Karjala-kysymys

Karjala-kysymyksellä tarkoitetaan yleensä luovutetun Karjalan ja muiden Suomen jatkosodan jälkeen Neuvostoliitolle menettämien alueiden palauttamisesta käytävää keskustelua. Kysymykseen viitataan myös käsitteillä Karjalan kysymys, Karjala-keskustelu tai luovutettujen alueiden palautuskeskustelu. Vaikka nimitys Karjala-kysymys viittaakin näennäisesti vain luovutettuun Karjalaan, sillä tarkoitetaan useimmiten myös muiden luovutettujen alueiden eli Petsamon, Sallan–Kuusamon alueen ja Suomenlahden ulkosaarten palautuskeskustelua. Suomen virallisen kannan mukaan rajojen muuttamiseen ei ole tarvetta.[1] Presidentti Sauli Niinistön mukaan virallisella Suomella ei ole vaatimuksia Venäjälle, mutta Suomi on valmis keskustelemaan asiasta, jos Venäjä haluaa.[2] Palautusta ei ole nyky-Venäjältä kysytty, mutta Venäjä on antanut ymmärtää, että vastaus olisi kielteinen.[3]

Moskovan välirauhansopimuksella vuonna 1944 luovutetut alueet. Porkkalan vuokra-alue palautui vuonna 1956.

Sotien jälkeen Urho Kekkonen piti asiaa esillä epävirallisissa neuvotteluissa Neuvostoliiton johdon kanssa, mutta vaiensi julkisen keskustelun Suomessa.[2] Palautuskysymys on jäänyt kylmän sodan aikaisen vaikenemisen jälkeen kansalaiskeskustelun asteelle, koska merkittävät puolueet eivät ole nostaneet sitä aktiiviseen keskusteluun tai kannattaneet sitä. Kansalaisjärjestöistä näkyvimmät ovat olleet Karjalan Liitto ja ProKarelia.[2]

Vuosina 2004–2005 tehtyjen mielipidemittausten mukaan palautusta kannatti noin kolmasosa suomalaisista ja vastusti runsas puolet. Palautuksen perusteluiksi sanotaan karjalaisia ja Suomea kohdanneen vääryyden korjaaminen, ryöstösaaliiksi koettujen alueiden palautus ja taloudelliset syyt. Palautuksen kannattajien tekemien laskelmien mukaan palautus olisi taloudellisesti kannattavaa, mutta laskelmia on kritisoitu. Palautuksen suurimpina ongelmina koetaan rahoitus, alueen noin 350 000 asukkaan venäläisväestö ja Venäjän reaktioiden pelko. Osa katsoo asian jo vanhentuneen.

Kysymyksen historia

Toinen maailmansota

Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa Suomi joutui luovuttamaan suuren osan Karjalaa, osan Sallaa ja Kuusamoa, Petsamon Kalastajasaarennon sekä Suomenlahdella sijaitsevat Suursaaren, Tytärsaaren ja Lavansaaren. Koska luovutetusta Karjalasta evakuoidun väestön lukumäärä oli paljon suurempi kuin harvaan asutusta pohjoisesta tai Suomenlahden saarilta evakuoidun, alueluovutukseen liittyvät ongelmat leimautuivat nimenomaan ”Karjala-kysymykseksi”. Pääministeri Ryti olisi Paasikiven ja Tannerin tukemana halunnut taloudellisista syistä jättää ainakin osan karjalaisista luovutetulle alueelle. He suunnittelivat karjalaisille mahdollisuutta valita kanta-Suomeen muuttamisen ja kotiseudulleen jäämisen välillä. Lähes kaikki karjalaiset kuitenkin päättivät itse, etteivät jää Neuvostoliiton asukkaiksi.

Syntynyt Karjala-kysymys painottui evakkojen asuttamiseen, mutta myös palautuksen vaatimiseen. Karjalaiset kunnat ja seurakunnat perustivat Karjalan liiton puolustamaan karjalaisten etuja, ja eduskunta sääti pika-asutuslain, jonka käsittelyssä pääministeri Ryti antoi karjalaisia katkeroittaneen lausunnon, ettei evakoilla ole oikeutta korvauksiin.[4] Eduskunta päätti kuitenkin toisin 9. elokuuta 1940, ja osa karjalaisten menetyksistä korvattiin.[5]

Jatkosodan aikana Suomi valloitti menetetyt alueet takaisin ja miehitti lisäksi suuren osan Itä-Karjalaa. Eduskunta päätti 6. joulukuuta 1941 liittää Moskovan rauhassa menetetyt alueet takaisin Suomeen, mutta Neuvostoliitto ei päätöstä hyväksynyt. Suuri osa karjalaisista evakoista palasikin sodan aikana kotiseudulleen. Toivottiinpa sodan aikana ratkaisua myös Itä-Karjalan kysymykseen Suomen armeijan edetessä syvemmälle Neuvostoliiton alueelle. Vuonna 1944 karjalaiset kuitenkin joutuivat lähtemään suurhyökkäyksen tieltä uudelleen evakkoon. Evakkoon lähtö tapahtui kiireesti, ja harva sai mukaansa paljoakaan omaisuutta.

Moskovan välirauhansopimuksessa 19. syyskuuta 1944 kaikki vuonna 1940 luovutetut alueet joutuivat uudestaan Neuvostoliitolle samoin kuin niiden lisäksi myös koko Petsamo.

Suomessa ei täysin ymmärretty eikä hyväksyttykään evakkoon lähtöä. Moni siirtokarjalainen joutui kokemaan ryssittelyä. Tilojaan osittain luovuttamaan joutuneet länsisuomalaiset saattoivat katkerina tokaista, että: ”Olisitte jääneet sinne Karjalaanne”, kun taas siirtokarjalaiset katsoivat jäämisen mahdottomaksi.

Pariisin rauhanneuvotteluissa Paasikiven johtama valtuuskunta olisi halunnut keskustella rajakysymyksestä, mutta Suomen annettiin antaa vain yksi lausunto näkemyksistään, eikä rajantarkastuksista keskusteltu. Pariisin rauhansopimuksessa Suomen rajat vahvistettiinkin samoiksi kuin ne olivat olleet jo vuoden 1944 välirauhansopimuksen mukaan. Karjalan palautuskysymys käsitti nyt myös Petsamon aluepalautuksen.

Kylmä sota

Kylmän sodan aikana suomettuneessa Suomessa Karjalasta vaiettiin julkisesti, ja poliittiset neuvottelut käytiin salassa. Presidentti Paasikivi yritti pari kertaa ottaa asian esille. Paasikiven muistelmien mukaan hän ajatteli YYA-sopimuksen jatkamisen hintana olevan Karjalan palautus. Kylmän sodan aikana Kekkosen lisäksi erityisesti ministeri Johannes Virolainen oli tunnettu palautuksen puolestapuhuja. Absolutistina tunnettu Virolainen lupasi ottaa ryypyn, kun Karjala palautuu.

Presidentti Urho Kekkonen otti asian useasti esille neuvotteluissaan Neuvostoliiton edustajien kanssa.[6] Myös Saimaan kanavan eteläosa oli jäänyt luovutetulle alueelle, mutta 1960-luvun alussa tehtiin sopimus, jolla kanava ja kapea maakaistale sen varrella vuokrattiin Suomelle 50 vuodeksi. Kanavasta neuvoteltaessa Kekkonen oli ehdottanut, että sen länsipuolelle jääneet alueet sekä Viipuri palautettaisiin Suomelle, mutta näin ei tapahtunut.[7] Vuonna 1968 Kekkonen ehdotti Brežneville Viipurin alueen palauttamista, mutta Brežnev ei suostunut. Kekkonen ei halunnut kysymystä esille julkisesti. Hän huomautti vuonna 1956 Karjalan Liitolle jyrkkäsanaisesti Liiton vaatimuksista ottaa asia esille Neuvostoliiton kanssa ja pyysi, että Karjalan asiasta vaiettaisiin julkisuudessa.[8]

Kekkonen piti palautusta suurena unelmana ja palautumattomuutta suurimpana epäonnistumisenaan. Keskeinen argumentti hänellä oli Saksojen kysymys. Kun Neuvostoliitto ehdotti Saksan demokraattisen tasavallan tunnustamista, Kekkonen sanoi hinnaksi Karjalan palautuksen. Max Jakobson kertoo kirjassaan Tilinpäätös, että Karjalan palautus oli Kekkoselle pakkomielle.[2] Erityisesti Porkkalan palautuksen yhteydessä vuonna 1955 Kekkonen ja Paasikivi toivoivat myös muiden alueiden palautusta. Kekkonen keskusteli asiasta suurlähettiläs Lebedevin kanssa, mutta Neuvostoliitolla ei ollut tähän halua. ETYK-konferenssissa vuosina 1973–1975 Suomi ei enää ottanut palautusta esille.

