2021).[14]