Karikukko

Karikukko (Arenaria interpres) on kirjava kahlaajalintu. Lajin nimesi Carolus Linnaeus 1758.

Karikukko
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]

Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Kurpat Scolopacidae
Suku: Karikukot Arenaria
Laji: interpres
Kaksiosainen nimi

Arenaria interpres
(Linnaeus, 1758)[3]
Alalajit[3]
  • A. i. interpres
  • A. i. morinella
Katso myös

  Karikukko Wikispeciesissä
  Karikukko Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Linnun pituus on 22–24 cm, siipien kärkiväli 50–57 cm ja paino keskimäärin noin 115 g. Karikukolla on musta-valko-oranssin kirjava höyhenpeite ja lyhyet oranssit jalat. Ääni on helppo oppia tuntemaan, se on voimakas kitisevä äänisarja. Sukupuolet ovat lähes samannäköisiä, ja ne voi erottaa pesimäaikana siitä että koiraan päänseudun mustavalkoiset kuviot ovat selkeämpiä ja jyrkkärajaisempia kuin naaraan.

Vanhin suomalainen rengastettu karikukko on ollut 19 vuotta, 8 kuukautta ja 6 päivää vanha.[4] Euroopan vanhin karikukko on ollut 21 vuoden ja 5 kuukauden ikäinen brittiläinen lintu.[5]

Levinneisyys

Karikukkoa tavataan Euraasian pohjoisrannikoilla, Grönlannissa, Kanadassa ja Alaskassa, ja laji talvehtii Amerikassa, Afrikassa, Aasian eteläosissa, Australiassa ja Euroopan länsirannikolla. Euroopan pesimäkanta on 36 000–77 000 paria. Maailman populaation kooksi arvioidaan 460 000–730 000 yksilöä.[1] Suomen kanta on arviolta 4 000–5 000 paria. Karikukko on muuttolintu, joka saapuu Suomeen toukokuussa ja poistuu heinä-elokuussa.

Karikukko on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi vuodesta 2015 lähtien. Vuonna 2010 se oli luokiteltu vaarantuneeksi.[6] Karikukko on Suomessa rauhoitettu ja sen ohjeelliseksi korvaussummaksi on asetettu 336 euroa.[7]

Lajista tunnetaan kaksi alalajia, joista morinella pesii Kanadan arktisen alueen eteläosissa ja nimialalaji interpres muualla.

Elinympäristö

Pesimäalueella karikukko viihtyy erityisesti rannikolla, ja se pesii rannikkotasangoilla, soilla ja tundralla.[1] Suomessa karikukkoa on erityisesti ulkosaaristossa tiira- ja/tai lokkiyhdyskunnissa. Parhaissa tiirayhdyskunnissa voi pesiä useita pareja karikukkoja. Sisäsaaristosta laji on lähes kadonnut. Muutamia pareja pesii sisämaan suurimmilla järvillä.

Pesimäkauden ulkopuolella karikukko on pääosin rannikkoeläin, vaikka muuttomatkoilla sitä tavataan sisämaan järvillä.[1]

Lisääntyminen ja talvehtiminen
Karikukon muna.

Karikukko pesii toukokuun ja elokuun alun välisenä aikana. Pesintä tapahtuu yksinäisissä pareissa, vaikka suotuisissa ympäristöissä pesiä voi olla melko lähekkäin. Laji muuttaa suurissa parvissa ja on sosiaalinen talviaikana. Vuorovesirannoilla voi olla sata tai jopa useampia yksilöitä ruokailemassa.[1]

Karikukko on yksiavioinen reviirilintu. Pesä on maassa, tavallisesti hyvin piilossa kiven alla, ruohotuppaassa tai kallionhalkeamassa. Vihertäviä, ruskeakiemuraisia munia on tavallisesti 4, joskus 3 tai 5. Muna on kooltaan 41*29 mm ja se painaa 18 g. Molemmat emot hautovat, yhteensä keskimäärin 24 päivää. Poikaset kuoriutuvat yhtäaikaisesti, ne ovat pesäpakoisia ja oppivat lentämään noin 4 viikon ikäisinä. Emot varoittelevat erittäin äänekkäästi poikasaikana.

Ravinto

Karikukot syövät selkärangattomia, matoja ja äyriäisiä, joskus myös kasvisravintoa. Ryöstää tiiranpesistä munia, mistä syystä pitäisi välttää nousemista tiiraluodoille touko-kesäkuussa.

Lähteet
  • von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1967: Pohjolan linnut värikuvin. - Otava. Helsinki.
  • Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8.

Viitteet
  1. BirdLife International: Arenaria interpres IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-1. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.6.2021. (englanniksi)
  2. Jari Valkama: Karikukko – Arenaria interpres Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  3. Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Arenaria interpres (TSN 176571) itis.gov. Viitattu 2.7.2012. (englanniksi)
  4. Lintujen ikäennätykset Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 27.6.2021.
  5. Longevity list European Union for Bird Ringing. Viitattu 27.6.2021. (englanniksi)
  6. Karikukko – Arenaria interpres laji.fi. Viitattu 27.6.2021.
  7. Ympäristöministeriön asetus rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeellisista arvoista finlex.fi. Viitattu 27.6.2021.

    Kirjallisuutta
    • Bergman, Göran 1946: Der Steinwälzer, Arenaria i. interpres (L.), in seiner Beziehung zur Umvelt.-Acta Zool. Fennica 47:1-151.
    • Breary, D. & Hildén, Olavi 1985: Nesting and egg-predation by Turnstone (Arenaria interpress) in larid colonies.-Ornis Scand. 16:283-292.
    • Hario, Martti & Komu, Risto 1979: Karikukon sekapesye. - Ornis Fennica 56:35.
    • Leinonen, Antti & Niskasaari, Mikko 1979: Karikukko Arenaria interpres pesivänä Oulujärvellä 1978. - LIntumies 4.1979 s. 183. LYL.
    • Nyström, E. W. 1925: Studier över roskarlen (Arenaria intepres L.) vid boplatsen. - Ornis Fennica 4:2-4.
    • Savolainen, Eino 1980: Karikukko Arenaria interpres pesivänä Keiteleellä. - Ornis Fennica 57:176.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.