Neuvostoliiton hajoaminen

Vapaa keskustelu aiheesta alkoi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, ja siitä lähtien kiinnostus palautukseen onkin ollut kasvavaa. Alueet jäivät Neuvostoliiton paikan ottaneen Venäjän federaation omistukseen. Monet ovat pitäneet hajoamisen jälkeistä aikaa otollisena palautukselle. He ovat harmitelleet ”tilaisuuden käyttämättä jättämistä” ja syyttäneet presidentti Mauno Koivistoa saamattomuudesta. Koivisto ei koko presidenttikautenaan osoittanut halua palauttaa alueita ja halusi vaientaa keskustelun.[2] Kun Neuvostoliitto oli hajoamaisillaan, Koivisto lähetti Moskovaan ulkoministeri Pertti Paasion kertomaan, että Suomi ei vaadi Karjalaa takaisin.[9]

Suomi irtaantui 21. syyskuuta 1990 yksipuolisesti Pariisin rauhansopimuksen sotilaallisista pykälistä, mutta rajakysymykseen ei otettu kantaa. YYA-sopimuksen katsottiin Suomessa sopivan huonosti Euroopan unionin rakennelmiin, ja neuvottelut sopimuksen muuttamisesta aloitettiin vuonna 1991.

Kainuun Sanomien tietojen mukaan loppuvuodesta 1991 Venäjän presidentti Boris Jeltsinin hallitus tarjosi Suomen korkeimmalle johdolle mahdollisuutta ostaa Karjala. Myynti olisi ollut jatkoa Baltian maiden itsenäistymiselle. Mauno Koivisto olisi lehden mukaan nimittänyt salaisen komitean selvittämään luovutetun Karjalan alueella olevan infrastruktuurin arvon sekä perusrakenteiden kunnostuksen kustannukset. Työryhmä työskenteli vuodenvaihteessa 1991–1992 ja kokoontui muun muassa Santahaminassa. Ryhmä koostui kymmenkunnasta yhdyskunta- ja kaupunkirakentamisen asiantuntijasta, ja sen arvion mukaan Karjalan kauppahinta olisi ollut noin 64 miljardia markkaa. Infrastruktuurin kunnostus olisi tullut maksamaan paljon enemmän, jopa noin 350 miljardia markkaa. Kainuun Sanomien mukaan Koivisto piti hintaa liian kalliina.[10] Tuolloin ulkoministerinä toiminut Paavo Väyrynen kertoi Suomen Tietotoimistolle, ettei hän tiedä mitään Kainuun Sanomien väitteistä. Samoin kertoi silloin ulkoministeriön poliittista osastoa johtanut Jaakko Blomberg STT:lle ja Yleisradiolle 18. elokuuta 2007. Saman päivän aamuna Kainuun Sanomien haastattelussa hänellä oli kuitenkin ollut mielikuva työryhmästä. Väyrysen mukaan tuolloin keskusteltiin ainoastaan siitä, että ”yritykset ja yksityiset saattaisivat voida ostaa tai vuokrata maata Karjalan alueelta”.[11] Sen sijaan tuolloinen pääministeri Esko Aho piti Koiviston asiantuntijaryhmää mahdollisena.[12] Venäjän entinen valtiosihteeri Gennadi Burbulis kiisti Karjalaa koskaan tarjotun[13] ja Koivisto tarjousta koskaan saaneensa, saati asiantuntijaryhmää nimenneensä.[14] Jeltsinin hallituksen neuvonantajana toiminut Andrei Fjodorov kertoi Helsingin Sanomille, että hän oli ollut vuosina 1991–1992 mukana Venäjän hallituksen perustamassa 6–8 henkilön ryhmässä, joka oli laskenut Karjalan palauttamisen hintaa Suomelle. Hinnaksi arvioitiin 15 miljardia dollaria. Hänen mukaansa Koivisto ja Väyrynen tiesivät näistä epävirallisista keskusteluista ja yhteydenotoista.[15] Kun Kainuun Sanomat syyskuussa 2007 kysyi Jaakko Blombergilta Fjodorovin haastattelun jälkeen uudestaan Karjala-työryhmästä, Blomberg sanoi suoraan, että hänellä on mielikuva, että Karjalan palauttamisen hintaa laskettiin ulkoministeriössä. Presidentin roolin hän kuitenkin kiisti asiassa.[16] Väyrynen on kommentoinut, ettei mitään vakavasti otettavia viestejä Karjalan myymisestä Venäjältä tullut, mutta totesi, että asiasta oli liikkeellä ”kaikenlaisia huhuja ja väitteitä”.[17]

Vuonna 1992 Suomi teki Venäjän kanssa niin sanotun naapuruussopimuksen, jolla korvattiin YYA-sopimus. Se sisältää pykälän rajojen loukkaamattomuuden kunnioittamisesta, mutta ei sotilaallisia kohtia. SMP:n kansanedustajat Tina Mäkelä, Hannu Suhonen ja Marita Jurva vastustivat sopimusta sen rajoja koskevan artiklan vuoksi. Edustajat katsoivat sopimuksen merkitsevän Karjalan takaisinsaamisesta neuvottelemisen mahdollisuuden hylkäämistä ja sen lyövän kuoliaaksi ”Suomen kansan laajojen piirien ja erityisesti maamme karjalaisten toiveet entisen rakkaan lääninsä liittämisestä takaisin Suomeen”. He äänestivät sopimusta vastaan. Sopimuksen puolesta äänestänyt SMP:n kansanedustaja Sulo Aittoniemi totesi samassa eduskuntakeskustelussa, että yksi tapa Suomen saada Karjala takaisin on neuvotteluteitse: ”Toinen mahdollisuus meillä saada Karjala takaisin on julistaa sota Venäjälle, mennä Viipuriin torrakko selässä ja pussihousut jalassa ja sanoa, että nyt pojat aloitettiin. Ottakoot itäisen naapurin ihmiset leikkinä tämän asian, mutta siis meillä on tasan kaksi mahdollisuutta ollut ennen tätä sopimusta ja on tämän sopimuksen jälkeenkin. Voimme käyttää kumpaa haluamme, todennäköisesti neuvottelutietä tässä tapauksessa.”[18]

Suomen Kuvalehdessä 49/1995 julkaistiin toimittaja Olli Ainolan artikkeli otsikolla ”Suomi vaihtoi Karjalan Euroopan unioniin”. Siinä väitettiin, että neuvottelut Karjalan palautuksesta olisivat estäneet Suomen jäsenyyden Euroopan unionissa ja Natossa. Ulkoministeri Rafael Paasio ilmoitti, että ”Sopimus vahvisti itärajan uudelleen, vaikka siitä ei paperille mitään sanallisesti pantukaan”.[19] Asiaa ei kuitenkaan ole julkisuudessa vahvistettu, eivätkä rajakiistat ole olleet EU- tai Nato-jäsenyyden este: Baltian maat hyväksyttiin molempiin jäseniksi, vaikka niillä ei ollut rajasopimusta Venäjän kanssa, samoin kuin Kypros EU:n jäseneksi, vaikka Turkki käytännössä miehittää pohjoisosaa.

Uusi Venäjä
Boris Jeltsin vuonna 1993.

Presidentti Jeltsin totesi 18. toukokuuta 1994 Martti Ahtisaaren valtiovierailulla Kremliin, että: ”Suomen alueiden vieminen oli Stalinin totalitaarista politiikkaa, ja jokainen Venäjän johtaja tuntee piston sydämessään tehdystä vääryydestä”.[20] Vuonna 1996 Jeltsin sanoi, että: ”Olen sitä mieltä, että Karjalan liittäminen [Neuvostoliittoon] oli ilman muuta Stalinin aggressiivista totalitarismista politiikkaa. Emmekä Suomen presidentin kanssa voi sallia sellaista.”[21] Myöhemmin vuonna 1997 Jeltsin piti rajakysymystä ratkaistuna ja halusi kieltää keskustelun. Vuonna 1998 Venäjän talouskriisin yhteydessä Karjalan tasavallan presidentti Sergei Katanandov piti rajanmuutosta vaarallisena ja ennustamattomana tekona ja ilmoitti tasavallan johdon olevan paitsi rajanmuutosta, myös koko kysymykseen paluuta vastaan.[22]

Vuonna 2000 presidentti Vladimir Putin sanoi suomalaisten lehtimiesten haastattelussa, että keskustelu rajamuutoksista vaikeuttaa maiden välisiä suhteita. Tähän presidentti Tarja Halonen totesi, että kaikesta on voitava avoimesti keskustella.[23] Vuonna 2001 Suomen-vierailullaan Putin otti sovittelevamman linjan, ja sanoi että rajanmuutokset eivät ole paras ratkaisu, ja ehdotti Karjala-kysymykseen ratkaisuksi integraatiota ja yhteistyötä.[24]

2000-luvulla
Karjalan palautusta puolustetaan joskus Karjalan luonnon kauneudella. Kuvassa Laatokkaa Sortavalan edustalla.

