Kari Pesonen

Kari Antero Pesonen (11. helmikuuta 1961 Helsinki[1]19. huhtikuuta 2019 Järvenpää)[2] oli suomalainen muusikko, laulaja ja lauluntekijä. Parhaiten hänet tunnetaan vuonna 1988 toimintansa aloittaneen Puolikuu-yhtyeen solistina ja kitaristina. Puolikuun rinnalla toimii myös kaksi promosingleä ja kaksi pitkäsoittoa julkaissut englanninkielinen bändi Pospisil. Ennen Puolikuuta Pesonen toimi yhden albumin ja neljä singleä julkaisseen pop-yhtyeen Just Divorced solistina. Rocket Records julkaisi yhtyeen pitkäsoiton Läntinen lupaus uudelleen syyskuussa 2010.[3] Kaikkien mainittujen yhtyeiden tuotannon sävellykset ja sanoitukset ovat pääosin Pesosen tekemiä.[4][5]

Pesonen teki duokeikkoja Clifters-yhtyeestä tutun Ari ”Luri” Luokkalan kanssa, yleensä nimillä Kari & Luri tai Kari Puolikuu & Luri Clifters. Duo esitti kummankin yhtyeen klassikkoja sekä muitakin tuttuja popkappaleita.[6]

Pesonen sävelsi ja sanoitti kappaleita myös monille iskelmä- ja pop-artisteille. Pesosen tekemiä kappaleita ovat levyttäneet muun muassa Muska, Anne Mattila, Anneli Mattila, Antti Huovila, Bablo, CatCat ja Marjorie.[4][5]

Pesonen kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 58-vuotiaana 19. huhtikuuta 2019.[7]

Lähteet

  1. Yövieras: Musiikin monitoimimies Kari Pesonen toivoo vuorokauteen lisää tunteja (kohdasta 02:00 eteenpäin) areena.yle.fi. 16.2.2011. Viitattu 21.4.2019.
  2. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 30.5.2019. s. B 21
  3. Just Divorced -uudelleenjulkaisu, Rocket Records (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Kari Pesosen sävellykset Äänitearkistossa[vanhentunut linkki]
  5. Kari Pesosen sävellykset fono.fissä
  6. Kari ja Luri Topviihteen sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. https://www.is.fi/viihde/art-2000006079414.html. Viitattu 20.4.2019

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.