Karisto (Lahti)

Karisto on asuinalue Lahdessa Kymijärven rannalla.[1] Kariston asuinalue kuului vuoteen 1956 asti Nastolaan.[2] Historiallisesti Karisto käsittää Karistonmäen sekä Kariston huvila-alueen, mutta myöhemmin osaksi Karistoa liitettiin entinen Hollolan kylä Järvenpää.[3] Kariston lähellä on Järvenpään alueeseen kuuluva kauppakeskus Karisma.[4]

Karisto

Kariston kulttuurimaisema Karistonkadulla.
Kaupunki Lahti
Koordinaatit 60.97566612180067°N, 25.771435948649803°E
Väkiluku 3 150
Postinumero(t) 15160
Lähialueet Villähde, Kujala, Myllypohja, Möysä

Historia

Suomen senaatin kartta Karistosta vuodelta 1875.

Karistossa on ollut asutusta 1700-luvun loppupuolelta asti. Historiallisesti merkittävimpänä Kariston alueen asuttajana on toiminut Kariston suku. 1900-luvun alkupuolella torpparilain astuttua voimaan ensimmäiset torpanlunastukset koko Nastolan kunnassa pantiin toimeen Karistossa. Jatkosodan jälkeen Karistonmäeltä siirryttiin rakentamaan Kariston huvila-aluetta. Huvila-alueeseen kuuluvat rantatontit jaettiin pitkiksi ja kapeiksi tonteiksi, jotta rantatontteja pystyttiin lohkoamaan paljon. Huvila-alue oli asumatonta metsää, joka raivattiin käsin 1940-1950-lukujen aikana kokonaan asutetuksi alueeksi. Kaikki ranta-alueet Leponiemestä, Heinäniemeen ja aivan Sudenniemen vastapuolellekin saakka rakennettiin täyteen. Karistossa tiet nimettiin asukkaidensa mukaan esimerkiksi Monosentie sai nimensä kauppaneuvos Jussi Monoselta. Suuressa osassa Kariston taloissa viljeltiin ja taloissa oli myös eläimiä kuten nautoja, hevosia, kanoja ja sikoja. Keskellä Karistoa toimi myös kioski, josta myytiin elintarvikkeita. Vuonna 1956 Karisto liitettiin Nastolasta osaksi Lahtea. Kunnan vaihduttua karistolaiset eivät käyneet koulua enää Villähteen Erstan koulussa vaan lähin koulu Lahdessa oli Möysän koulu. Kulkuyhteyksiä Karistosta Lahteen ja muualle oli monenlaisia. Karistosta kuljettiin veneellä Myllypohjaan, josta oli junayhteys sekä Lahteen, että Heinolaan. Karistosta toimi tie Villähteelle, joka meni Huikon alueen läpi. Päätienä Karistossa toimi Karistontie, joka tätäpäivää on muuttunut Karistonkaduksi. 2000-luvun alussa entinen Hollolan kylä Järvenpää liitettiin osaksi Karistoa. Järvenpään alueelle ollaan rakennettu satoja pientaloja sekä Kariston koulu. [5][6]

Kariston alueen palveluja

Karistossa sijaitsee muun muassa syksyllä 2010 avannut Kariston palvelukeskus, jossa toimivat Kariston päiväkoti ja Kariston koulu.[7][8][9][10] Lisäksi alueella on yksityinen päiväkoti (Touhula Karisto).[11] Myös seurakunta on järjestänyt kerhotoimintaa alueella.

Järvenpään kaupunginosan luoteisosassa sijaitsee kauppakeskus Karisma, jonka ytimenä on K-Citymarket Karisto.[12]

Lähteet

  1. Google Maps Google Maps. Viitattu 23.4.2022. fi-US
  2. Matti Oijala, Birgitta Stjernvall-Järvi, Riitta Niskanen, Ossi Nummela, Kaarina Nummela: Huvilaelämää Päijät-Hämeessä, s. 21. Kariston Kirjapaino Oy, 2010.
  3. Antti Karisto: Lahden paikka, Lahden paikat, s. 96. Päijät-Hämeen tutkimusseura ry, 2014. ISBN 9789525749502.
  4. Järvenpää · 15160 Lahti, Suomi Järvenpää · 15160 Lahti, Suomi. Viitattu 23.4.2022. fi-US
  5. Matti Oijala, Birgitta Stjernvall-Järvi, Riitta Niskanen, Ossi Nummela, Kaarina Nummela: Huvilaelämää Päijät-Hämeessä. Kariston Kirjapaino Oy, 2010.
  6. Antti Karisto, Riitta Niskanen: Lahden paikka, Lahden paikat. Päijät-Hämeen tutkimusseura ry, 2014.
  7. Lahden karttapalvelu: Karisto (Kartan valikoista karttapohjaa vaihtaa ja valikosta voi hakea erilaisia palveluja, kuten esiemrkiksi kouluja) Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 23.10.2018.
  8. Arkistoitu kopioKariston palvelukeskus puuinfo.fi. Arkistoitu 23.10.2018. Viitattu 23.10.2018.
  9. Kariston päiväkoti Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 23.10.2018.
  10. Kariston koulukirkko Lahden kaupunki, lahti.fi. Viitattu 23.10.2018.
  11. Touhula Karisto Touhula, touhula.fi. Viitattu 23.10.2018.
  12. Kauppakeskus Karisma Kauppakeskus Karisma.

    Aiheesta muualla

    Kirjallisuutta

    • Suomen ympäristö: Tiiviin ja matalan asuinalueen suunnittelu ja toteutus - esimerkkinä Lahden Karisto, Liisa Ilveskorpi, Jani Päivänen, Pentti Murole, Tero Vanhanen ja Päivi Airas, Rakennettu ympäristö, Ympäristöministeriö ISBN:978-952-11-2692-5, yhteenveto , julkaisu sivut 1-25 , sivut 26-51, ja sivut 52-81 (PDF)

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.