Karjala-keskustelu ei ole yltänyt sen enempää sisä- kuin ulkopoliittisellekaan tasolle joitakin yksittäisiä kannanottoja lukuun ottamatta, vaan se on jäänyt kansalaiskeskusteluksi. Mikään merkittävä puolue tai poliittinen taho Suomessa ei aja Karjalan palautusta. Jotkin yksittäiset poliitikot kuten Ari Vatanen ja Risto Kuisma ovat kuitenkin ilmaisseet tukensa palautukselle, kun taas esimerkiksi presidentti Mauno Koivisto on jyrkästi vastustanut jo asiasta puhumistakin. Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Timo Soini ja Arto Lahti kannattivat palautusta avoimesti, ja Lahdella se kuului pääteemoihin. Karjala-keskustelusta on myös lisätty maininta CIA:n The World Factbookiin, jonka tarkoituksena on palvella yhdysvaltalaista yleisöä ja päätöksentekijöitä.[25]

Karjala-keskustelua käydään aktiivisesti esimerkiksi Internetin keskustelupalstoilla kuten KareliaForumissa ja siirtokarjalaisten heimolehdessä Karjalassa. Ajoittain keskustelu ylittää uutiskynnyksen Venäjällä: vuoden 2003 mielenosoitus ja Karjalan palautus -kirjan julkistaminen olivat esillä tiedotusvälineissä. Venäläinen televisiokanava NTV lähetti vuonna 2002 Karjalan palautuksesta dokumentin ja Ren TV vuonna 2006. Myös mielipidemittaukset on noteerattu Venäjällä. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi 18. tammikuuta 2005, että mielipidemittauksia järjestävät ovat ”provokaattoreita, joiden tarkoituksena on elvyttää aluevaatimuksia”.[26] Helsinkiläinen asianajaja Kari Silvennoinen ilmoitti 22. toukokuuta 2006 aikovansa oikeustoimiin Venäjän valtiota vastaan, jotta menetettyjen tilojen omistajat saisivat omistusoikeutensa takaisin.[27] Venäläinen media huomioi asian, ja muun muassa uutistoimisto Tass ja verkkolehdet Novyje Izvestija ja Vremja Novostei kirjoittivat aiheesta.[28] Venäläiset tuomioistuimet hylkäsivät Silvennoisen vaatimukset ja Europan ihmisoikeustuomioistuin ei ottanut niitä käsittelyyn.[29]

Tammikuussa 2010 sortavalaisiin postilaatikkoihin oli ilmestynyt lentolehtisiä, joissa kehotettiin kaupunkilaisia järjestämään kansanäänestys Suomeen liittymisestä.[30] Tempauksessa vastuussa olleelle venäläismiehelle annettiin 100 000 ruplan sakkotuomio. Hänen mukaansa kyseessä oli hätähuuto Karjalan kehnon tilanteen vuoksi. Miehen ilmoitettiin huhtikuussa 2011 hakevan poliittista turvapaikkaa Suomesta.[31]

Krimin miehityksen jälkeen

Vuonna 2015 yhdysvaltalainen tiedusteluyhtiö Stratfor julkaisi ennusteen vuosille 2015–2025, jossa todettiin, että Karjala haluaa liittyä Suomeen. Yhtiön mukaan Venäjän federaatio lakkaa nykymuodossaan olemasta, mikä edistäisi halukkuutta Suomeen liittymisestä. Stratforin mukaan Venäjän taloudelliset vaikeudet kaatavat maan ja useita itsenäisiä Venäjästä riippumattomia alueita alkaa muodostua. Karjalan Kuvalehden päätoimittaja Veikko Saksi oli samaa mieltä arvioiden kanssa.[32]

Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan vuonna 2022 alkoivat spekulaatiot siitä, mitä tapahtuisi, jos Venäjän federaatio hajoaisi sodan ja presidentti Vladimir Putinin toimien seurauksena. Eräissä varsin pitkälle menevissä arvioissa esitettiin, että hajoamisen seurauksena Suomi saattaisi liittää Karjalan itseensä.[33]

Palautusjärjestöt

Koska puolueet eivät ole ottaneet asiaa ajaakseen, on perustettu muutamia kansalaisjärjestöjä ajamaan asiaa. Näistä jäsenmäärältään suurin on talvisodan jälkeen perustettu karjalaisten etujärjestö Karjalan Liitto. Sen tavoitteisiin on aina kuulunut karjalaisen kulttuurin vaalimisen lisäksi Karjalan palautus Suomen valtiolliseen yhteyteen. Keväällä 2004 pidetyssä seminaarissa liitto totesi Karjala-kysymyksen tarkoittavan Karjalan palautusta. Karjalan Liiton puheenjohtaja Markku Laukkanen on valitellut, että niin sanotut ”pienet palautusjärjestöt” vaikeuttavat Karjalan Liiton toimintaa Venäjällä ja pilaavat sen maineen siellä.[34]

Muut palautusjärjestöt ovat syntyneet tyytymättömyydestä Karjalan Liiton toimintaan palautusasiassa. Järjestöistä näkyvimmät ovat ProKarelia, Aluepalautus ry, ja Tarton Rauha ry. ProKarelia on kansalaisjärjestö, joka haluaa edistää Karjala-keskustelua. Sillä on tähän tarkoitukseen internet-sivut, ja se julkaisee uutisia ja Karelia Klubi -nimistä palautuslehteä, joka ilmestyy kuudesti vuodessa. Aluepalautus ry. on lähettänyt yksityisten karjalaisten tilojen palautusanomuksia Venäjän hallitukselle ja tiedottaa palautuksesta liittyvistä kysymyksistä ja järjestää yleisötilaisuuksia, seminaareja ja koulutusta. Tarton Rauha ry. järjestää muun muassa keskustelutilaisuuksia. ProKarelia julkaisi vuonna 1998 ”Karjalan reformin” ja maaliskuussa 2005 Karjalan palautus -nimisen kirjan, joka sai julkisuutta aina Venäjällä asti.

Perussuomalaisten entisen nuorisojärjestön Perussuomalaisten Nuorten kanta oli vuodesta 2018, että Suomen valtion on vaadittava Venäjää palauttamaan luovutetut alueet.[35]

Kysymyksen osa-alueita

Venäjän kanta

Venäjä on antanut ymmärtää, ettei sillä ole aikomusta suostua Karjalan palauttamista koskeviin neuvotteluihin. Tammikuussa 2005 mielipidemittauksia kommentoidessaan ulkoministeri Sergei Lavrov totesi, että jos palautusta pyydetään, ”vastaus tulee olemaan ehdottoman kielteinen”.[3] Palautusta kannattavien toiveita on kuitenkin vahvistanut Venäjän ja Japanin edistyminen Kuriilien saarten kiistassa. Venäjä on myös palauttanut Kiinalle pienen maa-alueen maiden rajalta ja yrittänyt tehdä rajasopimuksia Baltian maiden kanssa. Usein arvellaan, että Karjalan palautus vahvistaisi vaatimuksia muissa Venäjän rajakysymyksissä kuten juuri Kuriilien tai Kaliningradin tapauksissa.

Kuriilien ja Baltian rajakiistat eivät kuitenkaan ole suoraan verrannollisia Karjala-kysymykseen, sillä mailta puuttuvat rajasopimukset toisin kuin Suomelta. Kiinalle palautettu maa-alue on pinta-alaltaan (337 km²) ja väestöltään huomattavasti Suomen luovuttamia alueita pienempi (noin 40 000 km²). Lisäksi esimerkiksi Viron kanssa tehty kaatunut sopimus perustuu Neuvosto-Viron rajoihin eikä Tarton rauhaan.

Helsingin Sanomien tilaamassa tutkimuksessa 10 % epäili palautuksen kiristävän Suomen ja Venäjän suhteita. Tämä oli neljänneksi suurin syy vastustamiseen. ProKarelia uskoo, että palautus liennyttää maiden välejä ja että se luo Venäjästä myönteisen kuvan. ProKarelian kielenkäytössä palautus nähdään molempia osapuolia hyödyttävänä projektina.

Venäjä pitää Karjala-kysymystä virallisesti määriteltynä Suomen ja Neuvostoliiton välillä Pariisin rauhansopimuksessa ja nykyään Venäjän ja Euroopan unionin suhteisiin liittyvänä asiana.[36]

Suomen kanta

Suomen virallinen kanta on, että rajoja voidaan muuttaa rauhanomaisesti eivätkä Pariisin rauha tai EU-sopimukset sitä estä, mutta tarvetta siihen ei ole. Tämän sanoi ulkoministeriön edustaja Yleisradion Suomi puhuu -ohjelmassa 2003. Myös muut viralliset lausunnot ovat olleet samansuuntaisia. Presidentti Martti Ahtisaari sanoi vuonna 1998: ”Suomen virallinen kanta on, että Suomella ei ole aluevaatimuksia Venäjälle. Jos Venäjä haluaa keskustella luovutettujen alueiden palauttamisesta, Suomi on siihen valmis.”[1] Ulkoministerit Erkki Tuomioja ja Alexander Stubb ovat toistaneet tämän vastauksen eduskunnassa vastauksina kirjallisiin kysymyksiin vuosina 2004, 2011 ja 2012.[37][38][39] Pääministeri Matti Vanhanen taas totesi Yleisradion pääministerin haastattelutunnilla 21. marraskuuta 2004, että: ”ei aio olla pääministerinä tätä rauhaa vahingoittamassa”.[40]

Palautuksen hinta
Karjalassa on monin paikoin käytössä vanhat suomalaiset talot. Kuva Sortavalan maaseudulta.
Neuvostoaikana rakennettuja asuintaloja Ensossa (venäjäksi Svetogorsk)

Pelko siitä, että palautus aiheuttaisi suuria kustannuksia, on suurin vastustuksen syy. Helsingin Sanomien tilaamassa tutkimuksessa 42 % palautuksen vastustajista oli sitä mieltä ”jälleenrakentaminen olisi liian kallista”. Palautusta verrataan Saksojen yhdistämiseen ja sen odottamattoman suuriin kustannuksiin. Myös luovutettujen aluiden ränsistynyt nykytila arvelutti vastaajia. Vain palautukseen myönteisesti suhtautuvat ovat tehneet varsinaisia laskelmia. Jotkut eivät pidä siitä, että tällaisessa ”vääryyden korjaamisessa” edes ajatellaan sen hintaa.

Kansalaisjärjestö ProKarelian vuonna 1999 teettämän selvityksen mukaan palautus olisi taloudellisesti kannattava. Tämän alueelle muuttaviin 400 000 suomalaisiin, sinne tehtäviin kotimaisiin ja ulkomaisiin investointeihin ja sen luonnonvaroihin pohjautuvan tutkimuksen mukaan kustannukset olisivat noin 30 miljardia euroa kymmenen vuoden palautushankkeen aikana.[41] Vertailun vuoksi Suomen valtion vuosibudjetti vuonna 2015 on noin 54 miljardia euroa. ProKarelian tutkimusta on kritisoitu: Helsingin Sanomat piti pääkirjoituksessaan 29. kesäkuuta 2000 laskelman yhtä lähtökohtaa palautettaville alueille muuttavista 400 000 suomalaisesta toiveajatteluna.[42] Vastineessaan Prokarelia kertoi, että arvio muuttajista perustui osaltaan Suomen Kuvalehden 22. lokakuuta 1999 julkaisemaan mielipidemittaukseen, jonka mukaan 10 % suomalaisista olisi valmiita muuttamaan alueelle[43] ja arveli, ettei Helsingin Sanomat ollut tutustunut koko selvitykseen.[44]

Venäjä-tutkija, itsekin palautusta käsittelevän kirjan kirjoittanut tohtori Ilmari Susiluoto sanoi Kirjatyö-lehden haastattelussa tammikuussa 2000, ettei ProKarelian kustannusarvio ”perustu tosiasioihin”, ja katsoi Karjalan palautuksen tuovan tuhansia ongelmia.[45] Venäjällä toiminut arkkitehti Esa Paaso arvioi vuonna 1998 jo Viipurin remontin maksavan 30 miljardia markkaa (noin viisi miljardia euroa), ja että alue on syrjäseutua, jonne on vaikea houkutella investointeja.[46]

Karjalan palautusta kannattavan Helsingin kauppakorkeakoulun professori Arto Lahden mukaan Karjalan infrastruktuurin kuten teiden ja asuntojen rakentamiseen kuluisi kymmenen vuoden aikana kaikkineen 28 miljardia euroa. Arvio jakautuu siten, että 20 miljardia euroa tulee yksityisiltä tahoilta ja kahdeksan miljardia euroa julkiselta taholta.[47] Turun kauppakorkeakoulun laskentatoimen professori Pekka Pihlanto esitti Kanavassa 4–5/2000 ja 7/2000 ja Helsingin Sanomissa 28. heinäkuuta 2006 monia varauksia Karjalan palautuksen väitetyn taloudellisen kannattavuuden suhteen.[48][49][50] Suomen Pankin osastopäällikkö Antti Suvanto arvioi Helsingin Sanomissa elokuussa 2005, että Karjalaan tehtävät rahansiirrot olisivat suhteessa paljon suuremmat kuin Saksan yhdistymisen hinta ja että Suomesta ei löytyisi sellaista maksuhalukkuutta. Se ei Suvannon mukaan olisi mikään sopuisa hanke.[51]

Oikea rauhansopimus?

Keskusteluissa palauttajat ovat pitäneet Pariisin rauhansopimusta 1947 pakkorauhana. Tämän vuoksi keskustelussa nostetaan esille Tarton rauhansopimus, joka palauttajien retoriikassa käsitetään tasapuolisten sopijaosapuolten sopimukseksi ja tästä syystä moraalisesti oikeampana pidetty. Perusteluksi esitetään myös, että Tarton rauha on ensimmäinen itsenäisen Suomen tekemä rajasopimus. Tämä yksinään ei juridisesti päde, koska Pariisin rauha on Suomen viimeisin rajat määritellyt valtioiden hyväksymä rauhansopimus. Suomen virallisen kannan mukaan niitä ei ole tarpeen muuttaa. Saman kannan mukaan mikään sopimus ei toisaalta estä muuttamaan rajoja, jos yhteistä tahtoa Suomella ja Venäjällä riittäisi.

Alueen rajan ovat määritelleet monet rajasopimukset, ensimmäisenä Pähkinäsaaren rauha. Kannattajien mielestä ne eivät liity Karjala-keskusteluun siksi, että aikaisemmat rauhat on tehty Ruotsin ja erilaisten venäläisten valtioiden välillä eikä Suomen ja Venäjän. Helsingin Sanomien tilaamassa tutkimuksessa 16 % vastustajista ajatteli, että ”vanhojen vääryyksien perään on turha haikailla”. Tämä oli toiseksi suurin vastustamisen syy.

Esimerkiksi Adolf Ehrnroothin mielestä Tarton rauhan rajat olivat ainoat oikeat. Tämä näkemys Tarton rajasta Suomen oikeana rajana on vastoin presidenttien Paasikiven ja Mannerheimin nimeen yhdistettyä näkökantaa, jonka mukaan sopimus oli Suomen kannalta liian hyvä jäädäkseen pysyväksi, ja se tehtiin Neuvosto-Venäjän ollessa vielä heikko.[52] Tämän ajatuksen mukaan Venäjä on ”aina” käyttäytynyt normaalin imperialistisen ja naapureitaan uhkaavan suurvallan tavoin kantaessaan huolta muun muassa Pietarin turvallisuudesta.

Omana aikanaan kaikki eivät suinkaan nähneet Tartonkaan rajaa ”ainoana oikeana rajana”, vaan monet Suomessa pitivät sopimusta ”häpeärauhana”, ja olisivat halunneet, että raja olisi heimosotien jälkeen sisältänyt Itä-Karjalan. Pariisin rauhaa taas on pidetty painostusrauhana, jossa Suomea ei päästetty neuvottelemaan rauhanehdoista, ja siksi pätemättömänä.

Näkemys erilaisissa raja- ja rauhansopimuksissa määriteltyjen rajojen luokittelusta ”oikeudenmukaisiin” ja ”epäoikeudenmukaisiin” voidaan palautuksen vastustajien mielestä kyseenalaistaa. Esimerkiksi Keski-Euroopassa rajoja on satojen ja tuhansien vuosien aikana siirretty lukemattomia kertoja ja monien alueet (esimerkiksi Ranskan ja Saksan raja-alueilla oleva Alsace) ovat olleet vuoroin useiden eri maiden hallinnassa.

Kenellä on oikeus Karjalaan?

Karjala on maantieteellisesti laajempi käsite kuin luovutettu Karjala. Osia luovutetusta Karjalasta on ollut vuosien saatossa niin Ruotsin, Novgorodin, Venäjän kuin Suomenkin hallussa. Keskusteluissa on yritetty määritellä, mikä näistä on omistanut alueen ensin ja mikä kauimmin. Myös nykyasukkaiden ja evakkojen omistusoikeudesta kiinteistöihin on kiistelty.

Palautuksen vastustajat korostavat usein, että Karjala oli itsenäistä Suomea vain 20 vuotta kun taas Venäjää 60 vuotta. Puolustajat vastaavat, että niin olivat kaikki muutkin Suomen alueet olleet ennen vuotta 1940 ja kysyvät, oikeuttaako ”alueryöstö” omistuksen. Historiallisesti Venäjän valta tietenkin kesti paljon pidempään kuin 60 vuotta. Kansainvälisen oikeuden mukaan Viipurin ja Laatokan Karjala, jotka aikanaan tunnettiin myös nimellä Vanha Suomi, kuuluivat vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhasta lähtien Venäjään. Muunkin Suomen tultua 1808–1809 sodan jälkeen liitetyksi Venäjään Vanha-Suomi siirrettiin hallinnollisesti osaksi Suomen suuriruhtinaskuntaa vuonna 1812. Venäjän valta kesti Suomen itsenäistymiseen saakka (1917), yhteensä siis lähes 200 vuotta, ja on jatkunut uudelleen vuodesta 1944 tähän päivään. Periaatteessa vain Petsamo, joka siirtyi Suomelle Tarton rauhassa, oli ennen alueluovutusta ollut hallinnollisesti osa Suomea 20 vuotta.

Evakkokarjalaisten maaomistus on myös aiheuttanut eripuraa. Toisten mielestä valtio omistaisi tilat, koska se osittain korvasi karjalaisille menetykset. Toiset taas sanovat, että tilat pitää palauttaa edellisille yksityisille omistajille. Sama asia aiheutti keskustelua myös Porkkalan alueen palautuksen yhteydessä. Omistusoikeuden säilymisen puoltajat perustelivat tällöin kantaansa sillä, että Porkkala oli ollut vain vuokrattuna, jolloin Suomen suvereniteetti ei ollut lakannut alueella, ja Porkkala oli ollut vuokralla vain lyhyen aikaa, ei sukupolvien yli.[53][54][55] Sekä Porkkalan palautuksen että Karjalan takaisinvaltauksen yhteydessä 1941 omistusoikeuden palauttamisesta säädettiin laki. Edellisessä tapauksessa omaisuuden takaisinsaamisen ehtona oli Toisen korvauslain mukaan maksettujen korvausten takaisinmaksu, jälkimmäisessä Pika-asutuslain perusteella saadusta tilasta luopuminen.[56][57][58] Porkkalan palautuslaki sisälsi myös nimenomaisen pykälän, että mikään Porkkalan alueella olevaa omaisuutta koskeva oikeustoimi, joka oli tehty ennen lain voimaanastumista, ei ollut pätevä.

Alueella on asunut ennen toista maailmansotaa lähinnä itämerensuomalaista väestöä. Tätä argumenttia käyttävät palautuksen puolustajat pyrkiessään osoittamaan, että omistusoikeus olisi Suomella tai suomalaisilla, kun esihistoriaan ulottuvaa suomensukuista menneisyyttä verrataan slaavilaiseen noin 60 vuoden asutukseen. Tämä nostaa esiin uudet kysymykset siitä, oikeuttaako historia tekemään nykymaailmassa päätöksiä ja voivatko nykysuomalaiset esittää vaatimuksia sillä perusteella, että he samaistavat itseensä satoja tai tuhansia vuosia sitten eläneisiin ihmisiin, jotka tuskin tunsivat suomalaisuuden käsitettä.

Viipurin Karjalaa lukuun ottamatta alueella asui keskiajalta 1600-luvulle pääasiassa ortodoksisia, karjalankielisiä karjalaisia. Vaikka karjalaiset olivat kielellisesti suomalaisten lähisukulaisia, oli uskonto- ja valtioraja ennen nationalismin syntyä kieltä merkittävämpi ryhmien määrittäjä. Ajatus ortodoksikarjalaisten suomalaisuudesta on niin ollen syntynyt vasta 1800-luvulla. Ruotsi kävi Karjalassa sotaa paitsi Venäjää myös ortodoksista uskontoa vastaan. Sotia edeltäneen suomalaisen ja luterilaisen asutuksen varhaisimmat juuret olivat Stolbovan rauhan jälkeisessä siirtolaisuudesta, jonka tieltä alkuperäisväestö muutti pois lähinnä Tverin Karjalaan Ruotsin luterilaisen painostuksen ja Venäjän lupaamien verohelpotusten vuoksi. Viipurin Karjala taas suomalaistui ja katolilaistui jo 1300-luvulla.

Venäläisväestö

Alueilla asui vuonna 2002 sinne eri puolilta Neuvostoliittoa muuttaneita – etniseltä taustaltaan enimmäkseen venäläisiä, valkovenäläisiä ja ukrainalaisia – ja heidän jälkeläisiään 423 300, joista luovutetun Karjalan alueella 369 800. Määrä on laskenut Venäjän yleisen väestönkehityksen myötä.[59] Heidän asemansa palautuksessa on herättänyt kysymyksiä.

Vuoden 1999 tammikuussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kolmannes Viipurin asukkaista kannatti Karjalan palauttamista Suomelle, jos alueen asukkaat saisivat Suomen kansalaisuuden. Runsas puolet vastusti ajatusta. Viipurilaisista 17 prosenttia olisi ollut valmis luovuttamaan Karjalan takaisin, vaikka sen nykyasukkaiden pitäisi muuttaa muualle Venäjälle korvauksia vastaan. Peräti 27 prosenttia viipurilaisista kannatti palautusta siinäkin tapauksessa, jos he eivät saisi Suomen kansalaisuutta. Karjalan palauttamiseen suhtautuvat myönteisimmin valtion virkamiehet, koulutetut työntekijät ja alle 20-vuotiaat nuoret.[60]

Nykyasukkaat on nähty sekä uhkana että mahdollisuutena. Helsingin Sanomien tutkimuksessa toiseksi eniten eli 14 % pelkäsi, että ”Suomeen syntyisi liian suuri venäläisvähemmistö, mikä aiheuttaisi jännitteitä”. Epäilyksiä herättää Venäjän aktiivinen ja aggressiiviseksi väitetty tapa puolustaa naapurimaissaan asuvia venäläisvähemmistöjä ja niiden oikeuksia. ProKarelia on ehdottanut venäläisten alueelta poistumista helpottavia muuttoavustuksia ja puhunut myös siitä, että osan heistä olisi itse asiassa hyvä jäädä alueelle työvoimaksi. Osa alueella asuvista kuuluu virkamiehiin kuten rajavartijoihin ja ProKarelian arvion mukaan näiden siirryttyä uudelle rajalle nykyasukkaita jäisi alueelle noin 200 000. Tähän skenaarioon liittyy myös kysymykset siitä, myönnettäisiinkö heille Suomen kansalaisuus ja annettaisiinko heidän heti palautuksen jälkeen muuttaa nykyisen rajan puolelle Suomeen.

Palautusta on joskus vaadittu, tai siitä on unelmoitu, ilman asukkaita. Vaatimus on aiheuttanut syytteitä ihmisoikeusrikkomuksista. Huomautetaan usein, ettei tunnu hyväksyttävältä korjata menneitä vääryyksiä siten, että häätö kostettaisiin häädöllä. Vastustajat myös epäilevät Suomen kykyä tai halukkuutta ottaa tämän kokoista venäläisväestöä vastaan.

Matkailutoimittaja Markus Lehtipuun laskujen mukaan Karjalan noin 1 250 suomalaiskylästä yli 800 on täysin tyhjillään ja lopuissakin asutus on tiiviimpää, joskaan ei asukasluvultaan suurempaa kuin suomalaiskaudella.[61] Kyliä jäi asumattomaksi jo neuvostokaudella, kun toteutettiin niin sanottu perspektiivittömien kylien likvidointi.

Öljysatamat ja Saimaan kanava

Venäjä on rakentanut alueelle Uuraan ja Koiviston öljysatamat. Palautuskeskustelussa on todettu, että ne voivat jäädä edelleen Venäjän omistukseen ja käyttöön vaikka alueet palautettaisiin Suomelle. Toiset ovat pitäneet satamia palautuksen esteenä tai ainakin sen vaikeuttajina.[62]

Saimaan kanavan käytöstä Suomi maksaa vuokraa. Kekkonen aikoinaan 1960-luvun neuvotteluissa havitteli kanavan ympäristön, Viipuri mukaan lukien, vuokraamista. Kanava sijaitsee kokonaisuudessaan Tarton rauhan rajan sisäpuolella.

Ratkaisuehdotuksia
  • Nykytilanteen säilyttäminen
  • Palautus Tarton rauhan rajoihin
  • Osittainen palautus – on ehdotettu, että luovutettuja alueita ei palautettaisikaan kokonaan. Esimerkiksi Terijoki on kasvanut niin paljon Pietarin yhteyteen, että palauttaminen ainakin tyhjänä olisi hankalaa. Toisaalta varsinkin Sallan ja Kuusamon luovutetut alueet on nähty Venäjälle hyödyttöminä periferioina, joista sen olisi helppo luopua.
    • Karjalan alueen palautukseen kielteisesti suhtautunut puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund ehdotti muistelmiensa mukaan presidentti Ahtisaarelle Petsamon palauttamista, mutta tämä ei kannattanut ehdotusta.[63]
  • Vuokraus – alue vuokrattaisiin siirtymäajaksi, jonka jälkeen se palautuisi Suomelle tai Venäjälle.
  • Yhteinen kehityskohde – alue ei olisi kummankaan omistuksessa vaan yhdessä kehittäen se toisi hyödyt ja haitat molemmille. Euroopan unionin kehitysavun käyttämistä alueen kehittämiseen on myös ehdotettu.
  • Erillinen talousalue – alue palautuisi Suomelle ja sitä pidettäisiin erillään siten, että alueen verotulot ohjattaisiin vain alueelle.

Suomen poliitikkojen kommentteja

Aika ajoin poliitikoilta kysytään kantaa palautukseen. Enimmäkseen mielipiteet ovat olleet palautusta vastaan, mutta myös myönteisiä arvioita on.

Tunnettuja mielipiteitä ovat Johannes Virolaisen myönteinen kanta, Gustav Hägglundin vuoden 1992 lausuma, jonka mukaan Karjalaa ei tulisi ottaa vastaan ”vaikka sitä tarjottaisiin kultalautasella”, koska hänen mukaansa Pietari tarvitsee turvavyöhykkeen,[65] ja presidentti Mauno Koiviston kielteinen kanta. Hänen mielestään ei pitäisi kysyä, halutaanko Karjala takaisin vaan ”halutaanko se takaisin, jos se merkitsee sotaa” ja ettei Suomi tarvitse lisämaata.[66]

SMP:n kansanedustaja Marita Jurva ehdotti vuonna 1990, että Suomi voisi vaihtaa Ahvenanmaan Karjalaan. SMP:n eduskuntaryhmä sanoutui yksimielisesti irti lausunnosta ja Jurva pahoitteli lausunnon aiheuttamaa keskustelua.[67]

Asiasta on kysytty myös vaalien alla. Ennen vuoden 1999 eduskuntavaaleja Helsingin Sanomat kysyi puoluejohtajilta: ”Tulisiko uuden hallituksen ehdottaa Venäjän hallitukselle neuvotteluja Karjalan palauttamisesta?” Kannat vaihtelivat Esko Ahon mielipiteestä (”Meillä on mahdollisuus yhdessä sopien rajaa muuttaa. Tiedossa oleva Venäjän kanta on sellainen, että sellaista sopimusta ei ole nyt näköpiirissä.”) Suvi-Anne Siimeksen jyrkkään vastustukseen: ”Ei. Ihmettelen, ketkä tätä asiaa vielä viitsii pitää yllä.”[68]

Vuoden 2000 presidentinvaalissa kysymys oli esillä lehdistössä jonkin verran[69] ja Karjalan Liiton Karjalan Kunnaat -lehti teki haastattelun aiheesta. Siinä Risto Kuisma kannatti palautusta ja Ilkka Hakalehto piti tavoitetta oikeana. Riitta Uosukainen olisi pitänyt palautusta hyvänä, mutta ei uskonut siihen. Esko Aho halusi ylläpitää Karjala-optiota. Aho, Halonen ja Uosukainen vetosivat Venäjän keskusteluhaluttomuuteen. Kukaan ei halunnut kieltää keskustelua.[70]

Vuoden 2006 presidentinvaalissa Timo Soini ja Arto Lahti kannattivat palautusta avoimesti.[71] Lahdella palautus oli yksi vaaliteema. Asiaa kysyttiin presidenttiehdokkailta myös ulkomaisen median haastatteluissa. Muut ehdokkaat pitäytyivät Suomen nykyisessä kannassa.[72]

Karjalan Liiton puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Markku Laukkanen ehdotti vuonna 2004 Ahtisaarta Karjalan palautuksen selvitysmieheksi.[73] Toukokuussa 2005 Ranskan europarlamentaarikko Ari Vatanen kehotti Halosta ottamaan asian esille Moskovassa voitonpäivän juhlassa.[74] Risto Kuisma on tehnyt asiasta kaksi kirjallista kysymystä eduskunnassa[37][38] ja Olli Immonen yhden.[39] Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen totesi 2010, että Karjala tulisi palauttaa Suomelle, ”mutta mitään en ole vaatimassa”, koska ”palauttamisasia ei ole ajankohtainen, sillä naapurin puolella siihen ei ole halua” ja että ”nykytilanteessa en usko, että myöskään Suomen johto ottaisi asiaa omakseen”.[75]

Perussuomalaisten näkemyksiä

Perussuomalaiset eivät aja Karjalan palauttamista, vaikka aiheesta onkin keskusteltu puolueen sisällä. Puolueen sisällä kantoja on palautuksen puolesta ja vastaan. Jussi Halla-ahon mukaan Karjalan palautumisen toteutuminen on erittäin epätodennäköistä ja venäläisten kanssa on kuitenkin pystyttävä elämään. Hänen mielestään puolueen ei pidä ottaa itselleen mahdottomia poliittisia tavoitteita. Perussuomalaiset Nuoret ovat julkisesti ilmaisseet kannattavansa Neuvostoliitolle luovutettujen alueiden palauttamista Suomelle. Halla-aho on sanonut ymmärtävänsä, että Karjalan palautus on suomalaisille tunnepitoinen aihe, sillä Venäjä on sodalla ryöstänyt Karjalan Suomelta, joten hänen mukaan on selvää, että Venäjän pitäisi palauttaa Karjala. Halla-Aho on lisäksi todennut, että kenelläkään ei pitäisi olla mitään syytä ujostella sen sanomista, että Karjala kuuluisi palauttaa Suomelle.[76]

Eduskuntavaalien 2011 alla perussuomalaisten Jussi Niinistö ilmoitti tavoittelevansa puolustusministerin salkkua ja kannattavansa Karjalan palauttamista.[77] Niinistöstä tuli puolustusministeri Sipilän hallitukseen vuonna 2015.[78] Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola totesi syksyllä 2011 venäläisen televisiokanavan haastattelussa, että hän haluaa keskustella Karjalan palauttamiseen liittyvistä asioista ja että: ”Minun oikeustajuni mukaan Karjala, Petsamo ja Suomenlahden saaret kuuluvat Suomelle”.[79] Perussuomalaisten kansanedustaja Martti Mölsä ehdotti vuonna 2016, että Venäjä voisi satavuotislahjaksi Suomelle palauttaa Karjalan ja Petsamon.[80]

Mielipidemittaukset

Suomessa on tehty viime aikoina useita mielipidemittauksia Karjalan palautuksesta. Tutkimusten mukaan noin kolmasosa kannattaa ja runsas puolet vastustaa palautusta. Kyselyjen lukuja on kuitenkin tutkittu vähän, mutta luvuista on havaittu esimerkiksi, että nuoret ja vanhat kannattavat palautusta eniten. Kyselyissä kysymyksenasettelu ja tutkimustavat ovat olleet hieman erilaista. Presidentinvaalissa 2006 Karjala-teemalla kampanjoinut Arto Lahti sai 0,4 prosenttia äänistä.

Venäjällä kyselyn tekoa vaikeuttaa se, että sana ”Karjala” yhdistetään Karjalan tasavaltaan eikä siellä siis aina tiedetä Karjalan palautuksen tarkoittavan luovutettujen alueiden palauttamista. Tammikuussa 1999 Viipurissa MTV3:n teettämässä mittauksessa palautusta kannatti 34 % ja vastusti 57 %, jos nykyasukkaat saisivat Suomen kansalaisuuden. Jos taas palautus vaatisi alueelta muuttamisen, luvut olivat 17 % ja 77 %.

MC-Infon mittaukset syyskuussa 2005 ja joulukuussa 2007

Karjala-lehden MC-Infolla syyskuussa 2005 teettämän mielipidemittauksen mukaan 36 % suomalaisista kannattaa ja 51 % vastustaa palautusta. Kyselyn mukaan 70 % ei kieltäisi asiasta puhumista, 15 % kieltäisi ja 13 % haluaisi ulkopoliittisista syistä varovaisuutta keskusteluun. Hieman alle puolet eli 49 % halusi ulkopoliittisen johdon ottavan asiaan selkeästi kantaa kun taas 38 % ei. Puolet uskoi saaneensa riittävästi puolueetonta tietoa palautukseen liittyvistä asioista ja 42 % ei. Nuorista eli alle 25-vuotiaista samat osuudet olivat 36 % ja 56 %. 43 % kannatti hallitustenvälistä keskustelua ja 49 % vastusti sitä.

Joulukuun 2007 mittauksessa palauttamista kannatti 38 % ja vastusti 43 %. Puolet halusi poliitikkojen kertovan kantansa selvästi ja 34 % ei pitänyt sitä tärkeänä. 47 % halusi, että asia otetaan puheeksi Venäjän kanssa. Suomalaisista 72 prosentin mielestä palautuksesta voi keskustella vapaasti, kun taas 13 prosenttia katsoi, että ulkopoliittisista syistä keskustelussa pitäisi olla varovainen. 11 prosenttia taas olisi lopettamassa koko keskustelun.[81]

Helsingin Sanomat, elokuu 2005

Helsingin Sanomien Suomen Gallupilta elokuussa 2005 tilaaman mittauksen mukaan 30 prosenttia suomalaisista kannattaa ja 62 prosenttia vastustaa Karjalan palautusta. Hieman myönteisemmin suhtauduttiin silloin, jos oli kotoisin luovutetuilta alueilta: heistä 42 prosenttia kannatti palautusta. Vastaajilta kysyttiin: ”Kuinka toivottavaa olisi se, että Venäjä palauttaisi sodassa menetetyn Karjalan takaisin Suomelle?”

Kyselyssä tiedusteltiin vastustamisen syitä. Suurin syy (vastustajista 52 prosenttia) oli epäily siitä, että ”[takaisin saadun alueen] jälleenrakentaminen olisi liian kallista”. 21 prosenttia ajatteli, että ”vanhojen vääryyksien perään on turha haikailla” ja 15 prosenttia pelkäsi, että ”Suomeen syntyisi liian suuri venäläisvähemmistö, mikä aiheuttaisi jännitteitä”. 9 prosenttia epäili palautuksen kiristävän Suomen ja Venäjän suhteita. Vain 1 prosentti vastusti palautusta väitettyjen ympäristöongelmien vuoksi ja 10 prosenttia muun syyn vuoksi.[82]

Aiempia kyselyitä

Aiemmassa kyselyssä (Karjalan Liitto ja Taloustutkimus, huhtikuu 2005) 26 % suomalaisista kannatti Karjalan palautusta.[83] Sitä aikaisemmassa (STT ja Suomen Gallup, 2004) kannattajia oli 38 %.[84] Palautusta vastaan oli molemmissa tutkimuksissa 57 % suomalaisista. Suomen Kuvalehden 22. lokakuuta 1999 julkaistussa kyselyssä alueelle muuttamisesta ”kyllä”-vastauksia oli 10 % ja ”ei”-vastauksia 86 %. 4 % ei osannut sanoa. Muuttajahalukkaiden määrä aikuisväestöstä oli siis tuolloin hieman suurempi evakoiden lukumäärää oli.

ProKarelia kritisoi Taloustutkimuksen kyselyä kysymyksenasettelun vuoksi yksipuoliseksi. Se nimitti kyselyä koivistolaisittain tehdyksi viitaten presidentti Koiviston puheisiin palautuksen kalleudesta ja sodan uhasta, koska kyselyn jatkokysymykset käsittelivät vain näitä eikä vastaavia myönteisiä kysymyksiä kysytty. Tutkimuksen oli kuitenkin tilannut Karjalan Liitto, jonka suhtautuminen palautukseen on myönteinen.[85] ProKarelia on kritisoinut Karjalan Liittoa Karjala-kysymyksen unohtamisesta.

Karjalan palauttamisesta tehtyjä mielipidemittauksia Suomessa
Teettäjä Tekijä Vuosi Kannattaa Vastustaa Eos Virhemarginaali
Karjala MC-Info Oy 2007 38 % 43 % 19 %
Karjala MC-Info Oy 2005 36 % 51 % 14 %
Helsingin Sanomat Suomen Gallup 2005 30 % 62 % 8 %
Karjalan Liitto Taloustutkimus 2005 26 % 57 % 16 %
STT Suomen Gallup 2004 38 % 57 % 5 %
Suomen Kuvalehti 1998 20 % 58 % 22 %
Suomen Kuvalehti 1997 22 % 59 % 19 %
Suomen Kuvalehti 1996 21 % 66 % 13 %

Elinkeinoelämän valtuuskunnaan EVA:n asennetutkimus

Maaliskuussa 2006 julkaistun Elinkeinoelämän valtuuskunnan asennetutkimuksen (1 218 vastaajaa, satunnaisotanta Manner-Suomen 18–70-vuotiaista)[86] mukaan 73 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Karjala-keskustelu pitäisi lopettaa. Tutkimuksessa todetaan: ”Yksi mahdollinen kiistan aihe Suomen ja Venäjän suhteissa voisi olla kysymys aikanaan Neuvostoliitolle luovutetun Karjalan palauttamisesta. Suomalaisten valtaenemmistö, kolme neljästä, haluaisi poistaa tämän aiheen keskusteluagendalta (kuvio 37c). Onkin selvää, että aluevaatimusten aktiivinen esittäminen huonontaisi maiden välisiä suhteita.”

”Keskustelu Karjalan palauttamisesta tulisi jo lopettaa maassamme”
Teettäjä Tekijä Vuosi Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Vaikea sanoa Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä
Elinkeinoelämän valtuuskunta Yhdyskuntatutkimus Oy 2006 53 % 20 % 10 % 9 % 8 %

Populaarikulttuurissa

Vuonna 1983 julkaistussa Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin -elokuvassa neuvostoliittolainen kauppavaltuuskunta saapuu Suomeen ilman tulkkia, ja Härski Hartikainen ja insinööri Sörsselssön tarjoavat valtuuskunnalle apuaan. Hartikaisen pitäisi neuvotella Turhapuron apen Tuuran rakennushankkeesta, mutta koska Hartikainen vain osaa venäjää, mutta ei ymmärrä sitä, hän tuleekin ehdottaneeksi Tuntemattoman sotilaan filmaamista uudelleen. Loppuratkaisua muutettaisiin siten, että Suomi voittaisi sodan ja samalla hankkeeseen kuuluisi, että Neuvostoliitto palauttaa Karjalan Suomelle. Kauppavaltuuskuntaan kuuluvasta ministeri Nitsikovista ehdotus on loistava.[87]

Vuonna 2012 suomalainen rap-kaksikko JVG julkaisi singlen ”Karjala takaisin”.

Lähteet
  1. Martti Ahtisaari. Suullinen lausunto lehdistötilaisuudessa, Kuopio 30.7.1998 / HS 31.7.1998
  2. Miksi Mauno Koivisto vesitti Karjalan palautuksen? Kirjailija löytää kaksi tärkeää syytä www.iltalehti.fi. Viitattu 23.10.2021.
  3. Riitta Vainio: Provokaattoreita ja sovittelijoita. Helsingin Sanomat 21.8.2005.
  4. Ryti närkästytti karjalaiset
  5. Laki alueluovutuksen johdosta menetetyn omaisuuden korvaamisesta
  6. Mikko Laitinen: "Kekkonen nosti Karjala-kysymyksen esiin 1968". Verkkouutiset 18.9.2003.
  7. Etelä-Saimaa, 8. kesäkuuta 2002: Saimaan kanavan avaaminen ratkaistiin Tamminiemen saunassa
  8. Kekkonen kehottaa vaitioloon Kekkonen kehottaa vaitioloon, ptoukkar.fi
  9. Koivisto halusi vaientaa kokonaan keskustelun Karjalan palauttamisesta, verkkouutiset 23.1. 1998
  10. Raimo Viirret. Karjala oli kaupan 1991. Kainuun Sanomat 15.8.2007
  11. Koiviston Karjala-selvitys outo asia ulkopolitiikan sisäpiirille, Kaleva 15.8.2007
  12. Esko Aho: Karjalan palautus ei kuulosta uskottavalta. Yle Uutiset 16.8.2007
  13. Venäläispoliitikko uhkaa haastaa Kainuun Sanomat oikeuteen, Yle Uutiset 21.8.2007
  14. Koivisto: Venäjä ei tarjonnut Karjalaa Suomelle, Helsingin Sanomat 23.8.2007
  15. Fjodorov: Koivisto ja Väyrynen tiesivät Karjala-tunnusteluista, Helsingin Sanomat 5.9.2007, viitattu 10.9.2007
  16. Kainuun Sanomat 6.9.2007
  17. Väyrynen: Karjalan myymisestä liikkui vain huhuja 6.9.2007 12:58. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.9. 2007.
  18. Pöytäkirja PTK 62/1992 vp (PDF) 22.5.1992. Eduskunta. Viitattu 2.12.2018.
  19. Olli Ainola. Kiusallinen Karjala, s. 17-21, Suomen Kuvalehti 49 / 1995, 8. joulukuuta
  20. Virtual Finland
  21. Putinilta sai kysyä vain yhden kysymyksen – kirjeenvaihtaja Outi Parikka sai nuoren presidentin raivon partaalle: "Hyvin vaarallista" mtvuutiset.fi. 8.5.2022. Viitattu 12.7.2022.
  22. Sergei Prozorov: Border Regions and the Politics of EU-Russian Relations, s. 6. , 2004.
  23. Valtiovierailun lehdistötilaisuus 7.6.2000
  24. Sergei Prozorov: Border Regions and the Politics of EU-Russian Relations], s. 4. , 2004. Teoksen verkkoversio.
  25. Finland - Transnational Issues 6.9.2007. CIA - The World Factbook. (englanniksi): "various groups in Finland advocate restoration of Karelia and other areas ceded to the Soviet Union, but the Finnish Government asserts no territorial demands"
  26. Riitta Vainio: Provokaattoreita ja sovittelijoita. Helsingin Sanomat 21.8.2005; Venäjän ulkoministeri suomi Karjala-kyselyjen tekijöitä. Iltasanomat 19.1.2005; Лавров: Вопрос о возвращении Финляндии российских территорий - провокация Grani.ru
  27. Asianajaja perää omistusoikeuksia menetetyn Karjalan kiinteistöihin. HS 22.5. 2006
  28. Venäläisviestimet pohtivat Karjala-vaateita Hämeen Sanomat 29.5.2006, Novyje Izvestija ; Ura.ru Kasparov.ru Pravda Novyi Region
  29. Pro Karelia
  30. Ossi Kurki-Suonio: Venäjän Karjalassa outo kampanja: Kuka levittää Suomeen liittymistä? 2.2.2010. uusisuomi.fi. Viitattu 4.4.2011.
  31. Venäläinen haaveili Karjalan liittämisestä Suomeen - Hakee nyt turvapaikkaa 4.4.2011. Aamulehti. Viitattu 4.4.2011.
  32. Tiedusteluyhtiö Stratforin hurja ennuste: Karjala haluaa liittyä Suomeen www.iltalehti.fi. Viitattu 14.10.2022.
  33. Essee | Hajottaako järjetön sota Venäjän? Kummankaan osapuolen sotilaallista voittoa ei ole näköpiirissä, mutta tulevaisuutta voi yrittää ennustaa menneisyyden perusteella Helsingin Sanomat. 3.4.2022. Viitattu 12.7.2022.
  34. Markku Laukkanen: Karjalan Liitto ja Karjalan palautus. Karjala 5.2.2004 (Eduskunta)
  35. Paananen, Arja: Karjala-vaatimus leviää Venäjällä – PS-nuorten tempauksesta uutisoi ensin Kremliä lähellä oleva sivusto 20.11.2018. Ilta-Sanomat. Viitattu 1.12.2018.
  36. Sergei Prozorov: s. Border Regions and the Politics of EU-Russian Relations, euborderconf.bham.ac. 4.1.2004
  37. Kirjallinen kysymys 964/2004 vp (PDF) Eduskunta. Viitattu 1.12.2018.
  38. Kirjallinen kysymys 1086/2010 vp (PDF) Eduskunta. Viitattu 1.12.2018.
  39. Kirjallinen kysymys 658/2012 vp Eduskunta. Viitattu 1.12.2018.
  40. Antti Munnukka. Kollaa kesti - valitettavastiko? Etelä-Saimaa 8.12.2004
  41. ProKarelia. Reformi 10 vuoden kassavirtana
  42. Pääkirjoitus: Todellisuudelle vieras ennuste. Helsingin Sanomat 29.6. 2000 (digitilaajille)
  43. Karjalan palauttamisen lasketaan kannattavan. Verkkouutiset 8.12.1999
  44. Martti Valkonen. ProKarelian vastine Helsingin Sanomien pääkirjoitukseen. Pro Karelia 13.7. 2000
  45. Jarmo Boberg. Vaalit eivät tuoneet ratkaisua Venäjällä. 27.1.2000
  46. Karjalan palautus tulisi kalliiksi. Verkkouutiset 4.9.1998
  47. Arto Lahden esitelmä Karjala-seminaarissa 23.8.2005 lyhennelmä
  48. Pekka Pihlanto. NATO-optio ja Karjalan kysymys. Kanava 4-5/2000.
  49. Pekka Pihlanto. Viileän analyyttisesti Karjalasta. Kanava 7/2000.
  50. Karjalan palautuksesta ei olisi ollut etua. HS 28.7.2006
  51. Itä-Saksasta 80 miljardin nettolasku vuosittain. HS 21.8.2005
  52. Veijo Meri: C.G. Mannerheim, Suomen marsalkka. s.293. WSOY 1993.
  53. Suontausta, Tauno: Porkkalan vuokra-alueen palautus ja yksityiset omistussuhteet. Lakimies 1955, 906-920.
  54. Castrén, Erik: Keskustelua oikeudesta Porkkalan maahan. Lakimies 1955, 921-926.
  55. Castrén, Erik: Kansainvälinen oikeusseuraanto. Vammala 1950.
  56. N:o 839 Laki eräiden valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella olevaa omaisuutta koskevien oikeuksien ennalleen palauttamisesta 6.12.1941
  57. N:o 580 Laki valtakunnan yhteyteen palautetulla alueella olevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvan omistusoikeuden järjestelyistä eräissä tapauksissa 24.7.1942
  58. N:o 431 Porkkalan palautuslaki 8.6.1956
  59. Kai Enkama: Väki vähenee luovutetuilla alueilla. Tilastokeskus 3.3.2005. Viitattu 1.7.2009.
  60. Viipurilaiset eivät innostu Karjalan palauttamisesta Suomelle mtvuutiset.fi. 14.2.1999. Viitattu 13.7.2022.
  61. Markus Lehtipuu. Karjalan tuhat tyhjää tai melkein tyhjää kylää. 10.1.2005
  62. Evakot ja heidän jälkeläisensä Viikkokurkistus. 9.6.2004. Risto Kuisma. Viitattu 6.3.2008.
  63. Hägglund halusi Petsamon takaisin 19.8.2006. Yle. Viitattu 6.3.2008.
  64. Ilta-Sanomat 29.7.2006: Kuisma haluaa vuokrata Karjalan, luettu 4.10.2006.
  65. Dagens Nyheter, 6. maaliskuuta 1992
  66. Koivisto: Karjalan palauttamisesta kysytään väärin
  67. Rautio, Paavo: Holkeri opetti Smp:lle hallituksen pöytätapoja Puolue ja ryhmä sanoutuivat irti Jurvan kohupuheesta Jurva esittää pahoittelunsa aiheuttamastaan keskustelusta 4.5.1990. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.12.2018.
  68. Helsingin Sanomat, 27. helmikuuta 1999.
  69. Martti Valkonen: Presidenttiehdokkaiden lämmittelykierros. , ProKarelia 27.10. 1999
  70. Mauri Rastaan uutiskokoelma, http://www.kolumbus.fi/rastas/nyky/kar_pal_nyk.html#pres_ehdokk
  71. "Timo Soini kalastaa protestiääniä" - Iltalehti Onlinen lukijakysely 20.9.2005. Kysymykseen "Mitä mieltä olet Karjalan palauttamisesta Suomelle?" hän vastasi: "Karjala on osa Suomea. Kannatan ja toivon, että se joskus palaa osaksi Suomea."
  72. Presidenttiehdokkaat kansainvälisen median tentattavana. Ulkoministeriö 2006.
  73. Suomenmaa, 20. lokakuuta 2004.
  74. "Karjala-kysymys esille Moskovassa" - Ari Vatasen kotisivu
  75. Ovaskainen, Teppo: Kaikkosen Karjala-puheesta tuli sotku 19.7.2010. Uusi Suomi. Viitattu 1.12.2018.
  76. Uutissuomalainen: Perussuomalaiset eivät vaadi Karjalaa takaisin, vaikka osa jäsenistä sitä kannattaa – Halla-Aho: "Tietysti Venäjän pitäisi palauttaa Karjala" mtvuutiset.fi. 11.12.2018. Viitattu 31.10.2021.
  77. Kammonen, Teemu: Soinin ”ministeri”: Karjala takaisin 4.3.2011. Uusi Suomi. Viitattu 1.12.2018.
  78. Jussi Niinistö – Puolustusministeri Valtioneuvosto. Viitattu 1.12.2018.
  79. Kemppainen, Heikki: Näin Eerola palauttaisi Karjalan 26.10.2011 (päivitetty 28.10.2011). Imatralainen. Viitattu 2.12.2018.
  80. Nevalainen, Riina: ”Venäjä voisi palauttaa 100-vuotiaalle Suomelle Karjalan ja Petsamon” 6.12.2016. Aamulehti. Viitattu 1.12.2018.
  81. Yle Uutiset Karjalan ottaisi takaisin yhä useampi suomalainen 5.12.2007, viitattu 5.12.2007
  82. Helsingin Sanomien mielipidemittaus
  83. Kysely: Enemmistö ei halua Karjalaa takaisin 20.4.2005. Yle. Viitattu 6.3.2008.
  84. Veteraanit muistivat, valtio ei Kaleva. Viitattu 2.12.2022.
  85. Karjalan kysymys Karjalan Liitto. Viitattu 6.3.2008.
  86. EVAn asennetutkimus, maaliskuu 2006
  87. Ere Kokkonen, Spede, Martti Kakko, Eki Peltomaa, Harri Laakso, Eva Jaakontalo: Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin. {{{Julkaisija}}}, 1983. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.7.2022).

    Kirjallisuutta
    • Jakobson, Max: Tilinpäätös. Otava, Helsinki, 2003. ISBN 951-1-18856-9.
    • Joenniemi, Pertti (1998), ”The Karelian Question: On the Transformation of a Border Dispute”. Cooperation and Conflict, vol. 33(2), 1998 (b).
    • Joenniemi, Pertti. (1996) Ways of Managing Border Disputes in Present-Day Europe: The Karelian Question
    • Koivisto, Mauno: Kaksi kautta II: Historian tekijät. Kirjayhtymä, Helsinki, 1995. 951-26-4082-1.
    • Lehtipuu, Markus: Karjalan tragedia : kuinka Suomen kauneimmasta maakunnasta tuli koko Euroopan häpeäpilkku. Suomalainen matkaopas, 2004. ISBN 952-9715-21-8.
    • Pessi, Yrjö ja Reino J. Auvinen: Karjala-kysymys. Taloudellisia näkökohtia. Osa Karjalan Liiton Karjala-työryhmän raporttia, 31.1. 1995. –.
    • Reenpää, Heikki A.: Karjalan reformi. ProKarelia, 2000. ISBN 951-98494-1-6.
    • Saksi, Veikko: Karjalan palautus. Helsinki: ProKarelia, 2005. ISBN 951-98494-2-4.
    • Seppinen, Jukka: Kohti Karjalaa : pakkoluovutettu Karjala tänään ja huomenna. Karjalan Kirjapaino Oy, 1998. ISBN 952-5200-09-4.
    • Seppinen, Jukka: Menetetty Karjala? Karjala-kysymys Suomen politiikassa 1940 – 2000. Kustannusyhtiö Minerva, 2006. ISBN 952-5591-73-5.
    • Sipponen, Kauko ja työryhmä: Karjala-työryhmän raportti. Karjalan Liitto, 31.1. 1995. .
    • Susiluoto, Ilmari: Pieni Karjalakirja. Ajatus, 1999. ISBN 951-9440-88-7.
    • Takala, Hannu: Kun Karjala palautuu. Gummerus, 2000. ISBN 951-98595-0-0.
    • Virrankoski, Pentti: Karjala takaisin - suhteet Venäjään terveiksi. Karjalan kirjapaino, Lappeenranta, 1994. ISBN 951-95990-7-X.

    Aiheesta muualla

    Artikkeleita ja mielipidekirjoituksia

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.